Jesse Puljujärvi – supertähti

  • 838 251
  • 2 679

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Näistä kommenteista paistaa kyllä läpi edelleen aivan järjettömät odotukset Jesseä kohtaan. Ei hän ole vielä ylivoimainen pelaaja miesten tasolla, vain poikkeuksellinen lahjakkuus. Jesse toki pystyy pakkeja haastamaan, mutta ei hänkään tuollaisia kuljetuksia pysty onnistuneesti tekemään niin montaa, että niitä kannattaisi jatkuvasti yrittää.

Minun mielestäni kiekkoa kannattaisi yrittää pelata jesselle keskialueella enemmän vauhtiin kuin että pakki roiskii kiekon viivalta päätyyn.

Minä en ainakaan odota puljujärveltä mitään koko kentän sooloja vaan hyökkäys siniviivalta murtautumista alueelle. Jos hän saa kiekon keskialueella ja sekunnin kymmenyksen liikaa aikaa vastustajalta niin tuolla nopeudella, ulottuvuudella ja pitkällä mailalla todennäköisyydet päästä taidokkaan kärppämäisesti alueelle ovat paremmat kuin 50/50. Alkukaudestahan tämä pakkien kuskailu ja punaviivalta päätyyn roiskiminen on korostanut tätä havaintoa ettei kiekkoa saa keskialueella vauhtiin jesse eikä kukaan muukaan. Liian monta kertaa on laita auki mutta kiekkoa ei vaan sinne pelata.

Mutta samalla pittää muistaa että kärpät pelaa mestaruudesta ja joukkuepelin muokkaantuminen on prosessi.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Varmaankin on niin että yksilötaidollisesti U20-kisat ovat ainakin kärkijengien osalta aika selkeästikin meidän liigaa korkeatasoisemmat. Mutta mitä taas tulee viisikkopelaamiseen ja taktiseen kypsyyteen, niin siinä aikuiset miehet ovat paljon edellä. Ei miesten peleissä näe koskaan sellaista että koko viisikko on ihan sekaisin pitkin kenttää. Juuri tuo kaikenlainen höntyily on paljon vähäisempää.

Mutta toisaalta se näistä kisoista juuri niin viihdyttävät tekee että peli ei ole taktisesti niin jäykkää vaan pojat pelaa hirmuisella vauhdilla.
Juuri noin. Ei kannata sekoittaa noita kahta maailmaa keskenään. Liigassa peli on taktisesti niin paljon kypsempää kuin U20-skaboissa, ettei ole kovinkaan hedelmällistä arvottaa pelaajien otteita niissä keskenään. Tuon lisäksi liigapelaajat ovat keskimäärin aika paljon vahvempia ja kypsempiä kuin U20-pelaajat, jonka seurauksena yksilösuorituksissa onnistuminen vahvempia ja kypsempiä pelaajia vastaan taktisesti valveutuneessa ympäristössä on aika paljon vaikeampaa kuin U20-skaboissa.
 

JPL

Jäsen
Adolfilta ja Sesamilta erittäin painavaa asiaa. Näin se juuri menee. Ei miesten peleissä pääse vastaaviin tilanteisiin kuin käytännössä vastustajan virheiden seurauksena (lue: ylipelaaminen hyökkäys- / keskialueella). Julle on melko paljon Puljujärveä nopeampi pelaaja ja omaa myös nopeamman laukauksen, mutta ei hänkään kovin usein pääse tällaisiin tilanteisiin. Viime kaudella näitä tuli useammin, mutta syypää löytyi sitten ketjun uskomattoman hyvästä pelistä. Sieltä löytyi vaaramomenttia jokaiselta kaistalta, jolloin vastustaja ei pystynyt kaikkia pelaamaan pihalle jatkuvasti. Keskialueella syöttö vauhdissa olevalle laiturille vaatii todella hyvää ajoitusta ja jos syöttö epäonnistuu, tuloksena on hyvin usein ylivoimahyökkäys vastustajalle ja on todennäköisempää että vaarallinen maalintekotilanne tulee vastustajalle kuin itselle. Tämän takia näin ei pääsääntöisesti pelata.

Varmaan esimerkiksi Puljun kohdalla maalisarake olisi pari pykälää isompi, mutta yhtä todennäköistä on, että +/- sarake olisi vastaavan verran huonompi. Eli kokonaisuutena tämä olisi aiheuttanut enemmän maaleja Kärppien päähän kuin toiseen suuntaan ja pistesarakekkin saattaisi olla joukkueella pienempi.

Vaikka U20 maajoukkueissa pelaa ikäluokkansa taitavimpia pelaajia (ne jotka eivät jo pelaa NHL:ssä), yksikään noista viime viikon joukkueista ei pärjäisi liigassa. Väitän, että jokainen maaottelutauolla pelannut joukkue olisi liigassa häntäpäässä ja keväällä ihan hännillä. Taitoa ja vauhtia toki löytyy, mutta fyysisyydessä ja pelikäsityksessä sekä ennen kaikkea maltissa on valtaisa ero.

Muistetaan, että Puljujärvi ja Aho sekä Laine ovat maailman mittakaavalla ihan huippulahjakkuuksia ja nuo kolme ovatkin pelaajia, jotka liigassa kykenevät pelaamaan jo huipputasolla.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Hyvin menee Jesse! Jesse on 17 vuotiaana WJC psitepörssin numero 1 kuudella (2+4) pisteellään. Tämä heijastaa sitä näkemystä mihin moni on yhtynyt kauden mittaan. Kärppien Itä-länsi pelityyli ei ole paras sovitus pohjois-etelä tyyliselle pelaajalle. Parasta Puljujärvessä on tuo kehon kieli. Kuvastaa voimavaroja joita isot pelaajat omaavat. Fokus on täysin pelin sisällä.
 
Tuli mieleen, että jos jostain kumman syystä Tappara ei ole keväällä häviämässä Kärpille finaaleissa, vaan molemmat tippuvat jo aiemmin, niin olisihan siinä semmoinen lohdutuspalkinto, että näkisi Laineen ja Puljujärven vielä U18-kisoissa yhdessä. Kyllähän tätä herkkua katselisi pidempäänkin, kuin vain pari ottelua.
 

JPL

Jäsen
Tuli mieleen, että jos jostain kumman syystä Tappara ei ole keväällä häviämässä Kärpille finaaleissa, vaan molemmat tippuvat jo aiemmin, niin olisihan siinä semmoinen lohdutuspalkinto, että näkisi Laineen ja Puljujärven vielä U18-kisoissa yhdessä. Kyllähän tätä herkkua katselisi pidempäänkin, kuin vain pari ottelua.

Voisi olla ihan kohtuullista dominanssia niissä karkeloissa. :)
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
MInä haluaisin kyllä nähdä, mihin tuon kolmikon taidot riittävät MM-kisoissa. Aika paljon tulee vanha Tupu-Hupu-Lupu mieleen, ei tuollaista kolmikkoa ole Suomella ollut vuosiin.
 

Verilepakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No niin pojat ja tytöt. Miten saadaan Jessestä hieman tuotteliaampi Liigassa? Onko Marjamäki kisoja katsellessaan saanut kenties jotain tuoreita ajatuksia peluutuksen suhteen. Toivottavasti. Osaa tuo poika kuitenkin pisteitäkin tehdä joten ei liene ihan mahdotonta että Liigassakin löytyisi joku keino kaivaa ne esiin. Tekeehän Ahon poikakin Liigassa kovaa jälkeä hei. Mahtavat kisat pojjilla jo tähän mennessä.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ensimmäiset pelinsä liigassa Pulju pelasi tuolla tyylillä, millä vetää nyt MM-kisoissa. Viimeiset iloisen hyökkäävät Puljun pelit liigassa olivat viime kaudella, kun pelasi muutaman matsin yhdessä Davisin ja Mäenalasen kanssa. Nyt on kuitenkin oppinut Kärppien jarrutyyliin eikä se vain yksinkertaisesti sovi hänelle.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ehkä historiallisen kova suoritus luo paineita Marjamäen suuntaan antaa Puljujärven kentälliselle jotain erivapauksia?
Samaan tyyliin vaan kuin Detroitin venäläisille aikanaan sanottiin: "Tehkää mitä huvittaa" :) Nojoo... ei taida nykypäivänä olla mahdollista.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Ensimmäiset pelinsä liigassa Pulju pelasi tuolla tyylillä, millä vetää nyt MM-kisoissa. Viimeiset iloisen hyökkäävät Puljun pelit liigassa olivat viime kaudella, kun pelasi muutaman matsin yhdessä Davisin ja Mäenalasen kanssa. Nyt on kuitenkin oppinut Kärppien jarrutyyliin eikä se vain yksinkertaisesti sovi hänelle.

Se on kyllä totta että tuo vauhtikenttä oli parhaimmillaan täyttä viihdettä, eikä "jarrutyyli" ole Jessen peliä. Mutta onhan tämä kausi ollut kokonaisvaltaisemman pelin oppimisen kannalta tärkeä.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Se on kyllä totta että tuo vauhtikenttä oli parhaimmillaan täyttä viihdettä, eikä "jarrutyyli" ole Jessen peliä. Mutta onhan tämä kausi ollut kokonaisvaltaisemman pelin oppimisen kannalta tärkeä.
Tuo on ehdottomasti totta ja Jesse on sen seurauksena paljon parempi pelaaja kuin vuosi sitten. Seuraavan askeleen ottaminen myös helpompaa kun pelaa jo nyt vahvasti molempiin suuntiin.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Puljujärvellä on edessä kultainen tulevaisuus kunhan pysyy järki kädessä. Ehtii vielä helposti rikkomaan Jagrin pistepörssi (18p) ennätyksen näissä kisoissa ja se on sellaista valuuttaa mikä on kova sana rapakon takana.
 

Stargazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Boston Bruins
Kolme pistettä mentävänä Puljulla Jagrin ennätykseen ja se on erittäin mahdollista kun Suomella joka tapauksessa on kaksi peliä vielä pelaamatta.
 

Bacon

Jäsen
Veikkaan, että Pulju ja Aho tulevat saamaan näistä kisoista samanlaisen boostin kuin Teräväinen pari vuotta sitten ja alkaa tekemään tuhoa liigassa. Toki Aho on ollut koko kauden hyvä. Toivottavasti heput ovat 8.1 kokoonpanossa Kisapuistossa.
 
Ei niin väliä parilla syöttöpisteellä mutta minusta Puljujärven positiivisin suoritus tänään oli se lämäri suoraan syötöstä, ensimmäinen koko turnauksessa. Tai kärjistetysti ensimmäinen koko kaudella viime kaudella menetetyn itseluottamuksen jälkeen. Vaikea pomppiva kiekko mutta onetimeri lähti vihaisesti. Lämärihän on Puljulla ollut aina painava mutta nyt kun viimein pääsi käyttämään sitä, niin veikkaan, että tässä turnauksessa heittää vielä yhden suoraan syötöstä lämäri-maalin. Mutta tosiaan hyvä peli muutenkin tänään, vaikka Laine oli ehdoton tähti numero 1.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Juuri näin. Paitsi että niitä kielikursseja on kyllä syytä ottaa jo ennen kesää. Varaustilaisuudessa viimeistään joutuu antamaan jo haastattelun jos toisenkin Lontooksi, eikä se tällä hetkellä Jesseltä suju edes vähää alusta. Änärissäkin on huomattavasti Suomea enemmän kaikkea pelin ulkopuolista hössötystä haastatteluineen ja kissanristiäisineen. Pakkohan pojan on opetella edes selviämään ilman tulkkia, vaikkei mikää ruuneberi tarvitsekaan olla.
 

Lomppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aina joskus sitä jaksaa ihmetellä, kun aikuiset ihmiset fanittaa näitä jää kiekkoilioita. Onneksi osaa pelata. Ei se ameriikassa ainakaan yhtään kakkossyöttöä saa puhumalla hommattua.
 
Eihän esimerkiksi Malkin puhunut edes tuon vertaa lontoota kun NHL:ään meni. Näin joskus jonkun videon missä jakoi Pittsburghissa fanien kotiin lippuja ja totesi "Me Jevgeni. Me give you ticket."
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Tämähän on vain plussaa, ruudittaa vain sitä metsistä tähtiin statusta millä miestä voi markkinoida. Aika harvinaistahan toisaalta tuo on Suomessa ettei puhe luista, nykyään kun pelkät paperit lukiosta osoittaa jo sen että englannin taito on välttävä, jolla pääsee alkuun ympäri maailmaa, puhuminenhan se vasta on mikä kehittää sitä kielitaitoa. Sinäänsä tuo taito ei ole välttämätön. Mikäli laittaa laattaa reppuun niin kyllä se joku aina puheet hoitaa. Helpottaisi toki varmasti päästä jonkun suomalaisen tiimiin jolloin apuja tulisi alkuun paremmin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös