Mainos

Jokereiden otteet kaukalossa kaudella 2011-12 - Erkan kädenjälki

  • 488 809
  • 1 460

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Loppujen lopuksi ihan hyvää peliä Jokereilta. Eka erähän oli melkein täysin yhtä maalia, toisen erän alkuun saatiin sitten ansaitut maalit, mutta sen jälkeen peliote jälleen hiipui ja Tepsi pääsi huippuhyvän yv-pelin turvin rinnalle ja ohi. Kolmannessa jälleen onnistuttiin laittamaan se ekstravaihde silmään ja lopulta Tepsi-pakin karmeasta kämmistä saatiin iskettyä ansaittu voittomaali.

Av-peli oli taas liian passiivista, vaikka täytyykin antaa kunniamaininta TPS:lle laadukkaasta ylivoimasta. Ylivoima oli ehkä vähän parempaa kuin viime viikon tiistaina, mutta vielä on siinäkin paljon kehitettävää. Yksikään maali ei mennyt varsinaisesti Tuohimaan piikkiin, mutta kyllä Kilpeläinen olisi noista todennäköisesti ainakin yhden ottanut.

Lopuksi pitää kyllä antaa iso hatunnosto koko jengille että nämäkin pelit joissa kaikki ei mene kuin elokuvissa onnistutaan kääntämään voitoiksi, tästä voi syntyä jotain suurta.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Ansaittu voitto. Olisi vituttanut aivan sairaasti, jos tätä matsia ei oltaisi klaarattu. 5vs5 peli oli täysin hallussa Jokerien pelatessa hyvällä taisteluilmeellä. Avauserässä sininen aalto vyöryi jatkuvasti vastustajan maalille ja vain onni & Jokerien tehottomuus pelasti Palloseuran johdossa tauolle.

Toinen erä olikin sitten jotain, mitä ei hetkeen unohda... Aluksi näytti siltä, että Jokerit vyöryy murskavoittoon, kun nalli alkoi napsahdella tasaiseen tahtiin tasoitusmaalin jälkeen.

Mutta...

Sitten tapahtui jotain aivan käsittämätöntä! Tepsi sai 3 ylivoimaa, käytti jokaisessa ylivoimassa n. 10-20 sekuntia maalin tekemiseen. Jokerien av-nelikko kirjaimellisesti SEISOI jokaisen maalin aikana. En ole yhtä surkeaa av-peliä nähnyt varmaan koskaan. TPS:n kuviot olivat selvästi harjoiteltuja ja kunnossa, mutta ei sitä olisi tarvinnut noin paljon avittaa. Kävi Fränää sääliksi, koska kukaan ei tehnyt mitään edes estääkseen valkopaitojen pyöritystä.

2. erätauolla sanoin, että tämä peli päättyy 10-5. Ei sentään, mutta onneksi jätkät paahtoi hyvällä peli-ilmeellä kaksi riittävää kassia, OLKOONKIN, että voittomaali oli melkoinen hassi Tepsin pakilta.

Kaiken kaikkiaan äärimmäisen stressaava peli, mutta samalla on oltava tyytyväinen Jokerien peliin pl. luonnollisesti av-pelaaminen.

Ehkä TPS-pelit eivät ole nykyisin klassikkoainesta, mutta tämä peli oli kyllä melkoista tiistai-illan viihdettä kaikessa kauheudessaan ja jännittävyydessään. Kaiken lisäksi areenalla oli hyvin yleisöä ja hyvä tunnelma.
 

One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Heh, hauska peli. Fiilikset meni edestakaisin pelin aikana, varsinkaan kun en nähnyt peliä ja olin otteluseurannan ja sm-liiga.fi:n varassa.

Hieno homma, että pystyttiin nousemaan voittoon ja saamaan 3 pinnaa. Tekee gutaa itseluottamukselle. Parempiahan me oltiin koko ottelu vissiin, mutta Tepsin murhaava yv (tai meidän murhaava av) piti Tepsin hyvin mukana pelissä.

Ekassa erässä olis pitänyt tappaa peli jo. Ja tokan erän alun johto näytti riittävän, mutta tänään ei. Tuohimaalle peli oli varmaan tähän astisista peleistä vaikein, sillä vetoja ei oikein tullut. Lopussa kuitenkin teki voittoon vaaditut torjunnat ja näin ollen voittoprosentti on edelleen Fränällä 100%, Way to Go!

Kyllähän 6-5 peli on helvetin viihdyttävä, varsinkin kun lopuksi oma jengi voittaa. :) Tällä kertaa vastustaja mokasi ratkaisevan maalin, eikä Tyrväinen, Manelius, Klingberg jne.

Teräväinen-Hahl-Rita- vitja on iskussa. Hahl-Rita- parin rinnalla taitaa pärjätä kuka vaan. :) Tänään 4 maalia. Ykkönen teki 2, joten koko ajan parempaan on niidenkin peli mennyt. Ja Jakke 2 häkkiä, kohta sillä on prkl kultakypärä päässä! :D

Av tuli taas maanpinnalle parin paremman pelin jälkeen, mutta yv:llä tehtiin 2 (melkein voidaan laskea 3), joten se oli varmaan piirun verran parempi tänään. Ehkä niistä molemmista hyvä vielä tulee ja kun tulee, niin meitä on vaikea pysäyttää!
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Olipahan upea matsi! Ei oo ollu noin hauskaa lätkämatsissa moneen vuoteen ja fiilikset nous tuossa tulituksessa melkein viime kevään tasolle. Ja jollain tapaa ylikin, koska peli oli tyyliltään niin erilaista kuin nuo kevään puolustustaistelut HIFK:iä vastaan.

Pakko sanoo, että oispa meilläkin tollaset erikoistilannepelaamiset kuin TPS:llä. Ylivoimalla TPS sai aina kiekon TÄYSIN haltuun alle 10 sekunnissa, kun Jokereilta tuo ei tuntunut onnistuvan ainakaan 5minsassa. Ja sama sitten AV:sta eli hienon näköistä AV:ta turkulaisilla, kun Jokereiden kiekollista miestä paineistetaan samalla sekunnilla kun kiekko tulee pelaajan lapaan.

Jos Jokerit saisi erikoistilannepelaamisen edes lähelle tuota tasoa niin ei Ilmalasta ainakaan hakisi kukaan pisteitä kotimatkalle mukaan.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eilisestä pelistä vielä sen verran, että Hännikäinen teki kyllä allekirjoittaneeseen voimakkaan vaikutuksen.

Mahan alus oli koko ajan jalkoja täys, ja haasto röyhkeesti joka tilanteessa pursiseuran pakkeja.

Tollasella pelillä ja noin ahneella maalille ajolla ensimmäinen räkämaali on vain ajan kysymys.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Jälleen yksi todella hyvä vieraspeli. Oikeastaan tehdyt maalit jäivät puuttumaan, mutta muuten saatiin toisesta erästä lähtien peliä yhä enemmän ja enemmän hallintaan. Tolpat ja puukätiset ratkaisut vaan maalipaikoissa pitivät sarakkeen nollassa. KalPalla ei pelin aikana paria läpiajoa ja 2vs1-tilannetta lukuunottamatta montaa tekopaikkaa ollut, liekö sitten miehistön vähyyden vika vai mikä, mutta todella hieno vieraspeli vaikkakin meillä nyt pari jämäjunnua pelaakin, jotka eivät pärjää kyydissä ollenkaan. :)
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
En nähnyt peliä vielä, mutta kovalevyllä on. Hyvät tärkeät pisteet otettiin ja hyvä, että Pulkkista ei päästetty tällä kertaa voittomaalikisaan ampumaan kuuluisaa lämäriyritystään metristä.

Jokerit hallitsi siis raporttien mukaan. Peli oli erilainen, kun KalPa vieraili Areenalla. Olimme silloin hätää kärsimässä 2 erää.
 

One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Kolmas osa kaudesta takana ja ensimmäinen tauko edessä. Vähän ajatuksia alkaneesta kaudesta.

Päällisin puolin peliä on ollut ilo katsella. Päätavoite on ollut kiekollisessa pelissä ja kiekon hallinnassa ja se on näkynyt, varsinkin kauden ensimmäisissä peleissä. Alun pelit pelattiinkn aivan loistavasti, jonka jälkeen loukkaantumiset hieman häiritsivät peliä ja pieni tappioputkikin tuli. Ennen taukoa kuitenkin saatiin paketti kasaan ja kerättiin mukavasti pisteitä, vaikka vastustajat ja paikat olivat erittäin pahoja. (KalPa, Pelicans, Blues, SaiPa vieraissa, nousukuntoista JYP:iä vastaan 2x ja IFK:ta 2X) Pisteitä voisi olla paljonkin vähemmän, jos paketti ei olisi ollut niin tiivis, kuin se nyt oli.

Lahden ja Eavesin loukkaantumisten takia hyökkäystehot ovat olleet aikas huonot (Tepsi peliä lukuunottamatta). Filppulan vierelle ei olla saatu oikeeta henkilöä ja Kerälä ja Pulu on selkeesti kaivannut joukkueen ykköstä, Janne Lahtea. Tuohimaa on paikannut hyvin Kilpeläistä ja saanut arvokkaita minuutteja kassiin, mutta silti toivottavasti Eero nähdään pian takas tositoimissa.

Ylivoima on ollut todella tehotonta viime peleissä. Lahden ja Eavesin tulot kyllä nostavat ylivoiman tehokkuutta huomattavasti. Ja edelleen huudan sen uuden yv-pakin perään. Alivoima oli ERITTÄIN passiivista alkukaudesta, mutta nyt se näyttää jo paljon paremmalta.

Sitten pelaaja-arviota:

Hardt: Ok-peliä. Paljon paikkoja, voisi olla enemmänkin tehoja. Oli tehokkaampi ennen pientä loukkaantumistaan.

Filppula: Pettymys tähän asti. Useita hienoja syöttöjä, mutta kaverit ei ole saaneet sisään. Loppukaudesta odotan selkeää tason nostoa ja pistepörssissä nousua top 10:iin suht nopeaan tahtiin.

Eaves: Hyvien harkkapelien perusteella odotin huimaa kautta. Pelaa mukavasti yhteen Filppulan kanssa, mutta onko oikea paikka silti siinä. Loukkaantui pahaan aikaan, kun alkukaudesta hyvin esillä ollut Hardt-Filppula-Eaves oltaisiin saatu takaisin.

Lahti: Puolet peleistä takana. Luultavasti tauon jälkeen takaisin. Oli sitä ennen paras hyökkääjä. Ja tullee tekemään sen 25 maalia vielä tänä kautena. Tärkein hyökkääjä.

Kerälä: Tehoja kaipaillaan enemmän. Lahden loukkaantumisen myötä LKP hajoitettiin ja Kerälän tehot romahtivat. Ei väläyttele, mutta pelaa ihan pirteesti koko ajan.

Pulkkinen: Kultakypärä, mutta silti ehkä pienoinen pettymys. Vähän sellasta sähläilyä. Ei Lahden poissaolo saisi vaikuttaa noin paljon. Vikoissa peleissä alkoi jo vähän väläytellä Filppulankin kanssa. Lauo Pulu enemmän!!

Ruutu: 20 peliä ja 13 pinnaa. Positiiviset tehot ja peli on kulkenut mukavasti. Välillä vähän pelleillyt, mutta kauttaaltaan ollut tärkeä pala joukkueessa. Go Jake!

Hahl: Paras keskushyökkääjä tähän mennessä. Raataa molempiin suuntiin ja omaa myös mainettaan paremmat kädet. Tärkeä lenkki tässä joukkueessa.

Rita: Pasilan Pendoliino on palanut. Potku käy ja verkot pöllyävät. Vaikka peli toimii Hahlin kanssa, niin kokeilisin Filppulan vierelle muutamaksi peliksi.

Mäki: Tuuraa milloin missäkin kentässä ja peli käy aina. Ei mitään valittamista Mäen pelistä, tärkeä pala joukkuetta.

Heino: Pelipaikallaan SM-liigan eliittiä. Paljon alivoimaa ja pystyy ketjunsa kanssa tekemään tuhojaan myös toisessa päässä. Pidän tästä jätkästä.

Tyrväinen: Jotenki en ole vielä vakuuttunut Tyrväisen pelistä. Välillä väläyttelee, mutta enemmän sellasta pientä sähellystä ja kouhottamista. Saas nähdä...

Teräväinen: Positiivinen on ollut Teuvon ensiliirrot äijissä. Pari maalia jo kasassa ja enemmänkin tehoja voisi olla. Sulavaa luistelua ja kädet käy. Vielä vähän arka kaksinkamppailuissa. On ansainnut paikkansa pelaavassa kokoonpanossa.

Hännikäinen: Myös todella positiivinen esitys tältä junnulta. Tahtopeliä ja kädetkään ei ole ihan puusta tehty. Näen tämän kaverin Tyrväisen tilalla, kun loukkaantumiset tasaantuvat. Tulee saamaan peliaikaa jo tällä kaudella jatkossakin.

Ruuttu: Lähti junnuista ykkösenä, mutta tippunut Teräväisen ja Hännikäisen taakse hierarkiassa. Potentiaali kuitenkin nousta takas ykköseksi tässä porukassa.

Väänänen: 20 pisteen vauhdissa. :) Ossin paikka ei ole ylivoimassa, vaan alivoimassa. Joukkeen tuki ja turva!!

Eronen: Pelannut 14 peliä ja tehnyt pisteen joka toisessa pelissä. Kiekollinen puolustaja jolla luistin kulkee. Olisin ehkä odottanut vieläkin enemmän tason nousua, mutta ehkä loukkaantuminen hieman hidasti. Odotettavissa hyviä otteita loppukaudesta.

Nordlund: Kiistelty pelaaja. Floppi hyökkäyksessä, Toppi puolustuksessa. Maalisarake nollilla, +/- +9. Laukoo paljon, ihme ettei yksikään laukaus ole mennyt maaliin asti. Tehoja tultava enemmän!

Dehner: Meikän lempparipakki. Liike on niiiin kaunista ja syötöt loistavia. Tasaista jälkeä pelistä toiseen. N.30 pinnaa tulossa. Parantaa vaan kauden vanhetessa.

Niemi: Isäntä on tullut takaisin. Jatkuvat virheet vähentyneet roimasti ja se tuttu ja turvallinen Niemi on tullut takaisin.

Kivistö: Vielä vähän kesken on Kivistön peli. Välillä pelaa mukavan fyysisesti, mutta välillä kiekollinen keskinkertaisuus tekee pelistä vaikean. Perinteisesti parantaa loppua kohden, mutta viekö joku uusi peluri paikan??

Klingberg: Floppi. Kiekollisia taitoja löytyy ja potentiaalia varmastikin, mutta tällä kaudella niistä ei vielä valitettavasti vielä nauttimaan. Virhealtis ja vaikeuksissa koko ajan. Tippunut kokoonpanosta ansiosta ja yllätys on, jos tulee pelaamaan montaakaan ottelua enään "ylhäällä"

Manelius: Taas askel tultu eteenpäin. Uskaltaa pelata jo vahvuuksillaan. Tulevaisuudessa hyvä SM-liiga pakki ja tälläkin hetkellä hyvä stuntti. Vähän virheitä vielä sattuu, mutta muuten ihan hyvää peliä. Satunaisia pelejä loppukaudesta.

Kilpeläinen: Nolla, 3maalia, nolla, 3 maalia, nolla, 4 maalia. Vähän epätasaisia pelejä pelannut, mutta kauttaaltaan on pelannut plussamerkkisesti. Ei todellakaan lähellä floppia, vaan enemmänkin toppi. Toivottavasti pysyy kasassa, sillä todella tärkeä ukko.

Tuohimaa: Saanut vastuuta, kun Eero loukkaantui. Tänään vasta ensimmäinen tappio. Rauhallinen ja iso maalivahti, jolla hyvät perustorjunnat. Luottavaisin mielin voi katsella pojan esityksiä. Vielä vähän epätasaista pelaamista, mutta esim. SaiPa ja KalPa voitot olivat hyviä työnäytteitä. Loppukaudesta aina välillä pelejä täällä ja enemmän Vantaalla.

TOP 3: Hahl, Rita, Ruutu
FLOP 3: Klingberg, Filppula, Nordlund

Tästä on hyvä jatkaa. Marraskuussa edessä paljon kotipelejä, joten eiköhän pistesarake lähde taas jyrkkään nousuun! :)
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Täytyy sanoa että aika luottavaisin mielin jään odottamaan loppukautta tuon perusteella. Vakuuttavan kuvan Erkka jätti joukkueen tilanteesta ja tekemisen meiningistä koko organisaatiossa. Selvät sävelet tuntuu olevan koko paketin kasassapitämisen suhteen ja ainakin minuun analyysi upposi kuin häkä. Vaikka tulokset eivät ehkä ole olleetkan ihan sitä mihin olisi ollut mahdollisuudet, niin aika tyytyväinen voi kuitenkin olla. Toivotaan nyt että saavat palikat kohdalleen yli- ja alivoimapelaamisen suhteen, niin tässähän on mahdollista lähteä aikanaan joulutauolle ihan kärkiasemista.
 

Jopi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Asiallista settiä Erkalta, ja ihan mukavaa, että joukkueen valmentaja kertoo ihan avoimesti joukkueen pelin ongelmakohdista eikä latele mitään tyhjänpäiväisyyksiä peli-ilmeestä tai yhteisestä matkasta. A propos, katselin tänään myös naapurin Matikaisen haastatteluja, ja se kaveri alkoi ärsyttämään saman tien. Täytyy olla tyytyväinen, että valmentajat ovat näin päin, kuin ovat. Nyt tässä voi olla ihan luottavaisin mielin sen suhteen, että Erkan vaatimat parannukset puolustuspeliin ja erikoistilannepelaamiseen myös toteutuvat kauden mittaan.
 

Masentaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja se mikä tuossa Erkan haastiksessa on rivien välistä luettavissa, niin projekti jatkuu myös tämän kauden jälkeen. Taisi olla tuossa kun jutteli noista nuorista pelaajista. Tämä olisi loistava juttu ja tuntuu että kyllä Erkka täysillä Jokereita luotsaa.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Tällaiset videot ovat hienoa fanipalvelua ja edistävät vaikka mitä kiekkokeskustelua Suomessa. Tykkään.

Näinkö on, että vain pari päivää tauolla voivat yhteisesti harjoitella jäällä? Toivottavasti se riittää erikoistilannepelin suhteen edes jonkinlaiseen parannukseen. Luottavaisin mielin täälläkin ollaan. Tänä vuonna ei kaaduta spedeilyihin, jos kaadutaan lainkaan. Luotamme... tähän.. hitaasti puhuvaan... kiekko *hmm*... professoriin...
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hyvää settiä Erkalta ja mukavaa kuulla suoraa kommenttia eikä vaan sitä perinteistä "hyvin on mennyt, mutta parannetaan vielä" klisemössöä.

Kyllä tuosta videosta saa sen kuvan että Erkka on sitoutunut organisaatioon pitkällä tähtäimellä. Tuli vain mieleen että nyt kun organisaatiota kehitetään laajemmin kuin vain liigajoukkueen menestyksen osalta, niin olisiko sellainen vaihtoehto mahdollinen että Erkka siirtyy "valmennuspäälliköksi", eli valmennuksen kenraaliksi joka vetää samanlaiset suuntaviivat kaikille sarjatasoille ja eri jengeillä on sitten vastuuvalmentajat jotka hoitavat jokapäiväisen säätämisen.

Toki toivon että Erkka jatkaa samaan malliin ja saa erikoistilanteet toimimaan pikimiten.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Tuloksellisesti olen tyytyväinen yhteen pisteeseen kahdesta elintärkeästä poissaolosta johtuen, mutta tottakai harmittaa, sillä enemmänkin olisi ollut saatavilla. Alku oli kankea, mutta sitten peli saatiin hyvin haltuun, ja mitään suurempaa hätää ei ollut ennen kolmannen erän alun mustaa minuuttia. Sen jälkeen saatiin vielä melkein puolitoista minuuttia 5 vs 3:sta, mutta miten voi olla että ei saatu rakennettua edes yhtään oikeasti vaarallista paikkaa. Jatkoajalla peli pyöri ihan kohtuullisesti, ennen kuin Ruutu sai varsin kevyen jäähyn, jota tapettiin hyvin puolitoista minuuttia ennen kuin helähti varsin epätyypillisellä tavalla.

Lahti-Filppula-Pulkkinen väläytteli ja vähän on sellainen tutina että perjantaina huomattavan paljon huonommin organisoitu Kärppäpakisto on heidän kanssaan ongelmissa. Alivoima oli tänään hyvää, osan tosin voi laittaa Ässien tilastojen valossa huonosti toimineen yv:n piikkiin ja ylivoimakin toimi ennen kolmatta erää ihan ok. Pelaajista Klingberg sähläsi tutusti kiekon kanssa ja aina oli syke tavallista korkeampi kun hän oli jäällä. Tuohimaata en syytä maaleista, mutta sanotaanko että kyllä Kilpeläinen olisi noista tod. näk. yhden estänyt.

Työtapaturmia sattuu, ja kunhan turhat sekoilut jätetään pois, niin kyllä Kärppien pitäisi kaiken järjen mukaan perjantaina kaatua, ellei sitten perinteinen kirous yllätä.
 

Pande

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManU
Tuohimaata en syytä maaleista, mutta sanotaanko että kyllä Kilpeläinen olisi noista tod. näk. yhden estänyt.

Mielestäni Tuohimaa saa ottaa piikkiinsä täysin Ässien toisen maalin. Ilman maskia veto siniviivalta ja torjunnan kautta kiekko suoraan Ässä pelurin lapaan ja kiekko lähes tyhjään maaliin.

Toivotaan, että Kilpeläinen pystyisi pelaamaan jo perjantaina. Tuohimaa on joutunut tällä hetkellä turhan suureen vastuuseen eikä taida ihan vielä olla valmis ykköseksi.

Mielenkiintoista myös huomata, että valmennuksella ei taida olla kovinkaan suuri luottamus Unkarin ihmeeseen. Joku toinen olisi voinut vaihtaa maalivahdin esimerkiksi viime TPS-ottelussa. Itse olen kyllä samoilla linjoilla eli mieluiten Kilpeläisen poissaollessa Tuohimaa kantaa torjuntavastuun.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Niin

se ehkä eniten ihmetyttää että kun on selkeä paikka tappaa peli se ei vaan toteudu. Eilenkin oli saumat mennä suht helppoon voittoon mutta kun ei niin ei.

Kun näitä muita jengejä on nähnyt ja oletusarvolla että Jokerien peli pudotuspeleissä menee uomiinsa niin ainoastaan HIFK sekä varuksin Kalpa ovat uhka . Jos peli ei mene uomiinsa voi tulla lähtö ketä tahansa vastaan.

Tuohimaa on juuri niin ailahteleva kun on ollut koko uransa ja ykkös- kiekollista pakkia Keklu ei ole 1,5 vee aikana onnistunut vielä hommaamaan.

Yksi ajatus nousi eilen esiin. Miksi erääseen koutsiin törmää "lähes" joka pelisssä seuraamassa Jokerien otteita kun hänellä on aikaa vai seuraako hän joidenkin Jokeri pelaajien otteita ja miksi Erkan mahdollista jatkoa ei ole julkaistu?....eli 1+1=??
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Jokereilla on tarpeeksi maalintekoon pystyviä hyökkääjiä. Epäilen, ettei Teemu Pulkkisesta tule ainakaan tähtistatus pelaajaa NHL-liigassa, koska häntä ja mm. Filppulaa sekä Eavesia vaivaa eräänlainen "syötänpä vielä kerran" -tauti.

Erkka on monesti painottanut suoraviivaisuutta, mutta ei helvetti, joko pelaajat on kuuroja tai eivät usko valmentajan sanaa. Pulkkisella on ok laukaus, mutta hyvin harvoin se edes osuu sinnepäin. Maali onkin sitten komea, kun osuu yläkulmaan. Lahti on aivan toista maata. Harvoin hutiloi, useinmiten saa kiekon lähtemään juuri haluttuun paikkaan.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Jokerit on antanut hurjasti tasoitusta muille jo pelkästään sillä, että Janne Lahti on ollut sivussa. Eilenkin Jaska oli lähes maagisen hyvä, vaikka omien sanojensa mukaan haki vasta tuntumaa. Lahden olemus ja taidot toivat rauhallisuutta ja etenkin tilaa hyökkäyspäähän niin tasaviisikoin, kuin ylivoimallakin.

Esim. Filppulan peli näytti aivan erilaiselta, kuin aikaisemmin. Ja vaikka Pulu-Fili-Jaska yhdistelmällä pääsisikin kuuhun, niin olen edelleen pro-LKP ja liputan vahvasti sille, että Eavesin palatessa ketjut palautettaisiin samaan formuun, kuin avauksessa.
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kaksi kertaa Kärppiä kuonoon ja juna on ihan raiteillaan. Tietysti näitä Ässät- ja Blues-matseja pitäisi pystyä voittamaan mikäli halutaan tavoitella jotain muuta kuin 4. sijaa, mutta ei tuo ero näilläkään suorituksilla ihan mahdoton ole. Kuitenkin jo pelkkä Lahden paluu nostaa omaa luottamusta joukkueeseen valtavasti. Miehet terveiksi ja sitten kovassa pistetahdissa kohti joulua.
Yksi ajatus nousi eilen esiin. Miksi erääseen koutsiin törmää "lähes" joka pelisssä seuraamassa Jokerien otteita kun hänellä on aikaa vai seuraako hän joidenkin Jokeri pelaajien otteita ja miksi Erkan mahdollista jatkoa ei ole julkaistu?....eli 1+1=??
Toivottavasti jyrä ei ole törmäillyt areenalla Pietilän Sakkeen...
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings

laredo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sipoon Wolf, Malaga, Barcelona, työväen ampujat
No huhhuh.... vieläkö joku ihan tosissaan uskoo että tällä poppoolla mentäisiin tappiin asti, tai edes semeihin? Näennäistä hallintaa mutta kunnon maalipaikkoja harvassa, täyspaskaa puolustuspeliä, maalivahdit hörppää joka rankkarit jne.

Huomenna hävitään Oulussa ja 4 ottelun häviöputki taas kehissä!

On kertakaikkiaan sääli, kun saatiin yleisön kiinnostus taas heräämään niin tässä taas tulos.

Vielä kerran: yksi kovanyrkkinen puolustaja tyyliin Norton ja maaleja tekevä hyökkääjä kehiin välittämästi - tule apuun Hjallis!
 

Feliks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KalPa, KuPS
Nyt kun Erkka on sen vuoden pyöreästi ollut puikoissa niin voi pelitapaakin vähän jo arvioida.
Hyökkäyspelin taso jotenkin mystisesti pudonnut alkukaudesta kuin mestis-tasolle. Punaviivan jälkeen lyödään pitkä päätyyn ja sitten yritetään rouhia se sieltä. Ei tämä joukkue nyt niin huono ole muihin verrattuna, että se on ainoa variaatio. Tänään ainakin oli täysin 80 % suoritus ja Kuopiossa ennen taukoa korkeintaan 90 %. Ylivoiman laadun kaikki tietää, en jaksa toistaa. Sepä vaan, että erikoistilanteissa pelit monesti hävitään tai voitetaan.

Tappamisen meininki puuttuu täysin, joka näkyy siinä, että kaiken maailman Junttilat, Saarenheimot ja Koskenkorvat pitää meidän janareita täysin pilkkanaan.

Erityisesti koko viisikon puolustaminen on täysin hukassa. Kuopiolaisena, kun paljon tulee seurattua Kalpan pelaamista niin heillä viisikko on sijoittunut siten, että kun kiekko saadaan haltuun pelataan se muutamalla syötöllä joko vastahyökkäykseen tai maalin taakse. Pointti on kuitenkin siinä, että vastustajan hyökkäyksen jälkeen kiekko jää omalle joukkueelle tai pelataan syvälle vastustajan päätyyn. Meidän viisikko puolestaan pyörii sekaisin omalla alueella kuin jokisen eväät tavoitteena saada kiekko keinolla millä hyvänsä keskialueelle. Jostain vain aina sellainen Hanlonin haamu kummittelee takaraivossa vaikka melkein puolet pelaajista on vaihtunut. Mielestäni alkukaudella toimi Jokereillakin paremmin, mutta ainakin tänään järkyttävää kuraa.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Osasin kyllä tavallaan odottaa tappiota, Kärpät kun on vastassa, mutta ikinä en olisi uskonut että Jokerit olisi oikeasti huonompi joukkue 5 vs 5 -pelissä. Ei tarvittu edes Kärppämaalivahdilta urotöitä, Hostikka oli hyvin epävarma tänään, vaikka hoitikin lopun ratkaisevat tilanteet kunnialla.

Alusta aski tuskaiselta näytti tänään meininki, 1-0 maalin jälkeen ajattelin että tästä tämä lähtisi, mutta ei siitä mitään tullut. Toisen erän alkuunkin näytti että Jokerit on saamassa juonen päästä kiinni, mutta sen vähän paremman jakson katkaisi Tuohimaa lahjoittamalla Kärpille ilmaisen maalin. Tuon maalin jälkeen Kärpät vyörytti, eikä 1-3 maali olisi ollut vääryys. Parin tapetun alivoiman seurauksena Jokerit pääsi jonkin verran peliin mukaan, mutta kovin väkinäiseltä näytti silti. Kolmanteen erään tultiin taas hyvällä draivilla, mutta Lahden ja Nordlundin viivamokailun ansiosta Kärpät pääsi kahden maalin johtoon. Selkäranka ei katkennut silti tuohon, vaan aika nopeasti saatiin ansaittu kavennus aikaan, mutta sen jälkeen ote pelistä katosi totaalisesti. Erittäin vaikea uskoa tämäniltaisen esityksen jälkeen että huomenna yllettäisiin voittoon Oulussa, mutta kaipa silti tulee se matsi URHOlta katsottua.

Klingberg sai jostain kumman syystä yhden tähden, mutta kyllä hänen paikalleen tarvitaan pikaisesti joku varmempi pelaaja. Lahti oli tänään heikko.
 

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Alusta aski tuskaiselta näytti tänään meininki, 1-0 maalin jälkeen ajattelin että tästä tämä lähtisi, mutta ei siitä mitään tullut.


Molemmilla oli heikko alku ekaan ja tosi tunnustelevaa oli peli. Sit oli Jokereilla selkeä hallintajakso mutta sen jälkeen tippui kyllä taso loppupelin ajaksi. Jotenkin väkinäistä puurtamista oli ja kiekot jäi jalkoihin. Siihen kun lisätään ajoittaiset nukahdukset jotka johti kärppämaaleihin reboundeista nii siinäpä se pelin kuva sitten olikin. Lahtikaan ei saanut vetoja tavalliseen nopeaan tapaansa liikkeelle kun parikertaa tuli puolihyviin paikkoihin keskisektorille kiekkoa. Huomenna uudestaa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös