Öö, en väitä. siis oikein mihinkään noista missä syötät sanoja suuhuni. (Miksi?).
Minä tarkoitan sitä, että Jesse on koittanut hakea paikkaansa NHL:ssä monta vuotta. Kerran kväi jo Kärpissä hakemassa menetetty peli-iloaan takaisin. Paluu NHL:ään alkoi ihan ok, mutta nopeasti taas tippui alemmaksi ja alemmaksi rankingeissa ja oli paljon jopa kokoonpanon ulkopuolella. Sitten siirto Carolinaan ja kaikki hehkuttavat uutta alkua, kunnes pikku hiljaa Jesse valui jälleen kerran kokoonpanosta pois. Tämän jälkeen leikkaus ja piiitkä kuntoutus. AHL:n kautta kova ralli ja taas uudella taisteluilmeellä sopimuspaperi eteen. Toivon aidosti, että Jesse vihdoin löytää sen oikean roolin. Mies on itsekin vuosien mittaa pohtinut, että ehkä hänellä ei yksinkertaisesti riitä NHL:ään.
Samaan aikaan kun Pulju käy tätä taistelua^^ Niin Levtchit ja Nurmet käy kääntymässä Amerikassa ihan vaan todetakseen että ei oo kivaa ja lähtevät takaisin Eurooppaan. Ja näitä esimerkkejä on kuitenkin julmetusti. Eikä siinäkään mitään vikaa. Jokaisen omia asioitahan nämä on ja omaa uraa saa ohjata miten tykkää.
On melkoista yksinkertaistusta kääntää Jessen kolhut muotoon "sai 2 miljoonan sopimuksen, totta kai kaikki sen ottaisivat vastaan"... (ei suora lainaus)