Individual
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Post-rock/ Post-punk
Yksi iso kysymys on varmaan se, että kuka/ ketkä sitä Jokereiden uutta tulemista alkaa maltilla tekemään? Nyt kun näyttää siltä, että tälle puuharyhmälle ei vajaa vuosi riittänyt.
Samaa mieltä ja junnujen osalta Espoo onkin hyvä esimerkki. Miesten Jokerit-projekti varmasti jatkuu, vaikkei missään ensi kaudella pelata. Tärkeämpi kysymys on kuka projektia vetää? Nykyjohtoon ei ole enää mitään luottoa ja heidän jatkaminen olisi huonompi uutinen kuin ensi kauden jääminen väliin.Se on just näin. Jokerien kannattajapohja kesti vuosikymmenen harharetken Venäjälle, se kestää myös parin vuoden tauon pelaamisesta.
Kaikki se pieni mitä on kerrottu julkisuuteen ml. avainhenkilöiden käyttäytyminen puhuu tämän puolesta. Voi myös olla että ei edes ole ollut tarkoitus lähteä rakentamaan mitään Mestisorganisaatiota, vaan ainoastaan pelaamaan aikaa ja odottamaan josko areenan kohtalo ratkeaisi ennen kuin seuraavan kerran joudutaan kertomaan jotain julkisuuteen. Taas saatiin ostettua kuukausi-pari lisää aikaa Mestislisenssin kanssa, jolloin voidaan taas piileskellä ja toivoa että areena myydään. Ehkä siellä nyt jotain sählätään ja näennäisesti ollaan suunnittelemassa joukkueen pystyttämistä, mutta onkohan omistajan toive oikeasti että syksyllä pelataan? Minun on hyvin vaikea nähdä että Harkimo (saa valita kumman haluaa) haluaisi ottaa Mestis- tai Suomisarjajoukkueen kontolleen - sehän on pelkkää persnettoa omistajalle ja työlästä sellaista.Eli summa summarum. Yritettiin vielä viimeisen kerran tehdä joukkueella fyrkkaa ja samalla saada Jollelle junailtua jonkinlainen työpaikka tai pienomistajuus. Ryhmärämä lähti soitellen sotaan ilman minkäänlaista kunnon suunnitelmaa, ainoastaan sokeasti luottaen siihen että jaffapurkin tilanne ratkeaa lähitulevaisuudessa ja sitä myöten päästään myös joukkueella rahastamaan.
Eikai Nordis oisvälttämättä ollut NN:nkään lopullinen ratkaisu. Alkuun siellä ja ehkä sit kotiin Hartsulle kun se joskus on käytössä.Sen verran täytyy ry:tä puolustaa, että kyllähän tuo Joelin paketti kuulosti hyvältä. Ry:stä omistaja Jokereihin, oma Helsinki-Halli vrt. HIFK:n kanssa jaettu jäähalli, jne.
Voi olla, että NN ja TJ olivat lupausten tasolla aika samanlaiset kokonaisuudet (tuki junioreille, alkuperäisen jokerihengen palautus, jne.), mutta TJ:ssä olivat isommat bisnestavoitteet ja isompi halli.
Ry:n valinnan kesällä voi siis ymmärtää. Sitä sen sijaan ei voi ymmärtää, että kaiken salailun ja Mestis-hakemuksen epäonnistumisen jälkeen asialle ei ole laitettu stoppia.
Rotenbergin Kyproksen tilit menny sulkuun?Kiteyttäen: jokin rahoittaja on vetäytynyt Jollen taustalta tai jollain tavalla on rahan kanssa ongelmia.
... vajaa vuosi ei riittänyt hihojen käärimiseen, puhumattakaan työnteon aloittamisesta.Yksi iso kysymys on varmaan se, että kuka/ ketkä sitä Jokereiden uutta tulemista alkaa maltilla tekemään? Nyt kun näyttää siltä, että tälle puuharyhmälle ei vajaa vuosi riittänyt.
Ei ihme että alkoi neuvottelut tökkimään, luin eteenpäin Yrjänheikki esimiehenä.. tai Eli lienee sitten muu tyyppi :(Jokerit hakee uutta juonioripäällikköä
Varmaan valtava imu tuohon hommaan tällä hetkellä. Nykyinenkin veti omat johtopäätöksensä ja erosi.
Nyt alkaa tosissaan tuntua siltä, että korttitalo luhistuu. Pelaajien lisäksi junioripäällikkökin lähtee. Syitä ei varmaan tarvitse hirveästi arvailla. Lopun alkua ilmassa.Jokerit hakee uutta juonioripäällikköä
Varmaan valtava imu tuohon hommaan tällä hetkellä. Nykyinenkin veti omat johtopäätöksensä ja erosi.
