Jokerit kaudella 2013–2014 – näillä mennään!

  • 1 054 443
  • 2 529

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eiköhän ainoa asia, mistä pitää tai voidaan keskustella on jokereiden omistaman sm-liigaosakkeen lunastus ja sen hinta ensi kauden jälkeen. Hjallis jossain sanoi, että sen hinta on vähintään TV sopimuksen arvosta jokereiden osuus, eli noin miljoona euroa. Melko loogiselta tuo hinta kuulostaa.

Mikäli itseä enää ensi kauden jälkeen kotoinen liiga yhtään kiinnostaisi, niin mielenkiintoista olisi se, että kenelle tuo osake menee uusjakoon vai meneekö muille liigajoukkueille tasajakoon.
 
Mihin seikkaan voisi vedota? Ja oikeastaan ainoa asia mikä osakassopimuksessa voisi olla perusteena olisi joku kielto sopimuksesta irtautumiseen. En usko lain sallivan tällaista orjasopimusta, ja mitä järkeä olisi rangaista lähdöstä nopeammalla lähdöllä.
Taas kerran spekulointia, mutta osakassopimuksessa voi olla siirtymäaikoja ja muita osakkaiden etuja turvaavia lausekkeita ja jopa joitain erityisiä mmääräyksiä mitä ei saa tehdä. Ota huomioon että nämä on tehty aikana jolloin kukaan ei edes olettanut tällaisten liikkujen olevan mahdollisia. Mutta kuten sanoin, en tiedä noiden sopimusten sisällöstä yhtään, niinkuin et näytä sinäkään, joten turhaa melskata tällaisesta. Halusin vain tuoda esille sen että me voidaan spekuloida vaikka kuinka tässä, mutta mihinkään se ei johda.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Olen ymmärtänyt porilaisten kirjoituksista, jotta menestys on Porissa merkitsevin tekijä yleisömääriin. Ymmärrän siis ajatuksesi täysin. Muualla tilanne voi olla kuitenkin toinen. Oulussa on pelattu nyt kohtuullisen paskaa kiekkoa jo neljä vuotta ilman menestystä. Yleisö ei ole kuitenkaan jättänyt Kärppiä ja viime vuonna taas paranneltiin yleisökeskiarvoa. Mitäpä luulet, miksi näin? No, nimet selässä tietenkin. Vaikka Kärpät on vuodesta toiseen sarjan omavaraisin joukkue pelaajiston suhteen, pelaa meillä joka vuosi kuitenkin kalliita ja mielenkiintoisia ulkomaalaisia vahvistuksia. Meinaatko, etteivät Jokinen, Turris ja Demers lisänneet yleisön mielenkiintoa Kärppiä kohtaan? Ymmärrän kyllä, että Ässien kannattaja, joka on tottunut tusinaduunareihin, ei osaa antaa arvoa tähtipelaajille. Tulemme erilaisista jääkiekkokulttuureista hyvä Jack of Spades.

Jokereille toivon kaikkea hyvää ensikaudelle. Toivon, että kokoatte mahdollisimman kalliin ja mielenkiintoisen joukkueen. Saadaanpahan timanttiset finaalit Jokereiden ja Kärppien välille.

Tämä Jokeri-ketju nyt on väärä paikka käydä Ässät-Kärpät debattia, mutta vastataan sinulle nyt silti. Ymmärsit ajatukseni osittain, ei minulla ns. nimimiehiä ja tähtipelaajia vastaan ole mitään, kunhan heitä ei ole liikaa joukkueessa & sopivat joukkueen roolitukseen ja kantavat vastuunsa kentällä siinä missä muutkin. Lähtökohtaisesti heidän kuitenkin oletetaan aina olevan joukkueen "kantavia pelaajia" ja se ei ole aina kadehdittava osa kannattajien silmissä jos peli syystä tai toisesta tökkii.

Otit esimerkissäsi pelkästään esiin vain noita NHL:n työsulkupelaajia, joista muuten olisi liigajäillä vain saatu uneksia. Noita vastaavia pelaajia oli muillakin SM-liiga joukkueilla, Ässissä tosin vain oma kasvatti Joensuu. Muutenhan Kärpissä on viime kausina nähty pääasiasssa noita kovapalkkaisia alisuorittaneita tsekkejä Snopek, Huml, Sicak, Tenkrat, Rosa & Kreps (jonka toivoisin pelaavan tasollaan ensikaudella). Padassa tuon tason ulkolaisvahvistuksia ovat viime vuosina olleet Dixon, Ryan, Zaborsky, Caldwell, Heshka & kevään poffeissa loistanut Brodin etc, joiden kohdalla ei voida puhua pelkästään mistään "tusinaduunareista".

Emme nyt mielestäni tule mitenkään niin radikaalisti erilaisista kiekkokulttuureista jos Oululainen olet? Minä olen syntyjäni eteläiseltä-, sinä pohjoiselta Pohjanmaalta. Muistan hyvin -80 luvun lopun & -90 luvun alun, kun Jokereiden tiputtama Kärpätkin tahkosi monta vuotta divaria, jossa Ässätkin käväisi 89-90 nousten tosin heti takaisin SM-liigaan, Sportin hallissa olikin kova tunnelma aina noissa otteluissa. No, Kärpätkin sitten lopulta ansaitusti kaikkien konkurssivaiheidenkin ja 2-divarinkin jälkeen nousi liigaan, missä toki hallitsi liigaa 2000-luvun alkupuolella, Ässien menestys perusliigajoukkueena on ollut muutamia hetkittäisiä pilkahduksia lukuunottamatta tasaisempaa, kunnes lopulta kauan odotettu mestaruus viimekaudella. Oulussa varmaan vaikutti Kärppien menestykseen myös osaltaan joukkueen uuden tulemisen aikaan osunut it- & tietotekniikka alan yritysbuumi, joiden sponsoroimina Kärpillä on ollut varaa hankkia kovia pelaajia joukkueeseensa, kuten kaikki tiedämme, tuo it-buumi alkaa Ouulussakin olla taaksejäänyttä historiaa.

Tsemiä myös ensikaudelle niin Jokereille kuin Kärpille liigaan, Patakin aikoo jälleen omalta osaltaan pakkaa sotkea parhaansa mukaan! Raksilan halli ja viereinen urheilukenttä tuli tutuksi jo intissä aikanaan "Hiukkaväarässa" paikasa, kärpät oli silloinkin roikkumassa olkapäillä lomapuvun "satiaisina"..;-)
 
Viimeksi muokattu:

Ole Fart

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mutta kuten sanoin, en tiedä noiden sopimusten sisällöstä yhtään, niinkuin et näytä sinäkään, joten turhaa melskata tällaisesta.
Puhutaan hiukan eri asiasta. En tiedä kaikista osakassopimuksen kiemuroista enkä edes välitä. Siitä olen kuitenkin varma ettei SM-liiga voi pikavauhtia Jokereita erottaa. Se olisi sen verran raju toimenpide ettei siihen muutamalla pykäläkiemuralla mennä eikä Hjallis olisi tuollaista riskiä edes ottanut.

Tämän enempää tästä ei viitsi.
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Brucksin nimen voi vetää yli. On päässyt asioista yksimielisyyteen toisen tahon kanssa ja tekee sopimuksen muualle. Miehellä oli useampiakin vaihtoehtoja / neuvotteluja menossa viime viikkoina.

Sen verran voi myös kertoa että viime kaudella vaivanneet pahat nilkkavaivat (pelasi loukkaantuneena) ovat historiaa ja on todella hyvässä kunnossa. Samoin tekniikkaa ollaan saatu edelleen kesän aikana vietyä hyvin eteenpäin. Teknisesti mies on tänä päivänä aivan eri maalivahti kun liigassa pelatessaan. Itse olen hänen puolestaan todella tyytyväinen niin kuntoon / tekniikkaan kuin myös siihen että sai sopimuksen hakemillaan ehdoilla.

Jukka

Näin kertoo Jukka Ropponen HIFK-osiossa. Vähän semmoinen kutina on, että Brucks ei ole meidänkään maalille tulossa, vaan menee KHL:n. Mielenkiintoista nähdä tuleeko meille joku maalivahti vai mennäänkö näillä. Kilpeiläistä arvostellessa kannattaa pitää mielessä, että Juuso Riksmania pidettiin yleisesti looserina, joka ei koskaan voita mestaruutta vaan sulaa aina viimeistään finaaleissa, mutta vuosi 2011 muutti tämän asian aika täysin. Enempää en jaksa asiasta kirjottaa, enkä jaksa siitä myöskään kenenkään kanssa väitellä.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
En nyt vältämättä tuomitsisi Sihvosta tässä asiassa. Niin kauan kuin liigaseurojen johdossa on Kimmo Kapasen kaltaisia ämatöörejä niin en yhtään ihmettelisi, jos toi väite pitäisi paikkansa. Sihvonen toki varmaan värikynällä paisuttelee asiaa, mutta pidän itse hyvinkin todennäköisenä että joku Kimmo Kapanen siellä huseeraa.
 

Viru$

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hjalliksen mukaan uusi urheilutoimenjohtaja julkistetaan Elokuun alussa. Voipi siis olla, että mahdollisten pelaajahankintojen julkistamista saadaan odotella Elokuulle. Kulissien takana varmasti paiskitaan hommia uuden UTJ:n johdolla, mutta luulen, että kaikki julkaistaan kertarysäyksellä.
 

Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Brucksin nimen voi vetää yli. On päässyt asioista yksimielisyyteen toisen tahon kanssa ja tekee sopimuksen muualle. Miehellä oli useampiakin vaihtoehtoja / neuvotteluja menossa viime viikkoina.

Sen verran voi myös kertoa että viime kaudella vaivanneet pahat nilkkavaivat (pelasi loukkaantuneena) ovat historiaa ja on todella hyvässä kunnossa. Samoin tekniikkaa ollaan saatu edelleen kesän aikana vietyä hyvin eteenpäin. Teknisesti mies on tänä päivänä aivan eri maalivahti kun liigassa pelatessaan. Itse olen hänen puolestaan todella tyytyväinen niin kuntoon / tekniikkaan kuin myös siihen että sai sopimuksen hakemillaan ehdoilla.

Jukka

Näin tosiaan Ropponen kirjoitteli Hifkin puolelle. Eikös täällä ollut juttua, että joku oli ihan suoraan kysynyt Brucksilta, että missä pelaa ensi kaudella ja hän oli vastannut, että Hifkissä tai Jokereissa.

Kun se ei nyt siis ole Hifk niin onko se sitten Jokerit?

Brucks / Kilppari olisi aika pirun laadukas tandemi sm-liigaan.
 

Tube82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit-Khl
Hjalliksen mukaan uusi urheilutoimenjohtaja julkistetaan Elokuun alussa. Voipi siis olla, että mahdollisten pelaajahankintojen julkistamista saadaan odotella Elokuulle. Kulissien takana varmasti paiskitaan hommia uuden UTJ:n johdolla, mutta luulen, että kaikki julkaistaan kertarysäyksellä.

Joo mahtava juttu. Hyvä Hjallis. Katsoin myös Hjalliksen haastattelun jokerit.comista ja Hjallis tosiaan lupaili sitä uutta urheilutoimen johtajaa Elokuulle. Nyt Hjallis on viimevuosina tajunnut oleellisen asia, eli antaa ammattilaisten kasata jengi meille ja Hjallis hoitaa massipuolen. Näin meillä on mahdollisuus pärjätä myös Khl-liigassa, kun Hjallis ei liikaa puutu pelaajahankintoihin. Hjalliksen pitää taikoa mah iso budjetti Khl-kaudelle ja urheilutoimen johtajan pitää sitten käyttää se raha mahdollisimman järkevästi eli, ei liikaa hutihankintoja. Lisäksi toivoisin että meidän junnut ottaisivat muutaman askeleen eteen päin ensikaudella, koska rahallisesti emme varmasti pysty kilpailla Ska:n, Moskovan, Kazanin jne kanssa. Silloin meidän junnutuotannon pitäisi olla niin laadukasta, että pystyisimme tuottamaan riittävän laadukkaita pelaajia jopa Khl-tasolle. Lisäksi loppuun Hjallis sanoi, että on Jokereiden junnutoiminta mennyt eteen päin, mutta vieläkin on paljon parannettavaa. Tämän kaikkien organisaatiossa työskentelevien on hyvä pitää mielessä varsinkin niiden tahojen jotka vastaavat junnutuotannosta.
 
Viimeksi muokattu:

Jimisola

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Hjalliksen mukaan uusi urheilutoimenjohtaja julkistetaan Elokuun alussa. Voipi siis olla, että mahdollisten pelaajahankintojen julkistamista saadaan odotella Elokuulle. Kulissien takana varmasti paiskitaan hommia uuden UTJ:n johdolla, mutta luulen, että kaikki julkaistaan kertarysäyksellä.

Mistähän syystä sitä UTJ:tä ei voi julkistaa nyt heti, jos kerran hänen johdollaan jo kovastikin "paiskitaan hommia kulisseissa". Kyllä on salamyhkäistä toimintaa, etten sanoisi. Itse olen vakuuttunut, ettei mitään uutta UTJ:tä ole vielä hankittu, neuvotteluja varmasti käydään paraikaa.
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Mistähän syystä sitä UTJ:tä ei voi julkistaa nyt heti, jos kerran hänen johdollaan jo kovastikin "paiskitaan hommia kulisseissa". Kyllä on salamyhkäistä toimintaa, etten sanoisi. Itse olen vakuuttunut, ettei mitään uutta UTJ:tä ole vielä hankittu, neuvotteluja varmasti käydään paraikaa.

Eiköhän UTJ aloita hommansa vasta elokuussa. Onhan siellä Harry ja Keijo jo puikoissa, joten uuden UTJ:n aloittamispäivä ei ole mikään elämän ja kuoleman kysymys, varsinkin kun Kekäläinen sai asiat sellaiseen tilaan, että tulevan joukkueen runko oli hyvin kasassa. Ykkössentterin osaa Harrykin hommata, kunhan vain kysyy vaikkapa tekstarilla siltä uudelta UTJ:ltä, kenelle pelaajalle kannattaa tehdä mottipäinen tarjous.
 

Porttivahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maalivahdit
Puhutaan hiukan eri asiasta. En tiedä kaikista osakassopimuksen kiemuroista enkä edes välitä. Siitä olen kuitenkin varma ettei SM-liiga voi pikavauhtia Jokereita erottaa. Se olisi sen verran raju toimenpide ettei siihen muutamalla pykäläkiemuralla mennä eikä Hjallis olisi tuollaista riskiä edes ottanut.

Tämän enempää tästä ei viitsi.

Voisko siinä olla vaikka joku lojaliteettivelvoite, eli ei saa toimillaan vahingoittaa yritystä? Jos on, niin Jokereiden touhu rikkoo sitä aika pahasti.

Tämä siis heittona, en minäkään sen sisällöstä tiedä mitään. Ihmettelen vaan kovasti jos siinä ei ole mahdollistettu mätien omenoiden* poistamista.

* Ei ole henk. koht. mielipiteeni Jokereista, KHL-siirrosta tai Hartwall Areenan ruokatarjoiluistakaan.
 

One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Hjalmarin mukaan tämän kauden joukkueseen haetaan vielä puolustajaa, maalivahtia ja puolustajaa. Onkohan nämä kaverit jo sainattu? Ja julkastaan elokuun alussa. Vai pääseekö uusi UTJ heti alkujakseen etsimään ykkösveskarin ja ykkössentterin kuukautta ennen kauden alkua? Kekehän lähti jo menemään ja Hjalliskin taitaapi olla lomalla (ja ehkä parempi ettei Hjallis koske näiden tärkeimpien palikoiden kasaamiseen.). Uuden UTJ:n nimi tulisi varmasti hyvin nopeasti julki, jos etsisi pelaajia Jokereihin, joten Keke&Hjallis ovat hankkineet jo puuttuvat palaset tai uudella UTJ:lla tulee kiire kauden alla. Tolla puolustuksella ja Kilvellä voidaan kyllä aloittaa, mutta tuolla sentteriosastolla ei kyllä.

Lahti, Kapanen ja Karalahti ovat vielä ilman sopparia mihinkään. Janne Lahti luulisi olevan suhteellisen varma nimi KHL-Jokereissa ja miksei vetäisi jo ensi kauden täällä. Kapanenkin on varmaan vielä kerran lähtenyt miettimiskannalle, kun Jokerien KHL-kuviot selkiintyivät. Kahden vuoden soppari vaan käteen ja ykkössentteriksi ensi kaudelle. Karalahden tulo on ollut kintaalla jo pitkään ja huhut vahvistuvat päivä päivältä. Joten ehkäpä tuo KHL-kuvio viimeistään varmisti Jeren tulon? Mites tuo veskariosasto sitten? Joku tandem tyyliin Bruckler vai Kilpi helvettiin ja Lasak sisään???

Aika paljon kyssäreitä kyllä leijuu ilmassa???
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Tekstiä...

Aika paljon tosiaan kysymyksiä leijuu ilmassa, mutta itse uskon kaiken olevan hallussa Hjalliksella ja kumppaneilla.

Kapanen(!), Lahti, Karalahti ja Lasak(!) sisään kiitos.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Vai pääseekö uusi UTJ heti alkujakseen etsimään ykkösveskarin ja ykkössentterin kuukautta ennen kauden alkua? Kekehän lähti jo menemään

En nyt lähtisi liikaa tästä hiuksia repimään. Aivan varmasti Säilynoja on tehnyt noiden asioiden eteen duunia jo jonkin aikaa ja seuraajalla on selvä kuva siitä, mitä eri pelaajien kanssa on sovittu ja missä mennään noin muuten. Voisi tosiaan kuvitella, että Keken tyylinen narri ei tekisi täyttä "killeriä" seuraajalleen jättämällä kaiken dokumentaation ja briiffauksen tekemättä. Jos homma on hoidettu ammattimaisesti, ei Keken seuraaja aloita nollasta vaan jatkaa edeltäjänsä työtä.

Lisäksi vaikka UTJ:ta ei tällä hetkellä ainakaan julkisesti ole, niin eiköhän jollekin ole annettu valtuudet ainakin tehdä alustavaa kartoitusta markkinoista. Vaikuttaisi melkoiselta puuhastelulta jos KHL:aan siirtyvä seura jättäisi tässä vaiheessa kolmen korkean profiilin pelaajan hankinnat "herran huomaan".

Mitä seuraajaan tulee, niin eiköhän asioista ole jo hyvin pitkälti sovittu. Tarve on ollut tiedossa jo Kekäläisen lähdöstä alkaen, joten ajasta se ei ainakaan ole ollut kiinni. Olettaisin (tai toivoisin) julkistamisen olevan enää kiinni uuden kaverin vanhasta sopparista tai muista aikatauluista: esimerkiksi vanhan sopparin irtisanomisaika (olettaen, että tulijalla voisi jopa tulla "kiekkopiirin" vastaisesti toistaiseksi voimassaolevan pahvin kautta muualta) tai purkutilanteessa korvaajan löytäminen ennen purkamista voisivat olla realistisia vaihtoehtoja. Jos nyt esimerkiksi ilmoille heitetty huhu Holtarista pitäisi paikkansa, niin tuskin JYP olisi valmis purkamaan sopparia heti. Jo imagollisista syistä olisi heidän etunsa vapauttaa mies palveluksista vasta sitten, kun uusi kaveri voidaan esitellä.

Hankintojen osalta on tällä hetkellä hieman ristiriitaiset fiilikset. Vaikka uutinen liigan jättämisestä oli aikamoinen pommi ja Kousa julkistettiin jo aiemmin, niin jotenkin tässä on alkanut jo hieman sormet syyhytä. Liigaan on kuitenkin tullut väkeä nyt lähipäivinä kohtuullisen monta ja mukana on ollut kovia (mm. Sexton) nimiäkin. Mäkin haluun tulijoita!

Uskoisin kuitenkin, että KHL-uutisen takia kaikkia papereita ei ole pystytty sorvaamaan. Kyseessä on kuitenkin sen verran iso muutos, että tuo asetti omat riskinsä yli vuoden pahveihin: asian ollessa vasta vireillä esimerkiksi pelaajan motivaatio pelata kyseistä sarjaa (mm. kokeneemmat pelaajat) tai KHL-pykälät olivat varmasti ongelmallisia. Tuskin esimerkiksi pari kuukautta sitten pelaajille voitiin avoimesti "kaupata" KHL-siirtoa jo sen takia, että asiat olivat vielä pahasti kesken.

Kesä on perinteisesti ollut meille vuoden parasta aikaa. Yleensä näihin aikoihin ulkona on lämmintä, rosteri näyttää lupaavalta ja harvemmin suuria pettymyksiä tulee kevään tyyliin. Kohtuullisen hyvin tämäkin kesä on jatkanut tätä perinnettä, vaikkakin tulijoita on vielä useampi Hjalliksen puheiden perusteella.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Muistan täällä lukeneeni jotain epämääräistä huhua, että Dehner olisi lähtemässä joukkueesta. En tiedä uskoiko kukaan sen olevan totta, mutta ainakin hänen vaimonsa twitterviestien perusteella paluu Suomeen koittaa parin viikon päästä.

Mielenkiintoiseksi kyllä menee, jos se yksi kovan luokan pakki vielä oikeasti on tulossa. Nykyinen kuusikko on mun silmään liigan paras jo valmiiksi ja reservissäkin on pari oikein käyttökelpoista junioria. Ei vara venettä kaada, mutta mun mielestä toiselle hyökkääjähankinnalle olisi enemmän tilausta.
 

P.R. 33

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit & Colorado Avalanche

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Osa on sijoitellut täällä kokoonpanoonsa Winsesterin Jesseä ensi kaudeksi, mutta mies on nyt poissa markkinoilta, kun hän on kirjauttanut yksivuotisen sopimuksen Florida Panthersin kanssa. Kaksisuuntainen diili tietysti.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Osa on sijoitellut täällä kokoonpanoonsa Winsesterin Jesseä ensi kaudeksi, mutta mies on nyt poissa markkinoilta, kun hän on kirjauttanut yksivuotisen sopimuksen Florida Panthersin kanssa. Kaksisuuntainen diili tietysti.

Itse lukeudun näihin. Jessen tilanteesta olikin juttua jo ex-jokerit -ketjussa.

Uskon, että yksi sentteri on tulossa; paikkaamaan Filppulan jättämää aukkoa. Tähän paikalle Niko Kapanen sopisi todella hyvin. Teräväinen/Eaves-akseli haluttanee katsoa ensin tuohon kakkosen keskelle. Jos Eaves on tapojensa mukaisesti kuolleena puolet kaudesta, eikä Teukka pysty lunastamaan omaa paikkaansa kakkosen keskellä, niin eiköhän tuohonkin joku back-up plan ole olemassa.. Hankittiinhan Jessekin kesken kauden, meni vaan valitettavasti loukkaantumaan...
 

ennustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks
Lähdetään liigasta sitten ainakin rytinällä. Tämän ketjun voisi otsikoida tyyliin Jokerit 2013-2014 - aina sattuu ja tapahtuu. Nykyisellä kokoonpanolla ei voida välttyä isoilta otsikoilta.
 
Viimeksi muokattu:

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Missä vitussa on meidän 1.sentteri ja 1.veskari hankinta? Rahaa näyttää olevan poltettavaksi asti Karalahden hankintoihin, mieheen johon ei ollut mitään tarvetta ja joka aiheuttaa laajamittaisen protestimielialan fanien keskuuteen. Oksettavan paskahankinta joka rikkoo pitkään jatkuneen positiivisen vuoropuhelun fanien ja seurajohdon välillä ja tulee varmasti näkymään ensi kauden joukkueen harmoniassa ja varsinkin siinä millaisen tuen joukkue saa faneilta. Viimeisestä kaudesta SM-liigassa piti tulla ikimuistoinen ja haikeakin jossa Jokerit ja fanit olisi jättäneet liigalle värikkäät ja äänekkäät jäähyväiset. Nyt kaikki se fiilis on pyyhitty pois ja tilalla on suuri vitutus että ilmeisesti pitää katsella viimeisellä kaudella oksettavaa jullia Jokereissa. Näkyville ja äänekkäille protesteille täältä kaikki tuki, Jere voi lähteä meneen...
 

DefenceX

Jäsen
Mikäli Karalahden sopimus pitää paikkaansa (ja miksei pitäisi?) on meillä puolustus helvetin hyvällä mallilla. Joukkueesta puuttuu tällä hetkellä yksi/kaksi hyökkääjää, sekä maalivahti. Itse olen kovasti kuitenkin edelleen sitä mieltä, että uuteen veskariin tarkoitetut rahat voitaisiin käyttää hyökkäyspäähän.

Hyökkäys

A - B - Moses
Hardt - Teräväinen - Eaves
Ruutu - Hahl - Rita
Mäki - J. Tyrväinen - A. Tyrväinen

+Ben-Amor, Lamberg, Salminen ja kumppanit.

A = Joukkue huutaa maalintekijää kokoonpanoon, joten tähän paikalle Janne Lahti sopisi enemmän kuin hyvin. Miehellä ei taida olla edes sopimusta mihinkään seuraan tällä hetkellä?

B = Ykkösen keskelle tarvittaisiin joku käsistään näppärä kaveri, joka pystyy ruokkimaan laitureitaan. Periaatteessa tähän kuvaukseen sopisi hyvin Ben Eaves, mutta taitaa olla turhan riskaabelia hahmotella häntä joukkueen ykkössentteriksi.

1. Ketju

Meillä oli viimekaudella pitkästä aikaa ykköskenttänä ns. superketju, joka pystyi ratkomaan pelejä yksinään ja miehiä löytyi pistepörssissä korkeilta sijoilta (alkukaudesta). Mielestäni tulevalle kaudelle pitäisi saada tämmöinen ketju taas kasaan ja se onnistuu ainoastaan kahdella liigan top5 hankinnalla.

2. Ketju

Paljon potentiaalia, mutta myös suuri mahdollisuus epäonnistua. Edellisellä kaudella Hardtilla oli paljon ongelmia, mutta potentiaalia 15-20 maaliin miehestä löytyy kyllä. Sentterin roolia hoitaa Teräväinen, jolta itse odotan ainakin todella paljon tulevalta kaudelta. Edellisellä kaudella Teuvolle lyötiin hirveät paineet niskaan mediaan puolelta, sekä varaustilaisuudesta/varauksesta johtuen meni kesän treenit hieman ohi. Ketjun kolmas lenkki onkin Ben Eaves, jolla on potentiaalia olla yksi liigan parhaista pelaajista, mutta ainoastaan helvetin huono tuuri on estänyt miehen nousemasta liigan eliittiin.

3. Ketju

Nämä miehet ovat pelanneet jo muutaman kauden yhdessä ja homma on tuntunut toimivan, joten miksi vaihtaa? Ketjulla on potentiaalia tehdä maaleja ja varmasti pyörivätkin enemmän vastustajan kenttäpäädyssä, kuin omassa. Lisäksi tämän ketjun ollessa kentällä ei tulla montaa maalia näkemään omissa.

4. Ketju

Todella ilkeä ketju vastustajan kannalta, sillä taklauavoimaa ja energiaa tästä ketjusta löytyy niin paljon. Tässä ketjussa molemmat Tyrväiset ovat sellaisia pelaajia, jotka voisi sijoittaa myös ylempien ketjuihin, mutta sopivat helvetin hyvin juuri tähän rooliin. Itse ainakin odotan J. Tyrväiseltä tulevalla kaudella melko paljon, sillä hän on osoittanut, että potentiaalia pelata ylemmissä ketjuissa löytyy.


Vilttiketju

Kokoonpanosta löytyy pelaajia lähinnä kahteen alimpaan ketjuun. Toivoisin loukkaantumisten (tulee väistämättä) myötä vastuuta annettavan paljon nuorille Salmiselle ja Lambergille. Molemmat ovat ihan potentiaalisia pelaajia ja itse olisin valmis ottamaan ainakin toisen, ellen jopa molempia mukaan Venäjän valloitukseen. Nyt on kuitenkin kausi aikaa katsoa Jokereiden organisaatiolla onko näillä miehillä eväitä pelata kovemmassa sarjassa.


Puolustus

Väänänen-Kousa
Eronen-Karalahti
Dehner-Nordlund

Puolustuksesta en sen enempää jaksa kirjoittaa, sillä tämän hetkisellä rosterilla osuu puolustuksessa kätisyydet, hyökkäävä/puolustava puolustaja pakkiparissa ja yms. sen verran hyvin yhteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös