Mainos

John Lethemon Lukon veräjänvartijana

  • 39 433
  • 263

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei paras peli mutta ei huonokaan.

Koetin laskea noita torjuntoja pelin aikana, Metsolan jätin suosiolla rauhaan jo ensimmäisessä erässä mutta mielestäni Lethemonille ne menivät kohtalaisen oikein kyllä vaikka kauhean pieni määrä olikin.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lethemonilla on nyt Liigan maalivahdeista eniten pelattuja matseja, 20 kpl.

Lethemon on torjunut juuri maaliodottaman mukaisesti, eli liigakassareista ylempää keskitasoa. Selvästi edellä ovat vain Rimpinen ja Metsola ja Bibeau. Hieman edellä Ortio, Salminen, Lekkas, Svoboda ja Herpin.

Esim Kärppien kaksikko Karhunen - Westerholm ovat päästäneet molemmat yli 8 maalia enemmän, kuin odottama kertoo. Samoin pahasti ovat pettäneet Tepsin Werner ja JYP Vehviläinen. Hieman yllätyksenä myös Ilveksen mv-peli on ollut aika heikkoa maaliodottaman mukaan.

Huomiona vielä seuraavasta vastustajasta Sportista. Loukkaantunut Svoboda on ollut Liigan parhaita kassareita, sen sijaan nyt maalissa oleva Halonen on ehtinyt jo päästää lähes 5 maalia enemmän kuin maaliodottama. Tuossa iskun paikka.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kuitenkin selkeä ykkösmaalivahti. Se haaroista livahtanut 2-1 oli sellainen mikä ei olisi saanut mennä, mutta eihän tämä peli sen enempää Lethemonin piikkiin mene kuin keskiviikon peli Leben piikkiin.
 
Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin Lukko
Kuitenkin selkeä ykkösmaalivahti. Se haaroista livahtanut 2-1 oli sellainen mikä ei olisi saanut mennä, mutta eihän tämä peli sen enempää Lethemonin piikkiin mene kuin keskiviikon peli Leben piikkiin.
1-2 maali oli hieno ohjaus metrin päästä. Neljäs maali eniten otettavissa.
 
Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Keskiviikkona Lebedeffin taakse meni viisi kiekkoa ja samaan "saavutukseen" ylsi tänään Lethemon. Ei toki pelkästään veskaripeliin kaaduttu kummassakaan ottelussa, mutta kyllä tällaisetkin tilastot ovat oire jostain.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Joo muistin nuo Tepsin maalit väärin. Se kolmas mikä lirui längistä oli se mitä tarkoitin, että olisi pitänyt jäädä alle mutta ei jäänyt. En minä noista muista maalivahtia arvostele. Tappio kumminkin tuli vaan siitä huolimatta antaisin Lethemonin pelata huomenna, vaikka luultavasti se onkin Leben vuoro.
 
Moonshine Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kolmen voiton Lukko
Ei taaskaan jäänyt yksinään Lethemonista kiinni, mutta torjuntaprosentti oli 80%. Ei tällaisilla lukemilla mitä Lethellä oli tänään ja Lebellä keskiviikkona voiteta yhtään mitään.
 
Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Lethemon pelannut urallaan viime vuodet 25-38 matsia kaudessa. Nyt melkein 50 pelin tahdissa. Alkaako rasitus näkyä jo otteissa?
 
J.Hetfield

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Kuparikiekko
Lethemon on tasanen suorittaja. Eilen alta riman, tänään taas parempi. Voiton takuumies. Tähän mennessä huonoa matsia seurannut aina hyvä. Illan ainoa päästetty olis ollut torjuttavissa mutta kolikon kääntöpuolella hyviä torjuntoja ja piti Lukkoa pystyssä.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tietysti se on vastustajan hyökkääjistäkin kiinni jos ja kun eivät maskiin mene, mutta tänään Lethemon näki jokaisen Tepsin laukauksen ja sitä mukaa myös otti ne kiinni. Poislukien tuo yksi mutta iso tasonnosto eiliseen ja oli voiton takuumies.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lethemon on tasanen suorittaja. Eilen alta riman, tänään taas parempi. Voiton takuumies. Tähän mennessä huonoa matsia seurannut aina hyvä. Illan ainoa päästetty olis ollut torjuttavissa mutta kolikon kääntöpuolella hyviä torjuntoja ja piti Lukkoa pystyssä.
Torjuttavissa ehkä, mutta ennen suoraan syötöstä lähtenyttä laukausta 3 nopeaa poikittaissyöttöä n. kolmessa sekunnissa, niin ei nyt varsinainen ihme että maaliin meni. Ennemminkin kaunis maali, kuin kassarin piikkiin.
 
J.Hetfield

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Kuparikiekko
Torjuttavissa ehkä, mutta ennen suoraan syötöstä lähtenyttä laukausta 3 nopeaa poikittaissyöttöä n. kolmessa sekunnissa, niin ei nyt varsinainen ihme että maaliin meni. Ennemminkin kaunis maali, kuin kassarin piikkiin.
Nojuu, juuri sitä meinasinkin että ei tuo nyt Lethemonin piikkiin todellakaan mene. Sivuttaisliikkeessä ei enää ehtinyt tarkkaan laukaukseen mukaan. Tällä kaudella ongelmat ei vaikuta olevan maalin suulla Leten ollessa vastuussa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #16

Nurangätine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pika-analyysini on se, että Lethemon on hyvä veskari, muttei kuitenkaan erinomainen. Taso on noussut kauden edetessä kuten pitääkin, mutta pystyykö nousemaan hyvästä erinomaiseksi? Tällä hetkellä olisin valmis jatkamaan sopparia myös ensi kaudelle, mutten olisi pahoillaankaan jos sopimusta ei jatkettaisi.
 
sambersson

Miten ajattelisit jatkossa, Lete selvä ykkönen ja joku random jukuri avaamaan porttia vai fifty-sixty semikovat nimet?
 
Falling Star

Aika pitkälti samaa mieltä. Mutta otan toisen näkökulman. Eipä oikein muillakaan ole sen parempaa tarjota. Tuntuu, että veskojen taso on laskenut huomattavasti Liigan paremmista ajoista. Silloin, kun Suomi vielä tuotti maalivahteja huippusarjoihin. Ainoastaan Rubin ja Metsola ovat sellaisia keneen vaihtaisin päittäin hetkeäkään miettimättä, mutta keneenkään muuhun Liigan veskareista en lähtisi vaihtamaan. Eri asia on sitten, jos ulkopuolelta on kiinnitettävissä parempaa kassaria. Todellinen hyvyys Lethemoninkin osalta voidaan naulata vasta keväällä, lisätiedot Zagidulinilta.
 
Nurangätine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Miten ajattelisit jatkossa, Lete selvä ykkönen ja joku random jukuri avaamaan porttia vai fifty-sixty semikovat nimet?
Kyllä Lete sen verran tasaisesti on suorittanut, että voisi jatkaa ykkösenä ja sitten vaikka joku tuollainen koodinimi Jukuri kakkoseksi + oma junnu kirittämään. Toki jos joku pirun kova kaveri olisi mahdollista saada ykköseksi niin tuo kahden molarin tasainen peluutus voisi toimia (30/30, 35-25). Tärkeintä on kuitenkin, että koppi tarttuu.
 
Jordani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, St. Louis Blues, Panelian Raikas
Itse näkisin Salosella hyvikin olevan mahdollisuudet pelata sen noin 15 peliä ja olemaan liigatason kakkosmokke ensi kaudella. Ja mikäli Leten käyrä osoittaa ylöspäin, niin mielestäni hyvä tandemi ensi kaudelle. Loukkaantumisia ei oikein vaan kestä, mutta eiköhän sieltä joku pappi Hovinen saada tuuraamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös