Katsoin ton Ice Guardiansin. Hieman skeptisenä, koska usein näissä tuppaa olemaan puhuvia päitä, aikalaisia pelaajia ja tappelijoita, jotka lähinnä luettelevat syitä miksi tappelut kuuluu kiekkoon ja kriittisyys jää vähemmälle. Kaikki mielipiteet tulee kulttuurin sisältä ja argumentit laatikon ulkopuolelta, 2010-lukulaisesti loistavat poissaolollaan.
Ehkä tää oli vähän raikkaampi mitä odotin. Westgarth ja usea muu pääsi, päästi vähän lähemmäks yksilöä, tuntemuksia jne. Enkä epäile etteikö siinä kuplassa ja yhteisössä johon väkivallan uhka kuuluu olennaisesti ja kuta kuinkin hyväksyttävästi, ole fyysisesti ja psyykkisesti rauhottavaa jos sun olan yli kurkkii pari Isoa Poikaa. Eri asia tietysti kuuluisiko tällaista tilannetta olla, ja aika kauas tästä asetelmasta on tultukin huippuliigoissa. Sen brittikriminologin rooli dokumentissa jäi kyllä todella hämäräks, epätieteelliseksi. Ilmankin olis tullu hyvä kakku.
Mutta joo. Paljon on muuttunut 5-10 vuodessa. Eipä tuu Dropyourglovesista enää tsekattua joka päivä, että ketkähän viime yönä myllytti. Tuntuu epäolennaiselta. Mutta kuten ALPO aikanaan totes, ihminen/jääkiekkoilija on henkinen, fyysinen ja psyykkinen kokonaisuus. Monet tekijät vaikuttavat tuntemuksiin ja itsevarmuuteen. Psyykkaus ja fyysinen uhka, tai sen tuntu myös. Jos tietää, ihan Liigan tasollakin, että joukkueessasi on vähän riskimpi kaveri jonka luonteeseen ei kuulu kääntää toista poskea, se voi nostaa pelirohkeutta ja fiilistä 1-5%.
Tai jos se uhka löytyykin toiselta. Siihenkin täytyy sopeutua. Näin katsojana, Finley on yks harvoja uhkia tässä Liigassa. Fysiikkansa ja kykynsä taklata laidoilla, avojäällä, kovaa, puhtaasti. Harva haluaa jäädä alle. Näitä muutamia katseen vangitsijoita tässä sarjassa, joka vaihtoansa tulee seurattua intensiivisemmin, koska koko ajan on mahdollisuus tapahtua jotain.