Mainos

Jokerit Mestikseen – millä fiiliksillä?

  • 129 260
  • 782

kilpuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOVEE
Enpä ole tähän pohdintoja juuri tuhlannut, mutta kirjoitellaan nyt muutama sananen.

Ensinnäkin yleisesti ottaen jääkiekkoon pitäisi palauttaa urheilu. Ja siihen kuuluvat nousut ja putoamiset pelillisin perustein. Se koskee Liigaa, Mestistä kuin U20-sarjaakin. Nyt näin ei ole ja se näkyy. Paikkoja jaetaan milloin milläkin perustein, eikä kilpailullisin syin.

Tulevaisuudessa on mielenkiintoista miten Liigassa suhtaudutaan Espoon ja Jokereiden liigahinkuun. Lisätäänkö joukkuemäärää, vai mikä lienee ratkaisu, jolla nuo saadaan nostettua kirkkaisiin valoihin? Ja millaiset perusteet saadaan aikaiseksi niin, että Rovaniemi jää rannalle. Se tuskin on kärjessä kun hakijoita raakataan järjestykseen. Silti siellä on hyvä buumi ja ilmeisesti kassakin kunnossa. Nostamalla nuo kaksi (sori Rollo, en usko että ovet teille kabinetissa aukeavat), on Liigassa aika paljon joukkueita. Liikaa.

Jos maailma toimisi niinkuin minä haluaisin, Jokerit aloittaisi alimmalta tasolta ja rakentaisi uuden tarinan. Aivan kuten Tampere Unitedin kannattajat tekivät täällä Tampereella jalkapallon puolella. Se veisi muutaman vuoden aikaa, mutta olisi urheilullinen tapa. Niin ei jääkiekkomaailma kuitenkaan toimi.

Eli pitää hyväksyä se, että toisin toimitaan. Jokerit pelkkänä nimenä ja brändinä tuo lisäarvoa Mestikselle. Sellaista lisäarvoa, että Olli Aron johdolla operoiva sarja voi alkaa heti Jokerien hyväksymisen jälkeen paukuttaa seuraavaa kautta ihan tosissaan. Mitä enemmän Jokereista puhutaan, sitä enemmän koko sarja kiinnostaa. Koska Jokereiden tulo joka tapauksessa toteutuu, niin kannattanee lähteä rakentamaan posin kautta uutta kautta.

Kun vaan ymmärtäisivät palauttaa ne karsinnat, niin pöhinää tulisi entistäkin enemmän.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Leijonat

Ensi kaudelle on mukavaa lähteä Jääkiekkoliiton myymään sponsoreita Mestikselle. Ei tarvitse järjestää alennusmyyntiä, kun Mestiksen kiinnostavuus nousee Jokereiden myötä merkittävävästi. Vielä kun latvialaiset tekisivät ensi kaudelle kunnon joukkueen, niin sieltäkin suunnasta saataisiin lisää kiinnostavuutta sarjaan. Nythän Zemgalen oli tällä kaudella ihan turistijoukkue.
 
Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Tulevaisuudessa on mielenkiintoista miten Liigassa suhtaudutaan Espoon ja Jokereiden liigahinkuun. Lisätäänkö joukkuemäärää, vai mikä lienee ratkaisu, jolla nuo saadaan nostettua kirkkaisiin valoihin? Ja millaiset perusteet saadaan aikaiseksi niin, että Rovaniemi jää rannalle. Se tuskin on kärjessä kun hakijoita raakataan järjestykseen. Silti siellä on hyvä buumi ja ilmeisesti kassakin kunnossa. Nostamalla nuo kaksi (sori Rollo, en usko että ovet teille kabinetissa aukeavat), on Liigassa aika paljon joukkueita. Liikaa.

Erittäin positiivisesti suhtaudutaan koska kiekko-espoolle on saunan lauteilla jo peukkua näytetty liiganousuun kaudelle 24-25.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Minusta SHL:n 14 joukkuetta ja sarja auki on parempi. SHL on paljon kiinnostavampi sarja kuin liiga, missä näköjään korvataan määrällä tasoa.
Samaa mieltä, mutta mitä enemmän lisäävät Liigaan joukkueita ja sinne on halukkuutta, niin sitä enemmän tulee painetta tehdä muutoksia sarjajärjestelmään.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Eikö 16 joukkuetta puhumattakaan 17 joukkueesta, jos Jokeritkin tulee, ole liikaa joukkueita liigaan?
Oikea määrä olisi 12 ja avoin sarja.
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Laitetaan tännekkin, että Jokerit lähtee ensimmäiseen kauteen 300 000 euron pelaajabudjetilla, joka on selvästi suurin viime vuosina Mestiksessä käytetty pelaajabudjetti.
Paljonkos Kiekko-Espoolla oli tälle kaudelle, muistelin että olisi jotakin saman suuntaista?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Paljonkos Kiekko-Espoolla oli tälle kaudelle, muistelin että olisi jotakin saman suuntaista?

Kaudelle 2021-2022 Kiekko-Espoolla oli julkisten tietojen mukaan mm. tässä 660k budjetti, josta 100k pelaajabudjetti. Kuluvalle kaudelle budjetti nousi 900 000 euroaan, josta voisi laskea pelaajabudjetin olevan korkeintaan luokkaa 150 000 - 175 000 euroa.

Mestiksen pelaajabudjetit ovat pieniä kun verrataan Liigaan.
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Laitetaan tännekkin, että Jokerit lähtee ensimmäiseen kauteen 300 000 euron pelaajabudjetilla, joka on selvästi suurin viime vuosina Mestiksessä käytetty pelaajabudjetti.

Tähän kun yhdistetään Jokerit brändinä sekä tavoite olla täysammattilaisjoukkue, niin Jokerit saavat kasaan todella kovan jengin ensi kaudelle. Upeaa - ja pian tulee muuten taas böndeltä ulinaa.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kaudelle 2021-2022 Kiekko-Espoolla oli julkisten tietojen mukaan mm. tässä 660k budjetti, josta 100k pelaajabudjetti. Kuluvalle kaudelle budjetti nousi 900 000 euroaan, josta voisi laskea pelaajabudjetin olevan korkeintaan luokkaa 150 000 - 175 000 euroa.

Mestiksen pelaajabudjetit ovat pieniä kun verrataan Liigaan.
Millä perusteella arvioit, että budjetin noustessa 240k siitä korkeintaan noin neljäsosa olisi mennyt pelaajabudjettiin? En minä ainakaan löydä perusteita olettaa, että tuo olisi jonkinlainen maksimi pelaajabudjetin kasvun suhteen.

Ilman tarkempia tietoja en yllättyisi, vaikka pelaajabudjetti olisi tuplattu - tai ylikin. Vanhassakin budjetissa on todennäköisesti aika hyvin mukana kaikki muut menot, eli on ihan perusteltua olettaa, että pelaajabudjetti voi kasvaa suhteessa aika paljon.

Toki jos tähän liittyy tietoja siitä, mihin muualle kasvanutta budjettia on merkittävästi sijoitettu, niin sitten ymmärrän tuon arvion.
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Laitetaan tännekkin, että Jokerit lähtee ensimmäiseen kauteen 300 000 euron pelaajabudjetilla, joka on selvästi suurin viime vuosina Mestiksessä käytetty pelaajabudjetti.

Kun budjetti on tuo niin on helppo rakentaa kärkijoukkue, pelaaja saa keskittyä pelaamiseen. Arvostan tälläistä ammattimaisuutta, farmaajat vaan mallia tästä.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Millä perusteella arvioit, että budjetin noustessa 240k siitä korkeintaan noin neljäsosa olisi mennyt pelaajabudjettiin? En minä ainakaan löydä perusteita olettaa, että tuo olisi jonkinlainen maksimi pelaajabudjetin kasvun suhteen.

Ilman tarkempia tietoja en yllättyisi, vaikka pelaajabudjetti olisi tuplattu - tai ylikin. Vanhassakin budjetissa on todennäköisesti aika hyvin mukana kaikki muut menot, eli on ihan perusteltua olettaa, että pelaajabudjetti voi kasvaa suhteessa aika paljon.

Toki jos tähän liittyy tietoja siitä, mihin muualle kasvanutta budjettia on merkittävästi sijoitettu, niin sitten ymmärrän tuon arvion.
Espoossa panostetaan organisaation saattamiseen lähemmäs liigatasoa. On palkattu mm. toimitusjohtaja. Pelaajabudjetti ei ole hirveästi noussut edelliskaudesta. Nimimerkki Cobol on hyvin hajulla suuruusluokasta.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings

Toisaalta pelaajabudjettia on vaikea arvioida, koska osa pelaajista saa korvausta myös omilta sponsoreiltaan, jolloin K-Espoon maksama palkka ei kerro koko totuutta. Ellei sitten pelaajabudettiin ole laskettu mukaan näitä ulkopuolisten tahojen sponsoroimia pelaajia. Osaako joku sanoa?

@Cobol
 
Ei ole tietoa yhdenkään pelaajan omista sponsseista tai niiden arvoista Espoossa tai muualla. Aiemmin tämä tapa tuli tutuksi mm. Hämeenlinnasta. Kun Espoo oli ilmoittanut 660k budjetin, josta 100k pelaajiin toissa kaudella, arvioin että pelaajabudjetin suhdetta budjettiin pyritään hieman parantamaan 15 prosentista 16-20 prosenttiin 900k budjetissa. Näin siksi, että joukkue tavoittelee 2024-2025 nousua ja pelaajabudjetin on vähitellen noustava. Kuten budjetinkin. Iso on oltava seuraava harppaus Espoossa, jos läpäisevät taloudellisesti Liigan vaatimukset. Ja toivon, että näin käy.

Jokerien osalta katsotaan tarkemmin kun asiat etenevät. Oletan silti, että nyt kerättyä pääomaa ei ole tarkoitus laittaa ainakaan merkittävästi kauteen 2023-2024, vaan tulot koostuvat mm. yhteistyökumppaneilta, pääsylipuista, muista myyntituloista ja fanikamasta. Vaikka miten varovaisesti ajattelen, Jokerien tulot Mestiksessä riittävät erinomaisesti siellä pelaamiseen. Seuraava harppaus on sitten Jokereillakin suuri. Mitä en myöskään epäile, sen verran positiivista energiaa Jokerien uuden tulemisen alla liikkuu.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Toisaalta pelaajabudjettia on vaikea arvioida, koska osa pelaajista saa korvausta myös omilta sponsoreiltaan, jolloin K-Espoon maksama palkka ei kerro koko totuutta. Ellei sitten pelaajabudettiin ole laskettu mukaan näitä ulkopuolisten tahojen sponsoroimia pelaajia. Osaako joku sanoa?

@Cobol
Noihan se menee jokaisella Mestisseuralla. Budjetissa on tietysti vain se mitä seura maksaa. Jos 150 000 jaetaan vaikka 20 sopimuspelaajalle, niin se on 7500 per naama koko kaudelta. Osa pelaajista saa varmasti tuloja myös yhteistyökumppaneilta, mutta sekään ei ole ihan vastikkeetonta. Osa käy ihan töissä maksajalla ja osa tekee jotain PR-hommia. Kuviot on tosiaan monimutkaisia ja on hyvin vaikea määritellä mikä on pelaajien todellinen ansiotaso ja mikä osa siitä voidaan laskea Mestiksessä pelaamisesta saatavaksi korvaukseksi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: E

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Laitetaan tännekkin, että Jokerit lähtee ensimmäiseen kauteen 300 000 euron pelaajabudjetilla, joka on selvästi suurin viime vuosina Mestiksessä käytetty pelaajabudjetti.

Jännä tosiaan nähdä mitä sieltä tulee tulee, jos muilla max 200 000e budjetti niin tuossahan on vaikka mihin mahdollisuus, mutta toisaalta hankit vaikka pari kalliimpaa pelaajaa kärkeen niin muu joukkueeseen ei ehkä jää niin paljoa. Espoo United taisi tulla aikoinaan 350 000e budjetilla ryminällä. Toki tässä se ero että silloin rahoitus taisi aika omillaan olla, Jokereilla todennäköisesti ihan eri tasolla.
 
Danone

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Hesarin ja Urheilulehden yhteisjutussa myös maininta, että Nordiksella pelattaisiin 10 kotipeliä. Mietin vain, että mihin tämä perustuu kun Mestiksen otteluohjelma tehdään joskus kesällä ja Jokerit tuskin saavat sanella tarkkoja ehtoja pelipäivilleen?
 
Jos Jokerit sanoo, että hei, näille päiville olis kiva saada kotipeli, meillä on kapasiteetti niissä +8000 ja mahdollista pistää Liigalle kampoihin katsojaluvuissa, niin eiköhän Mestiksen toimistollaki hierota käsiä yhteen ja mietitä ketä vastaan kys. peli kannattaisi pelata ja saisiko sen vielä lauantaille jotenkin.
 
Lapintiira

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Dallas Stars, Jokerit
En oikein tiedä miten tähän pitää suhtautua. Suomessa kun on kaksi kiekkoseuraa joista pidän ja ensi kaudella toivottavasti ovat sitten napit vastakkain. Mahtaa olla näitä positiivisia ongelmia kuitenkin ;)

Edit: Ps. Toivottavasti saadaan ensi kaudella paljon Jokeri-mielisiä vieraita Rovaniemellekin saakka, lentokoneella kun pääsee kivuttomasti matsiin!
 
Viimeksi muokattu:

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos Jokerit sanoo, että hei, näille päiville olis kiva saada kotipeli, meillä on kapasiteetti niissä +8000 ja mahdollista pistää Liigalle kampoihin katsojaluvuissa, niin eiköhän Mestiksen toimistollaki hierota käsiä yhteen ja mietitä ketä vastaan kys. peli kannattaisi pelata ja saisiko sen vielä lauantaille jotenkin.

Voisi ainakin kuvitella että Espoota vastaan matsit pelattaisiin Nordiksella ja sitten vähintään kerran Tuto, Ketterä, RoKi, JokP, K-Vantaa. Ihan hyvältä kuulostaa tuo 10 peliä, antaa tehdä ihan kunnollista tulosta ja todennäköisesti sitten listan ulkopuolelta olevat jengit aika pitkälle riittää se 1500 kapasiteettikin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös