Mainos

Jesse Puljujärvi – hymyilevä suomalainen

  • 3 002 161
  • 9 215

Luoto

Jäsen
Vedän nyt tulkintoja aika kevyin perustein, mutta rannelaukauksen osalta tuo herättää toivoa, että oikeanlaista duunia on tehty. Tuossa on koko kroppa paljon paremmin mukana kuin vanhoissa klipeissä, joissa koko laukaus lähtee pelkästään käsillä ja mies on melkein katollaan laukauksen jälkeen.
On siinä minustakin pikkuista parannusta. Eikös jossain lukenut että Jessen ylävartaloa ollaan yritetty saada pystympään, jolloin kiertokin on mahdollinen.
Aika lepsu suoritus on edelleen, mikä näkyy hyvin myös oikeanjalan käytöstä, josta ei oteta juuri lainkaan vastavoimaa vetoon. Luistin taitaa pysyä jäässä koko ajan.
Toivotaan että tekniikka kehittyy edelleen ja Jesse saa koko kapasiteettinsa käyttöön, silloin kiekko saisi kyytiä. Vaatii kunnon opettajaa, jota Jessellä ei ole tähän mennessä ollut.
 
Kaptah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ihmisten joilla ei ole lonkkaongelmia tuntui olevan kertakaikkisen mahdoton käsittää että siinä jäykistyy koko keskivartalo. Sitten lässytettiin että pitäisi luistella erilaisessa asennossa ja laukoa paremmin, kun ukko oli selvästi aivan puupökkelö. On huikeaa jos Jesse saa kuntoutumisen myötä liikkuvuuden takaisin keskivartaloonsa, niin kuin nyt vähän näyttäisi. Voi tulla jopa yllättävän kovaa tulosta.
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Puljulta hieno maali ja syöttö viime yönä. Joskin varmaan laukaisuasennosta voi taas kritisoida. Syötössä oli nähtävissä pelisilmää. :)

Toivottavasti lonkat kestää. Puljuhan taitaa olla tällä hetkellä varsin nuorena pelaajana testinuken asemassa näiden vaivojen suhteen.
 
Vikings

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ihmisten joilla ei ole lonkkaongelmia tuntui olevan kertakaikkisen mahdoton käsittää että siinä jäykistyy koko keskivartalo. Sitten lässytettiin että pitäisi luistella erilaisessa asennossa ja laukoa paremmin, kun ukko oli selvästi aivan puupökkelö. On huikeaa jos Jesse saa kuntoutumisen myötä liikkuvuuden takaisin keskivartaloonsa, niin kuin nyt vähän näyttäisi. Voi tulla jopa yllättävän kovaa tulosta.
Ennen lonkkavaivoja luistelu oli ihan eri näköistä. Jos lonkat vaivaa niin ei luistelusta tule mitään. Samannäköistä meno on jos selkä on hajalla…Laineen meno näytti samalta…näytti, että keskivartalo on yhtä puuta.

Toivotaan, että pysyy lonkat ehjinä ja maltilla vetävät sisäänajon.
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Eikös Hintzillä ollut tuossa pari vuotta sitten lonkkaleikkaus? Aika hyvin on kaverilla sujunut sen loukkaantumisen jälkeen

Viittasin tähän alla olevaan viestiin. En todellakaan tiedä sen enempää. Ja lähinnä siellä olevaan Patrik Kane juttuun. Ajattelin että Puljun operaatio olisi jotain samansuuntaista.

Kanella ja Puljulla on ollut ilmeisesti sama lääkäri (Edwin P. Su, MD - Hip and Knee Replacement, Hip Preservation | HSS), ja luin häneltä haastattelun joskus kun ko. herrat leikkauksiinsa menivät. Hän tekee leikkauksiaan pinnoitettujen lonkkien ja metallitekonivelelten lisäksi myös kolmannella uudella tekniikalla, missä ruston päälle rakennetaan siihen kiinnittyvä ja kovemmaksi kasvava "biologinen paikka" (paremman termin puutteessa, en enää löydä videota missä ko. tekniikkaa esiteltiin) missä käytetään potilaan omia rustosoluja.

En tiedä mitä tekniikkaa Puljun tapauksissa on käytetty. Tässä Kanea koskevassa Athleticin jutussa kerrotaan sen olleen pinnoittaminen, ja käydään läpi myös Jovanovskin keissiä. Hän oli 1. jääkiekkoilija joka palasi tuon leikkauksen jälkeen. Omien sanojensa mukaan olisi terveyden puolesta voinut pelata vielä Floridan ulososton jälkeenkin, lonkka ei vaivannut ollenkaan, päinvastoin. Mutta 19-vuotisen uran jälkeen oli aika pistää pillit pussiin.

Ja kokonaan en tuota juttua lukenut, koska sinne pitäisi alkaa maksamaan. Kai.. Ainakin luovutin niiden tarjouspompautusten kanssa.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Eikös Hintzillä ollut tuossa pari vuotta sitten lonkkaleikkaus? Aika hyvin on kaverilla sujunut sen loukkaantumisen jälkeen
Minä kyllä muistelen, että Hintzin kohdalla oli nivusleikkauksesta kyse. Ihan eri asia siis kuitenkin. Ei nekään ihan pikkuvaivoja ole, mutta paljon parempi ennuste niiden kanssa yleensä on kuitenkin, kuin lonkkaleikkausten kanssa. Dallasista löytyy toki Seguin, joka näyttäisi toipuneen varsin hyvään kuntoon hänelle aikoinaan tehdystä lonkkaleikkauksesta.
 
Learn2Play

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning , Kärpät
Ei nyt kannata sekoittaa erillaisia lonkkaleikkauksia keskenään, näitä Puljun leikkauksen tyylisiä tosiaan tehty ihan muutama (Kane ja Jovanovski?), ”helpompia” leikkauksia monille pelaajille..
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Eikös Hintzillä ollut tuossa pari vuotta sitten lonkkaleikkaus? Aika hyvin on kaverilla sujunut sen loukkaantumisen jälkeen
Lonkkaleikkaus ja lonkan uudelleenpinnoittaminen ovat kaksi kovin eri asiaa. Kane on oikeastaan toistaiseksi ainoa pelaaja, joka on NHL-tasolle palannut uudelleenpinnoituksen jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
Änärin suomalaiset
Antero Niittymäelle tehtiin aikanaan lonkkaan tekonivel, mutta paluu ei onnistunut. Muistelen että siinä olisi jo kävelykykykin miehellä ollut vaarassa mikäli olisi jatkanut. Maalivahdilla toki varmasti vieläkin tavallistakin haittaavampi vamma.
 
Konson Antti

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lonkkaleikkaus ja lonkan uudelleenpinnoittaminen ovat kaksi kovin eri asiaa. Kane on oikeastaan toistaiseksi ainoa pelaaja, joka on NHL-tasolle palannut uudelleenpinnoituksen jälkeen.
Bäckströmille on myös tehty sama operaatio. Eli hip resurfacing surgery. Tuota leikkausta kommentoi suomalainen lääkäri, joka sanoi että kyllä tuota Suomessa ihan tekoniveleksi kutsutaan. Liitteenä kuva.

Edit. No ei liitetä sitten ku ei toimi. Googlen kuvahaulla tuota hip resurfacing surgeryä kun katsoo niin saa käsityksen mistä puhutaan
Linkki kuvaan
 
Viimeksi muokattu:

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Bäckströmille on myös tehty sama operaatio. Eli hip resurfacing surgery. Tuota leikkausta kommentoi suomalainen lääkäri, joka sanoi että kyllä tuota Suomessa ihan tekoniveleksi kutsutaan. Liitteenä kuva.

Edit. No ei liitetä sitten ku ei toimi. Googlen kuvahaulla tuota hip resurfacing surgeryä kun katsoo niin saa käsityksen mistä puhutaan
Linkki kuvaan
Joo, tehtiin. Ja vaikutukset näkyvät nykyhetkessä.
 
Konson Antti

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joo, tehtiin. Ja vaikutukset näkyvät nykyhetkessä.

Kyllä. Lainasin lähinnä viestiäsi siksi, koska vaikka tuo uudelleenpinnoitus on oikea termi, on se silti vähän hämäävä.

Katsokaas muuten klipit Detroit-toronto pelistä, joissa Kanea taklataan ihan normaalisti. Ei varmasti satu nuo tavalliset taklaukset, mutta ei taida tuntua ajatuksena hyvältä ottaa iskuja vastaan noihin lonkkiin.
 
J21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
ymmärtääkseni tuolle resurfacing surgerylle suomenkielinen vastine olisi pinnoitetekonivel tai pinnoiteproteesi. Jos esim. googlaa ’pinnoitetekonivel’ löytää paljon tietoa asiasta myös suomeksi. Mutta sitä nyt on ilman leikkauskertomuksia mahdoton tietää varmasti mikä malli Jesselle sinne on laitettu.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Ymmärtääkseni tuollaisissa tekonivelissä ei ole huippu-urheilussa ongelmana iskunkestävyys, vaan kovan rasituksen aiheuttama kuluminen, siitä syntyvä hienoaines (käytännössä metallipöly) ja ympäröivän kudoksen reaktio ainekseen.

Eli erittäin aikaista vielä sanoa Kanen, Puljun tai kenenkään muun leikkauksen jälkeisestä urheilu-urasta mtn. Kanella ei nyt varmaan muutenkaan ole kausia montaa jäljellä mutta Puljujärvellä olisi ilman tekoniveliä helposti kymmenisen vuotta, nähtäväksi jää, kauanko tekonivelien kanssa.
 
j2k

Kohta joku keksii että laitetaanpa noihin tekolonkkiin rasvanippa. Siellä huoltaja truuttaa prässillä vähän uutta vaseliinia housunkauluksesta.
 
johnnywee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Siellä Jesse AHL:ssä naputtanut 1+1. Miten taas tuo maali näyttää sellaiselta horjuen tehdyltä, vahingossa sisään livahtavalta sutaisulta?

7-8 vuotta tätä aihetta nyt käsitelty, eikä se vaan tunnu missään kohtaa lähtevän lentoon. Olisi edes ajottaisia hyviä kausia, mutta aika pitkälti rämpimistä tuo on.
 
ipaz

Siis mitä mitä? Molempien lonkkien leikkaus, kahdeksan kuukautta pelaamatta, kuukausien kuntoutusjakso suurinpiirtein opetelleen uudestaan luistelemaan ja nyt seitsemän AHL-matsia, joissa kolmessa viimeisessä tehot yhteensä 2+2. Hetikö Jessen olisi pitänyt siellä ottaa koko joukkue reppuselkäänsä ja yksin voittaa kaikki pelit?

Minä olen tyytyväinen, jos Jesse pystyy edes pelaamaan kauden loppuun AHL:ssa ja yrittää sitten kesällä saada uuden NHL-sopimuksen. Mutta uskon myös että jos tässä seuraavan parin kolmen viikon aikana tuo iso kroppa alkaa vertymään ja peleissä tulee tehoja samaa tahtia kuin viime viikolla, niin eiköhän Dubas Jesselle loppukauden NHL-sopimuksen tarjoa.
 
Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Otteluita näkemättä, mutta olosuhteet tietäen tuo pistetahti on mun kirjoissa selvästi lähempänä lentoa kuin rämpimistä.

Tiedetään, että siellä on taas koko joukko valmiina ilkkumaan, että ei se Pulju vaan osaa ja kuinka surkea se onkaan. Mutta ite todellakin toivon, että viime kauden ongelmat johtuivat enimmäkseen lonkista, ja nyt päästäisiin ulosmittaamaan potentiaalia "oikeasti".

(NHL-)maailma tarvitsee tuollaisia iloluonteisia luonnonlapsia kaiken sotimisen, kyynisyyden ja suorittamisen keskellä.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Tiedetään, että siellä on taas koko joukko valmiina ilkkumaan, että ei se Pulju vaan osaa ja kuinka surkea se onkaan. Mutta ite todellakin toivon, että viime kauden ongelmat johtuivat enimmäkseen lonkista, ja nyt päästäisiin ulosmittaamaan potentiaalia "oikeasti".
Itseäni suoraan sanottuna hieman ihmetyttää, että millaisia kiksejä porukka saa siitä kun Pulju ei ole toivotulla tavalla onnistunut NHL:ssä. Siis mitä vittua, luulisi että suomalaiset jääkiekkofanit toivoisivat kaikille pelaajille onnistumisia tuolla, mutta ilmeisesti ei. Jotkut sai todennäköisesti elämänsä ensimmäisen siemensyöksyn sillä samalla hetkellä kun Puljujärven ensimmäinen NHL-visiitti päättyi siihen että palasi takaisin Kärppiin, niin iloiseksi tuntui vetävän.
 
totonboset

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Canes
Siis mitä mitä? Molempien lonkkien leikkaus, kahdeksan kuukautta pelaamatta, kuukausien kuntoutusjakso suurinpiirtein opetelleen uudestaan luistelemaan ja nyt seitsemän AHL-matsia, joissa kolmessa viimeisessä tehot yhteensä 2+2. Hetikö Jessen olisi pitänyt siellä ottaa koko joukkue reppuselkäänsä ja yksin voittaa kaikki pelit?

Minä olen tyytyväinen, jos Jesse pystyy edes pelaamaan kauden loppuun AHL:ssa ja yrittää sitten kesällä saada uuden NHL-sopimuksen. Mutta uskon myös että jos tässä seuraavan parin kolmen viikon aikana tuo iso kroppa alkaa vertymään ja peleissä tulee tehoja samaa tahtia kuin viime viikolla, niin eiköhän Dubas Jesselle loppukauden NHL-sopimuksen tarjoa.
Alkaa olla kyllä tosiaan aika väsynyttä tämä Puljujärven vihaajien viestittely. Jos tekee tulosta niin se on aina väärin tehty. Jos ei tee tulosta niin pitäis tehdä edes niitä paskamaaleja. Tuntuu, että osa oikein odottaa vesi kielellä tilaisuutta päästä toteamaan, että taas meni päin vittua kun teki väärin maalin, eikä tee heti hattutemppua peliin. Välillä tulee mieleen, että jos tätä miestä ei olisi aikanaan varattu ensimmäisellä kierroksella, niin olisiko hänellä parempi maine? Puljujärvi pelasi kuitenkin aikalailla samaa pistetahtia Kotkaniemen kanssa ihan viime kausiin asti, mutta en näe missään vikinää Kotkaniemen huonoista tehoista, tai siitä ettei hän kuuluisi NHL:ään. NHL:ssä on aika paljon huonompiakin pelaajia kuin Puljujärvi.

Kyllähän Jessestä näki Canesin peleissä etenkin loppukaudella, että lonkat oli ihan romuna. Meno oli paljon kankeampaa kuin normaalisti, ja se on paljon kun mies ei ole muutenkaan mikään Makar luistimilla. Mielestäni nämä viimeisimmät pelit ovat näyttäneet Jessestä sitä samaa potentiaalia, mikä oli näkyvissä vielä ennen niitä ensimmäisiä lonkkavaivoja. Kun hänelle saadaan kiekko pelattua vauhtiin niin kyllä se pakeista ohi painaa ja osaa viimeistellä myös.

Porukan pitää alkaa pikkuhiljaa ajatella, että ehkä Puljujärven ei tarvitse tehdä tehoja piste per peli tahdilla kuuluakseen NHL:ään. Hän ei ole maailman paras pelaaja, mutta riittää ominaisuuksiltaan kirkkaasti NHL:ään jos vaan paikat pysyy ehjinä. Ei häntä muuten edes otettaisi tällaisessa tilanteessa huomioon joukkueiden toimesta. Sohva-asiantuntijat, jotka seuraavat aamulla tekstitv:stä pisteet ja YouTubesta highlightit, eivät kovin monipuolisesti osaa arvioida pelaajien arvoa joukkueelleen.
 
Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itseäni suoraan sanottuna hieman ihmetyttää, että millaisia kiksejä porukka saa siitä kun Pulju ei ole toivotulla tavalla onnistunut NHL:ssä.

Niinpä. Luulen, että siinä voi olla osittain sellaista, että näillä on omiin silmiin osunut jokin heikkous Puljun pelissä silloin aikanaan, ja on kiva olla tavallaan oikeassa, kun on silloin aikoinaan lähtenyt tälle tielle. Sillein mitäs mä sanoin vuonna 2016 -hengessä jatketaan valitsemallaan tiellä.

Tämä tai sitten yllättävän paljon vaikuttaa kotoisen Liigan suosikkijengit tähän.
 
TanukkiSuvala

Jäsen
Suosikkijoukkue
CoCoDa
Itseäni suoraan sanottuna hieman ihmetyttää, että millaisia kiksejä porukka saa siitä kun Pulju ei ole toivotulla tavalla onnistunut NHL:ssä. Siis mitä vittua, luulisi että suomalaiset jääkiekkofanit toivoisivat kaikille pelaajille onnistumisia tuolla, mutta ilmeisesti ei. Jotkut sai todennäköisesti elämänsä ensimmäisen siemensyöksyn sillä samalla hetkellä kun Puljujärven ensimmäinen NHL-visiitti päättyi siihen että palasi takaisin Kärppiin, niin iloiseksi tuntui

Itseäni suoraan sanottuna hieman ihmetyttää, että millaisia kiksejä porukka saa siitä kun Pulju ei ole toivotulla tavalla onnistunut NHL:ssä. Siis mitä vittua, luulisi että suomalaiset jääkiekkofanit toivoisivat kaikille pelaajille onnistumisia tuolla, mutta ilmeisesti ei. Jotkut sai todennäköisesti elämänsä ensimmäisen siemensyöksyn sillä samalla hetkellä kun Puljujärven ensimmäinen NHL-visiitti päättyi siihen että palasi takaisin Kärppiin, niin iloiseksi tuntui vetävän.
Jesse nuolee kielellään räkää joka vaihdossa ylipienessä kypärässä, heittelee is it time -sloganeja haastattelijalle ja mässyttää suu auki pizzaa McDavidin haastattelussa prime timessa. Onko yllättävää et amerikkalaisten saama kuva hieman yksinkertaisesta pelaajasta rantautuu tälle puolelle mannerta?
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Jesse nuolee kielellään räkää joka vaihdossa ylipienessä kypärässä, heittelee is it time -sloganeja haastattelijalle ja mässyttää suu auki pizzaa McDavidin haastattelussa prime timessa. Onko yllättävää et amerikkalaisten saama kuva hieman yksinkertaisesta pelaajasta rantautuu tälle puolelle mannerta?
Nyt en ymmärtänyt. Miten nämä vaikuttaa siihen, että ihmiset tuntuu olevan innoissaan siitä että Puljujärvi epäonnistui?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös