Mainos

JoKP 2021–2022

  • 142 297
  • 739
Suosikkijoukkue
JoKP
Ehdottomasti kannattaa teilata pelaajat etukäteen ennen ensimmäistäkään matsia. Varsinkin nuorille se antaa mukavasti potkua kauteen. Nojoo, mielummin kuitenkin satsaisin nuoriin ja nälkäisiin, kuin ikämiesluokan sarjajyriin.

Ei kai kukaan ole ketään niinkään teilannut, enemmänkin useasti todettu että terävin kärki vielä puuttuu.
 
Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Niin taitaa kaikilla seuroilla olla käytössä samat teesit, kun pelaajia luonnehditaan. ;)

Koskisen tulon tiesin jo tovin aikaa sitten ja, kun olen jutellut asioista perille olevien kanssa, niin kyllä Koskista on pidetään yleisesti hyvänä hankintana Joensuuhun. On kuulemma oikeasti todella lupaava ja urallaan eteenpäin menevä hyökkääjä. Hienoa, että seuraksi valikoitui JoKP. Toki juhannukseen asti pitää vielä katsoa lähteekö kaveri ulkomaille.

Hattusesta ei ollut etukäteen käryä, mutta ihan hyvältä kuulostaa hänkin. Toimi kuitenkin KalPan U20 joukkueen kapteenina, niin jotain kertoo sekin kaverin luonteesta ja tekemisestä. Pelasi yhdessä Oliver Kapasen kanssa, joten eiköhän sieltä kiekkoperheen suunnalta ole tullut hyviä vinkkejä puolin ja toisin?

Pelaajia tulee ja menee se kuuluu lajiin. Muualta käymään tulleiden sopimuspelaajien seuran vaihdot ymmärrän, mutta aina kun oma kasvatti vaihtaa toiseen Mestis-seuraan, niin se herättää ajatuksia. Siina ei mitään, jos menee eteenpäin ja siirtyy Liigaan, mutta varsinkin nuoren pelaajien kohdalla, miksi vaihtaa toiseen Mestis-seuraan? Juvosen siirtyminen Hermekseen on ollut tiedossa jo pitkään ja ajatukseen on ehtinyt sinänsä tottua, mutta ihmetyttäähän se kuitenkin. No toivottavasti Juho saa sieltä hyvän kimmokkeen uralleen ja onhan sielläkin hyvä valmennus (Härkälä). Kupiaisen SaPKoon siirtymisen vielä jotenkin ymmärtää, sillä hän on pelannut koko uransa kasvattajaseurassaan ja varmasti haluaa kokeilla siipiään jossain muussakin seurassa.

Kuten joskus aikaisemminkin olen sottaillut, kun täällä puhutaan kovista nimistä, niin en oikein vieläkään osaa hahmottaa millaista pelaaja palstaveljet silloin tarkoittaa? Nyt puhutaan kuitenkin Mestiksestä, ei mistään Liigasta, missä kyllä ymmärrän kuka on kova nimi ja kuka ei. Kyllä minusta nytkin esim. Koskinen kuulostaa kovalta hankinnalta kuten aikaisemmin julkistettu Kuirikin. Muitakin hyviä uusia pelaajia on sekä jatkajia. Lisäksi siellä on vielä hyviä julkistamattomia pelaajia ja varmasti pelaajia on paljon vapaanakin näin poikkeuksellisten koronakausien jälkeen. Pelaajamarkkinoilla tulee syksyllä varmasti taas piikki, kun selviää "rajatapaukset", kuka pelaa Liigassa ja kuka ei.

Yleisesti ottaen minusta ei kannata etukäteen lähteä "tuomitsemaan" ketään pelaajaa, kun ei olla vielä yhtäkään peliä pelattu tai nähty. Pelit sen sitten näyttää kuka oli hyvä hankinta ja kuka ei?

Edelleen muistutan, että JoKP on vasta yhden kauden ikäinen seura ja tässä kohtaa varmasti luodaan pohjia vakaata tulevaisuutta varten. Tässä on kuitenkin kohta tulossa halliremonttia ja sarjajärjestelmätkin alkaa näköjään pikkuhiljaa elämään, niin tässä vaiheessa ei ole mihinkään kiire. Mieluimmin katson pitkäjänteistä tulevaisuuteen tähtäävää toimintaa kuin yhteen kauteen kerrallaan satsaamista. Se ei kehitä pitkässä juoksussa seuran toimintaa, vaikka hetkellistä menestystä tulisikin.
Yksi selitys ns. "kovien pelaajien" haikailemiseen on se, ettei tiedetä pelaajista mitään noin niinkuin yleisellä tasolla. Tällä palstalla on kyselty mm.,että "kuka ihmeen Varttinen ja kuka ihmeen Salonen"..Eihän sellainen henkilö seuraa jääkiekkoa lainkaan Joensuun ulkopuolelta, joka ei tiennyt ko. pelaajia jo ennen Joensuuhun tuloa..Eli miten heille voi hankkia "kovia" pelaajia ,kun niiden pitäisi olla suunnilleen Leijonien ringissä, jotta kuulostaisivat tutulta..
 
karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Nyt puhutaan kuitenkin Mestiksestä, ei mistään Liigasta, missä kyllä ymmärrän kuka on kova nimi ja kuka ei.

Kannattaa seurata sarjaa enemmän, niin ymmärrys lisääntyy. Vilkaise esim. Ketterän rosteria, niin huomaat varmaan eron. Sen takia ovat mestaruuksia voittaneetkin. Imatra talousalueena ja Ketterä seurana eivät todellakaan ole mitään sellaista, mihin ei täällä pitäisi yltää ilman protestilistalla joutumistakin.

Viime kauden jälkeen 10 parasta pistemiestä lähti, tämän kauden kymmenestä parhaasta on kiinnitetty yksi ja siihen taitaa jäädäkin. Liigaan menevät ymmärrän ja ymmärrän myös sen, että pelaajisto aina pikkaisen vaihtuu. Mutta silti. Esimerkkinä Olli Korhonen, joka oli parhaimmillaan joukkueen paras sentteri isolla marginaalilla ja kehittyvä nuori pelaaja. Miten tuo laskettiin kilpailijan riveihin? En myöskään ihan ymmärrä sitä, että muualta tuodaan saman tasoisia kundeja kuin olisi laittaa omista junnuistakin.

Joukkueessa on nyt lähtökohtaisesti 4-5 kahden ensimmäisen viisikon pelaajaa. Luonnollisesti joku vetää ensikin kaudella hyvän kauden ja yllättää. Joka tapauksessa helpompi on menestyä kun joukkueessa on jatkuvuutta ja varmoja suorittajia riittävästi näiden "monipuolisten" ja "mielenkiintoisten" pelaajien lisäksi.

Jokipojat ei ole kauden ikäinen seura. Se on saanut uudet omistajat, jotka toivottavasti kehittävät toimintaa. Kuitenkin seuran perinteet ja juniorityö ovat sen kohta 70-vuotiaita. Kunkin vuoden joukkueen kasaamista voi vallan hyvin arvioida kriittisesti, vaikka kunnioittaakin sitä, että seuraa viedään eteenpäin myös muualla kuin kaukalossa.
 
Kovia "mestismiehiä" on edelleen paljon vapaana eli kyllähän heistä jotkut saattaisivat Joensuuhunkin löytää..Mutta kyllä ihmettelen tuota lähtijöiden listaa..en määrää, mutta sitä ketkä lähtivät/päästettiin? pois...On myös niin, ettei "nimimiesten" lähtö välttämättä lisää seuran houkuttelevuutta muiden pelaajien silmissä..
 
Ketäs sieltä nyt lähtikään muualle. Kupiainen, Korhonen, Juvonen, Heino. Oliko muita tällä tietoa?

Korhosella on tiluksia Anjalankoskella. Ehkä häntä kiinnostaa lyhyehkö matka Imatralta tiluksille ja farmiyhteys SaiPaan. Mene ja tiedä.

Kupiainen ei ole iso menetys, vaihtelu tekee hänellekin hyvää.

Heino ja Juvonen ovat vaikeammin selitettävissä. Ehkä parempi valmennus Roviksella ja Kokkolassa? Ja Kärpät siellä siintää molempien seurojen takana.
 
Maalintekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
Vili Westerman siirtyy Saipan A-nuorten joukkueeseen tulevalle kaudelle.
Jotain omituista ulkopuolisen silmään on tapahtunut JokP:n strategiassa sitten viime kevään? Liian monta oman kylän pelaajaa viime kauden joukkueesta on siirtynyt tai siirtymässä muualle pelaamaan. Omia junioreja on myös valitettavasti lähdössä muualle, vaikka Markku Kyllönen on saatu Jokipoikien A-nuorten valmentajaksi. Onko Lipposen kädet sidottu tiukalla budjetilla pelaajaneuvotteluissa ? Haluaako toimitusjohtaja Kerman tuoda Kalpan junnuja kasvamaan Joensuuhun omien junnujen sijaan ? Onko edustusjoukkueen tuki A-nuorille vähentynyt ? Mene ja tiedä, mutta vaiheessa näyttää olevan joukkueen rakennusprojekti, jos verrataan esim. Ketterään ja Sapkoon. Voihan siellä toki olla sopimuksia valmiina ja niitä ripotellaan julki tulevina viikkoina ?
 
SaPKon talous on kyllä sillä mallilla, ettei sinne kannata peilailla..Liekö sitten joku tuntematon rahoittaja siellä, en tiedä..
 
Pitää muistaa, että SaPKo ei suostunut tekemään tappiota pelaten tyhjille katsomoille keväällä toisin kuin RoKia lukuunottamatta muut. Kyllä viime kevät tasoitti talouden eroa muihin joukkueisiin esim Kiekkopojat menetti paljon budjetoituja tuloja kevään lippu- ja oheistuloina kulujen pysyessä ennallaan eli se voi tehdä ison loven talouteen uuteen kauteen lähdettäessä. SaPKo vetää tulevan kauden säästöliekillä mikä näkyy esim joukkueen kokoamisessa ja organisaation säästötoimenpiteinä. Voi tietenkin olla, että ostamani kausikortti antoi mahdollisesti taloudellista tukea seuralle sen verran, että ollaan vahvoilla siirtomarkkinoilla.
 
diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U15 ja U13
Yksi selitys ns. "kovien pelaajien" haikailemiseen on se, ettei tiedetä pelaajista mitään noin niinkuin yleisellä tasolla. Tällä palstalla on kyselty mm.,että "kuka ihmeen Varttinen ja kuka ihmeen Salonen"..Eihän sellainen henkilö seuraa jääkiekkoa lainkaan Joensuun ulkopuolelta, joka ei tiennyt ko. pelaajia jo ennen Joensuuhun tuloa..Eli miten heille voi hankkia "kovia" pelaajia ,kun niiden pitäisi olla suunnilleen Leijonien ringissä, jotta kuulostaisivat tutulta..

Vaikka Peluuri lievästi liioittelee, kyllä tuo ilmiö on olemassa eikä se ole uusi eikä joensuulainen vaan vanha ja yleisvaltakunnallinen. Itse en varsinkaan vanhana kovasti jaksa seurata muita sarjoja ja muita seuroja. Niinpä en teilaakaan hankintoja. Jos rehellisiä ollaan, erityisesti nuorten liigasta tulevien tulevaisuutta ei maallikko edes voi vahvoin perustein arvioida saati etukäteen tietää. Harvapa palstaveli ja -sisko on tiukoilla kriteereillä muuta kuin maallikko.

Puhetta pitää toki aina olla. Ellei useimpien mielestä pitäisi, mitäpä virkaa näillä pastoilla olisi.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Toukokuun alussa sanottiin, että JoKP:n kauden pelaajabudjetti rakentuu kumppanuusmyynnistä riippuen. Eli talous edellä mennään ja se näkyy hankinnoissa.
Varsin järkevältä kuulostaa ja taustalla ei tehdä töitä vain seuraavaa kautta ajatellen, vaan paljon isommassa kuvassa.
 
Wildforever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Vili Westerman siirtyy Saipan A-nuorten joukkueeseen tulevalle kaudelle.
Jotain omituista ulkopuolisen silmään on tapahtunut JokP:n strategiassa sitten viime kevään? Liian monta oman kylän pelaajaa viime kauden joukkueesta on siirtynyt tai siirtymässä muualle pelaamaan. Omia junioreja on myös valitettavasti lähdössä muualle, vaikka Markku Kyllönen on saatu Jokipoikien A-nuorten valmentajaksi. Onko Lipposen kädet sidottu tiukalla budjetilla pelaajaneuvotteluissa ? Haluaako toimitusjohtaja Kerman tuoda Kalpan junnuja kasvamaan Joensuuhun omien junnujen sijaan ? Onko edustusjoukkueen tuki A-nuorille vähentynyt ? Mene ja tiedä, mutta vaiheessa näyttää olevan joukkueen rakennusprojekti, jos verrataan esim. Ketterään ja Sapkoon. Voihan siellä toki olla sopimuksia valmiina ja niitä ripotellaan julki tulevina viikkoina ?

oho. Jos totta, niin älytön menetys Kiekkopojille. Minä pidän häntä erittäin lahjakkaana puolustajana. Helposti voisi kasvaa korkoa 5-6 puolustajana. Nythän käy niin että ne vitos- ja kutospuolustajat tuodaan jostain muualta tänne.

kuten tuolla jo olen aiemmin maininnut niin minun syyttävä sormi osoittaa niihin tahoihin jotka eivät ole onnistuneet sulauttamaan U20-junnuja edustukseen. Miksi maksaa kuukausimaksua ja varusteista mestiksestä jos on mahdollisuus päästä sm-joukkueeseen.

ennen kuin väärävaihto taas kirjoittaa ettei ole keritty/paljon muutakin menossa yms. tekosyitä, niin minusta tämä on yksi tärkeimmistä asioista Joensuun kiekkotulevaisuudessa. Rahat siihen on varmaankin olemassa. Vai onko muka tärkeimpiä kohteita niille kasvatusrahoille jotka on saatu Palmusta ja Vaakanaisesta?
 
LoneWolf

Kuinkahan monena kautena on luvattu, että omia kasvatteja nostetaan tasaisesti edustukseen pelaamaan, vaan tässä on onnistuttu harvoin. Oli sitten joukkueen taustalla ja johdossa ketä hyvänsä. Viimekin kaudella kun nyt esimerkiksi Westerman pääsi kokoonpanoon, niin kävi sama kuin yleensäkin, eli annettiin pelata pari vaihtoa pelissä. Ihan oikein lähteä SaiPaan, jos ei pystytä lupaamaan varmaa pelipaikkaa Mestiksessä. Kaudet 2015-2018 taisi vielä olla kohtuu onnistuneita tässä asiassa, kun neloskentässä viiletti joka pelissä Holttisia, Nissisiä ja Lahtisia.
 
Nyt se polku menee niin, että ensin pitää hankkia kannuksia muualla ja sitten voi palata takaisin ja suoraan pelaavaan kokoonpanoon. Esim. Räsänen ja Koponen ja tulisiko Pennanen vielä joukkueeseen.

Kupiainen on poikkeus, hän murtautui vakiopelaajaksi ja olikin edarissa useamman vuoden.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Tulevalle Mestis kaudelle jo alkusyksyn harjoitusottelut näyttävät suuntaa, että millainen joukkue Kiekko-Pojat lopulta on. Odotellaan ihan kaikessa rauhassa, mutta toki pieniä riskitekijöitä nykytilanteessa on, sillä joukkue uusiutuu aika paljon ja toistaiseksi ylemmälle sarjatasolle siirtynyt valmentaja on kirjoittamaton kortti. Onneksi Karjalainen jatkaa valmennustiimissä ja luo siten jatkuvuutta viime kauteen.

Vaikka Martikainen on valmentanut U20 joukkuetta, niin Mestis on kuitenkin ihan eritasoinen sarja ja jos asiat alkavat rullaamaan väärään suuntaan muutamalla ensimmäisellä sarjakierroksella, voi se pahimmassa tapauksessa kestää koko kauden. Toisaalta pelaajakehitys voi olla nopeaakin, jos valmennus on hyvää pelaajien mielestä ja he omaksuvat valmentajan ajatukset pelitavasta, jolloin Joensuussa nähdään alustavien tietojen mukaan vauhdikasta voittolätkää. Toivottavasti joukkue säilyy mahdollisimman pitkään ilman loukkaantumisia, sillä ne voivat tuhota monta hyvää kehittyvää asiaa lyhyessä ajassa.

Hyökkääjistä senttereissä on jo hyvä pohja, mutta laiturit ja pakisto ovat vielä ohuehkot. Hyvä, että Nikkinen jatkaa maalissa, Lehikoisen tasosta minulla ei ole tietoa. Eli katsotaan rauhassa kaikki harjoitusmatsit ja puolenkymmentä peliä kauden alusta, jonka jälkeen voi tehdä jo ensimmäisiä alustavia arvioita joukkueen pelitavasta, kyvystä tehdä tulosta ja siten tulevan kauden suunnasta.

Se toki edelleen huolestuttaa, että Mestiksestä tippuu kaksi joukkuetta Suomi sarjaan ja se on satavarmaa, että kaikki Mestis seurat (toivottavasti myös Kiekko-Pojat?) panostavat tulevalla kaudella riittävästi riihikuivaa pelaajiin ja valmennukseen jopa pienellä talousriskillä. Kiekko-Poikien ei ole syytä jäädä sarjassa neljän viimeisen joukkoon tai muuten kausi voi saada meille faneille ahdistavan ja pahimmassa tapauksessa katastrofaalisen lopun.
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No se oli kyllä todella pikainen visiitti. Jokipoikien kannalta tosin parempi niin, että lähti nyt eikä vasta ihan kauden kynnyksellä. Korvaajaa voi kartoitella nyt kaikessa rauhassa.

Toisaalta karua kertomaa Mestiksen vetovoimasta (tai sen puutteesta), kun Ruotsin divaria pelaava "kyläseura" pistää peliin paremman tarjouksen.
 
Kääntäen, jos Allsvenskanin joku kärkijoukkueista tekisi tarjouksen jostain toisesta Allsvenskanin joukkueesta tulevalle pelaajalle, mutta Suomi-sarjan Kalajoki iskisi siihen väliin.

Tämä koko homma ei tietenkään ole JoKP:n syy, vaan koko Suomalaisen jääkiekon huonon tilanteen syy. Kannattaa kuunnella THF vieraana Kalervo Kummola. Kummola sanoi, että markkinaoikeudessa ei Liigan osakassopimus eikä suljettu sarjajärjestelmä menestyisi.
 
karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
taustalla ei tehdä töitä vain seuraavaa kautta ajatellen, vaan paljon isommassa kuvassa.

Tämä on erikoinen lausunto huomioiden sen, että omat kasvatit lähtevät syystä tai toisesta muualle tai lopettavat. Tietysti voi olla, että seurajohdon tavoite on jotain muuta kuin yleisesti luullaan.

Tämmöisen seuran pyörittäminen on hankala yhtälö. Jos käytetään vain rahoja, jotka kassassa jo on, niin ei siinä suurta buumia synny koskaan. Eivät sponsorit ja iso yleisö innostu mistään Vantaan a-junioreista kasatusta ynnämuut-sijoista tappelevasta budjettiratkaisusta ja sittenpähän sitä rahaa ei sinne kassaan tule myöhemminkään. Mutta tietysti ylenpalttinen riskeeraaminenkaan ei johda mihinkään muuhun kuin siihen mitä täällä yleensäkin. Siksi nyt tuntuisi järkevältä panostaa nimenomaan omiin kasvatteihin. Mutta eipähän siinä, kaipa siellä joku tietää mitä tekee.
 
Toivottavasti seuran kasetti kestää tämän meidän seuraajien aiheuttaman paineen, että pitäisi shoppailla kärkipelaajia. Parempi se on sittenkin, että järki on mukana kuin että laitetaan taas kioski kiinni. Eihän nykytilanteessa ole mitään sellaista voitettavaa, että kannattaisi sen vuoksi ottaa taloudellisia riskejä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös