Mainos

Jesse Puljujärvi – hymyilevä suomalainen

  • 3 000 490
  • 9 213

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä ajattelin seurata jouluun asti, ennen kuin varsinaisesti alan hehkuttelemaan Puljua. Yksi maali nyt ei ole vielä kesää tee. Kiva kuitenkin, että kaveri on saanut toisen mahdollisuuden.
Miksi vain jouluun, mitä se ja mahdolliset 10-15 maalia siihen mennessä kertoo kun ainahan taso voi siitä pudota kuten silloin yhtenä Oilers-kautenaan nähtiin? Mitä yksi kokonainenkaan 30 maalin kausi lopulta kertoo kun sitten kesällä odotetaan ja ilakoidaan ja ensi syksynä onkin taas tuhnu-Pulju jalkeilla poppareilla ja siinä sitä taas ollaan pettyneinä ja turhaan hehkuttaneina.

Ennenkin olen tätä ihmetellyt ja kaikki toki mieltää miten haluaa, mutta voihan pelaajan tekemisiä hehkuttaa vaikka yhden treenipelin tai yhden onnistuneen erän takia, ilman että tarvii tai voikaan tehdä mitään tarkempia tuomioita tai lopullisia analyysejä jostain tasosta kun eihän sellaista voi tehdä oikein ikinä kun se taso kuitenkin määrättyy aina uudestaan, varsinkin Puljun kaltaisella vähän jotain MacKinnonia ailahtelevalla näkymällä.

Eikä siinä, kiva että odotat jouluun ja tää on täysin hyvä, mutta väkisin tulee mieleen miksei jo 5 tai 10 pelin jälkeen voi hehkuttaa että nyt tällä hetkellä menee hyvin ja paremmin kuin aikoihin.

Hyvä Jesse!
 
Le Deal

Jäsen
Omistautuminen ja vaikeuksien läpi puskeminen ovat sukua toisilleen, mutta hieman kaksi eri asiaa.

Onko kolmen ottelun pisteputki ja nätti rystymaali viime yöltä.

Ei näillä vielä Marsiin lennetä, mutta toissakesänä merkittävän leikkauksen läpikäynyt ja vain 35 sarjapeliä+mm-kisat pelannut laitahyökkääjä on jälleen kammennut antamaan itselleen mahdollisuuden. Peukku siitä!

Toiset puhuu laukauksesta, sieltä vois tulla lisäarvoa. Samoin se 1-2 sekunnin kymmenesosaa kun se kiekko tulee hollille, mikä on peliliike siinä. Väliin hieman tyssää tai syöttö/päätykiekko ei lähde ajallaan. Samoin maalinsa jälkeen energiat meni katosta läpi ja biisoni teutaroi melko vallattomasti sinne ja tänne.

Jäädään jännäämään miten kausi etenee.
Niin en tiedä oletko tutustunut Crosbyn päävamma historiaan esimerkiksi heti ensimmäisinä kausinaan jotka melkein katkaisi uran. On siellä muillakin aika syvistä vesistä nousuja, mitään Puljulta pois ottamatta. Hieno nousu monista vaikeuksista ja erittäin omistautunut pelaaja kyseessä, pelkkää hyvää hänelle toivoen.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Niin en tiedä oletko tutustunut Crosbyn päävamma historiaan esimerkiksi heti ensimmäisinä kausinaan jotka melkein katkaisi uran. On siellä muillakin aika syvistä vesistä nousuja, mitään Puljulta pois ottamatta. Hieno nousu monista vaikeuksista ja erittäin omistautunut pelaaja kyseessä, pelkkää hyvää hänelle toivoen.

En muista mikä oli ensimmäinen tälli, mutta sillon kun ulkoilmapelejä ei sirklattu vielä joka toinen viikko niin oliko uudenvuodenpäivän Winter Classicissä joku puolittainen törmäys/niskaretkahdus. Tais tulla pari aika lyhyen ajan sisään.
 
Nojuu siellä meni aikalailla kokonaisen kauden verran pelejä ohitse pahojen päävammojen johdosta. Näin lyhyesti sanottuna.
Eikä ollut uran loppuminen kovinkaan kaukana jossain vaiheessa.
Tuon jälkeen kuitenkin pari cuppia, kultaa Olympialaisista, maailmanmestaruus, world cuppia, conn smythejä jne.

Tarinana aika omaa luokkaansa kokonaisuudessaan tuo Crosbyn tarina ihan nuoresta lähtien, katsellaan miten ura tässä päättyy vielä, ei ole hirveätä hyytymistä toistaiseksi havaittavissa.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
On kyllä ilo nähdä uusi Pulju 2.0. tositoimissa.

Vahvennetut kyberlonkat olivat tiedossa, mutta että samalla tehtiin nähtävästi ohjelmistopäivitys peliälyyn. Jo aiemmin koodattujen lajitaitojen käyttöönottoa sovelletaan optimoiduilla algoritmilla ilman älytöntä lagia.

Toivottavasti ei paljastu bugeja!
Paljon on kehittynyt jalat. Jos Pulju onkin saanut maailman ensimmäiset oikeat pumppujalat?
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En muista mikä oli ensimmäinen tälli, mutta sillon kun ulkoilmapelejä ei sirklattu vielä joka toinen viikko niin oliko uudenvuodenpäivän Winter Classicissä joku puolittainen törmäys/niskaretkahdus. Tais tulla pari aika lyhyen ajan sisään.
Crosby taisi olla sivussa vuoden päivät jossain kohti, nuo aikanaan oli isosti kysymysmerkkinä kaverilla mutta sittemmin jääneet taakse. Toki se pisin taisi olla niska eikä pää.
 
Vikings

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Miksi vain jouluun, mitä se ja mahdolliset 10-15 maalia siihen mennessä kertoo kun ainahan taso voi siitä pudota kuten silloin yhtenä Oilers-kautenaan nähtiin? Mitä yksi kokonainenkaan 30 maalin kausi lopulta kertoo kun sitten kesällä odotetaan ja ilakoidaan ja ensi syksynä onkin taas tuhnu-Pulju jalkeilla poppareilla ja siinä sitä taas ollaan pettyneinä ja turhaan hehkuttaneina.

Ennenkin olen tätä ihmetellyt ja kaikki toki mieltää miten haluaa, mutta voihan pelaajan tekemisiä hehkuttaa vaikka yhden treenipelin tai yhden onnistuneen erän takia, ilman että tarvii tai voikaan tehdä mitään tarkempia tuomioita tai lopullisia analyysejä jostain tasosta kun eihän sellaista voi tehdä oikein ikinä kun se taso kuitenkin määrättyy aina uudestaan, varsinkin Puljun kaltaisella vähän jotain MacKinnonia ailahtelevalla näkymällä.

Eikä siinä, kiva että odotat jouluun ja tää on täysin hyvä, mutta väkisin tulee mieleen miksei jo 5 tai 10 pelin jälkeen voi hehkuttaa että nyt tällä hetkellä menee hyvin ja paremmin kuin aikoihin.

Hyvä Jesse!
Erittäin hyvin kirjoitettu. Jessen kohdalla ihmetellyt miksi täälläkin paljon porukkaa jotka odottaa sitä hetkeä kun menee huonosti, että pääsee pätemään.

Miksei voitaisi vain olla iloisia, että joku onnistuu ja tässä tapauksessa kaiken paskan jälkeen pystyy kampeamaan itsensä lähes mahdottomasta tilanteesta takaisin ammattijääkiekkoilijaksi. Kuinka moni olisi lyönyt jo hanskat tiskiin ja unohtanut kiekkoammattilaisuuden?! Voihan olla, että tekolonkat ei kestä rasitusta tämän kauden, pari kautta tms niin eletään mukana…Pulju on harvinainen luonnonlapsi jonkalaisia pitäisi olla enemmän.
 
olleby

Jäsen
0,5PPG tahdilla niin eiköhän puljun seuraava soppari ole tyyliin 2v x 2.5m? Luulen että Pulju tulee samaan vielä enemmän peliaikaa Crosbyn/Malkinin rinnalla kärki ketjuissa eli heittämällä Pulju on 0.5PPG tuntumassa keväällä?
Ei taatusti jää 2.5m näillä näytöillä kun mies on nyt parhaassa iässä. Täten tuskin on jatkamassa Pensissä vaan kilpailuttaa itsensä. Seuraava sopimus tulee olemaan Puljun isoin. Ainoa mikä tässä voi mennä pieleen on se, että kestääkö ne lonkat tätä ensimmäistä täyttä kautta.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Erittäin hyvin kirjoitettu. Jessen kohdalla ihmetellyt miksi täälläkin paljon porukkaa jotka odottaa sitä hetkeä kun menee huonosti, että pääsee pätemään.

Miksei voitaisi vain olla iloisia, että joku onnistuu ja tässä tapauksessa kaiken paskan jälkeen pystyy kampeamaan itsensä lähes mahdottomasta tilanteesta takaisin ammattijääkiekkoilijaksi. Kuinka moni olisi lyönyt jo hanskat tiskiin ja unohtanut kiekkoammattilaisuuden?! Voihan olla, että tekolonkat ei kestä rasitusta tämän kauden, pari kautta tms niin eletään mukana…Pulju on harvinainen luonnonlapsi jonkalaisia pitäisi olla enemmän.
Hyvin kirjoitettu. Mielestäni on todella hienoa nähdä, kuinka Puljujärvellä nyt kulkee kaikkien hankaluuksien jälkeen. Lisää tätä vain.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Hyvä alku kaudelle Puljujärvelle, ainakin tilastojen valossa. Toivotaan, että tästä tulisi miehelle se läpimurtokausi nyt.
 
greatLeo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Spurs
Puljulta ihan hyvää tekemistä viime yönä. Energistä rymistelyä kolmosketjussa ja kakkosylivoimassa hoiti hommansa. Syöttöpiste tuli kun laittoi kiekkoa eteenpäin ja ehti mennä jo vaihtoon. Muutenkin laittoi kiekkoa nopeasti ja fiksusti jakoon, syötöt napsui kavereiden lapaan. Yhden huippupaikan sai, mutta Andersenin kainaloon tarttui sinänsä terävä yritys, jonain toisena päivänä olisi mennyt sisään.
 
Mahtavaa on ollut seurata Puljujärven uutta tulemista. Rehellisesti sanoen, enpä olisi ennen kauden alkua moista lentoa uskonut näkeväni.

Nyt kun luistelussa on selvästi enemmän potkua sekä vauhtia, niin ajattelulle ja kiekollisille ratkaisuille jää aiempaa enemmän aikaa. Puljujärvestä NHL-kiekon pelaaminen tuntuu tällä hetkellä varmasti helpommalta ja peli hitaammalta mitä aiemmin. Kiire ja hätäily ovat kadonneet kuvasta ja itseluottamus on kohonnut. Uskaltaa nyt rohkeasti yrittää ja kiekkokaan ei polttele lavassa vanhaan malliin.

Mitä tulee helmikuussa järjestettävään neljän maan turnaukseen, niin uskon Puljujärven olevan joukkueessa mukana jo kätisyydestä johtuen. Kätisyydeltään rightin puolen hyökkääjiä ei Suomella liikaa ole. Olettean että meno ja lento jatkuu edes samansuuntaisena läpi kauden ilman suurta turbulenssia.
 
HaPo

Jäsen
Ei taatusti jää 2.5m näillä näytöillä kun mies on nyt parhaassa iässä. Täten tuskin on jatkamassa Pensissä vaan kilpailuttaa itsensä. Seuraava sopimus tulee olemaan Puljun isoin. Ainoa mikä tässä voi mennä pieleen on se, että kestääkö ne lonkat tätä ensimmäistä täyttä kautta.
Riippuu miten pitkän sopparin pulju tekee? todennäkoisesti seuraava on vielä silta soppari eli sen 2.5m ja sitten lähdetään hakemaan sitä pitkää pahvia.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Riippuu miten pitkän sopparin pulju tekee? todennäkoisesti seuraava on vielä silta soppari eli sen 2.5m ja sitten lähdetään hakemaan sitä pitkää pahvia.
Puljun tähänastinen ura ja terveystilanne huomioiden ja olisi täysin idioottimaista olla ottamatta monivuotista maksimirahaa, jos sellaista on kesällä tarjolla.
 
Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Patrik Laineen Montreal
Erittäin hyvin kirjoitettu. Jessen kohdalla ihmetellyt miksi täälläkin paljon porukkaa jotka odottaa sitä hetkeä kun menee huonosti, että pääsee pätemään.

Miksei voitaisi vain olla iloisia, että joku onnistuu ja tässä tapauksessa kaiken paskan jälkeen pystyy kampeamaan itsensä lähes mahdottomasta tilanteesta takaisin ammattijääkiekkoilijaksi.
Keskustelupalstalla kun ollaan niin mielestäni siinä ei ole lähtökohtaisesti mitään väärää, että sama käyttäjä analysoi kriittisesti faktojen perusteella jonkun pelaajan tilannetta, mutta on myös onnellinen siinä kohtaa, kun kyseinen pelaaja saa onnistumisia. Mielestäni nämä kaksi asiaa ei ole toisensa poissulkevia asioita.

Minä olen ainakin helvetin iloinen Jessen onnistumisista nyt, vaikka olenkin ollut kriittinen hänen uransa jatkosta ja olen sitä edelleen. Nyt näyttää hyvältä ja nautitaan siitä. Sitten jos tilanne joskus kääntyy huonompaan niin siinä kohtaa hän ei tule välttymään kritiikiltäni, koska niin se vaan menee. Jos jonkun pelaajan edesottamukset kaukalossa vaihtelevat äärestä toiseen, silloin vaihtuu mielipiteetkin. Minusta se on ainakin aika luonnollista, vaikka se voikin monesti ehkä näyttää besserwisseröinniltä.

Jos taas jonkun pelaajan otteet ovat tasaisia kaukalossa, niin silloin on yleensä keskustelupalstan mielipiteetkin. Tästä syystä vaikka Mikko Rantasen tai Sebastian Ahon ketjut ovat verrattaen hiirenhiljaisia suhteessa Patrik Laineen tai Jesse Puljujärven vastaaviin. Toistan ehkä itseäni, mutta kyllä, sama keskustelupalstan käyttäjä voi ihan hyvin olla jonkun pelaajan iso fani, mutta olla myös kriittinen hänen edesottamuksistaan. Molemmat näistä voi olla totta.

Kuinka moni olisi lyönyt jo hanskat tiskiin ja unohtanut kiekkoammattilaisuuden?! Voihan olla, että tekolonkat ei kestä rasitusta tämän kauden, pari kautta tms niin eletään mukana…Pulju on harvinainen luonnonlapsi jonkalaisia pitäisi olla enemmän.
Ei varmasti kukaan pelaaja olisi lyönyt hanskoja tiskiin. Jokainen pelaaja, joka on edes yhden luistimenveton käynyt taalakaukalossa jäähän piirtämässä on tehnyt uskomattoman työmäärän päästäkseen sinne. Ja olen ihan varma, että jokainen heistä tekee ja on tehnyt aivan kaikkensa mitä fyysisesti ja lääketieteen puitteissa on mahdollista, jota NHL-ura jatkuisi mahdollisimman pitkään. Jos vaikka alkuun katsoo Masterton-voittajien listaa niin siellä aika paljon vaikeampiakin esteitä ylitetty, mitä Jessellä on takana.

Toki tämä ei ole, eikä tarvitsekaan olla mikään kilpailu, mutta en vaan osta tätä argumenttia, että joku muu olisi jo luovuttanut, tai että Jesse olisi tässä suhteessa jotenkin ainutlaatuisen sinnikäs. Ketä teille tulee mieleen näistä luovuttajista? Mietin lähinnä jotain Alexander Daiglen tyylisiä kavereita, joilla muut kaukalon ulkopuoliset asiat menivät kiekkouran edelle. Sitten toki kaikki muutkin ongelmat, kuten päihteet, mielenterveyshaasteet yms. mistä esimerkkeinä vaikka Nichuskin, Lehner tai Price viime vuosilta, mutta en pidä ketään heistä silti luovuttajina.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei varmasti kukaan pelaaja olisi lyönyt hanskoja tiskiin. Jokainen pelaaja, joka on edes yhden luistimenveton käynyt taalakaukalossa jäähän piirtämässä on tehnyt uskomattoman työmäärän päästäkseen sinne. Ja olen ihan varma, että jokainen heistä tekee ja on tehnyt aivan kaikkensa mitä fyysisesti ja lääketieteen puitteissa on mahdollista, jota NHL-ura jatkuisi mahdollisimman pitkään. Jos vaikka alkuun katsoo Masterton-voittajien listaa niin siellä aika paljon vaikeampiakin esteitä ylitetty, mitä Jessellä on takana.
Joku olisi lopettanut, toinen ei. Mutta fakta on ettei kukaan ole tällaisen operaation jälkeen tullut takaisin kuin korkeintaan kokeilemaan että ei natsaa. Pulju voi se ensimmäinen olla.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Puljun tähänastinen ura ja terveystilanne huomioiden ja olisi täysin idioottimaista olla ottamatta monivuotista maksimirahaa, jos sellaista on kesällä tarjolla.

Samoilla linjoilla.

Aivan varmasti hakevat hieman pidempää (3-5v) diiliiä ehkä vähän maltillisemmalla hinnalla. Pääpaino vuosissa.

Mikään seura tuskin pidempää (6-8v) sopimusta tulee tarjoamaan tai antamaan, mutta myöskään ei Puljujärven kannata lyhyttä sopimusta kenenkään kanssa allekirjoittaa. Seuroille tuo ei myöskään ole mikään älytön riski kun kyse ei ole mistään supersummista, mutta joku 4-5*4-5milj voisi olla ihan hyvin otettavissa, jos taso pysyy läpi kauden. Varsinkin jos pääsee vielä tulosketjuihin kokeilemaan ja jopa onnistuukin siellä. Ja jos ei sitä saa Pittsburghilta niin sitten aivan varmasti jostain muualta kesällä, näillä näytöillä.

Näitä todella vaikea kyllä heitellä kun 5 peliä takana, mutta heitetään jotain. Se miten Jesse viihtyy Pittsburghissa ja mikä on seuran tilanne keväällä muutenkin vaikuttaa myös jatkoon. Ehkä tehdä sopimus jo kauden aikana jos se miellyttää tai sitten on kauppatavarana jos ei diiliä trade deadlinella ole taskussa ja pingviinit on jo selkesti OUT pudotuspeleistä. Toivotaan jompaa kumpaa näistä. Silloinhan olisi mennyt kausi hyvin.

Uusi yritys illalla Winnipegissä. Jännä nähdä vieläkö samoilla ketjuilla painetaan edellisen pelin epäonnistumisen jälkeen. Sehän oli aika lässähdys kaikilta Carolinaa vastaan. Hauska yksityiskohta siitä pelistä se, että vaikka Puljujärvi-Eller-O´Connor-ketju teki tuon ainokaisen, siitä "vain" pisteet jokaiselle, mutta maali meni ketjun Crosby-Eller-O´Connor -nimiin. Jesse antoi syötön oman aitionsa vieressä ja heti kiekosta luovuttuaan meni vaihtoon ajassa 12.16, Crosby tuli askiin ajassa 12.17 ja maali kirjattiin ajassa 12.20.
 
BonBon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, MG#64, Juhis#50, Donskoi#72, Pulju#98
Jesse hankki ylivoiman ekan erän lopussa vahvalla nousulla maalille, ja oli rakentelemassa avausmaalin jäähyn lopulla kakkos-yv:ssä. Kakkossyöttö plakkariin, hyvä vire siis jatkuu!
Miksi ei ole merkattu Jesselle syöttöä eka maaliin? Ihan päivän selvä syöttöpiste. Toivottavasti lisäävät perästä.
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Miksi ei ole merkattu Jesselle syöttöä eka maaliin? Ihan päivän selvä syöttöpiste. Toivottavasti lisäävät perästä.

Ilmeisesti lisättiin jo jossain virallisissa tilastoissa, kun selostajat juuri noteerasivat, että Jesse sai siihen syötön
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Mukava katsella Jesseä pelaamassa lätkää ihan hyvällä tasolla. Ei mitään ihmeellistä, mutta menee hyvin 2/3 -ketjun energiapelaajana. Koko Jessen viime aikojen tarina on kyllä upea. Vuoden urheiluteko? Sadan sisupuukon arvoinen rypistys. Nostan hattua ja korkealle.

Off-topic: Puustinen on myös ollut (tänään) hyvä ja varmaan saanee paikan kokoonpanosta. Pittsburgh muuten näyttäisi olevan aika tasapainoinen joukkue ja molari Nedeljkovic kyllä riittää helposti aina pleijareihin saakka. Aika paljon on änärissä maalivahdin vastuulla ja ainakin ohuen seurannan perusteella aika vakuuttavan rauhallisena Alex tuolla maalilla häärii.

Mutta todella hienoa Jesse. Näytä niille.
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Ei Jessen peli tässä Malkinin ketjussa niin rentoa ole kuin Ellerin kentässä oli. Tuossa oli yksi erittäin hyvä paikka vetää yhdessä kohtaa, niin haki todella vaikeaa syöttöä Malkinille. Ei nämä kemiat tässä kentässä ainakaan vielä ihan kohtaa.

Ja nyt tuli miinus.
 
Oadie

Jäsen
Ei Jessen peli tässä Malkinin ketjussa niin rentoa ole kuin Ellerin kentässä oli. Tuossa oli yksi erittäin hyvä paikka vetää yhdessä kohtaa, niin haki todella vaikeaa syöttöä Malkinille.

Ja nyt tuli miinus.

Samaa mieltä. Toisessa erässä etenkin on ollut hieman "jännittyneisyyttä". Viime vuodelta tuttuja kaatumisiakin tässä erässä näkynyt. Ellerin ketjussa vaikutti tosiaan rennomalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös