Mainos

Jokerit kaudella 2020–2021 – joukkueen rakennus

  • 384 148
  • 1 895
En tiedä, miten Jokereissa toimii peluutus ja roolitus, mutta edellä esitetty ajatus Turusesta, 24-vuotiaana ja nykyisellä kehityskäyrällä, siirtymässä Jokereihin 3. ketjun pelaajaksi kuulostaa hieman harhaiselta; luulisi kaverin mieluummin siirtyvän vaikkapa Sveitsiin vastaavalla palkalla ja nykyistä IFK-roolia vastaavaan kärkipelaajan rooliin tai rahastamaan jonnekin Siperiaan.

Riippuu kai mitkä ovat pelaajan omat intressit. Mitä haluaa uraltaan jne. Totuus on kuitenkin se, ettei Liigan kärkirooleista hypätä suoraan KHL:ään kärkirooliin. Tai ainakaan kovin yleistä se ei ole, koska harvemmin taso riittää.

Turunen olisi jo taustansa puolesta oiva hankinta Jokereiden laituriosastolle. Riippuu ensi kauden joukkueen rakentumisesta millaiseen rooliin Turunen lopulta päätyisi, mutta helposti näkisin hänet keskiketjujen laiturina. Turunen saattaa katsella toki myös Pohjois-Amerikkaan NHL-unelman perässä tai jos ulkomaat kiinnostaa, mutta ”tyytyy” helpompaan kilpailuun hyvällä liksalla, niin siinä tapauksessa varmaan Sveitsi tai Ruotsi tulee kysymykseen. Jos taas haluaa maksimoida tulonsa, niin KHL:stä löytynee Jokereita parempi palkanmaksaja ihan jo pelkästään Venäjän kevyempi verotus huomioiden. Mihinkään KHL:n jättiläiseen tuskin pääsee suoraan Liigasta, joten siinä kohtaa tulee kuvioon nämä sibirit, kunlunit jne. Aika näyttää.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
En, kun ajattelin tuon KKV:n päätöksen pohjalta, että onko Suomessa laillista tehdä sopimusta mikä estäisi Turusen siirtymisen juuri tiettyyn KHL-seuraan, jos KHL muuten on sallittu.
Voi olla että sopimuksessa on option kohdalla maininta mahdollisuudesta siirtyä ulkomaisiiin seuroihin, ei varsinaisesti että olet oikeutettu siirtymään tiettyihin liigoihin. Silloin se ei ole laiton vaan rajaa yhden KHL-seuran puolivahingossa leikistä pois. Ja en tiedä enkä väitä mitään vaan pidän tätä itse ainakin teoreettisesti mahdollisena. Tuskin tuo agentuurille olisi kynnyskysymys kun KHL-siirtoa ajatellen jää optioon auki ja mahdolliseksi about 96% kyseisen sarjan seuroista.
 
Viimeksi muokattu:

Gemondo

Jäsen

Mars Finnairin kanssa neuvottelupöytään ja ensi kauden sponssidiiliin suora yhteys välille HEL-LLA.
 

Gemondo

Jäsen
Noita yli-ikäisiä on jo ihan riittämiin, ei kiitos Linus raha ratkaisee Omarkille.

Omarkin hallussa on sama jonon ohi sisään-kortti kuin Erik Karlssonilla, Teemu Selänteellä, Otakar Janeckyllä ja Teuvo Teräväisellä. Tämä kortti oikeuttaa pelipaikkaan Jokereissa omalla ilmoituksella, eikä siinä ole mitään viimeistä käyttöpäivää.
 
Omarkin hallussa on sama jonon ohi sisään-kortti kuin Erik Karlssonilla, Teemu Selänteellä, Otakar Janeckyllä ja Teuvo Teräväisellä. Tämä kortti oikeuttaa pelipaikkaan Jokereissa omalla ilmoituksella, eikä siinä ole mitään viimeistä käyttöpäivää.

Vaikka Linus ei kannua Ilmalaan tuonutkaan, niin mikäli hänen pelaamisensa Jokereissa olisi siitä kiinni, että hän haluaisi panna mun vaimoa, niin senkus panee. Vaikka parikin kertaa. Aina tervetullut takaisin. Lähti kuitenkin ymmärrettävästä syystä ja se suotakoon hänelle.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Omarkin hallussa on sama jonon ohi sisään-kortti kuin Erik Karlssonilla, Teemu Selänteellä, Otakar Janeckyllä ja Teuvo Teräväisellä. Tämä kortti oikeuttaa pelipaikkaan Jokereissa omalla ilmoituksella, eikä siinä ole mitään viimeistä käyttöpäivää.

Selänteen kohdalla tosin oli nimi pahvissa, polvi saatu kuntoon, jengi finaalissa, paita painettuna ja tahto pelata, mutta käännytettiin yhdeksän kautta ennen uran päättymistä hallilta. Kävi sitten myöhemmin pokkaamassa Cupin, kun ilmeisesti Hjallis vittuuntui Selänteen jätettyä tammikuisen hallin täyttämättä kuntoutuksen takia. Oton kohdalla taas yli 1ppg ei riittänyt jatkopahviin, vaan piti vielä käydä iskemässä noin 0,8ppg tehot Bluesissa ennen paluuta kotimaahansa. Tarinan mukaan paita olisi vaihtunut jo kautta aiemmin ilman Leenan kyyneliä. Että en ihan suorilta käsiltä mitään vippilippuja allekirjoittaisi, vaikka Hjallis ei enää tämän paatin ruorissa olekaan.
 

Gemondo

Jäsen
Selänteen kohdalla tosin oli nimi pahvissa, polvi saatu kuntoon, jengi finaalissa, paita painettuna ja tahto pelata, mutta käännytettiin yhdeksän kautta ennen uran päättymistä hallilta. Kävi sitten myöhemmin pokkaamassa Cupin, kun ilmeisesti Hjallis vittuuntui Selänteen jätettyä tammikuisen hallin täyttämättä kuntoutuksen takia. Oton kohdalla taas yli 1ppg ei riittänyt jatkopahviin, vaan piti vielä käydä iskemässä noin 0,8ppg tehot Bluesissa ennen paluuta kotimaahansa. Tarinan mukaan paita olisi vaihtunut jo kautta aiemmin ilman Leenan kyyneliä. Että en ihan suorilta käsiltä mitään vippilippuja allekirjoittaisi, vaikka Hjallis ei enää tämän paatin ruorissa olekaan.

Jep, tiedetään. Nämä onkin mun henkilökohtaisesti jakamiani kortteja. Ja lisätään listaan vielä Jarkko Ruutu (ja Keklulle toimistopassi) - jotta voidaan varmistua siitä ettei välttämättä puhuta mistään yleisestä konseksuksesta, vaan omista henkikökohtaisista mieltymyksistäni.

..Joita toki uskon ja toivon myös Jokeriorganisaation tarpeen tullen kunnioittavan.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin. Missä niitä jatkosopimuksia on vai onko niitä ollenkaan tällä hetkellä?

Näin tekisin mä sentteritilanteen kanssa:

Kapteenin jatkosopimus pitäisi olla ehdottomasti laatikossa. Vuoden mittaisena. Kolmosen keskelle.

Pihlström hoitaa nelosen keskustan hyvällä menestyksellä.

Normanille, Niemelle ja Konnalle kädenpuristus ja hyvää matkaa. Rahaa näistä jäisi noin 1,3 - 1,4 miljoonaa. Tuolla rahalla saisi helvetin kovat kaksi sentteriä.

X
X
Regin
Pihlström

Loukkien/rotaation tullessa Hirvonen on naftaliinissa ja laitureista Nelli, Mäenalanen etc pystyy stunttaamaan. Ja voihan tonne hankkia halvalla rotaatioon sentteriksi jonkun "Ikosen"
 

Matza187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Normanille, Niemelle ja Konnalle kädenpuristus ja hyvää matkaa. Rahaa näistä jäisi noin 1,3 - 1,4 miljoonaa. Tuolla rahalla saisi helvetin kovat kaksi sentteriä.
Meinaat, että noiden kolmen pelaajan tilalle ostettaisiin "koko rahalla" pari sentteriä?

Omasta mielestäni Normanille jatkot ja sillä jäljelle jäävällä miljoonalla sentteri ja maalivahti. Ei luulisi olevan kovin hankalaa.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Meinaat, että noiden kolmen pelaajan tilalle ostettaisiin "koko rahalla" pari sentteriä?
Näin itse tekisin. Mika Niemi on turhaa turhempi kaveri, joten joku 50k Töppönen korvaisi hänet kutossentterinä vallan mainiosti.


ja maalivahti.
Kyllä me maalivahti saadaan jo sillä A.Niemen palkalla jos vaan viititään.
 

Matza187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Näin itse tekisin. Mika Niemi on turhaa turhempi kaveri, joten joku 50k Töppönen korvaisi hänet kutossentterinä vallan mainiosti.

Kyllä me maalivahti saadaan jo sillä A.Niemen palkalla jos vaan viititään.
En ollut varma, kumpaa Niemeä tuossa aikaisemmassa listauksessa tarkoitit.

Mutta tosiaan, jos lähdetään siitä, että molemmat Niemet ja Konna ulostetaan, niin näiden tilalle pari sentteriä ja maalivahti, joilla kaikilla hinta-laatu -suhde nykyisiä "pellaajia" parempi. Nuorempi ikäkin olisi plussaa.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En ollut varma, kumpaa Niemeä tuossa aikaisemmassa listauksessa tarkoitit.
Tosiaan kirjoitinkin jo viestin alkuun, että näin tekisin sentteritilanteen kanssa, niin siksi en eritellyt Niemejä.

Mika Niemi, Petri Kontiola ja John Norman

Tuolla rahalla saisi kaksi huipunveljestä jotka 120% varmasti olisi upgrade tuohon kolmikkoon. Ja kuten sanottua, Mika Niemeä ei tarvitse edes korvata. Siksi kaksi huipunveljestä riittää.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Tosiaan kirjoitinkin jo viestin alkuun, että näin tekisin sentteritilanteen kanssa, niin siksi en eritellyt Niemejä.

Mika Niemi, Petri Kontiola ja John Norman

Tuolla rahalla saisi kaksi huipunveljestä jotka 120% varmasti olisi upgrade tuohon kolmikkoon.

Saisi varmasti, jos vaan olisi tarjolla sopivia pelaajia, jotka varmuudella ovat näitä huipun veljeksiä. Mietitäänpä esim. mahdollisia suomalaisia:

Miro Aaltonen - Kyllä, täyttäisi kriteerin, mutta aika pitkä matka on juuri SKA:han hankitusta pelaajasta Jokereiden riveihin lähivuosina.
Sakari Manninen - Sopparia jäljellä Ufan kanssa.
Jori Lehterä - Kelpaisi myös, mutta onko valmis paluuseen Suomeen? Löytyy huumehässäkkää eikä ole tainnut muutenkaan Jokereista lähdön jälkeen paljon takaisin haaveilla.
Joonas Kemppainen - Vuosi sitten olisi varmaan jokainen mielellään ottanut, mutta kausi SKA:ssa aika karmea. Ihan mahdollinen nimi, mutta kaukana varmasta hausta.
Jarno Koskiranta - Ei pitäisi olla Jokereissa paikkaa kahdessa kentässä ja taitaa Suomeen palatessaan mennä suorinta reittiä Lappeenrantaan takaisin.
Mikael Ruohomaa - Isolla vastuulla Sibirissä operoiva Ruohomaa voisi olla mahdollinen, mutta jostain syystä itse näen suuren riskin tässä arvassa vaikka hyvin on Siperissa vetänytkin.
Joonas Nättinen - Ei vakuuta mihinkään Jokereiden TOP6-rooliin.
Julius Nättinen - Kelpaisi, toivottavasti olisi paperit tehty jo syksyn aikana tai muuten taitaa uida isompiin ympyröihin.
Juho Lammikko - Alempien kenttien keskelle iso kyllä kiitos, mutta ei kyllä sellainen keneen kannattaisi isot TOP6 rahat sijoittaa.
Otto Paajanen - Vähän samat sanat kuin Lammikkoon, mutta mielumminen ensimmäinen näistä iän sekä potentiaalin puolesta.
Henrik Borgström - Kyllä kiitos, ei kyllä mikään varma nimi eikä toivottavasti tarvitse ihan puolia tuosta 1,4 miltsistä laittaa.
Aleksi Saarela - Samat sanat kuin Borgströmiin, eikä millään tapaa varma tapaus TOP6 sentteriksi.
Antti Suomela - Listan ehkä suurimpia suosikkeja itselle vaikka ei millään tapaa myöskään varma nimi.
Oula Palve - AHL:ssa saanut aikaan yhden maalin 31 pelissä, mutta Liigassa oli kova tekijä kyllä. Voisihan tuotakin kokeilla, mutta ei voi kyllä vastuullista roolia jättää suoraan kaverin harteille.
Kalle Kossila - Tainnut kausi mennä loukkien parissa melkein kokonaan. Vaikuttaa myös yrittävän NHL läpimurtoa aika loputtomasti, joten saa nähdä milloin nostaa kädet pystyyn. Vai onko jo niin amerikkalaistunut, että jää sinne pelaamaan jopa alasarjoja jatkossa?

Ei-suomalaisista KHL:n koviin ulkkareihin eli tyyliin Da Costa, Lander, Azevedo jne. ei taida Jokereilla vetovoima riittää maksukyvyn jäädessä niin paljon jälkeen venäläisistä.

Sitten on toki kaikki AHL-arvat jäljellä, mutta Jokereiden skouttauksen tietäen sieltä voi tulla ihan hyvin Corey Locke vol. 2 haaviin ja sittenhän siinä taas ihmetellään mitä tehdään.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Saisi varmasti, jos vaan olisi tarjolla sopivia pelaajia, jotka varmuudella ovat näitä huipun veljeksiä. Mietitäänpä esim. mahdollisia suomalaisia:
Tässä tullaan scouttausosaamiseen. Yhtään yli 30 vuotiasta varmaa tapausta en tonne enää halua hankittavan. Lehterät, Koskirannat, Kemppaiset sun muut pitää skipata ennenkun ajattelee edes.

Mitä me tarvitsisimme? Eteenpäin haluavia, nälkäisiä, näytönhaluisia nuoria. Aaltonen vielä kuuluisi tähän kastiin, mutta tuskin on irrotettavissa Rotalta. Myöskin Lammikon omistaa Rotta KHL:ssä. Kalle Kossilalla on semmonen lappu jenkeissä, et pelaa varmuudella siellä vielä ens kauden.

Aleksi Saarela on aika suurella todennäköisyydellä ensi kauden nipussa. Ja se kelpaa todella hyvin tohon jengiin. Sanokaa mun sanoneen. Mutta se mihin kannattaisi käyttää oikeasti isoja panoksia on Henrik Borgström. 22 vuotias 191cm sentteri. On todella taitava käsistään. Vähän muistuttaa nuorta Reginiä. Viime kaudella vielä NHL:ssä 50 matsiin 18 pinnaa. Aivan pomminvarma tapaus top 2 sentteristöön Jokereihin. Juuri sitä mitä lääkäri määrää. Iso, nuori, taitava, viihdyttävä ja tavoitteena NHL. Heittäisin miettimättä 700k vuosipalkan Nikille. Palkka pitää olla juurikin noin iso, että saa unohtamaan kaksisuuntaiset tarjoukset NHL:stä. Ja en epäile hetkeäkään etteikö kannattaisi maksaa tuota 700k palkkaa. Vrt Konnan palkka.

Lähtisin kauteen tällä sentteristöllä enemmän kun hyvillä mielin:

Borgström
Regin
Saarela
Pihlström

Tuossa tapauksessa rahaa olisi jäljellä vielä, koska Saarela ei ole todellakaan 700k mies. Liigasta voisi käydä kalastelemassa Justin Azevedo vol 2.0 Justin Danforthin.

Kaikki tämä jos Julius Nättisen kanssa ei olla tehty hyvissä ajoin sopimusta.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Jos ei muuta niin ainakin kovat on odotukset Borgströmin suhteen. Auta armias palstavihaa, kun Jokerit ilmottaisi kauden jälkeen hankkineensa ykkössentteriksi jonkun vastaavan kanukin/jenkin AHL:sta 700k€ vuosipalkalla, joka painanut juuri 30-40 pinnan kauden farmin puolella.

Mutta siis samaa mieltä siitä, että enemmän kuin tervetuloa takaisin kotiin. Mutta 700k€ kausipalkkaa ja ”suoraa” ykkössentterin paikkaa kyllä kyseenalaistaisin näillä näytöillä aika isosti.

PS. En ole nähnyt kauden aikana kaverilta peliäkään AHL:n puolelta, joten tuohonkin aikaansa riittämään saaneet osaavat varmaan paremmin sanoa asiasta.

PSS. Kaipaan kyllä itsekin kovasti tän pappa-armeijan räjäyttämistä, joten itselleni kelpaisi joku Borgström, Ju. Nättinen, Lammikko, Regin/Norman nelikko vaikka tuossa on enemmän tietynlaista arpaa mukana kuin monen palstalaisen joulupukilta saamissa lahjakirjekuorissa.
 

Lelle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pienin varauksin toki..mut kyllä Niki vois olla kokeilemisen arvonen JOS se soppari pysyy maltillisen, toisaalta oon samaa mieltä et jos mahd.niin paalua kiinni siihen ykkösenaan ja veskariin. Nythän peli on näyttäny paremmalta mut kyllä nuorennusta kaipais. Regin jatkoon, Norman myös jos sopimus hyvin maltillinen. "Isoa kalaa"odottelis kyllä..ahl:ssä useampi nuori joka vois sopia mut onko enemmän arpoja ja pysyykö/riittääkö iisit liksat?! Toki se ahl status ei vielä kesää tee.
 

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Jatkuuko Danforthin ura Venäjän puolella vai saattaisikohan Jokerit olla mukana kuviossa? Tuskinpa kuitenkaan yksisuuntaista sopparia saa NHL:ään. Tuossa olisi ihan potentiaalinen O'Neill vol 2.
Lukon tähtihyökkääjä jättää SM-liigan kauden jälkeen
Satuin näkemään Danforthin paikanpäällä viimeviikolla ja pakkoa sanoa että kuuluu Turusen kanssa sarjaan "pelaa aivan väärää sarjaa". Tosin epäilen että Ilmalaan tulee, eiköhän joku Sotshi pistä isompaa pinkkaa eteen.
 

ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
En kyllä ymmärrä miksei Norman voisi jatkaa. Uusien pelaajien tuomisessa on aina oma riskinsä. Pomminvarma tähtikin saattaa flopata. Vaihtuvuus on myrkkyä jos halutaan hitsata joukkueesta playoff-menestyjä. Ei se nyt vaan ainakaan näillä budjeteilla mene niin, että vaihdetaan puolet joukkueesta kesällä ja nostetaan kannua keväällä.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Satuin näkemään Danforthin paikanpäällä viimeviikolla ja pakkoa sanoa että kuuluu Turusen kanssa sarjaan "pelaa aivan väärää sarjaa". Tosin epäilen että Ilmalaan tulee, eiköhän joku Sotshi pistä isompaa pinkkaa eteen.

Danforth on mielestäni hyvin vertailtavissa Azevedoon, molemmat miehet ovat ihan käsittämättömän liukkaita kavereita jäällä. JD on vielä muutaman napsun verran nopeampi liikkeessä sekä kiekollisesti taitavampi, mutta vastaavasti JA on paljon kovempi viimeisteliä sekä omaa paremman pelisilmän.

Menee mihin tahansa KHL:ssä, jos siis sinne siirtyy, niin on aika helppo ennustaa kovaa pistetahtia.
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Danforthille olisi iso peukku mutta eiköhän joku Omsk, Magnitogorsk, Kazan vie.

Ja muistakaa että Kurri ja Vuorinen scouttaa muualta. Katsokaa tästä listalta uudet tulijat.

 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös