Psyykkausta??
Onko tulossa tappavan tylsä kiekkoilta, kun täysin nimetön, kokematon ja virkamiesmäisesti surffaileva kotijoukkue saa vastaansa viime aikoina loistavia otteita esittäneen pääkaupunkiseudun ykkösjoukkueen, joka on tehnyt eniten maaleja liigassa, mutta myös päästänyt vähiten. Onko nähtävissä jo etukäteen, että Hifkin loistavasti toiminut maalivahtipeli tylsistyttää entisestään vain omaan pussiin pelaavat jokeri-hyökkääjät, jotka pelaajan selässä komeilevasta nimestä riippumatta eivät koskaan ole valmiita uhraamaan itseään joukkueen eteen. Varsinkaan kiekon eteen ei heittäydytä kuin vahingossa ja silloin seurauksena on yleensä murtuneita poskipäitä. Yleensä Jokeri-pelaajat itkevät näitä kipeitä leukaperiään vielä kuukausikaupalla, koska pelkäävät kasvoihin jääviä pysyviä arpia. Varsinkaan taistelua joukkueesta ei löydy yhtään.
Toisin on suurilla, pahoilla, punaisilla, jotka koulivat huumeisiin hairahtaneet nuoret ja alkoholismin kärventämät kehäraakit uskomattomaan vireeseen. Kun joukkueenjohto on niin usein osoittanut pystyvänsä reagoimaan sekä taktisesti, taloudellisesti, että teknisesti muuttuviin ja hälyttäviin olosuhteisiin, niin on selvä, että viime aikojen maalirikas ja voittoisa riemukulku voi jatkua myös tyhjässä ja autiona humisevassa konkurssipesässä: Hartwall Arenassa.
Valmentajalla ei ole turhia paineita, koska juuri Hifk on se joukkue, jossa ei viime vuosina ole valmentajia vaihdettu. Toisin on narreilla, joiden valmennus on viimeisen neljän vuoden aikana ollut sellaisessa tilassa, että lähes jokainen puku päällä Areenalle erehtynyt on jossain vaiheessa joutunut yrittämään joukkueen herättämistä. Näytöt valmennusjohdolla ovat erittäin vähäiset, eivätkä missään nimessä nousujohteiset. Kunhan toistellaan: ei sinne NHL:ään kuka tahansa pääse.
Toisin on Hifkissä, jonka valmennus on pitkän uransa aikana onnistunut joka paikassa. Menestys on seurannut sinne, minne Alpo on ikinä ehtinytkin. Pahaa sanottavaa hänen entisillä seuroillaan ei ole ja yleensä fanitkin kautta maailman ovat häneen äärimmäisen rakastuineita. Täysin tuulesta temmattuja ovat väitteet, joiden mukaan Alpo olisi boheemia elämää viettävä työpinnari, jolla ei juurikaan ole näkemystä jääkiekkovalmentamisesta tai ainakaan menestyksen tekemisestä. Juuri Alpo on perjantai-illan valmentajista se, joka on valmis tekemään mitä tahansa sen eteen, että joukkue voittaisi. Hän vaikka uhraa jonkun oman joukkueen pelaajan tappeluun, jotta saisi vastustajan parhaan hyökkääjän pois kentältä.
Kaikki nämä olosuhteet huomioonottaen perjantai-illan katastrofi Jokeri-leirissä saa aikaan konkurssin, pelaajakadon, kolme itsemurhaa, Hjalliksen ruotsalaiseksi julistamisen ja korttitalon romahtamisen.
Niin, miten se ottelu päättyy? Jokerit tekee nolla, vastustaja monta. Liian monta.