Koskinen on kokenut saattohoitaja.Nyt alkaa tosissaan tuntua siltä, että korttitalo luhistuu. Pelaajien lisäksi junioripäällikkökin lähtee. Syitä ei varmaan tarvitse hirveästi arvailla. Lopun alkua ilmassa.
En ihmettelisi jos tuohon tehtävään (alasajo) hänet virallisesti palkattukin ja haluttu, vaikka mediaan toki annettu (jälleen) erilaista viestiä.Koskinen on kokenut saattohoitaja.
Meriittilistalla FC Jokerit, Blues..En ihmettelisi jos tuohon tehtävään (alasajo) hänet virallisesti palkattukin ja haluttu, vaikka mediaan toki annettu (jälleen) erilaista viestiä.
Ammattimies roolissaan, eli alasajossa.Meriittilistalla FC Jokerit, Blues..
Nykyinen junioripäällikkö sai omien sanojensa mukaan erittäin hyvän työtarjouksen muualta ja lähtee, kun oma sopimus on katkolla. Keskiviikkona julkistetaan uusi duuni, joten sen jälkeen voi analysoida, mitkä tekijät tekivät tekivät sopimuksesta paremman, joskin todettakoon, ettei Jokerit tällä hetkellä kovin houkutteleva työnantaja ole. En kuitenkaan usko, että se oli syynä työpaikan vaihdoksessa. Enemmän voi olla ongelmana seuraajan löytämisessä.Jokerit hakee uutta juonioripäällikköä
Varmaan valtava imu tuohon hommaan tällä hetkellä. Nykyinenkin veti omat johtopäätöksensä ja erosi.
Ei kai kukaan mitenkään voisikaan bookata mitään turnausta Hartwallille, edes tulevaisuuteen, koska kukaan ei tiedä milloin se on taas käytettävissä.Kai tämä uutinen tähänkin ketjuun kuuluu. Eli syksyn EHT pelataan Tampereella, joten ei jääkiekkoliitollakaan näytä olevan uskoa siihen, että Hartwallia saataisiin tuohon mennessä vapautettua käyttöön.
Leijonat - Vuoden 2023 Karjala-turnaus pelataan Tampereella
Vuoden 2023 Karjala-turnauksen pelipaikka julkistettiin maanantaina Leijonien tiedotustilaisuudessa. Turnaus pelataan Tampereen Nokia Arenalla 9.–12.11.2023.www.leijonat.fi
Voi ihan hyvin olla, että vaihdoksella ei ole mitään tekemistä Jokereiden ympärillä olevan kuohunnan kanssa. Toisaalta olen itse omalla alallani nähnyt, kuinka horisontissa näkyvät potentiaaliset ongelmat nykyisen työnantajan palkanmaksukyvyssä tekevät melkein mistä vain työtarjouksista huomattavan houkuttelevia.Nykyinen junioripäällikkö sai omien sanojensa mukaan erittäin hyvän työtarjouksen muualta ja lähtee, kun oma sopimus on katkolla. Keskiviikkona julkistetaan uusi duuni, joten sen jälkeen voi analysoida, mitkä tekijät tekivät tekivät sopimuksesta paremman, joskin todettakoon, ettei Jokerit tällä hetkellä kovin houkutteleva työnantaja ole. En kuitenkaan usko, että se oli syynä työpaikan vaihdoksessa. Enemmän voi olla ongelmana seuraajan löytämisessä.
Onhan nykyinen tilanne huomattavasti parempi…. EI VITTU tähän on tultu kun ry uskoi politiikkojen lupauksiin. Eiköhän Jolle hoida rahaliikenteen toimivuuden. Kunhan löytää rajat puolen millin piikin kuittaamiseen. Jos ei löytynyt omalta tililtä, niin korkomenojakin on jo pari tonnia/kk.Voi ihan hyvin olla, että vaihdoksella ei ole mitään tekemistä Jokereiden ympärillä olevan kuohunnan kanssa. Toisaalta olen itse omalla alallani nähnyt, kuinka horisontissa näkyvät potentiaaliset ongelmat nykyisen työnantajan palkanmaksukyvyssä tekevät melkein mistä vain työtarjouksista huomattavan houkuttelevia.
Miksi muutenkaan bookkaisi, Tampereella Nokia Areena kuitenkin suurin ja kaunein.Ei kai kukaan mitenkään voisikaan bookata mitään turnausta Hartwallille, edes tulevaisuuteen, koska kukaan ei tiedä milloin se on taas käytettävissä.
Miksi muutenkaan bookkaisi, Tampereella Nokia Areena kuitenkin suurin ja kaunein.
Muutenkin ihan uskomatonta tuon Nokia Areenan kohdalla, kun tehdään uutta, niin ei saatu tehtyä edes parempaa kuin Hartwall Areena, joka on rakennettu joskus 25 vuotta sitten.Kyllähän Helsinki nyt on Helsinki tuonne skutsiin verrattuna, mutta vaikea toki täällä pelata, kun ei ole asiaansa ajavaa hallia.