NHL on pelkkää bisnestä joukkueen näkökulmasta. Jos Edmonton katsoisi ettei heillä ole Jesselle mitään käyttöä ja jostain saisi vaihdossa kasan kiekkoja, he vaihtaisivat koska sekin olisi tyhjää parempi. Simppeliä. Edmonton kuitenkin uskoo edelleen, että Jesse on arvokkaampi, joten he eivät ole hänestä vielä luopuneet.
No ei nyt ihan näinkään. Kyllä se seura saattaa odotella jos sen arvo sattuisi joskus nousemaan. Jos ei nouse, niin menettivät kassillisen kiekkoja.
 

ijuka

Jäsen
Mutta kun asenne harjoittelua kohtaan on täyttä rautaa. Osin kovan harjoittelun ansioista hän on nuorella iällä pelannut jo kolmella kaudella NHL:ssä. Luonnollisesti hän on myös erityisen lahjakas. Nämä höpinät huonosta asenteesta ovat kyllä typeriä.
Ilmeisesti ei ole, jos ei edes Englanninkieltä jaksanut opetella muuttaessaan Amerikkaan.

En puhu harjoittelun kovuudesta. Toki voi kovaa harjoitella niitä asioita joista tykkää. Siitä en puhu, vaan siitä että harjoittelee kehittyäkseen niillä osa-alueilla, joilla kehitystä tarvitsee, mitä hän ei ole tehnyt.

Otetaan vaikka matematiikan YO-kirjoitukset esimerkkinä. Sanotaan, että olet todella lahjakas geometriassa, muttet osaa lainkaan differentiaalilaskentaa. Jos treenaat kovaa, 10 tuntia päivässä YO-kokeisiin kertaamalla pelkkää geometriaa, niin miten hyvä asenne sinulla oli YO-kirjoituksiin valmistautumisessa?
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
On eri asia treenata kovaa, ja treenata oikein.
En puhu harjoittelun kovuudesta. Toki voi kovaa harjoitella niitä asioita joista tykkää. Siitä en puhu, vaan siitä että harjoittelee kehittyäkseen niillä osa-alueilla, joilla kehitystä tarvitsee, mitä hän ei ole tehnyt.
Eli asennetta löytyy kovaan harjoitteluun, mutta hän ei joko osaa tai halua treenata oikein?
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Eli asennetta löytyy kovaan harjoitteluun, mutta hän ei joko osaa tai halua treenata oikein?
No näinhän asia on ainakin huhujen mukaan mennyt. Ei jaksaisi tähän enää palata mutta se paljon puhuttu Buljun englanninkielen osaaminen on ihan konkreettinen esimerkki. Onko kiinnostanut tarpeeksi? Huhuja ollut että Buljulle neuvottu hyvinkin tarkasti mitä kaukalossa pitäisi tehdä, eikä ole sitten kuitenkaan samalla tyylillä pelannut. Kielimuuria, vaiko kiinnostuksen puutetta? Onko sitä kykyä poistua omalta mukavuusalueelta? Kärpissä pelaaminen ei ainakaan tuohon anna vastausta.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No näinhän asia on ainakin huhujen mukaan mennyt.
Mistä näitä huhuja saa lukea, ellei keskustelupalstaa lasketa?
Ei jaksaisi tähän enää palata mutta se paljon puhuttu Buljun englanninkielen osaaminen on ihan konkreettinen esimerkki. Onko kiinnostanut tarpeeksi? Huhuja ollut että Buljulle neuvottu hyvinkin tarkasti mitä kaukalossa pitäisi tehdä, eikä ole sitten kuitenkaan samalla tyylillä pelannut. Kielimuuria, vaiko kiinnostuksen puutetta? Onko sitä kykyä poistua omalta mukavuusalueelta? Kärpissä pelaaminen ei ainakaan tuohon anna vastausta.
Ymmärrän jaksamattomuuden. Minulla on sama. Harmittaa vain, kun rohkeasta ja ahkerasta nuorestamiehestä väritettään täällä ihan vääränlaista kuvaa.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Miro Heiskanen, Mikko Rantanen
Sanoisin ennemminkin early bloomeriksi. Pelaaja, joka on rankattu alle parikymppisenä ikäluokkansa maailman viiden parhaan joukkoon ei ole mitään late bloomer, myöhäisherännyt.
Osaan kyllä englantia. Ei hän mikään early bloomerkaan ole. Sellaiset breikkaavat heti.
 
Mörököl on Ice 2019
Osaan kyllä englantia. Ei hän mikään early bloomerkaan ole. Sellaiset breikkaavat heti.
En minä kielitaitoasi epäillytkään. Totesin vain, että minusta hän on enemmänkin nuorena pinnalle noussut kuin myöhäisherännyt. 18-vuotiaana NHL:ään on temppu, johon ei jokainen kykene. Saat kernaasti olla toista mieltä enkä siitä mieltäni pahoita.
 
RELEASE THE KRAKEN

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Vaikka Puljujärvi on vielä nuori niin se, että vuodet Liigassa sataisivat jotenkin hänen laariinsa NHL-uraa ajatelle ovatn ttäysin typeriä. Siellä varataan jatkuvasti uutta polvea., joka pystyy pelaamaan huipputasolla jo ensimmäisestä kaudesta alkaen.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
No ei nyt ihan näinkään. Kyllä se seura saattaa odotella jos sen arvo sattuisi joskus nousemaan. Jos ei nouse, niin menettivät kassillisen kiekkoja.
Mikä tarkoittaa sitä, mitä jo sanoin. Jesselle on käyttöä Edmontonin kannalta, eikä häntä vaihdeta kassilliseen kiekkoja. Potentiaalikin on arvoa.
 
Oulu - Keski-Suomen pääkaupunki

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Eikö Jesse jo todennut aiemmin kesällä, että voi pelata myös Oilersissa, jos asiat niin hoituu. Eikö tässä ollut joku hyvä puhelu Hollandin ja Lehdon kesken? Toiseksi, eikö nuo huonot välit joidenkin huhujen mukaan liittyneet noihin Puljun loukkaantumisiin. Eli kai niitä olisi haluttu hoitaa paremmin kuntoon, mutta Oilers halusi nopeammin kehiin/ pitää peleissä puolikuntoisena... no mene ja tiedä. Olen veikannut, että Pulju jatkaa Oilersissa ja siitä pidän kiinni.
 
Viimeksi muokattu:
Kimmo Rannisto: Olemme tutkineet asiaa ja kysyneet jääkiekkoväeltä ja kukaan ei sanonut, että he haluavat nähdä suosikkijoukkueensa liigakarsinnoissa

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Vaikka Puljujärvi on vielä nuori niin se, että vuodet Liigassa sataisivat jotenkin hänen laariinsa NHL-uraa ajatelle ovatn ttäysin typeriä. Siellä varataan jatkuvasti uutta polvea., joka pystyy pelaamaan huipputasolla jo ensimmäisestä kaudesta alkaen.
Aika harvassa aidosti on pojat, jotka pelaavat huipputasolla ensimmäisestä kaudesta alkaen, huomaa että osalla on varsin vääristynyt kuva muutaman todellisen huippuyksilön jälkeen. Esimerkiksi Kakon ensimmäinen kausi oli kohtuullisella ylivoimavastuulla selkeästi heikompi kuin Puljun ensimmäinen kausi, erona oli vain se, että Rangers antoi Kakon pelata enemmän ja isommassa roolissa.

Pulju on yhä nuori poika, viime kaudella kehittyi todella paljon omaan silmään. Koronan myötä on järkevää pelata ainakin kauden alku liigassa, mutta eiköhän hän viimeistään vuoden päästä syksyllä aloita isoissa ympyröissä. Edelleen omaa täydet mahdollisuudet NHL-uraan, potentiaali on edelleen poikkeuksellinen.
 
"I had an opinion that didn't matter"

hege

Jäsen
Itse uskon, että Jessellä on kaikki edellytykset edelleenkin NHL uraan mutta valitettavasti ehkä taustajoukot eivät olleet Edmontonissa ajan tasalla sen suhteen mitä kannattaa julkisuuteen sanoa ja toisaalta taustajoukkojen odotuksen pelaajan taitojen suhteen taisivat olla liian korkeat ja kun homma ei mennyt niin kuin toivottiin niin vikaa haettiin liikaa organisaatiosta ja olisiko vielä ajateltu, että Oilersin olisi pitänyt sovittaa oma toimintansa pelaajan mukaiseksi eikä päinvastoin.

Vähän mietityttää Kärppien osalta se, että mennäänkö siellä sitten kuitenkin liikaa Jessen mukaan niin että Jessestä tulee (tai hän on jo) Kärppien isoin tähti ja Kärppien peli muuttuu sellaiseksi että Jesse saa siitä maksimi hyödyn (ja samalla tietenkin Kärpät Jessestä) koska pelaaja on liigatasolla niin hyvä että peliä saattaa kannattaa muokata Jessen taitojen mukaiseksi. Ongelma vaan voi olla siinä, että NHL:ssä ei samanlaista roolia ole heti tarjolla ykkösketjussa missään joukkueessa vaan sinne lähdettäessä pitäisi pystyä tekemään valmentajan haluamia asioita luultavasti ensin kakkos- tai kolmosketjuissa ja sitä en tiedä auttaako pelaaminen Kärpissä tämän onnistumista vai ei. Toivottavasti ensikauden aikana Jesse saa treenattua henkisen puolen siihen malliin, että siirtyminen Kärppien 17 minuutin peliajasta (en todellakaan tarkistanut mitä on pelannut, mutta pelaaja on niin hyvä että voisi liigassa hyvinkin näin paljon pelata) vaikka NHL-joukkueen 3 ketjun pelaajan 7 minuutin peliaikaan onnistuu kerralla valmentajan toivomalla tavalla koska näin käydessä on kaikki vielä hyvin mahdollista.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Miro Heiskanen, Mikko Rantanen
Äh. Kaikille tarjotaan QO tulokassopimuksen päätyttyä , jotta joukkue säilyttää pelaajaoikeudet - muuten pelaajasta tulee vapaa agentti heinäkuun 1. päivänä.
Tiedän tämän. Ja toisille tarjotaan 9 miljoonaa vuodessa tulokassopimuksen päätyttyä.
 
Mörököl on Ice 2019

Janatuine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjoinen
Kyllä on meän Jessen dissauskisa täällä käynnissä. Mitä se teän persettä kutittaa jos Jesse jää Kärppiin? Puljun halutessaan voi pellailla Oulussa vaikka kakskytä vuotta ja raapii myös sillälailla kohtuullisen omaisuuden. Onko kyseessä pelko siiitä, etyä Jesse alistaa just teän joukkuetta ja vie teän naiset...
 

Trillian

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Leijonat, Ässät
Tiedän tämän. Ja toisille tarjotaan 9 miljoonaa vuodessa tulokassopimuksen päätyttyä.
Kaikille tarjotaan rutiinisti jonkinlainen QO, jotta varmistetaan oikeudet, neuvottelut kun saattavat venyä. Tässä tapauksessahan Jessen puoli ei käsittääkseni halunnut edes neuvotella.
 

Kyle

Jäsen
On tainnut olla tarjouspuolella hiljaista kun supertähti jatkaa Oulussa.
No ei nyt ihan näinkään. Kyllä se seura saattaa odotella jos sen arvo sattuisi joskus nousemaan. Jos ei nouse, niin menettivät kassillisen kiekkoja.
Aina tämä Puljujärven tilanne, joko ymmärretään tai halutaan ymmärtää väärin. Edmontonhan on tehnyt alusta asti selväksi, että näkevät Puljujärvelle käyttöä ja haluavat Puljujärven kokoonpanoonsa. Heidän mielestään Puljujärvi on NHL-tason pelaaja ja jos Oilersin rosteria katsoo, niin varmasti Puljujärvelle löytyisi roolia. Toki uralla on ollut tilapäisiä katsomo komennukset, farmikeikkoja ja normaalia rotaatiota. Siitä ei kannata vetään yhtään mitään johtopäätöksiä, moni tuleva supertähti joutuu käymään samat asiat lävitse. Puljujärven ensimmäisen kolmen kauden 139 ottelua ikävuosilla 18-20 on lähempänä erinomaista, kuin huonoa. Suurin osa ykköskierroksen varauksista ei taida saada peliäkään ylhäällä ensimmäiseen pariin kauteen varauksesta.

Eli rautalangasta Edmonton haluaa Puljujärven joukkueeseen, heillä ei ole mitään intressejä vaihtaa häntä "kassilliseen kiekkoja". Ehkä sekin tilanne tulee lopulta siinä vaiheessa, jos eivät saa Puljua Edmontoniin ennen kuin oikeudet umpetuvat. Varmasti he treidaisivat heidät, jos joku tarjoaa samantasoista pelaajaa, mutta kuka haluaa tarjota, muuta kuin huonompaa pelaajaa? Ja sekään ei ole Jessen vika. Nyt Oilersista on pystytty lähinnä kosiskelemaan miestä sinne, mitäpä muutakaan.
Varsinainen ongelma on se, että Puljujärvi ei halua pelata Edmontonissa.

Kyllä itsekin näen että Puljujärvi tässä tuhlaa uraansa, kun ei lähde valloittamaan NHL:ää. Mutta se ei toki johdu siitä että häntä ei huolita sinne, nyt on kyse siitä, että syystä tai toisesta hän ei halua sinne.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Aina tämä Puljujärven tilanne, joko ymmärretään tai halutaan ymmärtää väärin. Edmontonhan on tehnyt alusta asti selväksi, että näkevät Puljujärvelle käyttöä ja haluavat Puljujärven kokoonpanoonsa. Heidän mielestään Puljujärvi on NHL-tason pelaaja ja jos Oilersin rosteria katsoo, niin varmasti Puljujärvelle löytyisi roolia. Toki uralla on ollut tilapäisiä katsomo komennukset, farmikeikkoja ja normaalia rotaatiota. Siitä ei kannata vetään yhtään mitään johtopäätöksiä, moni tuleva supertähti joutuu käymään samat asiat lävitse.
Eihän Oilersilla nuo oikeat laiturit Yamamoton jälkeen miltään kovin kummoisilta pistenikkareilta näytä. Tosin Puljujärvikään ei välttämättä välittömästi suurta vaikutusta tekisi. Ja nämä Archibald, Chiasson ja Kassian on sitten vissiin tuollaisia kokeneita kahden suunnan sotaratsuja, joita valmentaja saattaa peluuttaa mieluummin, jos Puljulla ei kuljekaan. Sitten ollaan taas turhautuneena viltissä ja vaaditaan siirtoa. Jotta onhan siinä Edmontoniin palaamisessa riskinsä molempien osapuolten kannalta. En tiedä sitten, olisiko siirto johonkin toiseen organisaatioon sen vähempiriskinen vaihtoehto Puljun kannalta. Ainakin tuntuisi erilaiselta.

Toivottavasti nyt NHL-paikka kuitenkin löytyy kauden alkaessa. Oli se Edmontonissa tai muualla.
 

Telaketju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Puljujärven ensimmäisen kolmen kauden 139 ottelua ikävuosilla 18-20 on lähempänä erinomaista, kuin huonoa.
Lähempänä erinomaista kuin huonoa? Tarkoitatko siis, että Puljujärvi pärjäsi hyvin? Viimeisen kauden saldo, 9 pistettä 44 ottelussa, on kyllä joko keskinkertaista tai huonoa tasoa pelaajalta, joka on otettu hyökkäävään rooliin.

Suurin osa ykköskierroksen varauksista ei taida saada peliäkään ylhäällä ensimmäiseen pariin kauteen varauksesta.
Hyvästä syystä. Lahjakkuuksien kasvattaminen NHL-kiekkoilijoiksi ei ole hätäisten hommaa. Monen mielestä Oilers sössi Puljujärven kanssa ja yritti istuttaa häntä raakileena tasolle, jonne hän ei vielä ollut valmis.
 
"The Flat Earth Society has members all around the globe" – A tweet by the Flat Earth Society
"Say that again, but slowly" - Friendly Atheist responding

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Kimmo Rannisto: Olemme tutkineet asiaa ja kysyneet jääkiekkoväeltä ja kukaan ei sanonut, että he haluavat nähdä suosikkijoukkueensa liigakarsinnoissa

Tuuletin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps, änäri suomalaiset
Pakko tulla kirjoittamaan näiden muutaman 3vs3 pelin jälkeen.
Jesse tulee olemaan alkavalla kaudella liigan ylivoimaisesti paras pelajaaja. Luistelu noin isoksi pojaksi on aika hienoa katseltavaa. Ihme on jos ei änärii lähde ensi kaudeksi vaikka ei minulla mitään tietoa olekaan onko aikaisemmat ongelmat korjattu mitkä olivat ensimmäisellä yrityksellä. Toivottavasti pysyy kauden loppuun Liigassa jotta muutkin kuin Oululaiset saisivat nauttia tämän tasoisen kaverin suorituksista koko kauden ajan.
 

Lemé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Penguins, NHL-suomalaiset
Voisi hyvin näyttää McJeesukselle, Kunykin rinnalla, että "Täältä tullaan, oletko valmis!?!"
Kausi täällä, huipputehot siinä Kunykin ja Pyörälän kanssa ja änäriä vallottaan.
 
Humankind cannot gain anything without first giving something in return. To obtain, something of equal value must be lost. That is alchemy's first law of Equivalent Exchange.

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
Jos 60 matsia pelaa, niin Kari Jalosen Liigan piste-ennätys on vaarassa. Niin hyvältä näyttää ja tuo älytön jaksaminen, eli isot minuutit mahdollistaa sen.

Olen todella vakuuttunut tuosta pelihalusta ja työmäärästä. NHL toki saattaa viedä.
 
Pelaaja on valmis sitten kun on metri multaa päällä.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy