Mainos

Jokerien pääsylippujen varaussysteemi

  • 1 395 694
  • 7 204
Suosikkijoukkue
Jokerit, Denver Broncos & Colorado Avalanche
On kyllä tyhjin seitsemän tonnia mitä olen Nordiksella nähnyt. Meidän kuusi tuhatta oli selvästi täydempi halli ja aika samaa tasoa eilinen viiden tuhannen matsi. Toki yläkatsomoita tuossa ei näy, joten ehkä siellä oli sitten tungosta demaripaikoilla.

Ei ole ihan täysin vertailtavissa yleisömäärät sarjojen välillä. Mitähän niissä kahden ja kolmen tuhannen katsojan liigamatseissa on aidot yleisömäärät?

Edelleen kyllä ihmettelen sitä meidän tiistain matsiin ilmoitettua yleisömäärää, että eikö siinä varmasti ollut virhettä. Esimerkiksi vessa- ja myyntipistejonot olivat mielestäni lähes samanlaiset kuin viime kauden loppuunmyydyissä peleissä, kun taas perjantain jonot olivat erittäin paljon pienempiä. Tuhannen katsojan eron ei pitäisi kaiken järjen mukaan näkyä näin selvästi, varsinkin kun perjantai-iltana nyt varmaan lähtökohtaisesti esim. virvokkeita kuluu ihan eri tavalla kuin tiistaina ja sen myötä vessatrafiikinkin pitäisi olla aika paljon suurempaa. Ja sitten se jonkun esiinnostama huhu(?), että jos kerran hallin henkilökunnassakin odotettiin 7:llä alkavaa yleisömäärää, kyllä kai luulisi, että heille annetaan seuran toimesta mahdollisimman tarkka arvio, jotta osaavat varautua oikealla mitoituksella tapahtumaan?

Jullien eiliseen puolityhjään halliin ja heidän yleisömääriinsä liittyen rupesin pohtimaan sitä viime kauden sitkeää tornaria, että jakoivat ilmaislipuilla hallin täyteen, etteivät alittaisi Jokereiden yleisömääriä. Tämä teoria alkaa näyttäytyä sikäli yhä uskottavammalta, että A) heidän viime tilikauden tappionsa oli valtava kaikkien aikojen yleisöennätyksestä huolimatta ja B) alkukauden hyvistä tuloksista riippumatta yleisömäärä näyttäisi menevän laskusuuntaan.

Vaikka otanta on toki vielä pieni kuluvalta kaudelta, niin on hyvinkin mahdollista, että ilmaisliput on täksi kaudeksi laitettu jäihin taloustilanteen turvaamiseksi. Ja toisaalta Jokerit nyt ei joka tapauksessa enää kykenisi heitä tällä kaudella haastamaan yleisömäärissä, joten tuollaiselle alemmuuskompleksia huokuvalle ”justeeraamiselle” ei olisi tarvettakaan. Jättäähän se silti kysymysmerkkejä ilmaan, jos kauden päättyessä yleisökeskiarvonsa olisi vaikkapa 500-1000 viimekautista pienempi.

Jokereilla sen sijaan ensi perjantai on ensimmäinen selkeämpi tason mittaus lipunmyynnin osalta. Paljon on toimistolla tehtävää markkinoinnin puolella, jos meinaavat yrittää saada yli 4000 katsojaa hallille, kun vielä nyt näyttää, että kolmosellakin alkavaan lukemaan pääseminen voisi tehdä tiukkaa.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
@Elli Masi-Merkki eikö tiistaina kuitenkin kaikki neljä yläkulmaa katsomoissa olleet tyhjinä? Ainakin ne mitä A3:sta näki ja jotain koitin omankin puolen A-katsomon yläkulmia katsoa. Tuosta tulee se jo melkein 1000 tyhjää paikkaa halliin (4 x 200 ainakin, vieraspäädyn puolen yläkulmissa isommatkin alueet).

Käytännössä tuon jälkeen johonkin reiluun 7000 katsojaan olisi pitänyt olla koko halli muuten aika lailla täynnä jokaiselta paikalta ja omaan silmään (eikä myöskään ennen peliä lipunmyyntikartan mukaan) noin ei ollut vaan tilaa sekä tyhjiä jakkaroita esim. alhaalla oli joka puolella.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Jullit kusettaa omissa katsojamäärissään ihan täysillä. Niitä lukuja ei kannata miettiä, eikä niihin voi verrata. Jokerit ilmoittaa hallilla olevien silmäparien määrän, ifk jonkun ihan mielivaltaisen luvun. Noissa niiden luvuissa on ilmaa ihan järkyttävästi.
 
Suosikkijoukkue
Suomi
Jullit kusettaa omissa katsojamäärissään ihan täysillä. Niitä lukuja ei kannata miettiä, eikä niihin voi verrata. Jokerit ilmoittaa hallilla olevien silmäparien määrän, ifk jonkun ihan mielivaltaisen luvun. Noissa niiden luvuissa on ilmaa ihan järkyttävästi.
Liigan tapa ilmoittaa "katsojamäärä" tuo mieleen sen kun ennen vanhaan sai myydä jokirapusalaattia ja paistijauhelihaa, vaikka salaatissa oli jotain ihan muita rapuja, ja lihakaan ei ollut paistia nähnytkään.

Katselin vähän matkaa sitä IFK - Saipaa ja halli näytti tyhjemmältä kuin meidän perjantain pelissä. Toki streamista ei nää joka puolelle hallia.

Liigajoukkueiden pitäisi ruveta ilmoittamaan rehellisesti myytyjen/annettujen lippujen määrä. Suomen kielessä kun katsoja tarkoittaa jotain sellaista joka katsoo tapahtumaa. Ei sellaista, joka kausari taskussa huitelee jossain ihan muualla kuin itse jäähallissa.
 

ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
Katselin vähän matkaa sitä IFK - Saipaa ja halli näytti tyhjemmältä kuin meidän perjantain pelissä. Toki streamista ei nää joka puolelle hallia.

Katsoitko ensimmäisessä erässä vai kolmannessa? Yleisömäärä saattoi vähän vaihdella siinä ottelun tiimellyksessä, jos ymmärrät köh köh...
 

Flip#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokereilla sen sijaan ensi perjantai on ensimmäinen selkeämpi tason mittaus lipunmyynnin osalta. Paljon on toimistolla tehtävää markkinoinnin puolella, jos meinaavat yrittää saada yli 4000 katsojaa hallille, kun vielä nyt näyttää, että kolmosellakin alkavaan lukemaan pääseminen voisi tehdä tiukkaa.
Jos ei perjantainen RoKi vedä "normaaleilla" hinnoilla kirkkaasti yli neljän tonnin, niin mielenkiintoista nähdä, mitä nuo tiistaiset hokit ym. tuo tullessaan.

Onko näistä katsojamäärien laskentatavoista muuten jotain faktaa? Omiin korviin tällainen "Mestiksessä ilmoitetaan todelliset paikalla olijat, ellei halli ole loppuunmyyty" kuulostaa vähän paksulta. :)
 
Suosikkijoukkue
Suomi
Katsoitko ensimmäisessä erässä vai kolmannessa? Yleisömäärä saattoi vähän vaihdella siinä ottelun tiimellyksessä, jos ymmärrät köh köh...
Loppupuoliskolla taisi olla. Hymiö.

Voi toki olla, että pelitapahtumat vaikuttivat yleisömäärään.

Mutta kyllä niillä viimekaudellakin näytti olevan aika väljää loppuunmyydyissä tai lähellä sitä olevissa peleissä.
 

-Ville-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadin Jokerit 1967-2014 & 2023> | Leijonat | Nato
Tällä viikolla olisi saanut kaksi lippua Jullit-Saipa-matsiin kaupan päälle kun osti Ruohiksen Cittarista viidelläkybällä ostoksia. Neljä lippua irtosi huntilla. Ehdotin kassalla, että vaihtaisin liput wc-paperiin.
 
Suosikkijoukkue
Suomi
Tällä viikolla olisi saanut kaksi lippua Jullit-Saipa-matsiin kaupan päälle kun osti Ruohiksen Cittarista viidelläkybällä ostoksia. Neljä lippua irtosi huntilla. Ehdotin kassalla, että vaihtaisin liput wc-paperiin.

Jos olisit ottanut liput, etkä mennyt jäähalliin paikalle, niin sinäkin olisit ilmeisesti ollut kai "kaksi katsojaa".

Ja mistään ilmaislipuistahan tässä ei tietysti ole kysymys. Jokuhan on (ehkä) maksanut jotain niistä välillisesti IFK:lle. Ja ruokaostosten yhteydessä myös parin mutkan kautta kuluttaja.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Jos olisit ottanut liput, etkä mennyt jäähalliin paikalle, niin sinäkin olisit ilmeisesti ollut kai "kaksi katsojaa".

Ja mistään ilmaislipuistahan tässä ei tietysti ole kysymys. Jokuhan on (ehkä) maksanut jotain niistä välillisesti IFK:lle. Ja ruokaostosten yhteydessä myös parin mutkan kautta kuluttaja.
Ilmeisesti nuo Cittarin hankkimat liput ovat kaikki laskettu yleisömäärään, meni paikalle tai ei. Ne cittarin liput pitää kuitenkin yleisestä myynnistä poistaa. Tämä Ruohiksen cittarin kamppis ollut joka syksy niin kauan kuin muistan. Nämä ovat ns. huonoja ilmaislippuja(seura kyllä noista rahaa saa), kun ei noiden saajat kovin hyvällä prosentilla paikalle tule. Tämä näkyi varmasti lauantaina, vaikka paikalla oli kyllä enemmän porukkaa kuin niissä joissain kuvissa näkyy.

Vastaavia ei HIFK:lla kuitenkaan muita juuri ole, vaan heikommin myyvissä peleissä lähtee sitten eri sidosryhmille, mm. skidiklubille, tarjouksia. Näissä lipun hankkivat maksavat kuitenkin lipun itse ja yleensä tulevat sitten tietysti paikallekin. Tämä on ihan järkevää lippupolitiikkaa, parempi halvempi lippu kun ei lippua ollenkaan ja toisaalta osa noista kuluttaa myös hallilla.

Olen peleissä käynyt 30 vuotta, ja viime kaudella yleisöä oli ihan aidosti enemmän kuin koskaan aiemmin. Kannattaisi ehkä teilläkin keskittyä enemmän oman jengin lipun myyntiin?
 

Sulander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Taas jakaa naapuri ilmaislippuja. Edenredin asiakkaana tuli mailiin tarjous kahdesta ilmaislipusta. Varmaan taas Ruoholahden Cittarinkin kassoilla koitetaan tyrkyttää.

Ikinä en ole itse meillä törmännyt ilmaislippuihin, kaikenlaisiin alekampanjoihin kyllä. Ihan hyvä niin.
 

otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
لօҟҽɾìէ
Taas jakaa naapuri ilmaislippuja. Edenredin asiakkaana tuli mailiin tarjous kahdesta ilmaislipusta. Varmaan taas Ruoholahden Cittarinkin kassoilla koitetaan tyrkyttää.

Ikinä en ole itse meillä törmännyt ilmaislippuihin, kaikenlaisiin alekampanjoihin kyllä. Ihan hyvä niin.
Kyllä viime kaudella useampaan otteluun jaettiin ilmaislippuja erilaisten kilpailujen kautta. Meilläkin lapset toivat muutamia kotiin, mutta näitä oli jaossa hyvin rajattu määrä. Kilpailuista saadun ilmaisliput tulee varmemmin myös käytetyksi kuin kassakuitin ohessa randomeille tyrkytetyt liput.
 

Artisokka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | The Neule
"Kaverin kanssa matsiin? Jokerit lanseeraa TuplaTorstai-lippupaketin!

Valitse viisi haluamaasi torstai-illan ottelua ja paketti sisältää kaksi lippua jokaiseen valitsemaasi otteluun. 10 lippua yhteensä vain 100€, eli pääsette mukaan ottelutunnelmaan hintaan 10€ per peli!"

Uutiskirjeestä bongattua.
 

hoedown

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
"Kaverin kanssa matsiin? Jokerit lanseeraa TuplaTorstai-lippupaketin!

Valitse viisi haluamaasi torstai-illan ottelua ja paketti sisältää kaksi lippua jokaiseen valitsemaasi otteluun. 10 lippua yhteensä vain 100€, eli pääsette mukaan ottelutunnelmaan hintaan 10€ per peli!"

Uutiskirjeestä bongattua.
Bongasin saman ja tein testimielessä haun viiteen matsiin, 2 lippua K-18 paikoille, niin lopputulema oli: "Hakuasi vastaavia tilaisuuksia ei löytynyt" :)
 

Liitteet

  • ei-wörki.jpg
    ei-wörki.jpg
    118,2 KB · kertaa luettu: 123

Koppipelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Yllättävän hyvin lippuja liikkunut perjantaille. Avattujen yläkatsomoidenkin ekat rivit tehneet hyvin kauppansa. Vieraspääty luonnollisesti ammottaa tyhjyyttään. Haluaisin nähdä ainakin muutaman ottelun kokeiluna, että noita yläkatsomoja avattaisiin rohkeasti enemmän heti kättelyssä, on se nimittäin täysin eri laji yläkatsomoiden riveiltä 1-5 kun 6-10.

Juu, hyvin ymmärrän kasvavat kulut jos katsomolohkossa on oma järkkäri muutamalle katsojalle, mutta boostaisiko lipunmyyntiä pitkässä pelissä?
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Mua ei oikeastaan kiinnostaa muu, kuin että Eteläpäädyssä/Eteläpäädyn vieressä olisi mahdollisimman paljon väkeä ja kaikki osallistuisivat kannustamiseen.
 

Artisokka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | The Neule
boostaisiko lipunmyyntiä pitkässä pelissä?

Oliks toi kysymys?

Vieraspääty luonnollisesti ammottaa tyhjyyttään.

Tämä on kyllä hauskaa seurattavaa minkä tahansa pelin lipunmyynnin osalta, tätä toista päätyä vältetään ku ruttoa. Mikähän syynä? Ei ne paikat kuitenkaan huonoja ole, varsinkaan siinä keskemmällä ylempänä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mikähän syynä? Ei ne paikat kuitenkaan huonoja ole, varsinkaan siinä keskemmällä ylempänä.

Itse kyllä "vältän kuin ruttoa" kyseisiä paikkoja vieraskatsomossa tai sen läheisyydessä varmistaakseni migreenittömän katselukokemuksen.
Monien vierasjoukkuefanien mukanaan raahaamat monet rumpusetit ja rytmittömät hakkaamiset koko matsin ajan ei houkuta.
 

Huopis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK, Detroitin jengit, Puotinkylän Valtti
Joka vuotinen ilmiö syksyllä jota jaksetaan hämmästellä vuosi toisensa jälkeen siitä huolimatta.
”Liigassa on liikaa merkityksettömiä pelejä, kausi on liian pitkä, tasoerot on liian suuria ja kilpailu ihmisten rahasta ja vapaa-ajasta on kovempaa kuin koskaan ennen” -> ei tehdä mitään tai jos tehdään, niin täysin päinvastaisia ratkaisuita, kuten nostetaan Jukurit / Sport / KooKoo / K-Espoo liigaan ketään tiputtamatta -> vittu kun katsojamäärät ei nousseet :(
 

spede1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
kyllähän näitä meidän yleisömääriä pitää peilata liigassa jaettaviin ilmaislippuihin : kaveri on töissä HUS:lla it-puolella. Sanoi että ifk matsiin jaossa ilmaislippuja heidän työntekijöille. Ei tiennyt kuinka paljon , on narrifani niin naapurin jakamat ilmaisliput eivät kiinnosta.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös