Ensimmäinen kausi Pennen alaisuudessa lähestyy loppuaan ja melkoista vuoristorataa ollaan menty. Parhaimmillaan joukkue on pelannut aivan upeaa kiekkoa, joskin siitä on saatu nauttia valitettavan pieni osa kaudesta. Suurin osa on ollut melkoista taaperrusta ja ailahtelua. Jos loppukaudesta selvitään "ehjin nahoin", joka tarkoittaa tässä kohtaa käytännössä sarjapaikan säilyttämistä, niin toivon, että nyt ei lähdetä sekoilemaan valmentajasopimusten kanssa. Pennellä on lappu ensi kaudelle ja myös apuvalmentajat Haataja, Pettinen ja Pekkarinen vaikuttavat asiallisilta kavereilta. Minulla ei tietenkään ole sellaista näkemystä joukkueen arjesta ja esim. henkilökemioista, jota joukkueen kokoamisesta vastaavilla on, mutta näin ulkopuolisin silmin arvioituna olisin kuitenkin sitä mieltä, että nyt on jatkuvuuden aika, joka tarkoittaisi nykyisen valmennusporukan jatkamista. Pidän tätä parempana tilanteena kuin sitä, jossa tällä hetkellä Kärpät, Pelicans ja Jukurit ovat. Kaikilla painettu paniikkinappulaa ja paketti sekaisin tulevaisuutta ajatellen.
Joka vuosi ei kannata aloittaa uutta "pitkäjänteistä" projektia, vaan joskus pitää aidosti olla myös sitä pitkäjänteisyyttä. Arvostan Pennen toimintatavassa sitä, että hän ei ole menettänyt hermojaan missään vaiheessa, eikä esim. heitellyt porukkaa turhautuneena bussin alle. Penne sai käsiinsä viime vuosien sekoilujen jäljiltä melko repaleisen paketin, jota on kuitenkin kauden mittaan kylmäpäisesti parsittu kasaan. Yksi kausi ei siihen kuitenkaan riitä, joten haluaisin aidosti nähdä, mitä tällä valmennuksella saataisiin aikaan ensi kaudella.
Joukkueen sopimustilanne näyttää erinomaiselta, joten jatkuvuutta on myös pelaajiston suhteen luvassa. Ennen ensi kauden kuvioita nyt on kuitenkin suoritettava tämä sesonki kunnialla loppuun. Playoutien välttäminen on tällä hetkellä prio 1, mutta jos satutaan saamaan pari voittoa ja kavereiden pelit napsuvat ennakko-oletusten mukaan, niin tiedä, vaikka tässä vielä nähtäisiin niitä kauan haaveiltuja pudotuspelejäkin.