Taisi Esa olla muistaakseni New Jersey Devilsinkin mies pelaamatta otteluakaan siellä jossain vaiheessa.
Mike: Jotain Jokereiden historiasta kertoo se, ettei siitä kerrota laisinkaan jokerit.comissa. Mistään sieltä en löytänyt Jokereiden perustamisvuotta, tai juttua Töölön Vesan ajoista.
Tässä suora copy paste hifk.fi:stä
"Ateenan v. 1896 olympiakisoista innostuneina ryhmä helsinkiläisiä koululaisia perusti urheiluseuran lokakuussa 1897. Seuran nimeksi tuli Idrottsföreningen Kamraterna i Helsingfors - lyhyesti sanoen IFK.
Alkuaikoina seurassa harrastettiin yleisurheilua, jalkapalloa sekä jääpalloa. Myöhemmin mukaan tulivat keilailu, suunnistus ja käsipallo. IFK:ssa on myös harrastettu tennistä, uintia, ammuntaa ja nyrkkeilyä.
Viimeinen laji IFK:n kartassa on jääkiekko, jonka pelaaminen aloitettiin tosissaan vuonna 1947. Mestaruussarjassa IFK pelasi ensimmäisen kerran vuonna 1950. Joukkue sijoittui 7 ottelun sarjassa neljänneksi.
Jääkiekkotoiminta murtautui lopullisesti kansalliselle huipulle 1960-luvun lopulla. Legndaarisen NHL-pelaajan, Carl Brewerin, johdolla IFK voitti ensimmäiset Suomen mestaruutensa 1969 ja 1970.
Näiltä ajoilta on lähtöisin perinteinen IFK-henki; peräänantamaton loppuun saakka yrittäminen. IFK tunnetaan myös erilaisuudesta, omintakeisuudestaan, aggressiivisuudestaan ja värikkyydestään. IFK tuskin jättää ketään kylmäksi; olet joko puolellamme tai meitä vastaan. Kaikki nämä seikat tekevät IFK:sta rakastetun, vihatun, palvotun, halveksitun mutta ennen kaikkea seuratun.
IFK on vuosien varrella tullut tunnetuksi huippupelaajistaan ja -valmentajistaan. Jäähallin katossa roikkuvat "jäädytetyt" pelinumerot muistuttavat omalta osaltaan perinteistä velvoittaen nykyiset tuloksen tekijät täyttämään yhä kovenevia vaatimuksia. "
Okei, HIFK on perustettu 1897, mutta ei se sen jääkiekkohistoriaa mitenkään kuvaa. Eli 1947 oli vuosi, jolloin HIFK alkoi "tosissaan" pelaamaan jääkiekkoa.
Ilves on kuitenkin jääkiekon ensimmäinen erikoisseura Suomessa. Vuosi myöhemmin (1932) perustettiin TBK, josta alkoi paikallisvastustajien kilpavääntö.
Turha hifkifanienkaan on aina turvautua siihen historiaan, kun puhutaan Jokereista. Totta toki on, että HIFK on perinteikkäämpi seura ja juuret vanhemmat, mutta kului siis 50-vuotta HIFK:n perustamisesta, ennenkuin jääkiekkoa alettiin pelata siellä. Tämä oli minulle uutta tietoa.