Mainos

Jokerit – uusi alku Mestiksessä

  • 1 376 737
  • 8 799

ilu

Jäsen
Niin, eniten itseäni kiinnostaa se, että jos(kun) Areenan kohtalo kelluu mahdollisesti vielä pitkään ja sitä ennen tulee vastaan Mestiksen hakemus dl kaudelle 23-24 - mitä tekee Jokerit/Ry? Toisin sanoen onko sitä vaihtoehtoista pelipaikkaa ja/tai kuka joukkueen omistaa tässä tapauksessa?
Sivusta tilannetta toisella silmällä seuraavana arvioisin, että nykyisen Jokeri-organisaation mystisten ja "mystisten" taustavaikuttajien (Harkimot, Kummola) tavoitteena on kytkeä Jokerit ja Areena yhteen ja flipata koko paketti mukavalla voitolla eteenpäin todelliselle ostajalle (jonka kiinnostus kohdistunee pääasiassa yksin halliin). Näitä potentiaalisia uhreja löytyy kunhan mielikuvitusta riittää, ainakin Anttonen, AEG ja Live Nation on tässä yhteydessä mainittu, joista tosin ainakin jälkimmäisin on nykyisin Koff Gardenin taustajoukoissa.

Tähän yhtälöön ei oikein mahdu Mestiksen tahkoaminen, varsinkaan ilman hallia. Toisaalta vaikea nähdä Nauravan Narrinkaan tekevän enää paluuta pelastusprojektia vetämään.

Toisaalta keisari ja kumppanit ovat siinä mielessä oikeassa että tiedotetaan vasta sitten kun on jotain kerrottavaa. Nyt ainakin tiedetään että mitään ei ole saatu aikaan paitsi Kurrikovilta siirrettyä juomapullot ja pyyhkeet Harkimolle.
Tiedottamista on vähän, mutta vuotoja medialle sitäkin enemmän. Jokainen voi käydä selaamassa iltapäivälehtien arkistoja ja katsomassa, miten monta kertaa "urheilupäättäjä" tai "politiikassa vaikuttava henkilö" on kertonut kauppojen nytkähtäneen eteenpäin tai että rahatkin on jo talletettu tilille.

Onkohan nämä reppanat edes osanneet ottaa yhteyttä hallin omistajiin?
Eiköhän ostajilla ja myyjillä ole jo ennestään ihan läheiset (joskaan ei välttämättä lämpimät) välit.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Pitiköhän sun laittaa tää teidän omaan "Peltoselle kenkää" ketjuun?
Höystettynä tällä (liite) kuvalla, oletan.

Kyllähän tässä saisi Jokerit-uutisiakin jo pian tulla. Mä ymmärrän, ettei ry ole ammattilaisorganisaatio, mutta joku väliaikatiedote nyt vähintään voisi olla paikallaan.

Eli todetaan vaikka seuraavat:

1. Projekti etenee, viranomainen selvittää (ensin USA ja sitten Suomi, jos se näin edes mene).

2. Kerrotaan, että on yksi merkittävä kumppani ja useita tahoja taustalla (tämän tiedät faktana). Kumppanistakin voi sanoa, että ei voida siitä enempää kertoa, ennen kuin Areenan kaupat on maalissa.

3. Mitä ensi kaudella pelataan? Mestishän se tulee olemaan isolla todennäköisyydellä, mutta tästäkin voisi kertoa, että asia etenee. Siellä on ihan määrätty henkilö hoitanut yhteydenpitoa, jonka lisäksi kontaktit Mestiksen suuntaan on muutenkin kunnossa, monellakin tavalla ;)

Tällä saataisiin myös junnupuolta rauhoitettua.
 
Liitteet

  • 1160742100.jpg
    1160742100.jpg
    48,9 KB · kertaa luettu: 164
Viimeksi muokattu:

olpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue
Ry:n Borgström lupasi mm. YLE:n haastattelussa takarajaksi syyskuun, maksimissaan lokakuun alun tilanteessa, jossa Liiga oli jo tehnyt päätöksensä kaudesta 2023-2024. Ovi ei silloin avaudu. Syyskuu meni, lokakuun alku samoin. Huomenna on marraskuu.
Jotain on kuitenkin tapahtunut. PRH:n on tehty muutosilmoitus 28.10. (eli lokakuussa). Vahva veikkaus, että kyseessä on Team Jokereiden toimitusjohtajan nimeäminen.

Näin syksyisin on normaalisti yhdistysten vuosikokouksen aika. Tietääkö kukaan koska Jokerit ry:n kokous pidetään ja onko seura saanut paljon uusia jäseniä? Näissä kokouksissahan valitaan seuran päättävät elimet, puheejohtaja ja hallitus. Saako nykyiset jatkoa, eli ovatko seuran jäsenet tyytyväisiä tointaan vai onko ilmassa tyytymättömyyttä ja päättäjät vaihtuvat?
 
Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Eipä ihme, että asiassa kestää kun mitään lupia ei ole edes haettu. Kovasti on muuta täälläkin vakuutettu, mutta todellisuudessa homma on aivan levällään.

Ulkoministeriön pakotetiimin vetäjä Piia Sarivaara kertoo HS:lle, ettei ministeriöllä ei ole tietoa hallin nykyisten omistajien tämän hetkisistä myyntisuunnitelmista. Ulkoministeriöltä ei ole myöskään haettu poikkeuslupia Helsinki-halliin liittyen. Sarivaara kertoo lisäksi, että ulkoministeriössä ei ole käyty keskusteluja Helsinki-hallin omistajien kanssa.

Sarivaaran mukaan pallo on nyt omistajilla. ”Tilanne on ratkaistavissa, mikäli nykyiset omistajat niin haluavat ja ryhtyvät tarvittaviin toimiin tilanteen ratkaisemiseksi. Viranomaiset voivat osallistua ratkaisun toimeenpanoon toimivaltansa mukaisesti.”

Missäs yv taituri ja Keisari.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
3. Mitä ensi kaudella pelataan? Mestishän se tulee olemaan isolla todennäköisyydellä, mutta tästäkin voisi kertoa, että asia etenee. Siellä on ihan määrätty henkilö hoitanut yhteydenpitoa, jonka lisäksi kontaktit Mestiksen suuntaan on muutenkin kunnossa, monellakin tavalla ;)
4.Pelataanko missään jos Areenan tilanne jatkuu nykyisen kaltaisena? Jos kyllä niin missä? Jos ei, niin Tukio voit tulla ite kertomaan.
5.Vaikuttaako tämä omistajuuteen?
 
CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Eli todetaan vaikka seuraavat

Olisiko myös hyvä kertoa siitä miksi aikataulu areenan suhteen ei ole pitänyt?

Tai siitä, että, jos asia on USA:ssa selvityksessä, niin miksi se ei ole Suomessa edes vireillä? Eikös UM ja yhdysvaltalaiset viranomaiset ratkaise eri asioita?

Kommentoida voisi myös mediatietoja, joiden mukaan areenasta on kiinnostunut useampi taho. Mitäs sitten tehdää, jos ry:n kumppani ei areenaa saa?
 
olpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue
3. Mitä ensi kaudella pelataan? Mestishän se tulee olemaan isolla todennäköisyydellä, mutta tästäkin voisi kertoa, että asia etenee. Siellä on ihan määrätty henkilö hoitanut yhteydenpitoa, jonka lisäksi kontaktit Mestiksen suuntaan on muutenkin kunnossa, monellakin tavalla ;)
Kuinka isolla todennäköisyydellä? Mestis on Liiton alainen sarja ja puheenjohtaja Nummela kertoi 1.9. tiedotteessa, että:
"Ennen päätöksentekoa asiassa luonnollisesti kuultaisiin myös Mestiksen eli Sarjaseurat ry:n hallitusta."

Miten luulet, että Kiekko-Espoo ja JoKP, jotka siis molemmat ovat ilmoittaneet Liigan olevan tähtäimessä, suhtautuvat uuteen Mestikseen pyrkivään joukkueeseen, joka myös ilmoittaa tavoitteekseen Liigan?

Kuten varmasti muistat, niin viime kesänä uuden seuran pääsy Mestikseen edellytti ensin yhden seuran (Savonlinnan Pallokerho) luopumista. Päätös uuden seuran mukaan tulosta tehtiin elokuun alussa. "Vanhojen" seurojen lisenssit vahvistettiin 11.5. Näiden aikataulujen puitteissa ei taida olla mahdollista käynnistää toimintaa siten, että syyskuussa jo pelattaisiin.

Jos siis halutaan syksyllä 23 aloittaa Mestiksessä, pitäisi lobbaus nykyisten seurojen suuntaan aloittaa mahdollisimman nopeasti ja saada varmuus myönteisistä mielipiteistä. Tämän aloittamiseksi ei kannata odottaa Areenan kohtaloa, jos ja kun koko Areenan tosiasiallinen kaupan valmistelu ei edes ole alkanut (näinhän ministeriö juuri kertoi). Tietääkö kukaan, onko edes nykyisillä Areenan omistajilla halua hallia myydä? Ja jos myyntihaluja olisikin, niin millainen ostaja heille kelpaisi? Hehän valitsevat ostajan, virkamiehet hyväksyvät hinnan ja Suomi / USA / (EU?) hyväksyvät kaupan, näin siis yksinkertaistetusti.

Todennäköisempi sarjapaikka on Suomi-sarja. Sieltä myös Kiekko-Espoo aloitti uuden tulemisensa. Pari kautta siellä ja sitten Mestis. Mestiksessä alkaa nyt kolmas kausi ja koska Liiga ei huolinut tänävuonna hakemuksia kaudelle 23-24, niin vähintään neljä kautta kuluu Mestiksessä. Kiekko-Espoo voi siis parhaimmillaan päästä Liigaan kaudeksi 24-25. Jokereiden pääsy Liigaan edellyttää menestystä Mestiksessä. Aikaisin kausi Mestiksessä olisi siis 23-24. Siellä menestyminen mahdollistaisi Liigalisenssin hauon syksyllä 24 ja mahdollinen Liiga Jokereiden kohdalla voisi siis alkaa kaudella 25-26. Mikäli Jokerit joutuu käymään saman polun kun Kiekko-Espoo voidaan perustellusti epäillä, että tällä vuosikymmenellä ei Jokereita Liigassa nähdä.
 
Shakermaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mestishän se tulee olemaan isolla todennäköisyydellä, mutta tästäkin voisi kertoa, että asia etenee. Siellä on ihan määrätty henkilö hoitanut yhteydenpitoa, jonka lisäksi kontaktit Mestiksen suuntaan on muutenkin kunnossa, monellakin tavalla ;)
Niin, siellähän se Eetu ”Teemun poika” Selänne nyt pelaa.

Unohdatko tämänkertaisessa vihjailussasi, että Selänteen esiintuoma projekti on jo kertaalleen syrjäytetty tästä kuviosta. Vai onko hän silti edelleen kytköksissä uuteen tulemiseen, ns. monellakin tavalla? ;)
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
ja koska Liiga ei huolinut tänävuonna hakemuksia kaudelle 23-24, niin vähintään neljä kautta kuluu Mestiksessä. Kiekko-Espoo voi siis parhaimmillaan päästä Liigaan kaudeksi 24-25. Jokereiden pääsy Liigaan edellyttää menestystä Mestiksessä. Aikaisin kausi Mestiksessä olisi siis 23-24. Siellä menestyminen mahdollistaisi Liigalisenssin hauon syksyllä 24 ja mahdollinen Liiga Jokereiden kohdalla voisi siis alkaa kaudella 25-26. Mikäli Jokerit joutuu käymään saman polun kun Kiekko-Espoo voidaan perustellusti epäillä,
Niin.Tässä on nyt muutama shikaani ja oikeastaan isompikin mutka jo ajettu suoraksi.

Se, ettei Liiga tänä vuonna huolinut ketään ei tarkoita sitä, että Mestiksessä pitäisi olla 4v. Se tarkoitti ennemmin sitä, että sieltä Mestiksestä Liigaan ei tällä kaudella ollut yhtään tulijaa, jolla olisi paketti ollut riittävän hyvin kasassa. Taloudellisesti tai urheilullisesti. Muutenkin tuo urheilullinen aspekti lisenssikriteerinä Mestiksestä Liigaan on vitsi. Mestis ja Liigamenestyksellä kun ei ole minkäänlaista korrelaatiota keskenään.

