Mustahuppariset idiootit voi jättää sinne, kunhan muu porukka on ensin vähän leiponut niitä pitkin hankea.Suhonen sentään ratkaisee. Nyt äkkiä helvettiin tuolta hevonperseestä.
Tää olis oikeesti hyvä. Täytyykin laittaa Katsomo takaisin päälleToivottavasti Filppula sanoo pojille ettei tarvi käydä fanikatsomon luona
No jos kerta on, niin heittäkää ne reppanat pois sieltä.Siellä päädyssä on kuitenkin suurin osa niitä, jotka eivät ole perseilleet vaan kannustaneet
Ja jos nyt oikeasti vedettäisiin happea täälläkin, facessa lähti jo laukalle.Näin tiedoksi paikanpäältä, kolikoiden heittelystä käytiin kovasanainen palaute omille, idioottimaista, aivan apinointia heittää mitään kentälle.
Jaa, mitenköhän ihmeessä tämä ilmiantaminen mielestäsi onnistuu, kun EP ei ole tuonne reissua järjestänyt?Kysymys ei ollut osoitettu mulle mutta vastaan silti: Eteläpäädyn osalta toimintaa vois tehostaa niin, että jatkossa nää kaikenmaailman kolikkosankarit ilmiannetaan järkkäreille samantien että ne saadaan hallilta pihalle.
Ei se ole muiden kannattajien vika että pari äijää sekoilee, mutta sen torjumiseksi voidaan tehdä enemmän.
Juurihan täällä joku paikallaolija tiesi kertoa että asiasta oli annettu kovasanainen palaute heittäjälle/jille. Olisiko oikeasti pitänyt leipoa turpaan? Siitäkö olisi Jokerifanien maine parantunut?No jos kerta on, niin heittäkää ne reppanat pois sieltä.
100 mustahupparista päädyssä? Vähän epäilen.Ja jos nyt oikeasti vedettäisiin happea täälläkin, facessa lähti jo laukalle.
Tästä porukasta (mustahupparisista) noin 1% ihmisistä heitti kolikoita kentälle. Se tuomittiin Capon toimesta about asap.
Ei oikeasti jaksaisi kuunnella tätä koko porukan mollaamista, ymmärrän se on helppoa, mutta tarviiko? Meillä on todella hyvä meno vihdoin.
About asap? Tämä kävi ainakin kolme kertaa peräkkäin?Tästä porukasta (mustahupparisista) noin 1% ihmisistä heitti kolikoita kentälle. Se tuomittiin Capon toimesta about asap.
Tuomittiin varmasti, mutta kolikon heittäjä(t) sai jäädä edelleen katsomoon?Ja jos nyt oikeasti vedettäisiin happea täälläkin, facessa lähti jo laukalle.
Tästä porukasta (mustahupparisista) noin 1% ihmisistä heitti kolikoita kentälle. Se tuomittiin Capon toimesta about asap.
Ei oikeasti jaksaisi kuunnella tätä koko porukan mollaamista, ymmärrän se on helppoa, mutta tarviiko? Meillä on todella hyvä meno vihdoin.
Ihanaa, en edes lähte tohon.100 mustahupparista päädyssä? Vähän epäilen.
Luultavasti parempi, jos matematiikka on noin vaikeaa.Ihanaa, en edes lähte tohon.
Jaa, mitenköhän ihmeessä tämä ilmiantaminen mielestäsi onnistuu, kun EP ei ole tuonne reissua järjestänyt?
Pus ja hyvää illanjatkoa sinnekin!Luultavasti parempi, jos matematiikka on noin vaikeaa.