Näinhän ne kannattajat aina toiveajattelevat. Välttämättä niin ei kuitenkaan käy, eikä ole takuuta että edes kaikki vanhat pitäisivät tasonsa. Kauhuskenaario on se että V. Filppula loukkaantuu tai muuten pelaa vaisun kauden, jolloin hyökkäys näyttäisikin äkkiä aika harmaalta. No, onneksi ulkomaalaispaikkoja on riittävästi vapaina että vahvistuksia voidaan tarvittaessa hankkia.Viestin lahetti Oiva
Vielä jos kaikki omat kasvattimme pystyvät nostamaan hiukan tasoaan viime vuodesta, niin pullat on uunissa varsin somasti.
Ensi kausi on joka tapauksessa näytön paikka useammallekin pelaajalle. Ainakin Kalteva, Mäki, Kuusisto ja I. Filppula kuuluvat niihin, joiden uran suunta ratkeaa aika pitkälle ensi kauden näytöillä. Olivatpa miten omia kasvatteja tahansa, eteenpäin on mentävä, muutoin voi olla edessä paikan haku jostain muusta seurasta. Tästä syystä kaikille olisi syytä antaa kunnon näyttöpaikka ja samalla antaa vanhojen konkareiden säästellä raihnaisia jäseniään kevään ratkaisupeleihin.