Mainos

Jokerit kaudella 2013–2014 – näillä mennään!

  • 1 059 042
  • 2 529

Viru$

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tismalleen samaa mieltä tästä. Oma veikkaukseni on että Jokereiden päävalmentajana tulee ensimmäisellä KHL-kaudella toimimaan joko Jukka Jalonen tai Kari Heikkilä.

Mä en suoraan sanoen ymmärrä tätä Lämsän jatkuvaa aliarvioimista, varsinkaan omien puolelta. Naapurin antipatiat nyt ei yllätä laisinkaan.

Myönnän heti, että mulla on pro-Lämsä lasit päässä, mutta mä olen todella sitä mieltä, että meillä on todellinen timantti käsissämme. Taisin viitata tähän jo jossain toisessa ketjussa, mutta Lämsä on jopa poikkeuksellisen nuori pääkäskijä liigatasolla. Tämä siitä huolimatta, että viime vuosina ollaan nähty yhä enemissä määrin nuorempia ja kokemattomampia päävalmentajia tositoimissa. Kun yhtälöön lisätään vielä se, että hänellä oli hädin tuskin kokonaisen kauden verran valmennuskokemusta A-nuorten puolelta ennen hyppäystä suoraan liigajoukkueen apuvalmentajaksi ja siitä puolentoista vuoden jälkeen ykköskäskijän rooliin. Kaverin urakehitys on siis ollut melko räjähdysmäistä. Ei Erkka Westerlund ihan ketä tahansa ota siipiensä suojaan, jotain hän Lämsässä näkee, kenties samaa kuin itsessään nuorempana.

Lämsän johdolla pelattiin omasta mielestäni viihdyttävintä Jokerikiekkoa tooodella moneen vuoteen. Peleissä viihtyminen on kuitenkin iso asia ja mikäs sen parempaa kuin viihdyttävä ja voitokas Jokerikiekko. Pudotuspeleissä voittaminen vaatii vielä työtä ja oppia, mutta niin piti esim. Jukka Jalosenkin maksaa oppirahansa HPK:ssa ja Maajoukkueessa ennen suurta palkintoa. Jukka Jalosesta puheen ollen, näkisin hänet oikeastaan ainoana vaihtoehtona Lämsän tilalle KHL:ään, siinäkin tapauksessa mieluiten Lämsä kasvamassa korkoa kakkosen roolissa. Mikäli Jalonen ei ole saatavissa, menisin tyynen rauhallisesti Tomi Lämsän johdolla. Jokerit oli hyvin valmennettu joukkue viime kaudella, on sitä myös tällä kaudella ja olisi sitä taatusti myös KHL:ssä.

Mitä tulee Kari Heikkilään. Onhan kaverilla suhteellisen pitkä kokemus KHL:stä ja on käsittääkseni myös opetellut Venäjän kielen. Miehen ura vaan näyttää tällä hetkellä menevän tasaista alamäkeä missä potkut seuraavat toisiaan. Heikkilä vaikuttaa kovin lyhytaikaiselta ratkaisulta ja mielestäni tässä vaiheessa pitäisi lähteä rakentamaan pitkäjänteisesti ja suosia jatkuvuutta. Unelmissa olisi pitkäikäinen valmennusjohto Jalosen tai Lämsän johdolla ja sitä kautta Jokeri-identiteetin vahvistaminen.
 
Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Naapurin antipatiat nyt ei yllätä laisinkaan.

Ilmeisesti viittasit kirjoitukseeni. Itselläni ei ole antipatioita Lämsää kohtaan. Kyse on vaan puhtaasta realismista. Lämsä ei ehdi enää antamaan näyttöjä, koska uusi valmentaja pitää jo olla kiinitettynä vuoden vaihteen jälkeen. Ei Jokereilla ole aikaa odotella pitkälle kevääseen ja vasta sen jälkeen alkaa arvioimaan, miten Lämsä kaudella onnistui.

Harkimolta kysyttiin asiasta ja vastasi näin:

Pelaajiston lisäksi myös Jokerien nuori valmennus on uuden tilanteen edessä?

Harkimo: – Katsotaan, miten valmennus menestyy ensi kaudella. Jos (Tomi) Lämsä ja (Tomek) Valtonen menestyy hyvin, niin en näe mitään syytä, mikseivät he voisi jatkaa.

Uskotko, että pokka pitää odottaa valmentaja valinnassa siihen sakka, että playoffit on pelattu? Jos pitää, niin vaihtoehdot ovat Lämsä tai Lämsä menestyksestä riippumatta. Oikeasti kovat valmentajat ovat kiinnitetty jo siihen aikaan. Juna meni jo.
 
Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Myönnän heti, että mulla on pro-Lämsä lasit päässä, mutta mä olen todella sitä mieltä, että meillä on todellinen timantti käsissämme. Taisin viitata tähän jo jossain toisessa ketjussa, mutta Lämsä on jopa poikkeuksellisen nuori pääkäskijä liigatasolla.
Minulla ei ainakaan ole mitään pro-Lämsä laseja päässäni ja itse asiassa jos olisi pitänyt viime kauden alla valita kumpi saa kenkää, Sormunen vai Lämsä, olisin vastannut että Lämsä. Jo silloin kun hän organisaatioon tuli, lähinnä nauratti tuo pyylevä lapsenkasvoinen poikanen. Viime kausi muutti sitten kaiken. Jo se että ylipäänsä selvisi 1.9. tapahtumista ja sai joukkueen kasattua yhtenäiseksi, oli iso sulka hattuun minun silmissäni. Sen lisäksi peluutti rohkeasti ja vielä iloista ja hyökkäävää peliä jollaista ei ole nähty vuosikymmeniin. Sitten oli vielä tämä tapaus Summanen, jossa kaiken kokenut, meritoitunut ja suuresti arvostamani Raimo Summanen otti oikein syväkyykyn Lämsän edessä ja ei nolannut vain itseään, vaan kokonaisen organisaation satavuotisine perinteineen. Kovia suorituksia joka vaatii henkistä kanttia ja kertaakaan ei Lämsän hymy hyytynyt. Runkosarja oli yhtä Jokerit-juhlaa, mutta play-offs tietenkin järkyttävä pettymys. Koska itse katson pitkälti lopputulosta, en missään nimessä voi olla tyytyväinen viime kauteen, mutta kyllä minullakin on kovat odotuksen ensi kaudelle.
 
Viru$

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ilmeisesti viittasit kirjoitukseeni. Itselläni ei ole antipatioita Lämsää kohtaan. Kyse on vaan puhtaasta realismista. Lämsä ei ehdi enää antamaan näyttöjä, koska uusi valmentaja pitää jo olla kiinitettynä vuoden vaihteen jälkeen. Ei Jokereilla ole aikaa odotella pitkälle kevääseen ja vasta sen jälkeen alkaa arvioimaan, miten Lämsä kaudella onnistui.

Harkimolta kysyttiin asiasta ja vastasi näin:

Pelaajiston lisäksi myös Jokerien nuori valmennus on uuden tilanteen edessä?

Harkimo: – Katsotaan, miten valmennus menestyy ensi kaudella. Jos (Tomi) Lämsä ja (Tomek) Valtonen menestyy hyvin, niin en näe mitään syytä, mikseivät he voisi jatkaa.

Uskotko, että pokka pitää odottaa valmentaja valinnassa siihen sakka, että playoffit on pelattu? Jos pitää, niin vaihtoehdot ovat Lämsä tai Lämsä menestyksestä riippumatta. Oikeasti kovat valmentajat ovat kiinnitetty jo siihen aikaan. Juna meni jo.

Lähdetään nyt siitä, että mikäli Jokereilla on ensi kaudella Kekäläisen korvaava UTJ, voi Hjalliksen sanomisilla pyyhkiä perseensä, urheilutoimenjohtajan tehdessä päätökset valmennuksen ja pelaajien suhteen.

Eiköhän kaikki kiekkoa seuraavat ole perillä, että niin huippupelaajat kuin huippuvalmentajatkin ovat hyvin pitkälti kiinnitetty ennen vuoden vaihdetta. Hyvin harvalla joukkueella on aikaa odotella kauden päättymistä, vaan päätökset on monesti tehtävä juuri alkukauden menestyksen perusteella. Mun mielestä viime kauden runkosarjan voitto on jo sellainen näyttö tiskiin, että vahva alkukausi pitäisi riittää jatkosopimukseen. Enempää ei näissä olosuhteissa voi oikein vaatia.

Uskon, että realiteetit tiedostetaan ja päätös nykyisen valmennusjohdon jatkamisen suhteen tehdään syyskauden menestyksen perusteella. Mikäli se on viime vuotiseen tapaan vahva, uskon että jatketaan nykyisellä troikalla.
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Lähdetään nyt siitä, että mikäli Jokereilla on ensi kaudella Kekäläisen korvaava UTJ, voi Hjalliksen sanomisilla pyyhkiä perseensä, urheilutoimenjohtajan tehdessä päätökset valmennuksen ja pelaajien suhteen.
Eikös KHL:n puheenjohtaja Timchenko halunnut siirtää Jalosen Jokereihin ja tuoda Biljaletdinovin SKA:han, eli tuntuu omituiselta jos KHL:n suurin johtaja ja seuran osa-omistaja on jo päätöksen tehnyt, että joku UTJ siinä mitään tupisee kun KHL:n johtohahmo kertoo miten hommat tehdään. Toki idealistisessa maailmassa noin se menisi, mutta viimeistään kun Timchenko päätti pulittaa SM-liigalle Harkimon sanktiorahat, niin homma menee kuten sielläpäin halutaan.

KHL-maailmassa joku Lämsä on kärpäsen surina Saharassa, kun Jokereista muokataan läntisen KHL:n johtoseuraa Timchenkon johdolla. Jalonen on varmasti paras mies valmentamaan KHL-joukkuetta, johan tuo Kalen luvalla lähti hommaa harjoittelemaan kesken maajoukkuepestin.
 
Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eiköhän kaikki kiekkoa seuraavat ole perillä, että niin huippupelaajat kuin huippuvalmentajatkin ovat hyvin pitkälti kiinnitetty ennen vuoden vaihdetta.

Juuri näin. Tästä olemme samaa mieltä

Hyvin harvalla joukkueella on aikaa odotella kauden päättymistä, vaan päätökset on monesti tehtävä juuri alkukauden menestyksen perusteella. Mun mielestä viime kauden runkosarjan voitto on jo sellainen näyttö tiskiin, että vahva alkukausi pitäisi riittää jatkosopimukseen.

Boldaus oma. Ei niitä päätöksiä kyllä minkään alkukauden menestyksen perusteella tehdä. Näytöt jotka vaikuttaa annetaan edellisellä kaudella/edellisillä kausilla. Lämsän näyttö edelliseltä kaudelta on täydellinen sukellus playoffeissa. Ei siinä runkosarjan voitto paljoa paina. Ja en halua todella alkaa väittelemään siitä, että kun Kilpeläinen floppas.
Valmentajalla on kuitenkin vastuu siitä ketä peluutta ja miten joukkuettaan peluuttaa.

Lämsä on varmasti hyvä valmentaja kunhan saa vaan kokemusta. Nyt sitä aikaa vaan ei ole odottaa. Ja KHL-liigan rautakanslereilla on myös sanansa sanottavana asiassa.
 
Uskotko, että pokka pitää odottaa valmentaja valinnassa siihen sakka, että playoffit on pelattu? Jos pitää, niin vaihtoehdot ovat Lämsä tai Lämsä menestyksestä riippumatta. Oikeasti kovat valmentajat ovat kiinnitetty jo siihen aikaan. Juna meni jo.

Miksi pitäisi hätäillä. Unohdit oleellisen, se on KHL. Aina löytyy joku petrimatikainen jonka voi värvätä sopimuksista huolimatta vaikka keskellä kesää pienemmästä liigasta.
 
Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Mä en suoraan sanoen ymmärrä tätä Lämsän jatkuvaa aliarvioimista, varsinkaan omien puolelta.

Minä voisin jatkaa Lämsällä KHL:ään jos alkukaudesta peli kulkee, mutta minun mielipiteelläni ei ole tässä asiassa mitään merkitystä. Jos päätös olisi ainoastaan UTJ:n, niin Lämsä olisi kenties todennäköisin vaihtoehto KHL-Jokereiden ensimmäiseksi päävalmentajaksi, mutta uskallan väittää että tulevassa valmentajavalinnassa näppinsä on pelissä venäläisillä ja ehkä myös Hjalliksella ja nämä todennäköisesti haluavat Jokereiden peräsimeen sellaisen valmentajan, jolla on jo kokemusta KHL:stä.
 
Tube82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit-Khl
Itseäni ainakin harmittaa, että kaikkeen sm-liigan mielivaltaan alistuttiin. Mielummin vaikka kausi olisi saanut jäädä pelaamatta tai heti oltaisiin siirrytty Khllään. Ei kyllä paljoa kiinnosta tämä tuleva sm-liiga kausi. No toivottavasti kumminkin saadaan hyvä jengi kasaan tulevalle kaudelle.
 
Viru$

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Boldaus oma. Ei niitä päätöksiä kyllä minkään alkukauden menestyksen perusteella tehdä. Näytöt jotka vaikuttaa annetaan edellisellä kaudella/edellisillä kausilla. Lämsän näyttö edelliseltä kaudelta on täydellinen sukellus playoffeissa. Ei siinä runkosarjan voitto paljoa paina. Ja en halua todella alkaa väittelemään siitä, että kun Kilpeläinen floppas.
Valmentajalla on kuitenkin vastuu siitä ketä peluutta ja miten joukkuettaan peluuttaa.

Lämsä on varmasti hyvä valmentaja kunhan saa vaan kokemusta. Nyt sitä aikaa vaan ei ole odottaa. Ja KHL-liigan rautakanslereilla on myös sanansa sanottavana asiassa.

Boldaus oli ihan hyvä huomio. Turhaa liioittelua meikäläiseltä, vaikkakaan en menisi sen arvoa myöskään väheksymään sillä jossain tapauksissa se saattaa olla se viimeisen sysäyksen aiheuttava voima päätöksiä tehdessä.

Runkosarjan voitto on näyttö ihan siinä missä pudotuspelien sukelluskin. Jokainen valmentaja on siinä vaiheessa kusessa kun joukkueen tärkein pelaaja sulaa. Kokeneempi valmentaja olisi kenties seuhtonut itsensä kiipelistä, Lämsän oli maksettava oppirahansa. Kaveri kävi sellaisen koulun viime kaudella, että kovin moni ei koe samaa koko uransa aikana. Jos alkukausi on onnistunut, en näe mitään järkevää syytä minkä takia Jokerit heittäisi jalostamansa timantin kauden jälkeen pois ja antaisi näin muiden nauttia työn hedelmistä. Toisaalta kun on Hjalliksesta oligarkkeineen kysymys, niin ei suoranaisesti yllättäisi.
 
PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit
PJ:n ja Yläpesän teoriat ovat mielestäni aika kaukaa haettuja. Eli että pelaaja, joka ei vuoden etukäteen tiedä satavarmasti missä pelaa senseuraavalla kaudella rupeaa löysäilemään? Kertokaapa minulle että missä jääkiekkojoukkueessa kaikilla pelaajilla ja valmentajilla on varma sopimus aina kahdeksi seuraavaksi kaudeksi? Ilves on varmaan sitten vetänyt samoilla pelaajilla vuodesta 1931 lähtien ;)

Yhteiset jääharjoitukset muuten alkoivat tällä viikolla, ehkäpä joku voisi käydä sieltä tsekkaamassa löytyykö löysäilijöitä.

Heh, kun oikein nimimerkillä lainataan, niin vastataan nyt.

Kirjoitin, "Sinänsä todellisen pelimiehet pelaavat aina loppuun asti, mutta ihmiset ovat ihmisiä. Ajatus on varmaan jo monen päässä pyörimässä ja se ei sieltä mihinkään lähde."

Jos alleviivaisin vaikka kohdan, "todelliset pelimiehet pelaavat aina loppuun asti", niin olemmeko kovin eri mieltä pääasiasta?

Silti jos uskot, ettei jo käynyt ja tuleva kuohunta vaikuta mitenkään mihinkään, niin se on jopa hämmentävää. Tottakai se vaikuttaa. Paljon pienemmätkin asiat voivat alkaa hiertää. Jos Jokerit ei menesty ensi kaudella, niin epäilen markkinoinnin olevan jatkuvuuden puutteen takia tavanomaistakin vaikeampaa. Faneilla, jotka ovat enemmän tai oikeastaan vain tunteella mukana, voi olla vielä paljon tavallista vaikeampaa. Esimerkiksi kun SaiPa käy vaikkapa marraskuun torstaina hakemassa pisteet Ilmalasta :)

Nyt jos ei tule menestystä, niin siinä koitellaan kyllä rivifania tavanomaistakin enemmän. Tämä on silloin oletettavasti välikausi kaikilla tavoilla, matkalla Itään ja uuteen. Raja railona aukeaa, edessä itä ...

Sen sijaan parhaassa tapauksessa joukkue saa käännettyä tämän kaiken voimavaraksi ja ammetaan siitä oivalliseen suoritukseen. Enkä myöskään yhtään epäile, että jotkut fanit eivät kavahda mitään ja näkevät vain mahdollisuuksia tulevassa. Ei täydy tulla kertomaan, miten sinä seisot Jokerien takana, aina. Kyllä mä uskon sellaisiakin löytyvän. Se on musta arvokasta, vaikka pidänkin sitä myös sairautena :)

Edelleen Jokerit myös pyrkivät käyttämään tätä apuna itsensä markkinoinnissa pelaajille. Nyt on myös helpompi päästä KHL junaan, jos on Jokerien organisaatiossa jo valmiiksi tai tulossa sinne. Palkkataso ja kulut kasvavat pelaajien eduksi Venäjän liigassa. Lisäksi KHL piireissä Helsinki on varmaan yksi kivoimmista asuinpaikoista, vaikka Prahakaan ei ole huono. Sitten sieltä löytyy reilut 10 kaupunkia, jotka voivat olla aikamoisia kulttuurishokkeja :)

Вперед, товарищ! :)
 
Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Lisäksi KHL piireissä Helsinki on varmaan yksi kivoimmista asuinpaikoista, vaikka Prahakaan ei ole huono. Sitten sieltä löytyy reilut 10 kaupunkia, jotka voivat olla aikamoisia kulttuurishokkeja :)
On varmasti Bratislavan, Prahan, Donetskin, Pietarin, Kazanin ja futuristisen kaupunkikuvan omaavan Astanan ohella niitä parhaita paikkoja. Astana on varmaan noista hienoin paikka elää, tosin omakohtaista kokemusta ei ole kuin eri matkailuohjelmista kyseisestä kaupungista.

KHL:ssä on kyllä varsin kirjavia kotikaupunkeja seuroilla. Suomalaisia tuntuu kiinnostavan kaivoskaupunki Novokuznetsk, joka on yksi KHL:n ankeimpia kaupunkeja. Ensi kaudella seurassa pelaa peräti kolme suomalaista.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Itseäni ainakin harmittaa, että kaikkeen sm-liigan mielivaltaan alistuttiin. Mielummin vaikka kausi olisi saanut jäädä pelaamatta tai heti oltaisiin siirrytty Khllään.

Mun on kyllä hyvin vaikea löytää mitään alistumista. Hjallis pelasi pakan ulkopuolisilla korteilla ja jäi siitä kiinni. On ihan luonnollista, että muut liigaseurat eivät tätä nielleet. Hjalliksella oli kuitenkin hihassaan se yksi ässä ja se oli KHL-kortti. Jokereilla oli esittää konkreettinen vaihtoehto, mikäli Jokerit suljettaisiin liigasta ja tämä vaihtoehto olisi ollut muille liigaseuroille erittäin huono, kuten olisi ollut Jokereillekin. Vaihtoehtoina oli siis kaikille hyvä ja taloudellisesti järkevä ratkaisu tai huono ja taloudellisesti typerä ratkaisu. Mä en löytänyt muita kuin voittajia tässä lopputulemassa. Mielivaltaa ja alistumista en ollenkaan.

Ei kyllä paljoa kiinnosta tämä tuleva sm-liiga kausi.
Minua taas kiinnostaa, mikäli mahdollista, enemmän kuin koskaan. Jokerit pelaa mahdollisesti historiansa viimeisen kautensa liigassa. Siis viimeisen kautensa siinä liigassa, jossa Jokerit on tarjonnut tälle kannattajalle lukemattoman määrän hienoja muistoja, jotka eivät koskaan unohdu. Siinä samassa liigassa on yhdessä koettu niin hyvät kuin huonot hetket, koettu yhteenkuuluvuuden tunnetta ja eletty tunnetta. Mutta ennenkaikkea kuljettu Jokereiden kanssa se matka yhdessä. Jokerit tulee aina olemaan osa SM-liigan historiaa kuten SM-liigakin tulee olemaan osa Jokereiden historiaa. Nyt on edessä se viimenen kausi ja elän sen yhtä tunteella kuin se pikkukundi, jonka sydämeen Jokerit jäi 80-luvulla.
 
Amen. Minun kohdallani tuo tapahtui jo 70-luvulla, mutta muuten samoin fiiliksin. Minulle tärkeintä tässä koko siirtosaagassa oli se, että Jokerit pelaa ensi kaudella SM-liigassa. Loppujen lopuksi on ihan sama tuliko muiden liigajoukkueiden johtajat järkiinsä vai ostiko Hjallis heille rahalla vähän järkeä, koska lopputulema on kuitenkin ainoa järkevä lopputulema.
 
Kyyberi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Preds,Jordin Tootoo,M.O.P.A.K.
Toimisto voisi ruveta tiputtelemaan jo nimiä, ei tässä jaksaisi odotella.

Kaiken tämän hässäkän jälkeen oma mielenkiinto on moninkertainen tulevaan kauteen kuin aikaisemmin. Urheilussa ylipäätään parhaat fiilikset tulevat silloin kun mahdollisuuksia on vain yksi. Stanley Cupin game 7, MM-kisojen pudotuspelit yms. Nyt Jokereilla on viimeinen mahdollisuus voittaa mestaruus, ja mikään muu ei riitä. Onneksi kopissa on Väänäsen johdolla sen verran Jokerisydämiä että tämä ei pääse kauden aikana unohtumaan.

Kerran vielä pojat, kaikki peliin!
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Kaiken tämän hässäkän jälkeen oma mielenkiinto on moninkertainen tulevaan kauteen kuin aikaisemmin. Urheilussa ylipäätään parhaat fiilikset tulevat silloin kun mahdollisuuksia on vain yksi.

Totta sen lisäksi laskisin että tulevalla kaudella on vahvin me vastaan muut asetelma mitä on hetkeen koettu, tuo kaikki hämmentäminen on vain lisännyt tätä tunnetta. Yhtenä Jokeriperheenä tulta päin...
 
TheSirPena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pentti Matikainen
Tulin ihan mielenkiinnosta huutelemaan vihollisleirin pöytään kun ei ole tullut viimeaikoina enää sieltä suunnalta vittuilua HIFK:n joukkueen suhteen (joka on muuten lähtökohtaisesti liigan paras). Sitten katsoin teidän joukkuetta ja hämmästykseni oli suuri. Miten ihmeessä Jokerit ei ole saaneet tuon parempaa joukkuetta aikaiseksi? Voisiko kenties olla niin että kukaan ei halua pelata raivohullun puolalaisen Tomek Valtosen valmennuksessa?

Korostan: Tämä ei ole minkäänlaista provosointia vaan aidosti ihmettelen.
 
Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Miten ihmeessä Jokerit ei ole saaneet tuon parempaa joukkuetta aikaiseksi? Voisiko kenties olla niin että kukaan ei halua pelata raivohullun puolalaisen Tomek Valtosen valmennuksessa?

Varmaan suurin syy surkeaan nykytilanteeseen on UTJ:n puute. Kokoonpanon avainpaikkoja on täyttämättä koska ei ole ketään tekemässä pelaajasopimuksia.

Valtosen maineen en ole vielä kuullut estäneen yhtään hankintaa.
 
seeseeäm

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tulin ihan mielenkiinnosta huutelemaan vihollisleirin pöytään kun ei ole tullut viimeaikoina enää sieltä suunnalta vittuilua HIFK:n joukkueen suhteen (joka on muuten lähtökohtaisesti liigan paras). Sitten katsoin teidän joukkuetta ja hämmästykseni oli suuri. Miten ihmeessä Jokerit ei ole saaneet tuon parempaa joukkuetta aikaiseksi? Voisiko kenties olla niin että kukaan ei halua pelata raivohullun puolalaisen Tomek Valtosen valmennuksessa?

Korostan: Tämä ei ole minkäänlaista provosointia vaan aidosti ihmettelen.

Niimpä, ykkössenaa tuo rosteri huutaa, mutta minkäs teet normaalin rivifanin asemassa muuta kuin odotat ja ihmettelet :) Valtonen tuskin on ollut yhdenkään mahdollisen sopimuksen esteenä.
 
delta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, Johan Franzén, Daniel Brière
Tulin ihan mielenkiinnosta huutelemaan vihollisleirin pöytään kun ei ole tullut viimeaikoina enää sieltä suunnalta vittuilua HIFK:n joukkueen suhteen (joka on muuten lähtökohtaisesti liigan paras). Sitten katsoin teidän joukkuetta ja hämmästykseni oli suuri. Miten ihmeessä Jokerit ei ole saaneet tuon parempaa joukkuetta aikaiseksi? Voisiko kenties olla niin että kukaan ei halua pelata raivohullun puolalaisen Tomek Valtosen valmennuksessa?

Korostan: Tämä ei ole minkäänlaista provosointia vaan aidosti ihmettelen.

HIFK:n ja Tomek Valtosen kannattajana olen sitä mieltä, että ylläoleva viesti on ihan täyttä paskaa.

Mielestäni Jokereiden rosteri voisi olla parempi hyökkäyksen osalta, mutta Jokerit on silti varmaankin ainoa joukkue joka voi ykkössentterin menetettyään silti saada -kaikkien ollessa terveenä- aika kovan miehistön jalkeille.
Jonkin verran löytyy kysymysmerkkejä esimerkiksi maalivahtiosastolta, mutta kai se uusi UTJ meinattiin hommata näitä hommia hoitelemaan. Ehkä? Selvää on kuitenkin se, että mitä kauemmin Jokerit menee ilman uutta UTJ:tä sitä kummallisemmalta homma vaikuttaa, varmaankin myös sisäänpäin.
 
Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Tulin ihan mielenkiinnosta huutelemaan vihollisleirin pöytään kun ei ole tullut viimeaikoina enää sieltä suunnalta vittuilua HIFK:n joukkueen suhteen (joka on muuten lähtökohtaisesti liigan paras).
Korostan: Tämä ei ole minkäänlaista provosointia vaan aidosti ihmettelen.

Kiitos. Vittuilumme on lähtökohtaisesti vittuilusta se paras. Mutta meillä on varaa siihen.
Tähän hymynaama. Sellainen Erik Karlsson virne.

Virne: Peräti yhdeksän piste per peli -äijää katso SM-liigan lockout-pörssi | m.iltalehti.fi
tuo ylläoleva rivistö on sellainen world wide web sivu, pakko mainita kun modet määrää.
 
ss74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Jokerit FC
Sitten katsoin teidän joukkuetta ja hämmästykseni oli suuri. Miten ihmeessä Jokerit ei ole saaneet tuon parempaa joukkuetta aikaiseksi?

En mä nyt niin huolestunut olisi. Vielä, kun vahvuuteen lisätään melkoisella varmuudella Janne Lahti niin kauden voi aloitella. Uskon, että syksyn aikana jostakin löytyy vielä sentteri ja mahdolliesti maalivahtikin.

Ykkössentteriä ja maalivahtia tässä kaipailtaisiin, mutta viime kevään pettymyksestä toivuttuani olisin valmis antamaan Kilpeläiselle näytön paikan.
 
Korhonen96

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
2. sentteri taisi elien antaa jo tarvittavat näytöt Teukka oli USA-pelissä selkeästi kentän paras pelaaja. Nyt löytyy myöskin vääntövoimaa.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
2. sentteri taisi elien antaa jo tarvittavat näytöt Teukka oli USA-pelissä selkeästi kentän paras pelaaja. Nyt löytyy myöskin vääntövoimaa.

U20 harkkamatsi nyt ei ole vielä mikään ihmeellinen näyttöpaikka tai näyttö tason riittämisestä miehiä vastaan mutta hyvä että onnistu ja hienoa jos pystyisi nousemaan liigassakin johtamaan 2.ketjua sentterin paikalta mutta en ainakaan vielä pidättäisi hengitystä tuon olettamuksen kanssa.

Koskahan niitä pelaajauutisia on Jokereiden taholta luvassa, meillä kun on Kousan ja Moision hankinnan jälkeen ollut hiljaista kuin huopatossutehtaalla, mitä nyt Karalahti sai aikaiseksi kuohuntaa faniosastolla, mutta se siirto ei onneksi toteutunut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös