Mainos

John Lethemon Lukon veräjänvartijana

  • 39 383
  • 263

Siklenka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Itse näkisin Salosella hyvikin olevan mahdollisuudet pelata sen noin 15 peliä ja olemaan liigatason kakkosmokke ensi kaudella. Ja mikäli Leten käyrä osoittaa ylöspäin, niin mielestäni hyvä tandemi ensi kaudelle. Loukkaantumisia ei oikein vaan kestä, mutta eiköhän sieltä joku pappi Hovinen saada tuuraamaan.
Salonen olisi hyvä kokeilu. Lisäksi Mestiksestä löytyisi omaa kasvattia Alex Mäkelän muodossa. Olisiko sitten riittävää kakkosmaalivahdin ruutuun, on eri asia. Hyvän kauden kuitenkin pelannut.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mun mielestä on aika mahdoton sanoa, että mihin Salosella on tällä hetkellä rahkeita. Eihän tuolla ole pelejä kuin heikkotasoisessa U20 sarjassa. Ei edes Mestispelejä. Mun mielestä nyt heitetään nuorelle kaverille vähän turhaan isoa viittaa harteille. 15 Peliä kuulostaa etenkin todella utopistiselta.
 
#16

Kokeilemalla tuo selviäisi. Ainakin Sportin Härkönen näyttää saavan kiekkoa kiitettävä+ tasolla kiinni Liigassakin yhden ottelun Mestis-kokemuksella.

Tällä kaudella Salosta tuskin kokeillaan, ainakin jos Lebedeff on riveissä mukana.
 
Joo en mä sitä sano etteikö olis mahdollista, mut turha laskea sen varaan mitään. Ennemmin luotan, että Mäkelä Mestiksestä voisi hoitaa kakkosen tontin ja Salonen kannattaisi käyttää ensi kauden Mestiksessä. Mestiksestä se Lehtinenkin aloitti oman nousunsa. Kaikki eivät tietysti mene samaa polkua, mutta U20stä hyppy Liigaan on valtava.

Ettei mene ihan offtopiciksi, niin sanottava, että olen samaa mieltä siitä edellä olevien kanssa, että Lethemonista on tullut hyvä ykkönen. Mutta mestariveskariksi pitää vielä ottaa steppiä. Kehitys on ollut hyvää.
 
Lehtinen ja Setänenkin ottivat oppia Mestiksessä. Molemmat pelasivat finaaleissa asti ennen ensimmäistä kunnollista Liiga-kauttaan ja Lassi meni KeuPan kanssa päätyyn asti. Kumpikin oli noilla kausilla (13-14 ja 17-18) Lukossa kolmoskassari ja saivat pelata muutaman matsin Liigassakin. Setäsen tosin oli suunniteltu olevan Zapolskin kakkonen, mutta loukkaantui pidemmäksi aikaa ja kauden lopulla tie vei Jukureihin kun Liigassa ei ollut pelejä luvassa ja U20 oli pelattu läpi. Kumpikin näistä muuten torjui U20 pronssille silloin aikanaan.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nyt en niin tarkasti viitsinyt seurata että olisin torjuntoja laskenut. Mutta kyllä mä ihmettelen tuollaisia lukemia: HIFKin maalivahdit 16 ja Lethemon 8 eli 24 torjuntaa pelissä yhteensä maalivahdeille.

On se tosi että kenttäpelaajat plokkaavat nykyään vetoja enemmän kuin aiemmin. Mutta ihmettelen silti noita lukuja.

Muistan sen kun kaudella 2011-12 Uraman vetäessä viimeisiä pelejään valmentajana Lukko hävisi kotona Jokereille oliko se nyt 2-4 vaikka johti peliä vielä 2-1 kun taulussa oli 55 minuuttia. Silloin Jokerien maalivahti torjui 15 kertaa, ja sitä pidettiin ainakin katsomossa ainutlaatuisena katastrofina ettei tuon enempää vetoja saada maalille ja että mitenkä voidaan tuollaisilla laukausmäärillä edes kuvitella pelejä voitettavan. Että 17 laukausta yhteensä päin maalia? Ennenkuulumatonta siihen aikaan, muttei enää nykyään.

No ei toi nyt mitenkään Lethemoniin liity edes.
 
Danforth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Luleå HF

Tuntuu, että älykiekko vaikuttaa tuohon paljon.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Roku

Moonshine Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kolmen voiton Lukko
@Roku jos en nyt ihan hakoteillä ole, niin käsittääkseni ihan viime vuosina älykiekkoteknologian kehittyminen on ikään kuin syönyt maalivahdeilta torjuntoja. Nyt saattaa olla vetoja jotka maalivahti torjuu, mutta jos katsotaan että ne olisivat menneet niukasti ohi tai tolppaan, niin torjuntasarakkeeseen ei merkintää tule. Tarkistamatta sanoisin että tällä kaudella Liigan maalivahtien torjuntaprosentit ovat kauttaaltaan huonompia kuin vielä joitain kausia sitten.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Roku
Nyt en niin tarkasti viitsinyt seurata että olisin torjuntoja laskenut. Mutta kyllä mä ihmettelen tuollaisia lukemia: HIFKin maalivahdit 16 ja Lethemon 8 eli 24 torjuntaa pelissä yhteensä maalivahdeille.

On se tosi että kenttäpelaajat plokkaavat nykyään vetoja enemmän kuin aiemmin. Mutta ihmettelen silti noita lukuja.

Muistan sen kun kaudella 2011-12 Uraman vetäessä viimeisiä pelejään valmentajana Lukko hävisi kotona Jokereille oliko se nyt 2-4 vaikka johti peliä vielä 2-1 kun taulussa oli 55 minuuttia. Silloin Jokerien maalivahti torjui 15 kertaa, ja sitä pidettiin ainakin katsomossa ainutlaatuisena katastrofina ettei tuon enempää vetoja saada maalille ja että mitenkä voidaan tuollaisilla laukausmäärillä edes kuvitella pelejä voitettavan. Että 17 laukausta yhteensä päin maalia? Ennenkuulumatonta siihen aikaan, muttei enää nykyään.

No ei toi nyt mitenkään Lethemoniin liity edes.
Eikö tuo älykiekon saapuminen muuttanut noita torjuntamääriä aika merkittävästi alaspäin? Näin muistelisin jostain kuulleeni. Eli jos maalivahti torjuu, mutta kiekko ei olisi mennyt maaliin, niin sitä ei lasketa torjunnaksi. Älykiekon avulla nuo pystytään poistamaan tilastoista todella tarkasti, kun ennen jouduttiin luottamaan ihmissilmään ja torjuntoja tuli sitä kautta enemmän. Korjatkaa jos olen väärässä.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ja onhan torjuntaprosentitkin tainneet laskea. Kai ne nykyään on enemmän "oikein" kuin ennen, kunhan olisivat vertailukelpoisia eri sarjojen välillä.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onhan peli myös muuttunut. Nykyään ei lauota enää huonoista paikoista niin usein, vaan pyöritetään ja haetaan hyvää paikkaa. Harvemmin lauotaan heti sinisen jälkeen ilman maskia.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eiliseltä vielä: Hovinen 73,3 % ja Vinni 62,5 %. Puulaakin torjuntaprosenteiksi hyvät, tuosta ei oikein voi kuin parantaa.

Tarkistin maalit
1-1. Hovinen päästi suht helposti Jandricin kudin sisään, ei maskia
2-1. Kainulainen täysin vapaana maalin edessä, ei saumaa kassarilla
3-1. Patun epäonnistunut kaaliperhonen maalin edestä sisään, Hovinen ei ollut hereillä.
4-1. Knotin jalasta kiekko omiin, ei saumaa kassarilla
5-1. Vinni liukui sivuun maalista ja teki omiin. Maalivahdin moka.
6-1. Hyvä torjunta Saarelan vetoon, mutta kadotti kiekon ja liukui taas sivuun maalista. Ripari tyhjiin
7-1. Ikosen hyvä veto yläkulmaan pakin hassin jälkeen, ei saumaa maalivahdilla.

Nuorella Vinnillä aika karut lukemat Liigassa. Pari kautta sitten kahteen matsiin päästettyjen ka 6.43 ja torjuntaprosentti 73,7 %. Nyt tämä matsi ka 5.69 ja tuo 62,5 %.

Lethemon on aika luotettava, kun vertasi HIFK:n maalivahteihin. Tietysti ykkösmv Taponen on saikulla.
 
aimohemmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Säppi ja California Golden Seals
Jäljet vaan pelottavat. Hyvässä muistissa on Zagin sulaminen aikoinaan keväällä. Toivottavasti Lethen kunto ja peli-ilo kestää.
 
Praha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
On kyllä itsellä kova luotto tähän kaveriin. Eipä voi sanoa että kovin montaa peliä oltaisiin hävitty sen takia että Lethemon olisi epäonnistunut. Niinhän se kuitenkin yleensä on että maalivahti on joukkueen tärkein yksittäinen pelaaja.
 
EngAge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Oli kyllä maaginen peli Letheltä. Näitä saa tulla useampikin, mutta ei tällästä kuitenkaan voi toivoa/vaatia joka ilta.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei tunnu ihan taso pysyvän. Eilen aivan huippumatsi, tänään 2 sellaista sisään, jotka eilen koppasi. Keväällä pitää pelistä toiseen taso pysyä, jos Lukko mestaruuden haluaa. Tänään on ehkä varaa ottaa heikompi ilta, kun vastustajan viisikkopeli on sekaisin ja mv-peli Liigan pohjasakkaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös