Jesse Puljujärvi – supertähti

  • 835 790
  • 2 679

Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ei se tehottomuus välttämättä haittaa, mutta Puljun pelaaminen on ollut omaan silmään todella huonoa viime aikoina. Höntyilee ja ei käytä omia vahvuuksiansa.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Se mikä mua edelleen eniten Puljujärven NHL-uraa ajatellen huolestuttaa, ettei hän ole hirveästi taidollisesti mennyt eteenpäin. Pelitaidot Jessellä on toki aina olleet sellaiset ok hyvät, mutta ei mielestäni mitenkään erityiset. Aika samannäköistä menoa se on edelleen, kuin junnunakin.

Kiekonkäsittely, laukaisutauto, syöttötaito ja luistelutaito. Nämä vaan pitäisi olla paremmat, jos haluaa tehdä tulosta NHL:ssä. En tiedä, miten näitä asioita on reenaamisessa painotettu, mutta ehdottomasti olisi ainakin pitänyt ihan henkilökohtaista taito- ja luisteluvalmentajaa miettiä. Jesselle tulee edelleen välillä niin uskomattoman helppoja kiekonkäsittelyvirheitä, huonoja syöttöjä ja huonoja laukauksia. Suoraluistelu on kyllä nopeaa ja vahvaa, mutta sitten taas muilla luistelun osa-alueilla olisi paljon kehitettävää.

Sen sijaan fysiikka kyllä on kehittynyt. Pystyy nyt käyttämään isoa kroppaansa paremmin hyödyksi. Tuolla kropalla kun pääsee täyteen vauhtiin, niin onhan häntä välillä vaikea pidellä. Nähdäkseni enimmäkseen juuri fyysisten ominaisuuksien ansiosta Jesse Liigassa välillä dominoi. Tämä etu kuitenkin taas sitten pienenee, kun siirrytään pelaamaan maailman parhaita vastaan.

Enkä nyt tarkoita, että Jesse olisi täysin puukäsi tai peliälyä vailla, mutta silti tuo nykyinen taitotaso ei välttämättä pienemmässä tilassa ja nopeammassa temmossa riitä.
 

JPriest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Se mikä mua edelleen eniten Puljujärven NHL-uraa ajatellen huolestuttaa, ettei hän ole hirveästi taidollisesti mennyt eteenpäin.
Tämä se itseänikin harmittaa. Jesse on jo kova tekijä isolla jäällä ja ollut useamman vuoden, mutta jotenkin itselläni edelleen se mielikuva, että Jesselle riittää se, että on täällä kova. Itse en viimekaudella nähnyt sitä kehitystä minkä olisin halunnut nähdä, eli suoraviivaistanut peliään kohti maalia ja koittaisi saada luisteluun nopeita käännöksiä. Jääpallokäännöksillä ei NHL:ää valloiteta. Se kiekko elää niin paljon nopeudesta ja nopeista käännöksistä. Ja joo Jesse on vauhtiin päästyään erittäin nopea, mutta ei ole niinkään räjähtäväisyydellään nopea ja ne ekat potkut tekee paljon pienessä tilassa
 

Kämmenrumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston
Tämä se itseänikin harmittaa. Jesse on jo kova tekijä isolla jäällä ja ollut useamman vuoden, mutta jotenkin itselläni edelleen se mielikuva, että Jesselle riittää se, että on täällä kova. Itse en viimekaudella nähnyt sitä kehitystä minkä olisin halunnut nähdä, eli suoraviivaistanut peliään kohti maalia ja koittaisi saada luisteluun nopeita käännöksiä. Jääpallokäännöksillä ei NHL:ää valloiteta. Se kiekko elää niin paljon nopeudesta ja nopeista käännöksistä. Ja joo Jesse on vauhtiin päästyään erittäin nopea, mutta ei ole niinkään räjähtäväisyydellään nopea ja ne ekat potkut tekee paljon pienessä tilassa

OLS:n porukassa tollasella kaartelulla pärjäis.. Eikös hänen juuret jääpallossa olekkin?
 

JPL

Jäsen
Jos Metsävainion raakaa pois, niin Pulju ollut heti toiseksin näkyvin hyökkääjä puolustuspäässä.

Sillain negatiivisesti.
 

Hanslankari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aktiivinen aloitteellinen rohkea sakki
Voi jumalauta alkaa olla turhautunut Jesse. Niin tyhmiä kakkosia välillä ettei paljon päätä pakota.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Aho, Saravon Pekka
Voi jumalauta alkaa olla turhautunut Jesse. Niin tyhmiä kakkosia välillä ettei paljon päätä pakota.
Tämänhetkinen Pulju ei ees oo kovin paha menetys Kärpille, kun sinne tarunhohtoseen joskus lähtee.
 

JPL

Jäsen
Joku vois joutessaan tekaista Jessen tekemisistä tilastot ennen ja jälkeen NHL sopimuksen. Kiinnostaisi varsinkin +/- sekä syöttötilasto, jos ne jostain löytyy.

Edit: No eipä noista juuri irti mitään saa, kun näköjään oli vain 2 ottelua ennen sitä sopparia 7.10.

Itse asiassa kun tuota ottelu-ottelulta tilastoa katsoo, niin Pulju on ollut kahdessa ottelussa hyvä ja lopuissa paska.
 
Viimeksi muokattu:

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Kyllä koko ykköskenttä on jäässä, Puljujärvi minusta on tässä näkyvin pelaaja, sekä hyvässä että pahassa.

Tänään tyhmiä jäähyjä, se on totta.
Tänään oli hyökkäyspäässä vähän parempaa tekemistä, kuin esim. Satakunnan kiertueella, jonka aikana en edes muistanut ketjun olemassaoloa - ainakaan positiivisessa mielessä.

Pulju kieltämättä heikoin yksilö atm. tuossa kentässä. En tosin sanoisi, että Spedekään on täysin omalla tasolla pelannut. Mutta näinhän sitä tupataan sanoa, että joukkue on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki - pätee kai yksittäisiin kentällisiinkin.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Joku vois joutessaan tekaista Jessen tekemisistä tilastot ennen ja jälkeen NHL sopimuksen. Kiinnostaisi varsinkin +/- sekä syöttötilasto, jos ne jostain löytyy.

Edit: No eipä noista juuri irti mitään saa, kun näköjään oli vain 2 ottelua ennen sitä sopparia 7.10.

Eipä voi olla kovin tyytyväinen Puljun kolmen eka pelin jälkeiseen aikaan, mutta eipä tuolla oikeen kukaan säväytä.. Ehkä kemiat ei kohtaa, ehkä koronatauko..
Sopimuksen tekemisen jälkeen Pulju ei pelaa enää alivoimaa, vaikka sen piti olla yksi kehityskohde tälle kaudelle. Voisiko olla että Oilers suojaa pelaajaansa loukkaantumisilta?

Pakko mainita positiivisena asiana tän kauden Kärppäjunnujen pelitilannekovuus.
 

Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sopimuksen tekemisen jälkeen Pulju ei pelaa enää alivoimaa, vaikka sen piti olla yksi kehityskohde tälle kaudelle. Voisiko olla että Oilers suojaa pelaajaansa loukkaantumisilta?

Kyllähän tuo on pelannut alivoimaa ihan normaalisti. Tänään nyt enimmäkseen istui jäähyllä, joten silloin on vaikea osallistua alivoimaan.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Kyllähän tuo on pelannut alivoimaa ihan normaalisti. Tänään nyt enimmäkseen istui jäähyllä, joten silloin on vaikea osallistua alivoimaan.

Verrattuna eka pelien peluutukseen ei Pulju pelaa enää kuin ehkä viimeiset 10 sekuntia alivoimaa mikäli vastustaja ei ole tehnyt maalia ennen sitä.
 

Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Verrattuna eka pelien peluutukseen ei Pulju pelaa enää kuin ehkä viimeiset 10 sekuntia alivoimaa mikäli vastustaja ei ole tehnyt maalia ennen sitä.

Ässiä vastaan tuli yksi jäähy ja sen alivoiman Kunyk pelasi lähes kokonaan, joten ei siinä pelissä kovin moni muukaan päässyt pelaamaan. Lukkoa vastaan Kärpät pelasi 6 minuuttia alivoimaa, joista Jesse pelasi 1 minuutin. Eihän se niin paljon ole kuin kärkipelaajilla, mutta eipä tuossa mitään poikkeavaa näytä olevan.

Ja mitä tulee siihen, että Oilersin suunnalta tulisi viestiä siitä, ettei Jesseä saa laittaa alivoimaan, niin toivottavasti oli vitsi.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ajattelin tänään vihdoin tulla haukkumaan Jessen pystyyn, mutta näköjään ei tartte tehdä sitä kun muut ovat hoksanneet saman. HPK:ta vastaan toki voittomaali ylivoimalla, mutta muuten Jesse on ollut jo useamman pelin aivan sysipaska. Mihin on hävinnyt se jätkä, joka dominoi harkkamatseissa lähes jokaisella osa-alueella?
 

WildThing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja Minnesota Wild
En tiedä onko sattumaa, mutta Jessehän oli erittäin pirteä myös toissa training campilla Edmontonissa, ja sen jälkeen aika heikko. Kyllähän tuossa Jessen pelissä paistaa ne samat heikkoudet ja vahvuudet kuin ennenkin. Jotain radikaalia muutosta tuohon kaarteluun pitäisi saada. Itse en enää usko että sellaista nähdään. Jesseltä pitäisi yksinkertaisesti kieltää kaarrosten tekeminen ja opetella pelaamaan pienessä tilassa.
 

Justus76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Valmennuksen pitää reagoida vaikka mikä nimi on selässä, jos peli ei maistu ykköskentässä ja niitä tehoja ei tule. Sitten haetaan vauhtia allemmista ketjuista. Pelipaikka pitää kaikkien ansaita joka päivä. Täysin hyodytöntä peluuttaa sellasta miestä ykkösketjussa, joka ei pysty tehoja tekemään.
 

Itäpuu

Jäsen
Puljuhan vei yks-ykkösiä koko ajan, hommasi jäähyn, syötteli poikkeuksellisen hyvin, YV:llä esim ei yrittänyt neliön läpi yms. Ei tullut pisteitä "kuin" yksi maali. Epäonnistunut veto? No ei ollut, jos syöttö tulee metrin eteen. Ei nyt mitään dominointia ollut, mutta kovat on porukalla odotukset, jos tämä oli huono peli. Jäähyt oli huonoja kyllä.
 

Zinetula

Jäsen
Puljuhan vei yks-ykkösiä koko ajan, hommasi jäähyn, syötteli poikkeuksellisen hyvin, YV:llä esim ei yrittänyt neliön läpi yms. Ei tullut pisteitä "kuin" yksi maali. Epäonnistunut veto? No ei ollut, jos syöttö tulee metrin eteen. Ei nyt mitään dominointia ollut, mutta kovat on porukalla odotukset, jos tämä oli huono peli. Jäähyt oli huonoja kyllä.
Näin. Kyllä tämä ottelu oli minustakin parempi kuin edellinen, jolloin kiekot pomppivat yms. Puljua kohtaan odotukset ovat omilla ja muillakin seuraajilla vaan niin korkeissa sfääreissä, että jatkuvasti odotetaan vain kovaa tasoa ja tehoja. Ja varmasti näin tekee erityisesti Pulju itse. Siksi pelissä näkyy tuskastumista pelin sisällä ja tasaisuus puuttuu. Tulee paljon hyvää, mutta myös huonoa.

Vaikea on sanoa, miten paljon koronatauko tai yköspakkiparin puuttuminen on syventänyt ykösketjun lamaa. Kuitenkin koko ketju on ollut viisi peliä ihan varjojen mailla. Esim. kapteeni Pyörälällä on viiteen edelliseen peliin kiikarit 0+0 ja tehotilastossa -3. Puljulla ja Kunukilla identtiset tehot samassa ajassa ennen HPK-matsia. Aika vähän on puhuttu Kunykin ja Speden heikoista otteista. Suoraan sanottuna eipä ole heiltäkään nähty kummoisia otteita ennen HPK-peliä, ajoittain pelaaminen on ollut hyökkäyssuuntaan heilläkin kovin surkeaa ja Kunykin ratkaisut ylivoimallakin kehnoja. Kunyk sai tehonsa esiin entistä seuraansa vastaan ja Spede pelasi parhaan pelinsä moneen peliin ja selvästi oli työhaalarit päällä.

Pulju on vielä nuori pelaaja ja hänellä näkyy enemmän ailahtelua pelin sisällä etenkin kun homma tökkii nähdyllä tavalla. On sattunut parit anteeksiantamattomat virheet omassa päässä ja jokunen tyhmä jäähy. Kokeneemmat Pyörälä ja Kunyk näitä harvemmin tekevät ja sitä kautta saavat aiheesta vähemmän kritiikkiä. Puljun otteet ovat enemmän seurausta koko ketjun huonosta suorittamisesta kuin kokeneemmilla ketjukavereilla. Virheet ovat ikäviä, mutta Jutin sanoin eteenpäin. Tasaisuutta täytyy löytää ammattilaiseksi tultaessa ja varmasti se löytyy häneltäkin samalla kun se itsensä pahin kriitikko löysää hieman otettaan ja tilalle tulee kokemusten myötä rentoutta.

Liiga ei ole helppo paikka dominoida jatkuvasti, etenkin jos peli tökkii eikä itseluottamus ole hyvällä tasolla. Se napsu itseluottamusta näkyy vaikkapa maalipaikoissa. Moni muukin pelaaja on näyttänyt, ettei sopeutuminen ole automaatio heti startista. Suomelalla on kolme peliä, 0+0 ja -3 yli 20 minuutin vastuulla. Kotkaniemellä on niin ikään kiikarit neljässä pelissä ja -2. Molemmilla sekä Suomelalla että Kotkaniemellä on aloitusprosenttikin selvästi alle 50:nen. Eiköhän se peli heilläkin lähde rullaamaan alun vaikeuksien jälkeen aivan kuten uskon Puljunkin suhteen käyvän.
 

karfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun kärpät
Mä kiinnitin mm. Olikohan Ässiä vai Lukkoa vastaan, että Kärppien pyörittäessä YV:tä kovempi "paineisku" annettiin kiekolliseen heti kun kiekko oli puljulla. Selkeästi huomattu tuo yks puljun heikkous pelata kiekolla paineen alla kun pelin suunta on vielä selkä pelille päin.

Sitähän on toitottanut mm. Ika Lehtonen että puljulle painetta ja kovaa kamppailua. Nyt sitä ei ainakaan pulju osaa ottaa ihan positiivisena haasteena kun tuntuu niin helposti turhautuvan. Ei viime kaudella turhautunut noin helposti.

Onko A rinnassa ja saatu sopimus Nahilaan kasannut niskaan vain niin kovat paineet että focus meinaa karata epäolennaiseen.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Valmennuksen pitää reagoida vaikka mikä nimi on selässä, jos peli ei maistu ykköskentässä ja niitä tehoja ei tule. Sitten haetaan vauhtia allemmista ketjuista. Pelipaikka pitää kaikkien ansaita joka päivä. Täysin hyodytöntä peluuttaa sellasta miestä ykkösketjussa, joka ei pysty tehoja tekemään.

Eli Pyörälä alaketjuihin? Pulju nyt on kaiken kritiikin sekä vaisumpien pelienkin keskellä 40 maalin vauhdissa ja jos katsotaan maaleja, kokonaispisteitä tai tehotilastoa on Pyörälä heikoin lenkki. Hänestäkään en kyllä ole erityisen huolissani, mutta pieni yläketjujen pyörittely voisi olla kokeilemisen arvoista.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Selvennän vielä, että en minä oikeasti näe tarvetta Pyörälänkään kritisoinnille, mutta kun puhuttiin alaketjutiputuksesta tehojen puutteen johdosta ei Jessen pitäisi olla ensimmäisenä vaarassa.

Kai jotkut tarvitsevat sylkykuppeja ja Mäenalasen ja Puljun kaltaiset pelaajat ansaitsevat tuon paikan sillä heidän kaltaiset pelaajat erottuvat hyvässä, mutta huonona päivänä välillä myös pahassa. Kärsin varmasti ajoittaisesta puusilmätaudista siinä missä muutkin mutta olen huomannut, että meillä on kirjoittajia jotka ovat hiljaa silloin kun Jessellä menee hyvin, mutta kirjoittavat mielellään kärkkäitä kommentteja ja tykkäävät toisten sellaisista heti kun saumaa tulee.

Kyseessä on kuitenkin nuorehko oma kasvatti joka riistää ja raastaa paikkoja huonoimmissakin peleissään ja joka olisi koko kauteen suhteutettuna vain yhden maalin päässä 33 vuoden takaisesta kaikkien aikojen liigaennätyksestä. En tahtoisi vaikuttaa herkkänahkaiselta kun ei tämä kuitenkaan oikeasti niin tärkeää ole itselleni, mutta mielestäni tällaiset kaverit ansaitsisivat kannattajien tuen myös vaikeampina jaksoina. Onneksi kovin monen kannattajan kohdalla näin onkin. Huomenna sitten paukutellaan maaleja, eiköstä vaan Kärpät ja Jesse!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös