Mainos

Jokeripakka kaudella 2010-2011 - Uusi aikakausi

  • 411 536
  • 780
Tila
Viestiketju on suljettu.

Fordél

Jäsen
Aivan helkkarin hienoa, että I.Filppula lähtee kokeilemaan NHL:ään! Mielestäni tässä kohdin on aivan turha lähteä millään tavalla kritisoimaan kaverin valintaa. Sellanen kuva tosta kaikesta jää, että Filppula lähtee nyt toteuttamaan yhtä suurinta unelmaansa ja niin sitä pitääkin tehdä. Tässä kohdin on mielestäni turha lähteä miettimään raha-asioita vaan nyt kun mahdollisuus tulee ja alla on uran paras kausi, kannattaa ehdottomasti lähteä. Rahaa kerkeää vuolemaan esim. KHL:ssä myöhemmin eikä raha korvaa sitä, että pääsisi toteuttamaan suurinta unelmaansa.

Haastiksen perusteella asenne on nöyrä ja nyt se työnteko vasta alkaa, joten en yhtään epäile etteikö voisi pärjätäkin rapakon takana. Ville Leino on tästä mainio esimerkki ja hänelläkin oli aika samansuuntaiset ongelmat pelissään, mutta hienosti on Leinokin raivannut tiensä suureen rooliin maailman kovimmassa sarjassa.

Mielenkiintoista nähdä kuka hankitaan Filppulan korvaajaksai. Jokereilla on sentteriosasto varsin hyvällä mallilla, mutta joukkue kaipaa ehdottomasti yhtä luovaa ja taitavaa pelaajaa. Kotimaisia ei taida vapaana olla, joten katseet kääntyvät nyt ulkkareihin, joihin Keklulla on loistavat verkostot olemassa eli eiköhän sieltä joku ulkkari vielä tule.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Uskon Teemun pelaamiseen Jokereissa, kun mies pelaa ensimmäisen vaihtonsa.

Oooh, nyt ymmärrän. Brembergin tilalle Selänne ja Filppulan aukon täyttää Metropolit. Nerokasta!

Jos noita kahta ei saada toivon veli Cobolin arvauksen osuvan nappiin ja vahvistuksia saadaan tänne jo heinäkuussa. Joukkueen runko näyttää hyvältä, mutta liian monta kundia on klesana. Terveitä, hyvin levänneitä ja treenanneita veijareita muutama niin voidaan saada muutama pojo alkukaudellakin.
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Selänteelle hyvä ratkaisu tulla tässä vaiheessa hakemaan uutta nostetta uralle. Pelaajana Teemu on parhaassa iässä. Pari kautta täällä, ja sitten takaisin rapakon taakse yrittämään uudelleen Amerikan valloitusta. Tervetuloa ehdottomasti!
 

Filosofem

Jäsen
Mä olen aina tiennyt, että Selänne tulee lopettamaan uransa Jokereissa. Viime työsulkukaudella visiitti meinasi jo tapahtua, mutta nyt kun Teemu on muutenkin edennyt kausi kerrallaan, niin on sopiva sauma tulla vetämään vielä yksi siisoni himassa. NHL on jo niin nähty. Mähän kuvittelin jo silloin lentokenttäinfossa, että Teme sieltä tulee, mutta tulikin Keklu. :)

No joo, kuten Hjallis sanoikin, niin Keke yrittää nyt hoitaa homman hanskaan. Vähän vanhojen muistelua, pelipaidan sovittamista, pientä lämärikisaa ja leikittelyä muodollisella palkkakorvauksella ja yhtäkkiä meidän harkkaringissä on muuan Amerikan apu. Tosin oikeastihan Teme liittyy jengiin vasta 16.9 klo 18.30, kesähöntsät kun on tarkotettu alle 40-vuotiaille.
 

Kyyberi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Preds,Jordin Tootoo,M.O.P.A.K.
Voisihan sitä offseason huonomminkin mennä: Kekäläinen ja Selänne. Ja jotta ei päästä itkemään niin laitetaan pakettiin Metro, Stapleton ja Huipun Veljekset. Ja johan tänne oli Brodeuriakin maaliin tulossa.

Ilari who?
 

Jokerinho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks
Kyse lienee enää siitä, ketä Teukka ottaa mukaansa.

Selänne, Hentunen, Rita, Pulkkinen

Ihan hyvältä näyttää oikean laidan tilanne. Jarrukentät on niin out of fashion.
 

-Niks-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Joka vuotuinen Selänne läppä taas.

Toivottavasti jatkaa uraansa nhl:ssä. Paukuttaa + 35 maalin kauden ja päättää uran, se olisi hienoa. Ei mikään Jokerit kausi.
 
Kyllähän tässä kävi Jokereilla onni onnettumuudessa. En millään suostu uskomaan että liiga olisi ihan niin kyläsarjaksi valahtanut että I.Filppula olisi takuu kärkisentteri ts. nyt voidaan saada tekijämies tilalle.

Mitä Filppulan omiin lähtöhaluihin tulee, niin totta helvetissä kannatti lähteä. Toista tilaisuutta olisi tuskin koskaan tullut ja suurimpia haaveita harvemmin puntaroidaan taskulaskimen kanssa.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Heistä kaksi tulee Pohjois-Amerikasta :)

Tämän päiväisen Teemu uutisoinnin perusteella teen seuraavat johtopäätökset. Rapakon takaa Jokereihin tulee uraansa lopettelemaan Selänne ja Metropolit. Metron tilalla olisi muuten Koivu, mutta taitaa olla aika umpi-TPS.

Mutta jos tosissaan tuota Teemu hommaa mietitään niin sehän nyt riippuu todella paljon tai varmaan täysin muista perheenjäsenistä. Eihän sitä kukaa tiedä minkämoiset suunnitelmat Selänteillä on sitten kun Teemun änäriura loppuu. Onko tarkoitus jäädä Kaliforniaan vai palata Suomeen? Jos tarkoituksena on palata Suomeen kertoimet Teemun Jokeripaluuseen nousevat huimasti, mutta eivät ne silti isot ole.
 
Viimeksi muokattu:

Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roihu
Ei kellään voi olla niin isoa jokeri-sydäntä, että muuttaa Californiasta, jonne on kotiutunut perheineen, kylmännihkeään Härmään - vain körötelläkseen bussilla räntäsateessa jonnekin äkäs-ry-lompoloon hankkimaan tikkuja perseeseensä höyläämättömillä pukuhuoneen penkeillä ja kuunnellakseen alkoholisoituneiden aikamiespoikien örinää ja ottaakseen vastaan jonkun wanna-be-oman-kylän-kahvaajan 'niittejä' jotka amatööri-raitapaidat tulkitsevat tavallaan saadakseen kaffen kanssa toisenkin rinkelin seuraavalla kerralla kun tulevat samaan kylään piiparoimaan.

Eikä Selänne oikein muutenkaan kuulosta pitkän tähtäimen SM-liigajoukkueen pelaajalta. Totta kai Jokerit ottaa hänet vastaan jos on tullakseen, mutta olihan tuo iltasössön juttu nyt aivan tekemällä tehty.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Jos tuosta Selänteestä puhutaan, niin Hjallis/hallitus/muu johtava taho voisi hyvin tarjota osaomistajuutta seurasta. Omistajuus "kasvattiseurasta" voisi olla yksi tekijä jolla Teukka saattaisi sen vuoden skrinnata areenalla. Tuo ja narrisydän (paljonkohan painaa 15 vuoden kauden jälkeen silloin, kun Kaliforniassa paistaa aurinko ja Dodge Viper hyrrää alla?) ovat käytännössä ainoat oljenkorret saada Teukka meille.

Ja tuon Maikkarin jutun perusteella en vielä juhlisi. Totta helvetissä Hjallis vastaa myöntävästi jos toimittaja kysyy mielipidettä TS:stä jokeripaidassa. Samoin noin 5 miljoonaa muuta suomalaista vastaisi haluavansa nähdä Teukan oman seuransa paidassa. Ja tuo viittaus Kekeen nyt on taas mitä on. Jos lähdet hyvän ystävän mukaan vetämään yhteistä toimintaa, niin eiköhän siellä tosiaan keskustella vähän kaikesta. Enää vain puttuu lehtikuva, jossa Keke ja Teemu hymyilevät yhdessä
 

Ojamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Fedor, sääntö 17 §
Ei kellään voi olla niin isoa jokeri-sydäntä, että muuttaa Californiasta, jonne on kotiutunut perheineen, kylmännihkeään Härmään - vain körötelläkseen bussilla räntäsateessa jonnekin äkäs-ry-lompoloon hankkimaan tikkuja perseeseensä höyläämättömillä pukuhuoneen penkeillä ja kuunnellakseen alkoholisoituneiden aikamiespoikien örinää ja ottaakseen vastaan jonkun wanna-be-oman-kylän-kahvaajan 'niittejä' jotka amatööri-raitapaidat tulkitsevat tavallaan saadakseen kaffen kanssa toisenkin rinkelin seuraavalla kerralla kun tulevat samaan kylään piiparoimaan.

Hyvin tiivistetty. Varsinkin kun Teemu kuuluu näihin "juhlijoihin", niin en näe oikein syytä palata niin pitkän ajan jälkeen Suomeen. Menisi kertaheitolla ainakin lasten elämä uusiksi.
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Menisi kertaheitolla ainakin lasten elämä uusiksi.
Eikös Teemu ole jossakin todennut että lasten olisi hyvä viettää nuoruusvuosia myös Suomessa, tai että harkitsee Suomeen muuttoa kun pojat tulevat seurusteluikään tjsp.?

Mutta joo, tuskin Teemua enää Jokeripaidassa virallisissa otteluissa nähdään.
 

Kyyberi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Preds,Jordin Tootoo,M.O.P.A.K.
Ootte te kyl yksiä ilonpilaajia. Fiilisjarruja, etten sanoisi. :D
 

#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Hyvinkään Tahko, Pasi Nurminen
Huomaa että on kesä menossa kun Selänteestä taas jauhetaan. Tervetuloa jos on tullakseen, mutta menee kategoriaan "en usko ennen kuin näen".
Metro nyt voisi ehkä jotenkin olla mahdollinen, ja lottovoitto jos tulisi takaisin, mutta sekin on omissa papereissani aika epätodennäköistä, eiköhän mies johonkin änärijengiin sopimuksen saa, ja euroopassa voi olla muutama muukin seura setelitukkoineen joka miehen perässä on jos tännepäin on tulossa.

Kyllähän tuossa joukkueessa Keklulla vielä hommia riittää. Runko on ok, mutta huutaa kyllä mielestäni vielä 3 pelaajaa: Filppulan korvaaja, Brembergin korvaaja, jotka ovat ehdottomia, mielellään jo ennen kauden alkua. Ja sitten vielä yksi pakki.
Ja näiden jälkeen on vielä oltava sukanvarressa rahaa "pahan päivän" varalle eli jos Järvinen floppaa, mihin en kylläkään usko.
 

scholl

Jäsen
Kekäläinen korkeammalla matematiikkalla laskeskellut todennäköisyyksiä ja kuulemma yllätyksenä tuli: http://www.uusisuomi.fi/urheilu/95246-jokereille-paha-menetys-”tuli-yllattaen”

Noinhan se pitää tehdäkin. Kekäläinen on tehnyt jonkinlaisen riskiarvion ja Filppulan kohdalla ei ole pitänyt siirtoa todennäköisenä.

KHL on maailman toisiksi kovin liiga. Mielestäni Lehterällä on paljon saavutettavaa pelillisesti, enemmän kuin AHL:ssä.


Lehterällä on Venäjällä myös valtavasti hävittävää. Omistajat ja seurapomot ovat arvaamattomia. Jos ei tule pisteitä niin kaikki voidaan laittaa ulkkareiden piikkiin. Mies voi saada monoa ja siihen asti hieno ura voidaan mustamaalata nopeastikin. Aika suuren riskin ottaa tuossa vaiheessa uraansa kun lähtee Venäjälle.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Lehterällä on Venäjällä myös valtavasti hävittävää. Omistajat ja seurapomot ovat arvaamattomia. Jos ei tule pisteitä niin kaikki voidaan laittaa ulkkareiden piikkiin. Mies voi saada monoa ja siihen asti hieno ura voidaan mustamaalata nopeastikin. Aika suuren riskin ottaa tuossa vaiheessa uraansa kun lähtee Venäjälle.

Hyvin makkoset, brembergit ja muut ovat potkuista selvinneet. Toki 0+1 tehot ja potkut eivät hirveästi helpottaisi NHL-neuvotteluja, mutta SM-liigasta, Ruotsista ja Sveitsistä tulisi varmasti "uusia näytönpaikkoja". Yhtä hyvin Lehterä voisi flopata AHL:ssä ja tuolloin ei syytä voisi enää samoissa määrin vierittää muiden syyksi.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mökillä käväisi pikaisesti saunomassa ja kalastamassa siitä mielenkiintoinen kaveri, että hän kertoi karuja lukuja Jokerien pelaajien aiemmasta harjoittelusta testien valossa. Eaves oli teetättänyt testejä ja niiden mukaan vain kolmanneksen rasvaprosenttiarvot ovat huippukiekkoilijan raja-arvoissa. Muilla ne olivat liian korkeat ja tulokset kuultuaan Eaves oli pudistellut päätään pitkään...

Kerron yllä olevan vain siksi että siitä selviää amatööäriajan päättyneen Jokereissa, vaikka Kekäläinen ei edes ole vielä kunnolla aloittanut ja Eaveskin on jo Pohjois-Amerikassa palatakseen sieltä vähän ennen heinäkuun puoliväliä.

Uskallan sanoa, että jatkossa pelaajien fyysinen harjoittelu ja pelillinen kehitys kulkee Jokereissa tuloksia tuottavalla tavalla. Tästä se lähtee!
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Eaves oli teetättänyt testejä ja niiden mukaan vain kolmanneksen rasvaprosenttiarvot ovat huippukiekkoilijan raja-arvoissa. Muilla ne olivat liian korkeat ja tulokset kuultuaan Eaves oli pudistellut päätään pitkään...

Harmi vain että taidon kanssa sillä rasvaprosentilla ei ole mitään tekemistä. Mika "Veikko" Nieminen ei tainnut koskaan olla ns huippu-urheilijan mitoissa mutta kiekollistataitoa sen sijaan oli varsin huikeasti. Onhan se hyvä jos Jokereiden pelaajista tulee fyysisesti kunnon puolesta huippukiekkoilijoita, ne meidän kädettömät kohlot voi sitten ampua päätypleksejä päin sitten vähän kovemmasta vauhdista ja kiskot kolisee vähän nopeammin. Sille Brembergin edustamalle taidolle ei ole tarvetta kun katselee meidän nimilistaa.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Harmi vain että taidon kanssa sillä rasvaprosentilla ei ole mitään tekemistä. Mika "Veikko" Nieminen ei tainnut koskaan olla ns huippu-urheilijan mitoissa mutta kiekollistataitoa sen sijaan oli varsin huikeasti.

Eipä Veikon parhaina vuosina tainnut hirveää ammattimenoa ollakaan. Silmämääräisesti arveltuna esimerkiksi vuoden 1995 MM-joukkue oli huonommassa kunnossa (vähemmän hyvässä?) kuin Kölnissä nähty poppoo. Ja olihan hakit, velluketolat ja muut jätkät aikanaan helvetin kovia, mutta tuskin enää tuollaisella ruoka- ja juomatavoilla pärjäisi edes A-junnuissa.

Urheilullisuus on nykyliigassa paljon tärkeämpi asia kuin 20 vuotta sitten kun matseja oli vähemmän ja vauhti aivan eri planeetalta. Pelaajien on kyettävä pitämään tasonsa illasta toiseen, painettava täysillä alas ja siinä sivussa pyrittävä vielä treenaamaan. Ja ei taidosta hirveästi ole apua jos luistin ei liiku. Mave olisi yksi liigan parhaista pelaajista jos arvioitaisiin pelkkää taitoa, mutta silti mies ei saanut jatkosopparia Ässiin. Nylander kikkailisi vaikka silmät kiinni, mutta silti miehestä ei paljon hyvää sanottavaa ollut ensimmäisen pelin jälkeen. Ei fyysinen kunto tarkoita taidon katoamista, pikemminkin hyvällä kunnolla taito pääsee paremmin esiin.

Edit: Ja helvetin hyvä, että puutteet tiedostetaan jo nyt. Viime kaudella (varsinkin alkukaudesta) näytti siltä, että pelaajien luistin ei liikkunut tarpeeksi rivakasti. Jos nyt saataisiin sellainen narrilauma, joka ei hyydy ensimmäisen vartin jälkeen.
 

andyjack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pääkaupunkiseudun joukkueet, FPS
Viime kauden kesätreeneihin on tänä vuonna iso muutos siinä, että nyt kovat treenit on vedetty luistimilla ja viime vuonna pururadalla. Oli jengi viime kaudellakin varmaan ihan hyvässä maraton kunnossa, mutta ei se luistelussa näkynyt.
 

Kole13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Oikeastaan huvittavaa ajatella kuinka pahasti Jokereissa on tosiaan puuhasteltu vuosien saatossa, toivottavasti ne ajat on nyt viimeinkin takanapäin eivätkä jatku enää edes Keklun valtakauden jälkeen.

Filppulan lähtö oli pienimuotoinen yllätys kyllä, nyt on siis tilausta yhdille käsille, mielellään jollekin nuorelle nälkäiselle kaverille. Brembergin perää itkeminen on aivan turhaa, kaveri kallis ja ura ei enää edessäpäin. Onneksi Kekäläinen uskaltaa tehdä ratkaisuja jotka oisivat saattaneet jäädä Masalta tekemättä.
Pitää vain toivoa että Jokereiden runko pääsisi kunnolla harjoittelemaan yhdessä ennen kauden alkua eivätkä loukkaantumiset verottaisi sitä liikaa.

Pitää myös toivoa että Eaves saisi jotain tehtyä kavereiden vatsamakkaroille vielä ennen syyskuuta, nythän ne ehtii vielä kasvattamaan pötsiä vajaan kuukauden siis.
 

TombaT

Jäsen
Joukkueen ensikauden numerot päivitetty Jokerit.comiin.

Numerovaihdoksia/uusien pelaajien numerot

Mikä Järvinen pelaa ensi kaudella #35 ja vaihtaa näin kalpassa olleen numeronsa joka oli (?) #60. Frans Tuohimaa ottaa samalla numerokseen #30.

Väänäsen Ossi pelaa ensi kaudella numerolla on #4 joka on A-J:n viimekauden numero, samalla A-J ottaa numerokseen #7. Joka viimekaudella oli Kaltevan käytössä.

Teemu Eronenkin vaihtaa numeroaan ja #71 vaihtuu numeroon #21.

Pulkkisen Teemu vaihtaa kanssa numeroaan ja #92 vaihtuu #6.

Mäen Tomikin vaihtaa numeroaan ja uusi numero on #14, vanha numerohan oli #85.

Hämäläisen Ville vaihtaa lisää vanhaan kymppiinsä yhdeksän ja uusi numero on siis #19.

Kerälän antti vaihtaa (?) Jokipojissa olleen #81 numeronsa tuplaneloseen, numero on siis #44.

Seuran junioreista liigarinkiin liittyvät, Henrik Koivisto #15 ja Sami Tervonen #74.

Kokolista löytyy täältä
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös