Case Jyrkkiö edustaa sitä jääkiekon varjopuolta mikä Suomessa vielä vallitsee. Nimittäin sitä, että jokaisen pelaajan paikka on kaukalossa, vähintään kerran viikossa. Toinen asia mitä Suomessa ei osata tehdä vielä kunnolla on pelaajien monivuotinen kehitys-suunnitelma. Tämä johtuu siitä, että seurojen resurssit ovat rajalliset.
Pelaaja kehittyy tietysti pelaamalla. Jyrkkiölle olisi toivonut että kokonaispelimääristä n. 35 % olisi ollut Mestiksessä ja loput Sm-liigassa. Silläkin riskillä, että pelaaja voi loukkaantua. Toiseksi olisi pitänyt olla jonkinlainen visio/suunnitelma, mitä osa-aluetta/alueita olisi pitänyt erityisesti kehittää.
Pelaaja kehittyy tavalla ja toisella koko pelaajauransa. Tämän näkyminen on ensisijaisesti kiinni siitä, kuinka siihen halutaan panostaa.
Hyvänä esimerkkinä otettakoon Ässien maalivahtivalmennus. Kun maalivahtien kanssa tehdään päivästä toiseen vuorovaikutteista työtä, tulos on meidän näkyvillä. Kilpeläinen, Rynnäs, Raanta ja Järvenpää. Pitää muistaa että kyseessä on lahjakkaita yksilöitä. Mutta uskon ihan "aikuistenoikeasti", että Jyrkkiö on lähes yhtä lahjakas kuin tämä nelikko.
Jos saisin päättää, ottaisin valmennukseen 2 miestä lisää. Toinen vastaa nuorien hyökkääjien ja toinen nuorien puolustajien kehityksestä. Näiden herrojen tehtävä olisi tehdä muutama tunti viikossa ylimääräistä työtä nuorien pelaajien kanssa tai niiden, jotka ovat olleen loukkaantuneita ja ovat palaamassa pelaavaan kokoonpanoon. Muun ajan nämä kaksi valmentajaa tekisi töitä C, B ja A-junioreiden kanssa kerran viikossa kunkin ikäluokan kanssa. Jos ei aina jäällä, niin off-ice treeneissä, videovalmennuksessa tms.
Uskon, että Suomessa mennään tähän jossain vaiheessa. Se on lähes varma. On oma luisteluvalmentaja, kuntovalmentaja, psykologi tms. Mitä vahvempi ja laaja-alaisempi näkemys, sitä paremmat mahdollisuudet ovat pelaajilla kehittyä. Oli sitten kyseessä rock-bändi tai jääkiekkojoukkue.