Mikään instanssi ei myöskään vaadi sellaista, että Jokereiden pitäisi käydä K-Espoon kaltainen polku. Jos Jokereilla on osoittaa etukäteen uskottava kokonaisuus niin urheilullisesti kuin taloudellisesti ensin Mestikseen ja samana syksynä kun pelit siellä alkaa myös Liigan suuntaan niin Liigalisenssi on aivan mahdollinen kaudelle 24-25.

Siitä samaa mieltä, että lobbaustyötä eri seurojen suuntaan tulee tehdä. Koskee niin Mestistä kuin myös jo Liigaa. Tässä Jokereiden uudella omistajaporukalla ja johdolla on aivan kriittinen rooli.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kommenttina USA & EU.

Niiden tahojen, jotka ovat Yhdysvaltojen pakotelistalla, pitää saada myyntiin hyväksyntä sikäläisiltä viranomaisilta, eli OFAC:lta (Office of Foreign Assets Control). Myös pankkien on hyväksyttävä tulos, jos se on myyntiä tukeva.

EU:n osalta on oma prosessinsa ja sitä avattiin eilen. Lyhyesti päätös myynnin hyväksynnästä tulee ulkoministeriöstä.

Jokerien tilanne on toistaiseksi sidoksissa halliin (Areena) ja näyttää siltä, että näin myös edetään.
 
Konteksti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Alkaahan tämä vahvasti vaikuttaa siltä, että tuo halli on noussut siksi kynnyskysymykseksi tässä ja siitä maksetaan hintaa. Toivottavasti se maksaa itsensä takaisin ajan kanssa, mutta ei tämä tällä hetkellä hyvältä näytä.

Oli miten oli, vaikka kaikki oltaisiin viety tätä lukuunottamatta maaliin, niin kohta olisi hyvä antaa signaalia jo edes siitä, että on/olisi olemassa joku suunnitelma b jos asiat pitkittyvät/eivät mene niinkuin on odotettu. Alkaa ensi kautta ajatellen Nordis-kortti lähenemään viimeistä käyttöään ellei ole poistettu kädestä jo. Sitten ollaan tilanteessa, että joko odotellaan Areenaa vieläkin tai tähyillään malliin Espoon tai Vantaan suuntaan, mikäli enemmän väkeä halutaan peleihin.

Sitten se viimeinen vaihtoehto (jota ei vielä halua ajatella) on yksi välikausi lisää. Kyllähän tässä haluaa, että asiat menee tavalla tai toisella maaliin, mutta toistaiseksi ulos tulleet tiedot (tai "tiedot" riippuen todenpitävyydestä) eivät tilannetta kovin rauhoita.
 
olpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue
Jokerien tilanne on toistaiseksi sidoksissa halliin (Areena) ja näyttää siltä, että näin myös edetään.
Jos näin, niin herää monia kysymyksiä. Ensimmäiseksi tietenkin, miksi?

Onko varmistettu, että omistajilla on myyntihaluja? Kun nykyomistajat ovat lähellä putleria, niin voisi kuvitella, ettei heille kelpaa esim. USA ja Englanti ostajien kotimaaksi. Tuskin suomalainenkaan ostaja Suomen Nato-hakemuksen takia on ostajalistan kärkipäässä myyjien mielessä.
Onko tarvetta myydä, kiusa se on pienkin kiusa. Hallin rahallien arvo, jota siis myyjä ei edes saa, on niin pieni, ettei sillä summalla montaa minuuttia sotaa rahoiteta. Eli pilkkuvirhe nykyisissä kuluissa.
Areena tuskin on näiden nykyisten omistajien ainoa Euroopassa oleva (osittain) takavarikoitu kiinteistö. Muutakin omaisuutta (veneitä ym?) lienee pakotteiden alisuudessa. Onko mitään haluttu myydä tai saatu myyntilupaa?
Kun kerran nykyiset omistajat eivät edes ole tiedustelleet ministeriöstä miten myynti voisi edetä, niin tuskin hallin myynti on prioriteettilistalla kovinkaan korkealla, jos edes on listalla.
 
En ole oikea henkilö vastaamaan kun en Mysteerin asioista tiedä. Ehkäpä Ry tulisi ulos ja kertoisi, mikä on tilanne nyt ja millaista aikataulua on tarjolla. Ehkä voisi valaista sitäkin, ketkä ovat mukana pl. mahdolliset NDA-sopimukset.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Tuo on aika jännittävä ja samalla outo kuvio että Ry pitää pankkivankinaan Jokereiden edustusjoukkuetta. Miksi tällainen tilanne on edes päässyt syntymään, miten juniori organisaatiosta voidaan sanella missä hallissa edustus pelaa ja minkälaisia kompensaatioita pitää edustuksesta lähettää juniori organisaatiolle.

Aika usein kuitenkin edustusjoukkue toimii erillään junioriorganisaatiosta, tarkoittaen eri budjetit ja niin edespäin ja samalla edustuksen myöskin omaten vapauden valita edustukseen pelaajia mistä niitä parhaiten joukkueen tarpeisiin saadaan. Juniorijoukkuiden pitäisi olla edustusta varten eikä päinvastoin. Jokereissa ajajan paikalla on on Ry eikä siitä mitään hyvää seuraa, korkeintaan pusikoissa piileskelyä.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Ry omistaa tuotemerkin, nimen ja logon.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Rahallista korvausta.

Tältähän se haiskahtaa. Hjallis on aina haistanut nopeat (ja moraalisesti kyseenalaiset) tavat tehdä rahaa, enkä usko, että tässäkään tarvitsee kovin kauas nimellisestä toimijasta, eli bulvaanista, mennä kun todellinen hivuttaja taustalta löytyy. Hjallis oli varmaan laskenut, että ostaa Kurrilta oikeudet puolella miljoonalla ja myy ne "mysteerille" miljoonalla. Jos vaikkapa vuoden, parin sijoituksella tuplaa sijoituksensa arvon niin se on hieno veto. Iteltä onnistunut vain pari kertaa parin kymmenen vuoden aikana.

Mutta toki sillä ei ole mitään tekemistä jääkiekon kanssa. Tämän toivottavasti Ry:n edustajatkin ymmärsivät sopimuksia tehdessään.
 
Glove

Jäsen
Tuo on aika jännittävä ja samalla outo kuvio että Ry pitää pankkivankinaan Jokereiden edustusjoukkuetta. Miksi tällainen tilanne on edes päässyt syntymään, miten juniori organisaatiosta voidaan sanella missä hallissa edustus pelaa ja minkälaisia kompensaatioita pitää edustuksesta lähettää juniori organisaatiolle.

Aika usein kuitenkin edustusjoukkue toimii erillään junioriorganisaatiosta, tarkoittaen eri budjetit ja niin edespäin ja samalla edustuksen myöskin omaten vapauden valita edustukseen pelaajia mistä niitä parhaiten joukkueen tarpeisiin saadaan. Juniorijoukkuiden pitäisi olla edustusta varten eikä päinvastoin. Jokereissa ajajan paikalla on on Ry eikä siitä mitään hyvää seuraa, korkeintaan pusikoissa piileskelyä.
Kaikissa seuroissa Suomisarjasta ylöspäin edustus toimii omana yrityksenä/yhdistyksenä. Muuten liigajoukkue ja samaa nimeä käyttävä seura kyllä yleensä tekee enemmän tai vähemmän onnistunutta yhteistyötä. Useissa ellei kaikissa liigajoukkue rahoittaa junioripuolen toimintaa, jotta junnuillekin saadaan päätoimisia valmentajia, U20 joukkueessa pelaaminen on ilmaista/hyvin halpaa jne. Junnuseura sitten pyrkii parhaansa mukaan kehittämään pelaajia liigajoukkueen tarpeisiin.

Eli ei se ihan niin ole, että junnut on edustusta varten, edustus on myös junnuja varten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös