Jokerit laatikossa kaudella 2010-2011

  • 483 334
  • 1 391

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Jokerit on tehnyt viime peleissä upeita nousuja, mutta itse en pidä, että "annetaan" pari maalia eteen, ennenkuin huomataan, että jaa siellähän on pelikin käynnissä.

Jokereiden peli sinänsä on hyvin uomissaan, mutta ollaan toiseksi heikoimpia alivoimalla, eikä tuo yv-pelikään mitenkään kaunista ja tehokasta ole, paitsi tänään.

Manelius oli yllättävän hyvä.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Hienot fiilikset tällä hetkellä. Nordiksella on aina hienoa voittaa ja erityisesti kun noustaan takaa ohi. HIFK painoi välillä hyvin, mutta Jokerit kuitenkin puolusti hyvin Lasak viimeisenä lukkonaan.

Lahti-Kerälä-Pulkkinen on loistava ketju. Tänään minulle muistui mieleen se seikka, että niin Pulkkinen kuin Keräläkin ovat tulokkaita tällä kaudella. Pulu johtaa tulokkaiden pistepörssiä ja Kerälä on toisena.

Parista asiasta olisin kuitenkin erityisen huolissani:

1. Nelosketju on aivan yössä. Käytännössä HIFK painoi joka kerta pelin Jokerien päätyyn nelosketjun ollessa kentällä. Juutilainen ja Saarinen pois ja tilalle Pitkänen ja Vauhkonen.

2. Helvettiin se Kauppinen nyt kokoonpanosta. Mikä sitä miestä vaivaa? Yhtään mikään ei suju ja joka toisessa vaihdossa ihme koomailuja.

Nämä kun saadaan kuntoon, taistellaan jo hyvistä sijoituksista.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Manelius oli yllättävän hyvä.

No jaa... musta tuntui, että IFK sai aina paineen Jokeripäätyyn Maneliuksen ollessa jäällä. Peltonen vei kerran Nicoa pahasti, mutta muuten ei pahempia kämmejä.

Kyllä viime torstain ja tämän illan nousut kertovat, että tässä joukkueessa on MUNAA. Westerlund on nopeasti onnistunut kehittämään joukkueelle toimivan pelisapluunan, jota noudetetaan kiitettävän kurinalaisesti. Parasta tässä on se, että voittoja tulee nyt, vaikka peli on vasta kehitysvaiheessa. Sen lisäksi varsinkin hyökkäyspäässä on järkyttävä määrä potentiaalia. Mitä tapahtuu, kun Pirnes, Hentunen, Nokelainen, Pihlman, Pulkkinen, Lahti ym. pelaavat kaikki huipputasollaan? Playoffeissa saatamme sen nähdä. On nimittäin sen verran monta ns. "playoff-pelaajaa" tuossa porukassa ainakin lähtökohtaisesti.

Nelosketjulle on kyllä sen sijaan tehtävä jotain... tänäänkin IFK pyöritti aina, kun meidän "jarruketju" oli kentällä. Ketjun jäsenistä ainoastaan Hämäläinen sopii jollain tapaa katu-uskottavaan jarruketjuun. Nuo kaksi muuta ovat täysiä turhakkeita. Eli Saarinen ja Juutilainen filaan, tilalle Pitkänen ja Vauhkonen. Jos Eaves saadaan jollain tapaa vielä parsittua kasaan, niin sitten Ben-Amor nelosen laidalle. Sen jälkeen koostumusta voisi jo kutsua jarruvitjaksi.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Niin, siinä pelasi toisena pakkina Kauppinen. Selitys on pitkälti siinä. Maneliuksen kaltainen kokematon puolustaja vaatisi laadukkaan pakkikaverin.

Totta. Maako oli taas totutulla tasollaan. :) Niin hyökkäys- kuin puolustuspäässäkin. Kaveri kulkee tittelillä "hyökkäävä pakki", mutta oli silti taas totaalisen saamaton hyökkäyssuuntaan. Jortikka olisi varmaankin laittanut Kauppisen jatkoajan ylivoimaan, mutta onneksi Erkalla oli pelisilmää laittaa hyvin (jälleen kerran) pelannut Dehner siihen.

Yksi hyvä suoritus Kauppiseltakin tosin nähtiin: Mies blokkasi hienosti Hamiltonin(?) laukauksen IFK:n ylivoimahyökkäyksessä 2. erän viime hetkillä. Taisi tuokin tilanne tosin lähteä liikkeelle Kauppisen töppäyksestä hyökkäysalueella...
 

Filosofem

Jäsen
Parista asiasta olisin kuitenkin erityisen huolissani:

1. Nelosketju on aivan yössä. Käytännössä HIFK painoi joka kerta pelin Jokerien päätyyn nelosketjun ollessa kentällä. Juutilainen ja Saarinen pois ja tilalle Pitkänen ja Vauhkonen.

2. Helvettiin se Kauppinen nyt kokoonpanosta. Mikä sitä miestä vaivaa? Yhtään mikään ei suju ja joka toisessa vaihdossa ihme koomailuja.

Nämä kun saadaan kuntoon, taistellaan jo hyvistä sijoituksista.

Täysin samaa mieltä!

Nelosketju on tällä hetkellä koottu periaatteella "ynnä muut". Mikäli kaikki pelaajat olisivat kunnossa, niin Ridan ja Eavesin paluun myötä Saarinen ja Juutilainen tippuvat viimeistään pois. Tähän vaan menee aikaa ja muutoksia neloseen pitäisi saada heti. Erkalle tulee kohta kiire katsastaa Vauhkonen, sillä tammikuun jälkeenhän lainasoppareidenkin pitää kestää kauden loppuun asti (eikö?). Pitkänen-Helenius-Vauhkonen, siinä olisi mun toive nelosketjuksi. Hämäläinen menettelee keskellä, mutta ei kyllä ole vastannut odotuksia.

Kauppinen on todellinen fiasko ja mieluummin sitä nyt katselisi Kivistöä ja Mälkiää tällä tontilla. Ei olisikaan hassumpaa, mikäli meidän kaikki nuorisopakit Eronen, Manelius ja Kivistö pelaisivat kokoonpanossa ja Mälkiä kulkisi heidän kanssaan rotaatiossa. Kauppisella ja oikeastaan myös Niemellä ei tulisi olla asiaa kuuden pakin joukkoon. Toivottavasti Keklu saa molemmat soturit ensi kaudeksi pois, vaikka kalliiksi se tulisikin. Joskin Niemen suhteen elättelen vielä pieniä toiveita Erkan myötä.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
En kyllä oikein ymmärrä, millä perusteella Hämäläinen olisi nelosen keskelle parempi vaihtoehto kuin Juutilainen. Jälkimmäinen sentään voittaa aloituksistaan valtaosan.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
En tiedä millä laseilla te olette eilistä peliä katselleet mutta ainakin omiin silmiini Manelius oli eilen varsin heikko ja pahemmin vaikeuksissa kuin Kauppinen. Maneliuksen ohi mentiin oikealta ja vasemmalta, Kauppinen oli sen jälkeen vaikeuksissa kun eihän ne Kohun vahvuudet omassa päässä ole koskaan olleet. Ei Kauppinenkaan hyvin pelannut mutta paremmin sentään kuin Manelius, tuo pakkipari ja meidän nelonen kokonaisuutena oli suurimmissa vaikeuksissa IFK:n kanssa.

Eilisesssä pelissä oli jälleen hyvä nousu ja tässäkin pelissä oli havaittavissa samaa kuin JYPiä vastaan eli Jokereiden vauhti ja kunto vaikutti vastustajaa paremmilta mitä pidemmälle peli eteni ja se on ihan kevättä ajatellen hyvä lähtökohta. Pelillisesti edelleenkin on tekemistä vaikka joukkueen puolustus sekä maalivahtipeli jo nyt tarjoaa mahdollisuuden voittaa.

Pulkkisen paluu meidän kakkoseen näkyi heti ja heti ensimmäisessä pelissä nuorten kisojen jälkeen Pulu iski 0+2 joten paluuta voidaan pitää myös tehollisesti onnistuneena. Kerälän maalitkin lämmittää mieltä. Sen lisäksi Nokelainen sekä Hentunen oli varsin hyvällä jalalla liikkeellä, Pihlman maalistaan huolimatta oli hieman vaikeuksissa pelin temmon kanssa. Myös Pirneksen kenttä teki mielestäni hyvin hommia ja sai muutaman todella makean pitkän pyörityksen IFK:n päätyy. Jokereissa on tällä hetkellä hyvä tekemisen meininki.

Ja itsekin kyllä ottaisin kokoonpanoon Pitkäsen ja tiputtaisin sieltä pois joko Saarisen tai Juutilaisen, todennäköisesti Juutilaisen koska Saarinen saa sentään painetta hyökkäyspäähän vaikka se pyöriminen auttamattoman tehotonta yleisesti ottaen onkin.
 

Detritus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit-vuodesta 1972, KiVa.
Kauppinen teki maalin!!!

Muuten on peli aika kuraa. Sputnikit on lisännyt karvausta, ja sehän aiheuttaa meille aikamatkailua jortsuaikaan. Kaikki kaksinkamppailut hävitään, syötöt menee huithemmettiin ja LKP-ketju kulkee yössä. Pulkkista ei ole edes näkyny toisessa erässä...onks se siellä? No, katellaan vielä se kolmas erä, johdetaan kuitenkin 3-1...luojan armosta!
 
Viimeksi muokattu:

mfish

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
SaiPa oli paljon parempi. Ensimmäinen erä oli hyvää kiekkoa, kaksi seuraavaa ihan paskoja. Asennevamma? Ei tuolla pelillä kyllä pitkälle mennä. Kiitos SaiPan puolustuksen, saatiin kaksi lahjamaalia. Ilman niitä, SaiPa olisi tod näk vieny pelin. Voitosta huolimatta olen kyllä kiukkuinen. Paskaakin paskempi esitys. Hävetkää perkele.
 

Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
SaiPa oli paljon parempi. Ensimmäinen erä oli hyvää kiekkoa, kaksi seuraavaa ihan paskoja. Asennevamma? Ei tuolla pelillä kyllä pitkälle mennä. Kiitos SaiPan puolustuksen, saatiin kaksi lahjamaalia. Ilman niitä, SaiPa olisi tod näk vieny pelin. Voitosta huolimatta olen kyllä kiukkuinen. Paskaakin paskempi esitys. Hävetkää perkele.

Eikai se kolmas erä kuitenkaan niiiin huono ollut? Ensimmäisessä erässä Jokerit oli selvästi parempi ja Saipalla ei ollut erässä sanan sijaa. Toisessa erässä sitten taisi käydä klassiset eli "alennuttiin vastustajan tasolle", jolloin mentiin sitten saman tien jopa alapuolelle. Toinen erä olikin sitten surkeinta jokeri-kiekkoa Erkan uuden tulemisen kaudella. Mutta kolmas erä mielestäni olikin sitten jo paljon parempi ja ilman tuomareiden lahjoittamaa jäähyä erän alkuun ei Saipa olisi viimeisessä erässä tehnyt maalin maalia. Jokatapauksessa toinen erä oli kyllä jotain aivan käsittämätöntä shaibaa ja erittäin tyytyväisiä saatiin olla erätulokseen 1-1.

Kolme pistettä tuli kaikesta huolimatta ja mielestäni jokerit ei laittanut ottelussa läheskään kaikkea peliin, eli virtaa huomiselle pitäisi riittää. Pisteiden lisäksi pelistä jäi käteen ainakin Kauppisen kauden ensimmäinen maali sekä Lahden sm-liigan yhden kauden maaliennätys. Lisäksi Kerälä jatkaa hienoa pisteputkeaan, taitaa mies viimeisen kahdenkymmenen pelin aikana olla päässyt pisteille ainakin 16:sta. Varsin hieno suoritus!
 

Crow23

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KooKoo, Detroit Red Wings
Mikäköhän mahtaa olla Nokelaisen kymppitilin tilanne? Muistaakseni jo kolmas kerta tällä kaudella kun mies lentää suihkuun... Eli huilaako huomisen ipa-matsin?
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
SaiPa oli paljon parempi.

Höpsistä. SaiPa oli yritteliäs, mutta silti vähän puolilla valoilla vetänyt Jokerit vei pelin selkein numeroin... Olisiko sitten alettu hieman alitajuisesti säästelemään paukkuja huomiseen toisesta erästä alkaen, kun homma näytti olevan hanskassa?

Avaussyötöt eivät tänään oikein napsuneet lapaan. Joko hieman eteen tai sitten jalkoihin. Kertoo keskittymisen puutteesta. Varmaan myös SaiPan hanakalla karvauksella oli vaikutusta asiaan...

Nää on näitä perus Saipapelicansilves-pelejä, joissa tärkeintä on, että klaarataan.

Pirnes oli hyvä!
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Mikäköhän mahtaa olla Nokelaisen kymppitilin tilanne? Muistaakseni jo kolmas kerta tällä kaudella kun mies lentää suihkuun... Eli huilaako huomisen ipa-matsin?

Eikös vain normi kympeistä tule huilia?
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Mä en vieläkään käsitä tätä meidän alivoima-pelaamista. Pelaako mikään muu jengi SM-liigassa tälläisellä taktiikalla, että lasketaan kaveri käytännössä ilman mitään estelyjä alueelle pyörittämään ja sitten jäädytään pieneen pakettiin missä ei liikuta todellakaan tarpeeksi eikä anneta painetta monissa tilanteissa missä pitäisi. Keskimäärin kahden minuutin AV:sta varmaan 90sek pyörii meidän päädyssä kaverin hallussa. Se on aivan helvetisti liikaa mun mielestä...

Joku vois tässä nytten vedota taas, että kyllä asiaan puututaan jossain vaiheessa, mutta kyllä mun mielestä Erkka on niin monta peliä ollut jo puikoissa, että kyllä asiaan joku muutos olisi jo tullut jos se olisi edes tarkoituksena. Itsellä on paha pelko persiissä, että pleijareissa me tullaan vielä kaatuu tähän passiiviseen AV:hen.

Itse muusta pelistä ei tarvii hirveesti sanoo tän päivän pelistä. Ekan erän jälkeen ei pahemmin taas homma kiinnostanut ja aivan hirveintä schaibaa taas toinen erä varsinkin. Ihme homma miksei sitä toista erää pelata voi pelata samalla tasolla kuin ekaa tai edes vähän sinnepäin.
 

Brock

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paras organisaatio
Täytyy ilmeisesti lopettaa Jokereiden peleissä käynti. Kai sinne joku ilmoitus pelaajille menee, että taas se Brockin-paskiainen tulee katsomoon, pelataan surkeasti, ettei viihdy, niin päästään siitäkin perkeleestä.

Eilinen peli oli kertakaikkiaan kamalaa katsottavaa sen hyvän ensierän jälkeen. Miten voi peliote kadota niin täydellisesti. Eikä tätä voi selittää millää Saipan parantuneella otteella. SaiPa hyödynsi yritteliäisyydellään sen minkä Jokerit antoi siimaa, ei muuta.

Toki kolme paunaa on hyvä juttu, mutta kyllä ihmiset tulevat katsomoon myös saadakseen viihdettä. Sitä ei Jokerit tarjoa lainkaan.

Eiliseen peliin halvimmat liput taisi olla 9 egee. Siinä on tasan kahdeksan liikaa saadusta vastineesta.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Vittu miten jäätävä suoritus hävitä 3. erä tuohon tapaan.

Tasoitusmaalia edeltänyt tapahtumasarja oli käsittämätön ja menee osittain täysin valmennusjohdon piikkiin. Peli 1-2 meille ja homma täysin hallussa. Saadaan ylivoima, joka on sitä totuttua paskaa alusta loppuun. Ylivoima-aikaa 30 sekuntia jäljellä ja NELOSKETJU kentälle. Miksi ihmeessä?! No, Pitkänen ottaa käsittämättömän typerän jäähyn VASTUSTAJAN MAALIN TAKANA. Sen nyt tiesi, miten tämä tapahtumaketju tulisi huipentumaan. Ilveksen tasoituksen jälkeen Jokerien peli hajosi aivan täysin.

Pilasivat sitten pellet tämän perjantai-illan. Nyt vituttaa päätös olla tämä viikonloppu selvänä. Haistakaa vittu!
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Taas vässyköitiin Ilvestä vastaan ja otettiin turpiin Tampereella. Isoin kiitos tappiosta menee Ilmari Pitkäselle joka osoitti älykkyytensä ottamalla typerääkin typerämmän jäähyn ylivoimalla. Mestikseen vaan takaisin. Hei hei Pitkänen!

Ja loppu vässykkä porukka saisi kävellä kotiin Tampereelta, mutta eihän niin voi tehdä koska noille vässyköille tulisi varmaan silloin äitiä ikävä.
 

arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pilasivat sitten pellet tämän perjantai-illan. Nyt vituttaa päätös olla tämä viikonloppu selvänä. Haistakaa vittu!
Sä pystyt vielä muuttamaan pelin virran.

Mutta mielestäni Manelius ei kuulu kentälle, niin monta kertaa koomailivat Kohun kanssa sijoittumisilla ja syöttöt olivat luokattomia etenkin kolmannessa erässä.

Pitkäsen jäähy nyt oli tyhmä, mutta pelin muuhun linjaan siitä pitkäsen kampittamisesta olisi myös voinut antaa jäähyn.

Erosta ja vahvistusta ikävä ja jopa AJ:ta.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Sä pystyt vielä muuttamaan pelin virran.Mutta mielestäni Manelius ei kuulu kentälle

Tätä olen itsekin ihmetellyt. Olen nähnyt Maneliuksen pelejä K-Vantaan paidassa ja hän on ollut sielläkin luokaton. Oikeastaan pihalla vaihdosta toiseen. Ei pärjää kaksinkamppailuissa ja omat jätkät hukkuvat koko ajan. Tästä huolimatta kaveri pääsi nuorten mm-kisoihin ja takaisin "ylös" Jokereihin pelaamaan. Millä näytöillä??
 

Tanskanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
On tää hienoo ja niin tuttua...

Tokan erän jälkeen 2-1 johto. Peli ihan hyvin hallussa, mutta ei lähellekään varma. Mitä tehään? Aivan, nää maailman kuninkaat vetää vaan ruhtinaalista kiekkoa päätyy aina keskiviivan jälkeen. Ollaan niin loistavaa pelaajaa, että neppailemalla voitetaan peli 4-2 turpaan ottamalla.

Ei siis enää kolmannessa erässä kiinostanu työteko pätkääkään. Se kiekko päätyyn ja jäädään oottelemaan et joku muu hoitaa homman himaan. Kyllähän Ilves hyvin piti viivan tukossa aina siitä kiekollisen laidasta, mutta olishan sitä voinu punaviivan jälkeen heittää poikittaissyöttö toiseen laitaan mistä luistelemalla hyökkäysalueelle. Mut meh, liikaa joutus tekee töitä kun se luisteleminen on niin rankkaa, etenkin jos ihan oikeesti joutuu luistelemaan eikä vaan liitelemään.

Hävetkää lampaat.
 

Ikuri

Jäsen
Kuka harjoittaa Jokereita ylivoima- ja alivoimapelaamiseen? Jotenkin haiskahtaa ihan Hannu Virralta. Tosin oli nuo erikoistilanteet Jokereiden murheenkryyni jo ennen joulua ja aikaa ennen Hannu III:sta, vai oliko?
 

Sukee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itsekin olin täysin monttu auki kun jokerit laittoi neloskentän ylivoiman lopulle, sitten vielä tuo ilmarin jäähy niin tulipahan naapureille tutuksi pitkäsen nimi..
Pulkkinen pelaa kuin taalaliigassa, syötöt kovempia kuin monien lämärit. Harmi vaan kun ei hänen hakemissaan paikoissa sattunut olemaan lapaa jäässä. Lahden yrittämisestä voi ihailla sitä asennetta mutta jotenkin tuntuu että väkisin haetaan vaikka minkälaista vetoa. Sen sekunnin kun joissain paikoissaan odottaisi niin kerkeäisi vähän näkemään mihin sitä tulisi sihdata.
Lasakilta suht hyvä peli, ensimmäinen maali jäi vähän kaivelemaan mutta tekevälle sattuu, esitti kuitenkin ainakin sen yhden paraatitorjunnan mielestäni kuitaten ekan maalin ja hienosti vielä laittoi kiekon peliin siitä.
Nyt erkalla ja hantalla (ja läätillä sekä eavesilla) tiistaihin asti aikaa saada peliä ja kaverit takaisin kuntoon näiden kahden "pelillisen hutin" jälkeen, muuten ässät vie ja jokerit kitisee..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös