Mainos

Jokereiden omistajakuviot – kuka tätä laivaa ohjaa?

  • 211 196
  • 984

Jeffrey

Jäsen
KHL:n rahoituskuviot ovat tosiaan pitkään pyörineet sosialistisella pohjalla. Muutama isokenkäinen päättänyt kuka saa ja minkäkin verran. Tämä olisi perusteltavissa sillä, että rahoitusta on haluttu kohdentaa joukkueille jonka pitkän aikavälin mahdollisuudet sarjassa ovat realistiset. Tietysti taustalla saattaa olla muitakin syitä, ja varmasti myös on.

Sinälläänhän KHL kykenisi tämän ongelman poistamaan vaikka saman tien. Tämä tapahtuisi palkintorahojen kautta. Toki tässä järjestelmässä olisi se ongelma, että seurojen olisi hankalampi tehdä pitkän aikavälin suunnitelmia, ja yhden kauden sukellus saattaisi tietää koko lorun loppua.

Lopulta kuitenkin mikäli KHL haluaa sarjan kasvaa, ja kasvaa etenkin urheilullisilla avuilla on tähän suuntaan mentävä. Samalla ylisuuret omistajien omat kukkarot leikattava pois.

Toivoa sopii, että tämä on se suunta. Ja, että tämä on yksi tekijä Jokereiden omistuskuvioiden taustalla. Toki riskit kasvaisivat, mutta joukkueiden autonomia ja sarjan kilpailullisuus siinä sivussa.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En vaan ymmärrä, miksi Kurri painottaisi asiaa näin paljon, jos tarkoitus olisi exit kolmen vuoden päästä. Eikö olisi helpompi sanoa, että Jokerit jatkaa toistaseksi KHL:ssä, jos exit olisi tarkoitus toteuttaa lähiaikoina, eikä painottaa näin:

– Ei. Jokerit jatkaa KHL:ssä, eikä ole minkäänlaisia aikomuksia palata Liigaan.

Kävi miten kävi ja pelattiin missä tahansa, korkkasin oluen Kurrille ja Jokereille. Vittu, että tuntuu hyvälle.
 
Boogy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Mikäli Kurri sanoisi noin niin jokainen tajuaisi kyllä että mistä on kyse ja se ei venäläisille kävisi. Heitä mielistellään tasan niin kauan kuin on vain tarvetta miljoonille.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mutta Kurrin mukaan raha ei tule enää ryssiltä.

Tämä olisi upeaa. Mutta onko tässä jokin väärinkäsitys? Venäläiset siis vetäytyisivät Jokereista ilmeisesti juuri alkaneen tilikauden alusta (1.5.), ja vastuut Jokerien palkoista ja muista kuluista (noin 20-25 miljoonaa) siirtyisivät muille kuin venäläisille. Kyse on vuositasolla sen verran suuresta summasta, että sen kattamiseen ilman venäläisten rahoitusta ei tule kovin montaa tahoa mieleen. Jos venäläistä rahaa ei enää Jokereissa liiku, mistä ne rahat tulevat noin 15 miljoonan verran per kausi?
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings

Niin, vai onko tuo se tavoitetaso kun KHL: ja Jokerien välinen rahoitussopimus vanhenee parin vuoden kuluttua?
 
ilu

Jäsen
Siis onko Jokereilla ja KHL:llä joku erillinen rahoitussopimus? Eikö se rahoitussopimus ole ollut (edellisten) omistajien kanssa, minkä puitteissa on myönnetty se 60 miljoonaa pääomalainaa? KHL:n kanssa sitten erillinen sopimus osallistumisesta ja ehkä jostain tv-rahojen tilityksistä (omistajille eikä seuralle).
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Niin, vai onko tuo se tavoitetaso kun KHL: ja Jokerien välinen rahoitussopimus vanhenee parin vuoden kuluttua?

Tämä olisi mukava tietää. Jatkoajan Kokkosen kirjoitus on tässä mielessä omituinen, sillä ei kai venäläinen raha nyt yhtäkkiä ole hävinnyt Jokereista.

Siis onko Jokereilla ja KHL:llä joku erillinen rahoitussopimus?

On. Tämäkin on avattu monta kertaa tänään. Tehty 2017/18 kaudella, kesto 5 vuotta.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Jos rahat tuleekin Kiinasta jatkossa? Se on ainakin varmaa että Suomesta ei saa kerättyä kuin jotain pikkuhiluja.
 
ilu

Jäsen
On. Tämäkin on avattu monta kertaa tänään. Tehty 2017/18 kaudella, kesto 5 vuotta.

Sopimus osallistumisesta KHL:ään toki, mutta kerrotko mitä tämä "rahoitus" tässä rahoitussopimuksessa KHL:n kanssa on? Esimerkiksi Ilta-Sanomien uutinen vuoden 2017 sopimuksesta puhuu nimenomaan rahoitussopimuksesta (edellisten) omistajien kanssa. Kuinka iso osa rahoituksesta on tullut KHL:ltä ja kuinka iso osa edellisiltä omistajilta?

Ilta-Sanomat kirjoitti:
Jokerien jatko venäläisvetoisessa liigassa oli pitkään epävarmaa, koska rahoitussopimus liigan ja seuran vähemmistöosakkaiden kanssa oli katkolla.

– Asiasta on sovittu rahoittajien ja KHL:n kanssa. Kausi 2017–18 on Jokereiden 50-vuotisjuhlakausi ja valmistautuminen siihen jo täydessä vauhdissa, sanoo Jokereiden hallituksen puheenjohtaja Harry Harkimo seuran tiedotteessa.

https://www.is.fi/khl/art-2000005130987.html
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sopimus osallistumisesta KHL:ään toki, mutta kerrotko mitä tämä "rahoitus" tässä rahoitussopimuksessa KHL:n kanssa on? Esimerkiksi Ilta-Sanomien uutinen vuoden 2017 sopimuksesta puhuu nimenomaan rahoitussopimuksesta (edellisten) omistajien kanssa.

Periaate on se, että KHL on myöntänyt Jokereille osallistumisoikeuden ilman määräaikaa. Rahoituksesta on tehty erillinen sopimus, joka kattaa seuraavat viisi kautta. Rahoitussopimuksessa on sovittu mm. se, että venäläiset maksavat Jokerien kertyneet tappiot ja Jokereilla on x.x miljoonaa euroa pelaajabudjettiin.

Kesken kuluvaa rahoitussopimusta tilanne voi muuttua, jos venäläiset niin haluavat. Mutta onko muuttunut ja jos on, miten on muuttunut. Eiköhän kesän aikana selviä.

Olisi erinomaista, jos Jokerit vapautuisi venäläisestä rahasta siltä osin, kun se tulee Putinin lähipiiristä tai jostain pimeistä hommista. Mitä sen tilalle jos näin käy, siitä aikanaan kun jotain faktaa on.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viittaatko (rahoittavilla) venäläisillä nyt siis edellisiin vähemmistöosakkaisiin vai KHL:ään?

Viittaan niihin henkilöihin, jotka ovat rahoitussopimuksen allekirjoittaneet. En tiedä, keiden nimet siellä seisoo, mutta rahat ovat tulleet Timchenkolta.
 
ilu

Jäsen
Viittaan niihin henkilöihin, jotka ovat rahoitussopimuksen allekirjoittaneet. En tiedä, keiden nimet siellä seisoo, mutta rahat ovat tulleet Timchenkolta.

No tätähän juuri tuossa kysyin, kun @powerplaymaker puhui KHL:n ja Jokerien välisestä rahoitussopimuksesta ja sen vanhenemisesta. Sopimus rahoituksesta on siis edellisten omistajien kanssa, ei KHL:n. Toki KHL varmasti osallistumissopimuksessa vaatii, että Jokereilla on uskottavaa rahoitus sarjaan osallistumiseen ja aika kysymysmerkkihän tämä nyt on edellisten omistajien vetäydyttyä.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos venäläistä rahaa ei enää Jokereissa liiku, mistä ne rahat tulevat noin 15 miljoonan verran per kausi?
En keksi muuta kuin ne järjestelyt mistä Kurrin mukaan tiedotetaan kesällä. Ja tuskin 15 miljoonaa on se summa. Eiköhän tappiot laske Kurrin ollessa 100% ohjaksissa.

Puheista päätellen, neuvottelut ovat pitkällä uusien rahoittajien kanssa.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
En keksi muuta kuin ne järjestelyt mistä Kurrin mukaan tiedotetaan kesällä. Ja tuskin 15 miljoonaa on se summa. Eiköhän tappiot laske Kurrin ollessa 100% ohjaksissa.

Entä jos tappiot ovat 5 tai 10 miljoonaa? Kuka ne kuittaa? Vai onko visiosi että Jokerien toiminta muuttuu nyt voitolliseksi?
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Entä jos tappiot ovat 5 tai 10 miljoonaa? Kuka ne kuittaa? Vai onko visiosi että Jokerien toiminta muuttuu nyt voitolliseksi?
Ei ole, kuten olen sanonut. Uskon kuitenkin, että toiminta on mahdollista saada järkevämmäksi ilman pakotteita. Ja tuskin siellä nyt puhutaan ilman todennäköistä vaihtoehtoa puutaheinää.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eikös valehtelu ole juuri tuota, ajan kanssa asiat tuppaavat aina selviytymään. Miksi sitten joku valehtelee, niin se riippuu täysin omista motivaatioista.
Jo tiedotustilaisuuden aikana sosiaalisessa mediassa kiersi huhu, että Jokerit on jatkossakin venäläisrahoituksen varassa. Tämä kuitenkin yksiselitteisesti kiellettiin.

Liikkuuko teille taustallakaan lainkaan venäläistä rahoitusta?

− Ei. Olemme jatkossa täysin irti venäläisestä rahoituksesta, Kurri väitti.

Sanokaa mua miksi vaan, mut kyllä mä tuossa Kurria uskon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös