Mainos

Jokereiden U20-nuoret

  • 954 907
  • 2 578

Lelle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itselle Jokereiden junnu-toiminta on ollut aina lähellä sydäntä, tai ainakin yli 30 vuotta. Jokeri-junnu on mun silmään nopea, taitava ja peli-älykäs. Ja näistä liike luistimilla on ollut se, joka erottaa eniten Jokeri-junnun muista.

Nyt olen toisen seuran palveluksessa, mutta samat metodit ja arvot harjoittelussa ovat edelleen mulle tärkeimpiä. Ilmapiiri on kuitenkin vapautuneempi ja yhteisöllisyys sekä vastaanotto itselleni uudessa seurassa on ollut uskomattoman hieno.

Testattiin junnut perjantaina ja kehitys toukokuun alusta tähän päivään on ollut valtava. Nyt odotan ainoastaan, että päästään kohtaamaan Jokerit ja muut Suomen kärkijoukkueet, niin nähdään missä mennään.

Jokereiden junnuista kasvaa nyt ja jatkossakin paljon erinomaisia tulevaisuuden pelaajia vahvistamaan muita seuroja, koska oman seuran edustusjoukkueeseen heillä ei kuitenkaan riitä, ainakaan edustuksen nykyvalmennuksessa. Se ei kuitenkaan himmennä tiettyjen junnukoutsien ja päätoimisten junnupuolen tekijöiden tekemää hienoa duunia

Tähän olis mielenkiintoista kuulla tuosta ilmapiiri aiheesta.
 
Suosikkijoukkue
Me olemme HIFK
Tähän olis mielenkiintoista kuulla tuosta ilmapiiri aiheesta.

Molemmissa stadin kovimmista seuroista tehdään hienoa työtä junnujen eteen intohimolla. Tyyli ja ihmiset siellä taustalla vaan ovat erilaiset. Tämä on mun näkemys. Ei kannata vatvoa asiaa täällä enempää tässä kohtaa
 
Suosikkijoukkue
Me olemme HIFK
Samuel Helenius (18v) teki tulokassopimuksen LA Kingsin kanssa ja tulevaisuus hänellä taloudellisesti jo nyt ainakin vähäksi aikaa turvattu, jos asiaa miettii vain rahan kautta. Faijansa Sami Helenius toivoi jo seitsemisen vuotta sitten pojastaan ammattipelaajaa ja nyt se on totta myös NHL-sopimuksen myötä.

KJT Haukkojen kasvatti siirtyi Jokereiden junnuihin 13-vuotiaana, missä kovassa myllyssä ja sisäisessä kilpailussa kasvoi rimpulasta pikkupojasta urheilijaksi neljän kauden aikana. Ensin yllätti kaikki nousemalla B-ikäisenä (U18) Jokereiden U20 joukkueeseen ja siitä matka jatkui sitten Liigaan ja Jypiin kaudelle 2020-21 vasta ensimmäisen kauden A-junnuna (U20). Kehityskäyrä alkoi osoittamaan vahvasti yläviistoon, kun pitkä poika sai kroppaansa myös hieman lihasta. Pelatahan hän on osannut aina ja kädet sekä pelinymmärrys ovat Mämmillä olleet jossainmäärin ehkäpä jo geeniperimän ansiosta hyvällä tasolla.

Jokereiden vanhimmissa junnuissa pääkoutsit ovat ammattimiehiä ja erinomaisia junnujen kehittäjiä, mutta silti kovimmat U18 maajoukkuetason pelaajat karkaavat Liiga-sopimuksella tms jonnekin muualle, koska Jokereiden liian tasokas KHL-edari ei ole heille mahdollinen eikä järkeväkään paikka omaa henkkoht kehitystä ajatellen.

Vielä tulee se päivä, kun Jokereiden junnupolku on taas tavalla tai toisella terveellä pohjalla. Asioilla on taipumus järjestyä ennemmin tai myöhemmin
 
Suosikkijoukkue
Me olemme HIFK
Jokereiden junnutyö on ollut ja on edelleen valtakunnan eliittiä. Edarin pelaaminen KHLssa kuitenkin katkaisee junnupolun ehkäpä siinä tärkeimmässä kohdassa, mä näkisin.

Jokeri-junnuihin on jokatapauksessa imua kaikissa ikäluokissa yhä edelleen ja Jokereihin siirtyykin (HIFKn ohella) parhaat pelaajat etelän alueelta useimmiten viimeistään U16 vaiheessa. Ja Jokerit onkin tässä ikäluokassa lähes joka vuosi Suomen kärkeä erinomaisen pääkoutsinsa (Tumppi Kalliomäki, 6.kausi menossa muistaakseni) johdolla, vaikka Jokereiden U16 mj-tason pelaajat ovatkin jo U18 joukkueen mukana.

U18 (tällä kaudella 04 ja 05 syntyneet) siis Jokereilla myös lähes joka vuosi Suomen eliittiä, vaikka tässäkin ikäluokassa U17 ja U18 mj-pelaajat ovat jo U20 joukkueessa. Ja tässä kohtaa (nyt 00-03 syntyneet) tullaankin hiljalleen siihen missä kohtaa käytännössä kaikkien junnujen pelit Jokeri-paidassa päättyvät lopullisesti viimeistään parikymppisenä ilman peliäkään edarissa. Eli oman seuran edustus ei ole enää huippujunnuille vaihtoehto, koska KHL:aan heillä ei vielä ainakaan lähivuosina riitä, ja sitten jos riittääkin niin tavoittelevat ainakin muutaman vuoden NHL-uraa ja katsovat sen kortin ensin. Ensi kaudella Jokereiden parhaat 04 ja ehkäpä 05 syntyneetkään eivät enää jatka seurassa oman urakehityksensä vuoksi. Samu Salminen ja Miko Matikka ovat tällä kaudella U20 joukkueessa poikkeuksia, koska muistaakseni lähtevät ensi vuonna Jenkkien yliopistoon eivätkä siten voi pelata ammattilaissarjoissa.

U20 SM on mielestäni tasokas sarja, jossa ei kuitenkaan siis pelaa enää kyseisen ikäluokan mj-pelaajia. He pelaavat jo ammattilaispelejä, kuten esim Hirvonen, Simontaival, Lambert ja Järventie. Ikänsä puolesta U20 SM-sarjaan kuuluvista ja siellä edelleen pelaavista tulee monista tulevaisuudessa hyviä ammattipelaajia, mutta heistä todella harvasta tulee kuitenkaan enää todellista huippupelaajaa, joka yltäisi tyyliin Änäriin tai KHL:aan asti.

KHL-Jokereissa ei nyt eikä jatkossakaan pelaa 20-25 vuotiaita huippupelaajia satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta (Tolvanen ja Vesalainen) ainakaan säännöllisesti peliaikaa saavina, koska he ovat siis pääsääntöisesti NHL-organisaatioissa.

Tuli varmaan vähän sekava kirjoitus, kun puhelimella näpytin, mutta Jokeri-junnuissa tehdään siis edelleen laadukasta duunia. Organisaatiossa tekisin kuitenkin joitain muutoksia, sillä hommat pystyisi tekemään vieläkin laadukkaammin ja kovemmalla intohimolla
 
Hokileidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dynamo Moskova, NHL, Jokerit 2014-2022

Voisiko nuorille antaa tulevaisuudessa enemmän mahdollisuuksia ja ottaa heitä ennakkoluulottomammin edustusjoukkueeseen kokeilemaan siipien kantavuutta? Olisiko mahdollista kääntää tuo vallitseva polku SM-liiga -> NHL muotoon SM-liiga -> KHL-Jokerit > NHL. Eivätkö aika monet NHL:ää tavoitteenaan pitävistä nuorista kuitenkin päädy AHL:ään ainakin kaudeksi tai pariksi, osa ikuisesti?

Tolvasesta on välillä noussut mieleeni ” häiritsevä” ajatus siitä, olisiko hänelle annettu samanlaista mahdollisuutta läpimurtoon Jokereiden edustusjoukkueessa, jos hän olisi ollut Jokereiden kasvatti? Joskus on vain niin, että sokeudutaan omille vahvuuksille, tässä tapauksessa omille junioreille eikä anneta heille riittävästi aikaa näyttöihin. Maltti on valttia tässäkin asiassa. Osa nuorista ei ole heti valmis aikusten saappaisiin Tolvasen tavoin ja heidän kohdallaan kannattaisi mielestäni malttaa odottaa kehitysaskeleita.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tolvasesta on välillä noussut mieleeni ” häiritsevä” ajatus siitä, olisiko hänelle annettu samanlaista mahdollisuutta läpimurtoon Jokereiden edustusjoukkueessa, jos hän olisi ollut Jokereiden kasvatti?
Avaisitko hiukan mikä fiksaatio tai missio sinulla on koskien Jokereiden juniorityötä? Joku pro-KHL agenda mitä ajat vai mikä on takana? Ensin hölynpölyä koskien Jokereiden juniorityötä. Tasolla "ei sieltä nousta 1-ketjuun" ja nyt tämä.

Tolvanen lunasti sen paikkansa day 1 kun verkko pölisi saman tien. Ihan siinä missä aikanaan S Lepistö,V Filppula tai K Lehtonen. Samalla tavalla siellä eilen oli Mikkola ja Tuhkanen mukana. Jos se taso riittää niin paikka aukeaa. Viime kaudelta Nuutti Viitasalo olisi mielestäni lisäminuutteja ansainnut. Miksi se Viitasalo jäisi 9.pakiksi Jokereihin jos pääsee Saipassa top4 rooliin ja saa mahdollisuuden ylivoimalla? Tätä ei varmasti olisi saanut Jokereissa.
 
Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Niin hyvin samalla statuksella Pohjois-Amerikan junnusarjasta ja u18-20 majujen vakiokasvona tuli sitten Eemeli Räsänen. Ja hänestä näki hyvin pian sen day1 jälkeen että sarjataso on aivan väärä vaikka sai pitkään näytönpaikkoja. Nyt mies on Tanskan liigassa ja se taitaa olla se kykyjä vastaava taso.
 
Suosikkijoukkue
Me olemme HIFK
Junnupolun pitäisi ehjänä se, että Jokereilla olisi Liigassa yhteistyöjoukkue. Silloin kärkijunnut eivät hötkyilisi muualle oman orastavan pelaajauransa vuoksi. KHL on niin kova sarja, että siellä junnut eivät pysty pelaamaan vahvuuksillaan vaan homma menee selviytymiseksi, ja se tie ei johda kuin alaspäin, kuten me kaikki tiedämme. Joitain poikkeusyksilöitä toki joskus syntyy kenellä riittäisi jo 19-vuotiaana vaikkapa Jokereissakin edariin asti, mutta heillä riittää siinä tapauksessa myös Änäriin asti ja ovat tyrkyllä jo siellä. Aluksi ovat ehkäpä farmin mukana AHLssa tai sitten pelaavat sen yhden kauden tai pari vielä Liigaa Suomessa, mutta kuitenkin NHL-sopimus jo taskussaan, ja yrittävät kehittää itseään siellä isommalla vastuulla kuin KHL-Jokereissa.

Taloudesta sen verran junnuissa, että ainakaan omaan silmääni ruplien virtaamista ei ole ollut siellä havaittavissa. Kalleinta pelaaminen on U15 ja U16 vaiheessa, jolloin kuukausimaksu on 300-400e kieppeillä, joskus enemmänkin, riippuu sponssien määrästä. U18 ikäisissä pelaaminen on jo halvempaa ja U20 vaiheessa se on ilmaista ja joitain mailoja ja muitakin varusteita tulee jo seuran puolesta. Hyvin pitkälti tällä samalla tyylillä toimitaan kaikissa Liiga-organisaatioiden junnuissa myös maksujenkin ollessa samansuuntaisia määrältään.

Uskallan myös väittää, että yhdenkään selvästi lahjakkaan junnun pelaaminen Jokereissa ei pääty vanhempien maksuvaikeuksiin, jos vaan oma asenne on kunnossa kaikinpuolin. Asiat ovat aina sovittavissa ja joku ratkaisu keksitään kyllä, että harrastaminen voi jatkua
 
Hokileidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dynamo Moskova, NHL, Jokerit 2014-2022
Avaisitko hiukan mikä fiksaatio tai missio sinulla on koskien Jokereiden juniorityötä? Joku pro-KHL agenda mitä ajat vai mikä on takana? Ensin hölynpölyä koskien Jokereiden juniorityötä. Tasolla "ei sieltä nousta 1-ketjuun" ja nyt tämä.

Tolvanen lunasti sen paikkansa day 1 kun verkko pölisi saman tien. Ihan siinä missä aikanaan S Lepistö,V Filppula tai K Lehtonen. Samalla tavalla siellä eilen oli Mikkola ja Tuhkanen mukana. Jos se taso riittää niin paikka aukeaa. Viime kaudelta Nuutti Viitasalo olisi mielestäni lisäminuutteja ansainnut. Miksi se Viitasalo jäisi 9.pakiksi Jokereihin jos pääsee Saipassa top4 rooliin ja saa mahdollisuuden ylivoimalla? Tätä ei varmasti olisi saanut Jokereissa.
Yritän kirjoittaa mielipiteeni aika avoimesti enkä omasta mielestäni piilota todellista näkemystäni. Kai täällä on sallittua suhtautua KHL:ään kiekkoliigana myönteisesti, erityisesti kun olen seurannut sitä jääkiekkopelin takia 11 vuotta. Samalla ylläpidän kielitaitoani kevyellä ja viihtyisällä tavalla.

Lähinnä ihmettelen, miksi niin monet asiat (esim. Jokeripolun katkeaminen A-juniorivaiheen ja edustusjoukkueen välillä) kirjoitetaan täällä totuuksina, joihin ei ole mahdollista vaikuttaa. Miksi muut KHL-joukkueet peluuttavat nelosketjussa ja kykyjen riittäessä myös ylemmissä ketjuissa nuoria ja Jokerit ei? Suurin osa muiden joukkueiden nelosketjulaisista ja nuorista ylipäänsä eivät ole Michkoveja NHL-tulevaisuuksineen vaan aika keskinkertaisia pelaajan alkuja. Osa heistäkin voi silti ottaa mahdollisuuden saatuaan yhtäkkiä ison harppauksen eteenpäin pelaajana. Ihmiset ovat erilaisia ja kypsyvät ammateissaan eri tahtiin. Nuorissa näen potentiaalia kasvuun enemmän kuin esim. yli 30-vuotiaissa pelaajissa.

No, tämänhetkisen rosterin perusteella Jokerit nuorentuu tulevalla kaudella. Mikäs sen mukavampaa. Olikin jo korkea aika!
 
Arde90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Dallas Stars, sympatiat Lukko
Junnupolun pitäisi ehjänä se, että Jokereilla olisi Liigassa yhteistyöjoukkue. Silloin kärkijunnut eivät hötkyilisi muualle oman orastavan pelaajauransa vuoksi. KHL on niin kova sarja, että siellä junnut eivät pysty pelaamaan vahvuuksillaan vaan homma menee selviytymiseksi, ja se tie ei johda kuin alaspäin, kuten me kaikki tiedämme. Joitain poikkeusyksilöitä toki joskus syntyy kenellä riittäisi jo 19-vuotiaana vaikkapa Jokereissakin edariin asti, mutta heillä riittää siinä tapauksessa myös Änäriin asti ja ovat tyrkyllä jo siellä. Aluksi ovat ehkäpä farmin mukana AHLssa tai sitten pelaavat sen yhden kauden tai pari vielä Liigaa Suomessa, mutta kuitenkin NHL-sopimus jo taskussaan, ja yrittävät kehittää itseään siellä isommalla vastuulla kuin KHL-Jokereissa.

Olen ehkä tässä vuosien varrella tullut itse sen verran pessimistiseksi, että kun tuota junioripolkua ei ole saatu rakennuttua ehjäksi niin onko tällaisen polun saaminen enää tavoittelemisen arvoistakaan. Jokereilla on varmasti ollut vuosien varrella yritystä siihen, että jonkinlainen yhteistyökuvio saataisiin tehtyä, mutta liigaseurat ovat olleet tässä suhteessa yhteistyökyvyttömiä.

Mitä sinun mielestäsi tämä yhteistyöjoukkue voisi Jokereille tuoda? Ja ennen kaikkea toisiko se jotain hyötyä verrattuna siihen, että lupaava pelaaja X siirtyy vaikkapa a-juniorina Jokereista toiseen seuraan, murtautuu siellä Liigaan, menee ulkomaille, siirtyy sieltä Jokereiden KHL miehistöön. Esimerkkinä tästä Teemu Turusen ura tähän saakka, ei mielestäni tämäkään mikään huono polku ole, vaikka ei täysin Jokereiden siipien alla ole tapahtunutkaan.

Ymmärrän sen, että Jokereiden junioreissa voi tällä hetkellä puutua se junioriajan jälkeinen tähtäin. Mutta toisaalta, jos Jokereilla on laadukas junioritoiminta niin pelaaja saa kehittyä hyvässä valmennuksessa, ja miettiä vapaasti uransa kannalta hänelle sopivinta seuraavaa steppiä. On sitten mestis, liiga tai p-amerikan sarjat. Ja muutaman kauden päästä, jos taso riittää niin Jokereiden edustukseen.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings

Jotenkin vaikuttaisi, että liigayhteistyö aukeaa pikkuhiljaa. Ekat liigalainathan nähtiin tuossa jo, ennen kuin korona sekoitti pakan ja pelaajaliikenteen täysin.

On myös pelattu näitä tiettyjä jengejä vastaan Everin ja kumppaneiden hiekkapilluiluista huolimatta.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yritän kirjoittaa mielipiteeni aika avoimesti enkä omasta mielestäni piilota todellista näkemystäni. Kai täällä on sallittua suhtautua KHL:ään kiekkoliigana myönteisesti, erityisesti kun olen seurannut sitä jääkiekkopelin takia 11 vuotta. Samalla ylläpidän kielitaitoani kevyellä ja viihtyisällä tavalla.

Lähinnä ihmettelen, miksi niin monet asiat (esim. Jokeripolun katkeaminen A-juniorivaiheen ja edustusjoukkueen välillä) kirjoitetaan täällä totuuksina, joihin ei ole mahdollista vaikuttaa. Miksi muut KHL-joukkueet peluuttavat nelosketjussa ja kykyjen riittäessä myös ylemmissä ketjuissa nuoria ja Jokerit ei? Suurin osa muiden joukkueiden nelosketjulaisista ja nuorista ylipäänsä eivät ole Michkoveja NHL-tulevaisuuksineen vaan aika keskinkertaisia pelaajan alkuja. Osa heistäkin voi silti ottaa mahdollisuuden saatuaan yhtäkkiä ison harppauksen eteenpäin pelaajana. Ihmiset ovat erilaisia ja kypsyvät ammateissaan eri tahtiin. Nuorissa näen potentiaalia kasvuun enemmän kuin esim. yli 30-vuotiaissa pelaajissa.
Juu et piilota näkemystä, mutta Jokereita et ilmeisen kauaa ole seurannut koska sellaisia heittoja tänne tulee. Se Jokereiden junioriputki nimenomaan tuotti sitä laatutavaraa, on tuottanut läpi historian ja tuottaa edelleen. Sitä onko se osattu hyödyntää on toinen tarina. Lahjakkuutta on päästetty aivan liikaa pois jo liiga-aikana. Santala, Lehterä, Lindell(toki KHL-siirto sotki tätä) jne.

Vaikka Venäjällä näitä junnuja nostavat niin en vertaisi silti pelaajamassan osalta Suomea ja moninkertaisesti isompaa Venäjää samassa lauseessa. Siitä samaa mieltä että Jokerit saisi niitä mahdollisuuksia esim.kotipeleissä, suojaminuuteilla antaa kevyempiä vastustajia vastaan. Jokereiden osalta luulen, en tiedä, että kyse puhtaasti lähestymisestä ja tulokulmasta KHL:ään sarjana. Ammattilaissarja, ei kasvattajasarja, jossa ei peruslöppösiä ja töppösiä ole aikaa ajaa sisään vaan funktio on aina voittaa ottelu. Tämä muistaakseni kuultu niin J Jalosen kuin Marjamäen suusta. Onko heittää mitään numeroa aiheesta @Hokileidi koskien nelosketjua&nuoria pelaajia? Oliko esim. Omskilla viime kaudella junnunelonen tai Tsskalla ja nimenomaan pleijareissa? Koska nämä ne mittatikut Jokereille pitäisi olla ainakin Gagarin puheiden perusteella.
 
Suosikkijoukkue
Me olemme HIFK
Olen ehkä tässä vuosien varrella tullut itse sen verran pessimistiseksi, että kun tuota junioripolkua ei ole saatu rakennuttua ehjäksi niin onko tällaisen polun saaminen enää tavoittelemisen arvoistakaan. Jokereilla on varmasti ollut vuosien varrella yritystä siihen, että jonkinlainen yhteistyökuvio saataisiin tehtyä, mutta liigaseurat ovat olleet tässä suhteessa yhteistyökyvyttömiä.

Mitä sinun mielestäsi tämä yhteistyöjoukkue voisi Jokereille tuoda? Ja ennen kaikkea toisiko se jotain hyötyä verrattuna siihen, että lupaava pelaaja X siirtyy vaikkapa a-juniorina Jokereista toiseen seuraan, murtautuu siellä Liigaan, menee ulkomaille, siirtyy sieltä Jokereiden KHL miehistöön. Esimerkkinä tästä Teemu Turusen ura tähän saakka, ei mielestäni tämäkään mikään huono polku ole, vaikka ei täysin Jokereiden siipien alla ole tapahtunutkaan.

Ymmärrän sen, että Jokereiden junioreissa voi tällä hetkellä puutua se junioriajan jälkeinen tähtäin. Mutta toisaalta, jos Jokereilla on laadukas junioritoiminta niin pelaaja saa kehittyä hyvässä valmennuksessa, ja miettiä vapaasti uransa kannalta hänelle sopivinta seuraavaa steppiä. On sitten mestis, liiga tai p-amerikan sarjat. Ja muutaman kauden päästä, jos taso riittää niin Jokereiden edustukseen.

Yhteistyöseura toisi sen, että esim Juuso Mäenpää, Samuel Helenius, Otto Salin, Mico Luoto ym ym pelaisivat nyt ehkäpä siellä ja kasvaisivat pelimiehinä, ja välillä hakisivat tarvittaessa itseluottamusta Jokereiden U20 jengistä. Sitä kautta saattaisivat todennäköisemmin pelata jo hieman aikaisemmin KHL-Jokereissa kuin 25+ vuotiaana, jos NHL-ura ei ole auennut. Eihän se muuta toisi.

Päätän Jokeri-junnujen tulevaisuuden miettimisen tällä erää tähän, koska nyt mietin jo muualla juniorien kehitystä kohti edaria :)
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Tää kyl vaikuttais hyvältä. Asiasta kukkaruukkuun Tenhovuori A:ssa kolmeen peliin 3+3. Paljon pitää tehdä et pääsee edes kokeilemaan ylhäällä? Eikä 13. hyökkääjänä vitosketjussa Mäksän ja Token kanssa

Hienosti on tosiaan Tenhovuori kautensa aloittanut. Ehdottomasti pitäisi antaa näille ukoille, joille KHL-sopparikin on jo tehty, mahdollisuus päästä näkemään missä KHL:n pelillinen taso menee. En epäile kenenkään motivaatiota tai mitään, mutta pari peliä maailman 2. kovimmassa sarjassa voisi antaa kummasti lisää perspektiiviä omaan tekemiseen. Seura saisi myös hyvää materiaalia siitä, miten A-junnut pärjäisivät KHL:ssä.

Marjamäki, saa suorittaa.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Onpa alas valahtanut tämä ketju. Otetaanpas pikainen katsaus ja muutama nosto A:sta, tai U20:stä, kuten kai nykyään kuuluu sanoa:

Jokerit sarjassa sijalla 5. Näyttäisi, että pistekeskiarvon mukaan mennään.

Sisäistä pistepörssiä johtaa kesällä vasta 16v täyttänyt Kasper Halttunen, jolta löytyy mittaakin melko hyvät 190cm/87kg (EP:n mukaan). Tässä on taas yksi kaveri, jonka kohdalla voidaan haaveilla myös KHL-peleistä. 17 peliin syntynyt tehot 13+11=24. Koko sarjan pistepörssissä tuolla irtoaa jo kolmas sija. Edellä kaksi 4 vuotta vanhempaa yrittäjää.

Toisena Jokerien sisäisessä pistepörssissä on KHL-sopimuksella operoiva Niclas Tenhovuori, joka on iskenyt 11 peliin 21 tehopistettä (6+15). 19-vuotiaalta Tenhovuorelta löytyy myös kokoa, nimittäin 190cm on mittarissa. Painoa vajaat 100kg, joten ainakin noilla spekseillä pystyisi vääntämään myös kulmissa. Tenhovuori on pelannut myös Vantaalla Mestistä nyt 7 ottelua tehoin 1+1. Tehosaldoa umpisurkeassa Kiekko-Vantaassa ei tosin kannata tällä kaudella tuijotella, sillä vain 5 pelaajaa on onnistunut tekemään yli yhden maalin noissa peleissä. Tarkemmin, sieltä löytyy yksi 8 maalin mies, 4 kahden maalin miestä ja lopuilla on taulussa 1 tai 0 osumaa. KHL-debyyttiä odotellessa!

Kolmantena Jokeripörssissä komeilee Samu Salminen, josta täälläkin on aikaisemmin puhuttu. Siirto Denverin yliopistoo 5 pelissä 5 pistettä iskeneen Miko Matikan kanssa tapahtunee ensi kaudella. Aikuisten pelejä ei siis ole tiedossa näille kavereille, jotta ovat kelpuutettuja yliopistostipendiin.

Myös Santeri Sulku on tehtaillut pisteitä hyvässä tahdissa, kun 16 peliin on syntynyt tehot 6+10=16. Hauska sinänsä, että kaikki edellä maininut pelaajat, Halttunen, Tenhovuori, Salminen, Matikka ja Sulku ovat vähintään 190cm pitkiä. Isot pojat voivat olla ikävä vastustaja kun loppukaudesta pelataan playoffeja. Potentiaalisia ukkoja kaikki.

Nostettakoon hyökkääjistä vielä muuan Tom Leppä (sukulaisuussuhteesta Henryyn ei tietoa), joka on samaa ikäluokkaa Halttusen pojan kanssa. Leppä painoi u18-sarjassa 5 peliin 2 pistettä per peli ja nyt U20:ssä on 9 peliin iskenyt 10 pistettä.

Pakeista nostettakoon esiin Kasper Kulonummi (-04), joka on joukkueen pakkipörssin kärkeä. U20 sarjassa tehoilla 1+11 irtoaa pakkipörssin 10. sija.

Maalivahtitilanne A:ssa on jännä, kun matseja on kertynyt tasaisesti jopa 4 veskarille.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Sulku, Kulonummi ja Halttunen U18 maajoukkueen mukana.

U20 haastajajengissä Niclas Tenhovuori ja ex-Jokerit mm. Joni Jurmo, Sadvik ja Jimi Suomi. Haastajana myös muuan Brad Lambert. Isä varmaan tykkää.

U20 pääjengissä ex-Jokereita, kuten Samuel Helenius ja Juuso Mäenpää. Jengi koostuu pääasiassa Liigassa pelaavista ukoista, joten tuonne on vaikea suoraan A-junnuista nousta.
 
Ice raven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Liverpool
Pitikin kysellä että millä fiiliksellä junnuja enemmän seuraavat ovat tulevista ja jatkavista valmentajista. Niin ja onko persoonallisia jäbiä näköpiirissä joilla saattaisi olla käyttöä kovemmallakin tasolla?
 
Mun silmään kaikki tämän(kin) kauden pääkoutsit U20, U18 ja U16 ikäluokissa eli Määttä, Halttunen ja Kalliomäki ovat tekijämiehiä ja kaudesta toiseen kehittävät omalla laadukkaalla valmennuksellaan lahjakkaita ja motivoituneita poikia jatkuvasti muutamaa pykälää paremmiksi jääkiekkoilijoiksi ja samalla taas hieman lähemmäs ammattilaisuutta.

Ensi kaudella Määttä ja Halttunen jatkavat U20 ja U18 vastuukoutseina, mutta U16 saa uuden pääkoutsin kuuden kauden jälkeen, kun Kalliomäki siirtyy hieman nuorempien Jokerijunnujen koutsiksi. Tuleva koutsi U16 ikäisiin on espoolaisen kiekkokoulun pelaajana läpikäynyt Tomi Ståhlhammar ja sattumalta tiedän, että on erittäin intohimoinen ja motivoitunut koutsi
 
liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Niin aika moni 07 vanhempi toivoi että Kalliomäen Tumppi olisi jatkanut C.ssä, ja näin ei nyt sitten käynyt. Ihan hirveästi ei riemun kiljahduksia kuulunut Stålen jatkoista, aika näyttää mitä se vaikuttaa pelaaja liikenteeseen jos vaikuttaa.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Niin aika moni 07 vanhempi toivoi että Kalliomäen Tumppi olisi jatkanut C.ssä, ja näin ei nyt sitten käynyt. Ihan hirveästi ei riemun kiljahduksia kuulunut Stålen jatkoista, aika näyttää mitä se vaikuttaa pelaaja liikenteeseen jos vaikuttaa.
Onneksi pelaajat tai vanhemmat eivät päätä valmentajia. Muutenhan Suomessa ei olisi yhtään junnuvalmentajaa.

Jos pelaajia tuon takia lähtee, niin siitä vain. Kertoo enemmän pelaajista kuin seurasta tai valmentajasta.
 
liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Onneksi pelaajat tai vanhemmat eivät päätä valmentajia. Muutenhan Suomessa ei olisi yhtään junnuvalmentajaa.

Jos pelaajia tuon takia lähtee, niin siitä vain. Kertoo enemmän pelaajista kuin seurasta tai valmentajasta.
Eli goutsissa ei koskaan ole vikaa ? Olet ilm nähnyt Stålen tekemistä..
 
Niin aika moni 07 vanhempi toivoi että Kalliomäen Tumppi olisi jatkanut C.ssä, ja näin ei nyt sitten käynyt. Ihan hirveästi ei riemun kiljahduksia kuulunut Stålen jatkoista, aika näyttää mitä se vaikuttaa pelaaja liikenteeseen jos vaikuttaa.
Tiedän myös muutaman pojan tuosta ikäluokasta, ketkä odottivat C:hen nousua juuri siksi, että olisivat päässeet Kalliomäen valmennukseen. No, Tumppi tekee nyt jatkossa varmasti hyvää työtä nuorempien kanssa, mikä on tietysti myös tärkeää. Se, onko Stålhammar oikea koutsi jatkamaan noiden poikien kanssa C:ssä, tullaan näkemään ensi vuonna. Toivottavasti kasvaa tehtäviensä mukana..
 
liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
En kai mä niin ole sanonut. Koutsipäätös pitää olla aina asiansa osaavan organisaation, ei pelaajien tai vanhempien.

Se miten tuossa onnistutaan, nähdään vasta myöhemmin.
Niinhän se aina menee ”nähdään vasta myöhemmin”, se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa että Kalliomäki on goutsi verrattuna Ståleen… ainakin nyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös