Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe
Yleisömäärä Ässiä vastaan oli 8975. Pieni pettymys, koska nyt ei ollut mikään sunnuntaihöntsä ja Jokerit pelaa pääsääntöisesti viihdyttävästi.

8900 taisi olla virallinen (ja vaatimaton) keskiarvotavoite ja sen yli Jokerit pääsevät kirkkaasti, kun kausi on paketissa. Mitään yleisöryntäystä eivät Karlsson ja Filppula ole Areenaan kuitenkaan tuoneet. Useita 11-12k iltoja on ollut kyllä, mutta vastapainoksi alle kymppitonnin tuloksia myös.
 
Bremberg#19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tampa Bay
Yleisömäärä Ässiä vastaan oli 8975. Pieni pettymys, koska nyt ei ollut mikään sunnuntaihöntsä ja Jokerit pelaa pääsääntöisesti viihdyttävästi.
Omasta mielestäni tuo yleisömäärä oli kyllä ihan kelvollinen. Keskiviikkoinen Jokerit-Ässät peli ei ole ikinä saanut suurta massaa liikkeelle, Ässät ei sytytä vastustajana vaikka hyvä joukkue onkin. Oman joukkueen peli skulaa kuin unelma ja pelit ovat loistavaa katseltavaa. Silti täytyy muistaa, että esimerkiksi HIFK:n yleisökapasiteetti on 8200 ja meillä tämmöinen keskiverto liigapeli veti kuitenkin 8975 katsojaa. Pari vuotta sitten kyseisessä pelissä olisi ollut 6500-7500 katsojaa. Eteenpäin on menty.

On epärealistista odottaa vaikka joukkueessa pelaakin Karlssonin ja Filppuloiden kaltaisia nimiä, että Areenan lehtereet täyttyisivät jokainen arki-iltakin täyteen katsojista. Täytyy myös huomioida, että ennen Lukko peliä jokaista ottelua oli erityinen syy mennä katsomaan: TPS ja tifo, Saipa ja Valle, HPK ja Erik, HIFK. Ei siis ihme, että yleisömäärä tippuu noista peleistä.

Paljon muuten arvelette, että perjantaina tulee porukkaa katsomaan Jokerit-Pelicans peliä? Oma arvioni on 9500 silmäparia.
 
#8, #19, #36, #50, #51, #65, #67

Magenta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Vertailun vuoksi kun tuli näistä yleisömääristä puhe:

2011-2012 Ke 16.11.2011 Jokerit - Ässät Yleisöä 10147
2010-2011 Ti 18.01.2011 Jokerit - Ässät Yleisöä 6109
2009-2010 Ti 26.01.2010 Jokerit - Ässät Yleisöä 7886

Nuo tiistaipelit lähimpänä keskiviikkopeliä. 8900 siis ihan kohtuullinen tulos, vaikka viime kaudella melkoinen piikki olikin.
 
Yltävastaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit kotimaan sarjoissa, saksalaiset joukkueet
Paljon muuten arvelette, että perjantaina tulee porukkaa katsomaan Jokerit-Pelicans peliä? Oma arvioni on 9500 silmäparia.
Tuolloin pelataan samaan aikaan Stadikalla myös Suomi-Georgia, jonka uskoisin jonkin verran verottavan porukkaa. Lisäksi tuo klo 18.30 saattaa olla liian myöhäinen alkamisaika joillekin keitonjanoisille. Pelicans ei muutenkaan ole ehkä se kaikkein seksikkäin joukkue, joten veikkaisin, että jäädään alle 9000.

Onni onnettomuudessa muuten Urho Totalin omistaville Jokerifaneille (kuten minä), että juuri huomenna tuo peli tulee Nelonen Prolta. Eipähän tarvitse arpoa, katsoako lätkää vai futista.
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Lostedt, Ben-Amor
Nyt kun keskustelu paitojen jäädyttämisestä on meneillään yleisellä osastolla, niin heitellääs tänne jo joskus aikoinaan nopeasti sivuutettu idea.

Karu fakta on, että monta hyvää pelaajaa ja loistavaa henkilöä jää ilman jäädytystä. Tästä seuraa se, että vuosien saatossa pelaajien saavutukset "unohtuvat" suurelta yleisöltä ja nuoremmilta faneilta. Seurahistorian ja oman identiteetin kannalta olisikin syytä vaalia perinteitä ja pitää huolta siitä, että vielä 2040 nimet Lind, Törmänen, Metropolit, Saarikoski tai vaikkapa Leppä ovat muidenkin kuin tärisevien vanhusten mielissä.

Itse lähtisin siitä, että ansioituneita pelaajia voitaisiin "aateloida" ja luoda oma "hall of fame". Tuolla tavoin voitaisiin kiittää niitä pelaajia, jotka ovat olleet suuressa roolissa Jokereissa, mutta syystä tai toisesta eivät "kelpaa" hallin kattoon. Kriteerit voitaisiin pitää kohtuullisen löysinä, ettei esimerkiksi muutaman kauden ajan seuraa edustanut ulkkari (Metro) tai erinäisistä syistä uransa muualla päättänyt (Ströbä) jäisi ulos.

"Valintatilaisuus" voitaisiin vielä pitää kaksiosaisena. Jos seurajohto ehdottaa jotakin nimeä, jokeriklubin jäsenet äänestävät asiasta. Jos klubin puolelta nostetaan ehdokas esille, seurajohto tekee lopullisen päätöksen. Tällä tavoin aktivoitaisiin faneja ja pidettäisiin huoli siitä, että yhden miehen aivopieru tai trollilauman perseilyn takia "vääriä" nimiä ei seinille nousisi. Varsinkin tuon fanilauman aktivoimisen näen tärkeänä tekijänä tässä jo pelkästään perinteiden syntymisen kannalta. On tärkeää, että fanit kokevat olevansa arvokas osa perhettä ja saavat vaikuttaa siihen, mihin suuntaan seuran identiteetti kehittyy.

Kalenteriin tuo aatelointi sopisi helvetin hyvin esimerkiksi "synttäripelin" yhteyteen. Tuolloin kuitenkin kausi on jo hyvässä vauhdissa, peliin saataisiin vielä yksi aihe juhlaan lisää ja samalla voitaisiin seurajohdon puolesta näyttää, että perinteillä on merkitystä. Toisen aatelointikerran voisi vielä pistää helmikuulle mahdollisten talviklassikoiden takia. Vaikka klassikkoa ei kaikkina vuosina pelattaisikaan ja välillä naapuri hoitaisi järjestelyt, niin saataisiin ainakin yksi syy juhlaan.

Teknisesti tuo olisi helpohko toteuttaa esimerkiksi asentamalla hallin käytäville touchscreenejä ja nimilaattoja. Oletussivuna olisi sitten aina jonkun tietyn pelaajan pikaprofiili (nimi, kuva, statsit) ja valikoiden takaata löytyisi videoclippiä, haastattelua ja tarinaa urasta Jokereissa. Tällä tavoin saataisiin helposti siirrettyä perinteitä uusille sukupolville ja annettua pelaajille viesti, että seura kunnioittaa niitä, jotka omaavat jokerisydämen.

Esimerkiksi Eteläpäädyn takainen käytävä voitaisiin muuttaa noilla screeneillä ja nimilaatoilla meidän omaksi "kunniakujaksi". Tuskin se ainakaan fiilistä laskisi, että "kirkkoon" mentäessä meitä muistuttaisi ne lukemattomat pelaajat, joiden ansiosta Jokerit on tänään sitä mitä se on.

Ainakin musta olisi helvetin hienoa, että seuran perinteet siirtyisivät sukupolvelta toiselle ja seuralta löytyisi konkreettinen tapa kunnioittaa entisiä pelaajiaan. Tuollainen uudistus ei hirveän paljoa maksaisi tai veisi edes erityisen paljon mainostilaa hallista, mutta vahvistaisi fiilistä siitä, että Jokerit on yhtä perhettä ja omista pidetään kiinni.
 
Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Teknisesti tuo olisi helpohko toteuttaa esimerkiksi asentamalla hallin käytäville touchscreenejä ja nimilaattoja. Oletussivuna olisi sitten aina jonkun tietyn pelaajan pikaprofiili (nimi, kuva, statsit) ja valikoiden takaata löytyisi videoclippiä, haastattelua ja tarinaa urasta Jokereissa. Tällä tavoin saataisiin helposti siirrettyä perinteitä uusille sukupolville ja annettua pelaajille viesti, että seura kunnioittaa niitä, jotka omaavat jokerisydämen.
Pidän tästä ideasta paljon. Loisi jatkuvuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Hallin käytävien lisäksi nuo profiilit voisivat olla löydettävissä Jokerit.comista, jolloin kotisohvallakin voisi kertoilla jälkikasvulle entisaikojen sankareista.
 
Dominator131

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itse lähtisin siitä, että ansioituneita pelaajia voitaisiin "aateloida" ja luoda oma "hall of fame". Tuolla tavoin voitaisiin kiittää niitä pelaajia, jotka ovat olleet suuressa roolissa Jokereissa, mutta syystä tai toisesta eivät "kelpaa" hallin kattoon. Kriteerit voitaisiin pitää kohtuullisen löysinä, ettei esimerkiksi muutaman kauden ajan seuraa edustanut ulkkari (Metro) tai erinäisistä syistä uransa muualla päättänyt (Ströbä) jäisi ulos.
Tämä hommahan on jo hoidossa, jos Kekäläinen itse puhui totta. Kysyin häneltä seuraavaa toukokuun lopun "fanit kysyvät" -osiossa:

"Pitäisikö Jokereiden entisiä tähtiä huomioida hallissa muutenkin kuin jäädyttämällä pelinumero? Esimerkiksi esitellä heitä kuvin ja tekstein hallin käytävillä."

Kekäläinen: "Se on hyvä idea! Olemme käyneet Keijo Säilynojan kanssa Montrealissa katsomassa, miten tämä on siellä hoidettu."

Odottakaamme siis mitä tapahtuu, itse luulin jo että synttäripelissä kerrottu "iso uutinen Jokerifaneille" olisi liittynyt tähän, mutta olikin vain tuo junamatka Turkuun. Jokerit.comiin tuo kysymykseni ja Kekäläisen vastaus on hieman muokattu, kysyin siis juurikin tarkentavana tuollaisesta hall of fame-systeemistä niitä pelaajia varten, joiden paitaa ei nosteta kattoon, mutta asiasisällöltään kysymys/vastaus oli juurikin lyhennettynä tuo.
 
Murtumaan ei kristityn miekkakaan meitä saa, käymme taistoa ainiaan!
Nyt laulumme jumalille raikaa saa, siis tuoppinne nostakaa!

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
"Pitäisikö Jokereiden entisiä tähtiä huomioida hallissa muutenkin kuin jäädyttämällä pelinumero? Esimerkiksi esitellä heitä kuvin ja tekstein hallin käytävillä."

Kekäläinen: "Se on hyvä idea! Olemme käyneet Keijo Säilynojan kanssa Montrealissa katsomassa, miten tämä on siellä hoidettu."
Toivottavasti ei lähdetä apinoimaan rapakon takaa tätä, vaan kehitetään jotain omaa. Paidanjäädytyksisä on jo menty metsään, toivottavasti ei mogata tätäkin.
 
Yeah, baby!

TommyT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toivottavasti ei lähdetä apinoimaan rapakon takaa tätä, vaan kehitetään jotain omaa. Paidanjäädytyksisä on jo menty metsään, toivottavasti ei mogata tätäkin.
Mun mielestä tämä on hyvä idea, kunhan vain toteutus mietitään kuntoon.

Tärkeintä olisi nimenomaan esitellä jokerihistoriaa ja saada hienoja pelaajia (ja taustajoukkoja) esiteltyä niille jotka eivät ole syystä tai toisesta (yleensä nuoruuttaan) pelejä seuranneet koko 45 vuotisen historian aikana. Jos tämän tekee riittävän kevyellä otteella niin ei tuossa mitään hävittävää ole?

Riskejä vähentääkseni ja asian leppoisaa positiivisuutta korostaakseni nimenomaan välttäisin tekemästä tuosta "Hall of Famea / aatelia" tai jotain paidanjäädytyksen esiastetta, vaan ihan vain kutsua sitä Narrigalleriaksi tai joksikin vähemmän mahtailevaksi.

Toteutustapana voisi tosiaan olla seinien koristelu kuvilla/pienillä infonpätkillä ja jokin tähän liittyvä FB/nettisivutsydeemi. Noita taulujahan voisi laittaa vaikka jokaisen katsomonosan sisäänkäynnille, jolloin katsomonosatkin tulisi kätevästi epävirallisesti nimettyä pelaajien mukaan samalla... Noilla sisäänkäyntien seinillä ne eivät myöskään sotkeentuisi valomainoksiin tms. vähemmän arvokkaisiin informaatiosaasteisiin ja pääsisivät puhtaalle seinälle.

Jos toteutustapana olisi tuo taulu per pelaaja niin laittaisin siihen ehdottomasti jokaisesta pelaajasta paitsi pelitilannekuvia eri uran vaiheilta niin myös "siviilit päällä" tilannekuvia.. Tähän päälle sitten paitsi olennaiset tilastot myös joku suht lennokkaasti kirjoitettu stoori ja jokin pelaajaan liittyvä sattumus tms. persoonaa korostava osuus..

Vielä ideana sellainen että vaikka tuollaise hienosti kehystetyt / pronssiin hakatut taulut a la Montreal olisivatkin komeita ja arvokkaita, niin nykypäivänä lienisi myös mahdollista tehdä vastaavia installaatioita hyödyntämällä jotain tyylikkäitä flatscreeneja, jolloin sisältöön saisi slideshowmaisesti kiertoakin...
 
That's all folks!

DC.PAPA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, vuodesta -72

Lainataan koko teksti, tulkoon penalttia, on niin täyttä asiaa. Nyt täytyisi vaan löytää se henkilö joka osaisi homman tyylikkäästi hoitaa. Hjallista ei asia kiinnosta paskan vertaa, ei tiedä eikä välitä historiasta paskaakaan. Turha lähteä mistään Montreaalista apinoimaan, vanhassa hallissa joskus kävin ja kovin on tyylikästä. Ei vaan sellaisenaan sovi kyllä meille, on kyllä pikkusen eroa ajan havinassa ja persoonissa;-)

Jos jotain historiikkiä halutaan Jaffalaan, pitää toimintaan valjastaa henkilö joka on touhussa ja peleissä ollut mukana 70-80-90 mukana, muuten mennään ihan skutsiin, tyyliin Tikkasen paita katossa.

Itseäni on vituttanut vanhojen pelaajien unohtaminen, kun puhutaan Jokerikiekosta. Tämä ns. "brandi" on kyllä luotu jo paljon ennen Harkimota, vaikkei sitä tunnustakkaan. Toivottavasti vanhat starat saavat nyt vihdoinkin ansaitsemansa tunnustuksensa edes jollain tasolla Jaffalassa.
 
Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Islanders
Uudet dösärimainokset...

...ovat saapuneet kaikessa hiljaisuudessa.

Ainakin Larussa bongattu jo yhdeltä dösäriltä naurava narrin naama. Kun meni lähelle katsomaan, niin huomasi, ettei Minä Me Jokerit-aatteesta olla luovuttu; Kuvassa on satoja Jokerikannattajien nimiä, jotka eivät kaukaa katsottuna erotu. Muistaakseni tämä oli joku tykkäys-kampanja taannoin, jossa mainittiin erikseen, että nimet tulevat mainokseen. Joku tarkemmin muistava voi halutessaan tarkentaa.
 
"Jokerit jätti minut. Seura joka unohti ihanteensa ja historiansa ryhtyessään venäläisten maksulliseksi rattopojaksi, on lopulta vain muovinen kuori alkuperäisestä."

- Cobol 29.3.2018

Iiro#21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, (HCK, K-Vantaa)
Hieno tämä Jokereiden uusi katumainos kampanja. Julisteessa on iso #Jokerit logo ja se on täynnä fanien nimiä ja viivakoodeja. #smliiga
Ottamalla älypuhelimella kuvan koodista avautuu tämän kyseisen fanin lähettämä #Jokerit aiheinen valokuva. #smliiga
Twitteristä bongattua. Pakko mennä etsimään tälläinen mainos ja kokeilla. Aivan älyttömän mielenkiintoinen homma.

Jos homma skulaa niinkuin twitterissä kerrotaan niin iso käsi toimiston suuntaan.
 
"HIFK on Jokereiden huumeita käyttävä isoveli, jolla oli elämässään paljon mahdollisuuksia, mutta ei koskaan pystynyt niitä lunastamaan." - KKtig
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Twitteristä bongattua. Pakko mennä etsimään tälläinen mainos ja kokeilla. Aivan älyttömän mielenkiintoinen homma.

Jos homma skulaa niinkuin twitterissä kerrotaan niin iso käsi toimiston suuntaan.
Hakiksen metroasemalla tuollainen oli. Aivan älyttömän hieno idea! Noita viivakoodeja en ole ennen missään puhelimellani jaksanut edes kokeilla. Nyt oli pakko. Toimii muuten älyttömän hyvin; Lumialle ei tarvinnut ladata edes mitään ohjelmaa, ja kun liikautinkin kameraa tuota posteria päin, niin heti tuli n. 7 eri kuvaan linkit!

Hienoa ja innovatiivista toimintaa taas Jokereilta! 10p.
 
VÄLIKAUSI!

Tekila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Allekirjoittanut on vielä vähän ummikkona ko. viivakoodinlukujuttuun viitaten.
Osaatteko antaa nimet ohjelmaan? Androidille? iPhonelle?
 
Seymon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punakeltaiset och världens bästa Karlsson
...ovat saapuneet kaikessa hiljaisuudessa.

Ainakin Larussa bongattu jo yhdeltä dösäriltä naurava narrin naama. Kun meni lähelle katsomaan, niin huomasi, ettei Minä Me Jokerit-aatteesta olla luovuttu; Kuvassa on satoja Jokerikannattajien nimiä, jotka eivät kaukaa katsottuna erotu. Muistaakseni tämä oli joku tykkäys-kampanja taannoin, jossa mainittiin erikseen, että nimet tulevat mainokseen. Joku tarkemmin muistava voi halutessaan tarkentaa.
Bongasin saman mainoksen Teollisuuskadun dösäpysäkillä. Näin mainoksen sen verran kaukaa, etten erottanut nimiä ja viivakoodeja. Täytyykin jalkautua tarkastelemaan lähemmin. Hyvä idea joka tapauksessa.
 
Masentaja

Jäsen
Pyyntö Hjallikselle:

Älä ikimaailmassa palkkaa Kekäläisen seuraajaksi sitten joskus, kun JK on poistunut johtamaan NHL-jengiä, enään miestä HIFK:n riveistä. Reilussa vuodessa on mestaruusorganisaatio saatu sellaiseen jamaan, että ei auta enään puskutraktorikaan siirtämään sitä kaikkea skeidaa pois. Jokerit menee kovaa ylös yleisessä toiminnassa mutta samaa ei voi sanoa naapurista.
 
"Jotenkin tulee aina turvallinen olo kun Rantala ja Fonselius on tuomareina, tulee johdonmukaisia päätöksiä ja linja pysyy koko pelin." -Tomek Valtonen

Konkkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa
Nostetaan ketjua ylöspäin.

Tällä hetkellä Jokerien organisaatio on mielestäni Euroopan huipulla. Keku teki mitä sanoi tekevänsä ja sai oman palkintonsa ehkä jopa etuajassa. Hjallis piti herrasmiessopimuksensa ja nosti organisaation osakkeita entisestään.

Junnutuotanto toimii erinomaisesti, pelaajilla on selkeä putki kehitystä varten kiitos A-junnujen ja KiVan. Ulkopuolisen silmin organisaatio vaikuttaa änäritasoiselta, tosin fanituotteissa ollaan vielä naapuria jäljessä.

Vaikka jotkut kenties väheksyvät SM-liigaa, totuus on kuitenkin kaukana siitä. On totta, että olemme myös kasvattajaseura isommille rahaseuroille, mutta tämä ei poissulje sitä faktaa, että nappikausi Suomessa avaa ovet huipulle asti. Tällä hetkellä meillä on erinomaiset kontaktit änäriin ja kaksi Suomen kiistatta suurinta pelaajaa on meidän juniorimyllyn tuotosta samoin kuin historian ensimmäinen eurooppalainen GM. Organisaation puitteet ovat huippuluokkaa hallista lähtien ja joukkue esim. lentää vähänkin pidemmät välimatkat. Tämän asian esim. Moses toi esiin haastattelussaan viime vuonna. Juuri tämä kokonaisuus herättää nuorten lupausten halun pelata meillä. Ehkäpä juuri siksi pahimman loukkaantumissuman aikana kaikki nuoret pelaajamme pitivät paikkansa ja ainakin minä olen yllättävästi kaivannut esim. Sakua ja Masaa kentälle ja tätä en ole aikaisemmin sanonut.

Näiden asioiden valossa en yhtään pitäisikään yllättävänä, että mikäli Nokka tai Holtari eivät ole saatavissa, Kekun jatkaja tulee rapakon takaa tekemään Keku kakkoset. Itse asiassa pitäisin asiaa hyvinkin positiivisena, sillä Eurooppaa integroidaan kovaa vauhtia ja itse näkisin todella mielelläni Eurooppalaisen huippusarjan, jossa pelaisivat kaikki Euroopan parhaat tyyliin mestarien liiga. Tämähän oli Kekun ja varmasti samalla Hjalliksen pitkän ajan tähtäin.

Totuushan on se, että Euroopasta löytyy huippupelaajia, osaamista, rahaa haluttaessa ja erinomaista katsomokulttuuria änärin vastapainoksi. Ajatuksena tyyliin mestarien liigan loppuottelussa Jokerit vs Bern loppuunmyydyssä hallissa ja ottelu televisioidaan 15 Euroopan maahan kuulostaa lievästi sanottuna märältä unelta. Vielä ensi kaudella tämä on utopiaa, mutta tämän päivän utopia on huomisen todellisuus.

Edellisen dynastian aikana olin vielä yläasteella, mutta tällä hetkellä tulevaisuus näyttää todella valoisalta ja jostain syystä en näe mitään estettä tämän vuoden mestaruudelle. Päinvastoin, pidän sitä itseasiassa selviönä. Puitteet Suomen parhaassa kunnossa, nuori,nälkäinen,tasapainossa ja ennenkaikkea taitava valmennus sekä liigan laajin rosteri ja Barcalainen voittava pelitapa ei voi tuottaa kuin määrätyn lopputuloksen. Lopullinen silaus on usko omaan tekemiseen ja tämä kausi on osoittanut erinomaisesti joukkueen todellisen tahtotilan ja useat nousut tappioasemasta sekä kolmansien erien vähentyneet jäätymiset kertovat kasetin kestävyydestä.

Summa summarum, uskoni ei ole koskaan ollut yhtä varma mestaruudesta kuin nyt ja tämä usko siirtää vuoria.
 
Per aspera ad astra, fiat lux!

Kaasu pohjaa, Jumala ohjaa!

Ole Fart

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Junnutuotanto toimii erinomaisesti, pelaajilla on selkeä putki kehitystä varten kiitos A-junnujen ja KiVan. Ulkopuolisen silmin organisaatio vaikuttaa änäritasoiselta, tosin fanituotteissa ollaan vielä naapuria jäljessä.
Periaatteessa samaa mieltä, mutta kyllä organisaatiossa vielä korjattavaa on ja nimenomaan tuossa yllämainitussa kohdassa. Eli A-nuorten ja KiVan suoritukset tällä kaudella olivat kehnoja. A-nuoret saattavat vielä selviytyä playoffseihin, jossa luultavasti olisivat aika kova sana, ja KiVa voi klaarata selviytymistaistelunsa, mutta tuollainen räpiköinti ei anna kuvaa toimivasta organisaatiosta.

Jotenkin jäi sellainen tuntuma, että Kekäläiseltä jäi työ kesken tältä osin. Päätyö oli tietenkin edustusjoukkueen saaminen kuntoon, ja se onnistui hyvin. Nyt pitäisi muutkin osat saada toimimaan kunnolla - myös kaukalon sisäpuolella.
 
Etelä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
itse näkisin todella mielelläni Eurooppalaisen huippusarjan, jossa pelaisivat kaikki Euroopan parhaat tyyliin mestarien liiga. Tämähän oli Kekun ja varmasti samalla Hjalliksen pitkän ajan tähtäin.
Taisin lukea muutama kuukausi takaperin artikkelin HIFk:n tj Everistä, joka oli ajamassa tätä " mestareiden liigaa" jääkiekkoon. Odotan innolla mikäli tällainen toteutuisi. En kuitenkaan haluaisi nähdä yhtä lopputurnausta kuten European Trophyssa vaan nimenomaan sarja-tyylisen.
 
chubster

Jäsen
Menköön nyt tähän ketjuun, en tiedä onko niinkään mitään uutta asiaa kenellekkään, mutta kun suoraan Tomek Valtosen suusta kuultua, niin laitetaan nyt:

Eli kysyttäessä Kekäläisen vaikutuksesta Jokereihin Tomek sanoi, että ilman Keklua ei Jokerit olisi siinä pisteessä missä se nyt on. Kaikki mitä Jokereilla on, on Keklun rakentamaa ja tekemään. Raudanluja ammattilainen ja sai yhden huonoimmassa kunnossa olevista organisaatioista kokonaisuudessaan muovattua aivan alansa huipun. Siitä osoituksena miehelle aukesi portit nhl gm pestiin. Osoitti, että pystyy tekemään huonosta hyvän ja nyt kokeilee samaa Columbuksessa. Tomek uskoo vahvasti, että sama onnistuu myös atlantin toisella puolella.

Erik Karlssonista kysyttäessä Tomek kertoi kyseessä olevan ylivoimaisesti lahjakkain jääkiekkoilija mitä on koko elämänsä aikana nähnyt missään. Samalla totesi myös olevan laiskin harjoittelija mitä on urallaan tavannut. Esimerkkinä kertoi kun muut jätkät veti punttia ja treenas hiki hatussa nii Erik pyyhelti paikalle iphonen ja kahvikupin kanssa, nosti pikkuhetken painoja ja keskittyi sitten kahvinjuontiin ja puhelimen näpräilyyn/tyttöystävälle soitteluun. Mutta eipä voinut miestä moittiakkaan sillä seuraavaan peliin latoi useamman pisteen taas.

Tomek vaikutti ihan mukavalta mieheltä näin pikkuturinoiden perusteella. Eikä myöskään ole päästänyt itseään pahemmin pöhöttymään, kuten monet muut uransa lopettaneet pelimiehet.
 
28.3.2018 JYP-HIFK PO game 5
5-0->6-2->6-7 je.
"Pelissä sattu ja tapahtu kaikennäköistä" - Marko Virtanen

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Suomessa
Erik Karlssonista kysyttäessä Tomek kertoi kyseessä olevan ylivoimaisesti lahjakkain jääkiekkoilija mitä on koko elämänsä aikana nähnyt missään. Samalla totesi myös olevan laiskin harjoittelija mitä on urallaan tavannut. Esimerkkinä kertoi kun muut jätkät veti punttia ja treenas hiki hatussa nii Erik pyyhelti paikalle iphonen ja kahvikupin kanssa, nosti pikkuhetken painoja ja keskittyi sitten kahvinjuontiin ja puhelimen näpräilyyn/tyttöystävälle soitteluun. Mutta eipä voinut miestä moittiakkaan sillä seuraavaan peliin latoi useamman pisteen taas.
Osoittaa myös Valtosen ja kumppaneiden suuruutta. Onhan iPhoneKarlsson pieni riski harjoitusmoraalin kannalta.

***

Pikainen ajatusleikki: mitä olisi tapahtunut naapurissa jos Karlsson olisi kesken voimaharjoittelun räplännyt iPhoneaan? Arvaan että Summanen olisi paiskannut iPhonen seinään ja jos Karlsson olisi valittanut, seinään myös ja roskakori perään. Karlsson kuitenkin pelasi Sormusen aikakaudella. Uskon että Sormunen olisi lopettanut voimaharjoittelut ja hankituttanut koko joukkueelle iPhonet joita olisi sitten yhdessä näpelöity kolme tuntia päivässä. Näin jokaiselta pelaajalta olisi voinut odottaa useampaa pistettä seuraavassa ottelussa.

***

Valtonen pistää osuvasti Kekäläisen kauden pakettiin ja antaa Kekäläiselle sen arvon mikä kuuluukin. Jostain pitäisi löytää pätevä jatkaja Kekäläisen työlle jotta Jokerit ei organisaationa vajoa Tomekin sanoja lainatakseni yhdeksi liigan heikoimmista organisaatioista.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Tsemppiä palstaveli @C.Orr ille tällä haikealla hetkellä! Parhaatkin taistelut loppuvat - muistot jäävät! Vai miten se meni?
 
Kuten Bat Helvetistä, olen poissa kun aurinko taas saa

All vibes, no tactics

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Liigassa
Tsemppiä palstaveli @C.Orr ille tällä haikealla hetkellä! Parhaatkin taistelut loppuvat - muistot jäävät! Vai miten se meni?
Thanks bro. Näinhän se menee. Colton olisi kyllä voinut tulla vetämään viimeisen kautensa Jokereihin. Ei olisi paljon Torpedon hiiret hyppineet pöydille :)
 
Noin!
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Jokerit ilmeisesti saamassa farmijoukkueen Tallinnaan MHL-liigaan. Olisihan se makoisaa käydä tsekkaamassa A-junnuja myös tuolla kovissa (?) kansainvälisissä peleissä!
 
VÄLIKAUSI!

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Lukko - HIFK
  • 1.90
  • 4.45
  • 3.20
Sport - Tappara
  • 3.75
  • 4.00
  • 1.83
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy