Cannibalilla oli muutenkin oikein osuva teksti. Suomen joukkue on materiaaliltaan niin kapea, että se ei kestä yhdenkään avainpelaajan loukkaantumista. Ja yksi on kuitenkin aina poissa(eli Litti). Pelaajia joiden taidot ja kyvyt riittävät näihin peleihin voi laskea yhden käsin sormin, Hyypiä, Tihinen, Väyrynen, Tainio ja Forssel. Niemi&Jässi ovat ihan pätevät maalivahdit, mutta siihen se sitten jääkin. Saarinen, Nurmela ja Kolkka toki pelaavat bundesliigassa, mutta sielläkin liigan häntäpään seuroissa ja istuvat penkillä silloin tällöin. Oikealle puolelle ei löydy ketään puolustajaa joka täyttäisi kansainväliset mitat, koska Pasanen ei todellakaan sinne kuuluisi. Kärkeen ei ole laittaa kuin Forssel, ehkä muutaman vuoden päästä Juho Mäkelä auttaa tässä, mutta vasta ensi karsinnoissa.
Kuten sanottua Romanian Damienin mukaan kapean materiaalin joukkueessa löytyy ~20 pelaajaa jotka pelaavat joko Valioliigassa, Serie A'ssa tai La Ligassa. Suomessa näitä pelaajia on dadaa 3(!). Jos maalivahdit lasketaan niin 6. Sen lisäksi jos otetaan muut euroopan kärkiliigaat mukaan(esim. Ranska, Hollanti, Belgia, Saksa & Portugali) ollaan siellä vähän yli 10 paikkeilla. Romaniassa luku on yli 30. Että turha puhua paskaa.
Kyllä Suomi voi Romanian haastaa, niin kuin Hollannin ja Tsekin, mutta ennakkoon on aivan turha puhua siitä että Suomi olisi samalla viivalla tai lähtökohdat olisivat samat. Suomi tarvitsee kaikki parhaat pelaajat, parhaassa vireessä ja vastustajan pitää pelata alle tasonsa. Tämä voi riittää, mutta vain voi.