Mainos

Jesse Joensuu

  • 496 699
  • 2 183

TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Mikäli JJ palaa ensi kaudeksi Ässiin, niin sitten on ainakin selkeä kapteeni joukkueessa. Uskon, että Joensuulla on paljon annettavaa Liigassa johtajuuden lisäksi myös pelillisesti. Veikkaan, että rusikoi ylivoimalla maalin edestä aika monta maalia ensi kaudella. Kai tätä siirtoa voi jo aika varmana alkaa pitää?

Voi pitää aika varmana. Omakaan "tieto" ei ole mistään tietystä luotettavasta lähteestä, mutta juttuja (suoria ja rivien välistä luettavia) on kuulunut jo jonkin aikaa niin monelta suunnalta että aika hämmentävää olisi jos ei tuliskaan. Jos ei sitten Pele vedä vielä hokkareita jalkaan niin vaikea on keksiä kenestä muusta olisi puhe kun tuntomerkkejä on yhdistellyt toisiinsa. :)

Realistinen tulostavoite mitä vaan väliltä 10-20 maalia riippuen kuinka hyvin pysyy ehjänä. Anti joukkueelle ja koko organisaatiolle kuitenkin paljon isompi mitä kaukalossa tapahtuva. Odotusarvot että tuo joukkueen päivittäiseen tekemiseen sitä ihan oikeaa johtajuutta ja vaatimustasoa, toisin kuin viime vuosien urheilulliset ja eteenpäin menevät "liiderit" ja "hyvät pukukoppijätkät". Ymmärtääkseni Jesseä meinaaten vituttaa häviäminen ja laiskottelu, ja osaa sen myös sanoa ääneen.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Mikäli JJ palaa ensi kaudeksi Ässiin, niin sitten on ainakin selkeä kapteeni joukkueessa. Uskon, että Joensuulla on paljon annettavaa Liigassa johtajuuden lisäksi myös pelillisesti. Veikkaan, että rusikoi ylivoimalla maalin edestä aika monta maalia ensi kaudella. Kai tätä siirtoa voi jo aika varmana alkaa pitää?
Eikös täällä jo tiedetty, että tulee puolirampana ja huonokuntoisena eikä pelillisesti mitään annettavaa? Edes senkään vertaa kuin Kärjellä tai Salmisella oli?
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Huhhuh Jesse

Olin todella kuin puulla päähän lyöty eilen TPS-Ässät matsissa. Jumalauta Jesse! TODELLA LOISTAVA peli mieheltä ei voi muuta sanoa..Viimeisestä pelistä, jonka olen nähnyt on jo muutama viikko ehtinyt kulumaan, enkä todellakaan voinut ymmärtää sitä, että kehitystä on tullut näin helvetisti jopa muutamassa viikossa. Itseluottamus ja liigapelikokemus sen on kai tehnyt.

Kädet olkapäitä myöten ristissä toivon, etä pääkoppa ja paikat pysyvät kunnossa, sillä näin tapahtuessa Jesse Joensuu tulee täysin varmasti olemaan tulevaisuudessa NHL pelaaja, ei epäilystäkään.
Sen verran vanha ketju, että hauska selata alkupään viestejä. Aika innostunut olin näköjään Jessen otteista 18-vuotta sitten ja tulihan niitä NHL-pelejäkin lopulta 129kpl.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Pata, Salama
Itselle on jäänyt mieleen Joensuun viime visiitistä, että oli fysiikaltaan suorastaan ylivoimainen ja pelaaminen hänellä oli sanalla sanoen raivoisaa ja otti jäähyjä ihan älyttömän määrän sekä jäi fiilis,että vaikka teki pisteitä, niin oliko sitten loppuviimeksi edes hyödyksi joukkueelle, niin paljon niitä jäähyjä muistikuvieni mukaan tuli.

No nyt asian tarkistettuani 24 peliä tuotti 83min jäähyjä ja onhan tuo turhan suuri saldo.

Toivottavasti JJ saa pidettyä tunteensa paremmin kurissa jatkossa, kun Ässä-paidan päällensä pukee.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark

Eihän tuo saldo ole edes kahta kakkosta per peli joten nou hätä. Sitten vois harkita huomauttamista jos jäähyilis yli 5 min per peli.
 
Itselle on jäänyt mieleen Joensuun viime visiitistä, että oli fysiikaltaan suorastaan ylivoimainen ja pelaaminen hänellä oli sanalla sanoen raivoisaa ja otti jäähyjä ihan älyttömän määrän sekä jäi fiilis,että vaikka teki pisteitä, niin oliko sitten loppuviimeksi edes hyödyksi joukkueelle, niin paljon niitä jäähyjä muistikuvieni mukaan tuli.

No nyt asian tarkistettuani 24 peliä tuotti 83min jäähyjä ja onhan tuo turhan suuri saldo.

Toivottavasti JJ saa pidettyä tunteensa paremmin kurissa jatkossa, kun Ässä-paidan päällensä pukee.
Edellinen visiitti oli juurikin tällainen mitä kuvailit. Tuntui, että Jesse pelasi jokaisessa pelissä kuin Stanley Cupin 7 pelissä. Raivoikas on juuri oikea adjektiivi kuvaamaan Jessen pelaamista. Jäähyjä tosin tuli aivan karmaisevasti :D

Saiko Jesse muuten lopulta 2012-2013 kaudelta kultamitalia? Tästähän oli silloin puhetta, että myös Dixonille ja Joensuulle kuuluisi mitalit mutta en muista saivatko näitä koskaan.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mikäli JJ palaa ensi kaudeksi Ässiin, niin sitten on ainakin selkeä kapteeni joukkueessa. Uskon, että Joensuulla on paljon annettavaa Liigassa johtajuuden lisäksi myös pelillisesti. Veikkaan, että rusikoi ylivoimalla maalin edestä aika monta maalia ensi kaudella. Kai tätä siirtoa voi jo aika varmana alkaa pitää?

Joensuulla on sopimus Ässiin eli Jesseä voi sovitella jo kokoonpanoon.

Edit. Lähde on varma ja Jessen lähipiiristä.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eikös täällä jo tiedetty, että tulee puolirampana ja huonokuntoisena eikä pelillisesti mitään annettavaa? Edes senkään vertaa kuin Kärjellä tai Salmisella oli?
Sitä onko rampa tai puolikuntoinen - en tiedä. Pelillisen annin voi kuitenkin ihan perustellusti kyseenalaistaa. Joensuu on tämän päättyneen kauden ollut puhtaasti vilttiketjun ukko KHL:ssä. 32 o 2+4 ja -4 oli saldo. Suuria ongelmia pysyä viisikon tahdissa mukana puutteellisen liikkeen vuoksi. Spurtti per vaihto ja aivan hapoilla/spurtin jälkeen ei sitten ehtinytkään enää mihinkään. Kokeili ykkösketjussa pariin otteeseen, mutta oli siinä lähinnä tiellä, kun ei ehtinyt ONeilin&Schroederin mukaan. Sai säännöllisesti yv-aikaa, mutta pudotettiin 1-yv:stä pois kun tehoja ei tullut ja Björninen hoiti maalineduspelaamisen paremmin ja tehokkaammin. Alivoimalla Joensuusta ei ole hyötyä. Edes liigassa.

Best case scenario olisi tuo 20 maalia kaudessa joista ylivoimalla iso osa. Worst casena saatte uuden mikaniemen. Tämä puhtaasti pelilliseltä kantilta. 5vs5 max jääaika 15min ja yv päälle. Tuota suurempi jääaika ja Joensuu on jouluun mennessä hyödytön. Tapahtunut lähes joka kausi Jokereissa. Liike hidastuu radikaalisti. Ässinä en pelillisesti laskisi Joensuun varaan kovin suuria. Ei ole pelaaja joka liidaa/kantaa ketjuaan jos muilla peli sakkaa.
 
WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Giallorossi
Joensuun paluussa ei ole mitään vikaa ja varmasti logolle pelaaminen kiinnostaa, vähintään enemmän kun näitä Kärkiä ja Salmisia. Mutta olen täällä nyt lukenut vähän ihmetellen Joensuun sijoitusta kokoonpanohahmotelmissa. Jesse on bottom-6 roolin pelaaja, ei missään nimessä ykkösen laituri. Jos hänet tuohon rooliin taas väkisin laitetaan ja odotukset vedetään täällä tappiin, niin ei tarvitse pettyä myöhemmin ja ihmetellä, mikä on kun ei riitä.

Tiedän olevani tämän mielipiteen kanssa selvässä vähemmistössä täällä ja epäillä ei saa, joten lisään loppuun, että mielelläni olen väärässä. Eli jos Joensuu tosiaan on kärkilaituri Porissa ja tuon tontin lunastaa, niin hyvä. Minusta täysin väärä rooli ja paikka olisi 3. Ketjussa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Suuria ongelmia pysyä viisikon tahdissa mukana puutteellisen liikkeen vuoksi. Spurtti per vaihto ja aivan hapoilla/spurtin jälkeen ei sitten ehtinytkään enää mihinkään.

Hidas luistelija voi paikata vauhdin puutetta kovalla tsempillä. Hidas luistelija heikolla asenteella on isompi rasite.

Uskon edelleen siihen, että Joensuun vauhti riittää Liigassa ja hänellä selkä ei suoristu Ässäpaita päällä pelatessaan.
 
Liigassa riittää myös hieman kevyempi Joensuu. 5 kiloa kesällä painosta pois niin uskoisin, että pärjäisi luisteluvauhdissa hieman paremmin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Hidas luistelija voi paikata vauhdin puutetta kovalla tsempillä. Hidas luistelija heikolla asenteella on isompi rasite.

Uskon edelleen siihen, että Joensuun vauhti riittää Liigassa ja hänellä selkä ei suoristu Ässäpaita päällä pelatessaan.

Ei varmasti suoristu, ennemminkin päinvastoin. Edellisellä kerralla otti Ässien kyntämisen niin henkilökohtaisesti että pelaaminen meni täysin yliyrittämiseksi mikä kostautui turhina jäähyinä ja oli lopulta viimeisen pelinsä viltissä. Joensuu on kymmenessä vuodessa toivottavasti kasvanut tälläkin osa-alueella ja pystyy keskittymään oleelliseen.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
@massaonvoimaa kiitos tuoreesta tilanneraportista. Joensuun paluun suurin arvo on ilman muuta se, että rehellisyyden nimissä hän on nimenomaan imagollisesti Ässille tärkeämpi kuin Niemi (siltikin vaikka Niemi miten on Ässien mestaruusjoukkueen ykkössentteri) tai Kärki tai Salminen.. uskaltanee esimerkiksi veikata, että hänestä myös varsin todennäköisesti tehdään lähes "automaattisesti" kapteeni

Totta kai perinteiset porilaiset negapetterit toteavat, että Joensuun paluu tulee olemaan varmasti samanlainen floppi kuin Niemen paluu oli. Itse en millään pysty uskomaan Jessen floppaavan niin pahasti, Niemellä silloin toissakaudella jokainen vaihto oli pelkkää kentällä selviytymistä. Pisteitä hän teki kokonaiset neljä kappaletta, eikä lopulta pelannut edes kuin puolet kaudesta (koko ajan oli jotain vaivaa). Niemi liikkui kaukalossa kuin täytetty lokki, mitkään ihmisen kehittämät moittivat sanat eivät riitä kuvailemaan miten hirveän näköistä se oli.. Jesse ei vuorenvarmasti ole liikkeessään niin surkea. Itse yritän olla odottamatta Jesseltä mitään liikoja, mutta lähtökohtaisesti häntä on silti aivan mahdoton olla sovittelematta kahteen ensimmäiseen ketjuun, siis siinä tilanteessa kun kausi alkaa..
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Suuria ongelmia pysyä viisikon tahdissa mukana puutteellisen liikkeen vuoksi. Spurtti per vaihto ja aivan hapoilla/spurtin jälkeen ei sitten ehtinytkään enää mihinkään. Kokeili ykkösketjussa pariin otteeseen, mutta oli siinä lähinnä tiellä, kun ei ehtinyt ONeilin&Schroederin mukaan.
Mikäli on vamma, joka estää pelaamisen, niin ei mene Ässien lääkärintarkastuksesta läpi. Enkä usko, että edes "kusettaisi" Ässiä sanomalla, että paikat on kunnossa ellei näin ole.

Mikäli kyse on kunnosta, niin sitä on sitten taas suht helppo parantaa.

Tietysti perustellusti voi kysyä, että miksi ei olisi näin tehnyt jo Jokeriaikana. Oliko taustalla sitten kuitenkin joku fyysinen syy, joka olisi hiljalleen kunnossa?
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hidas luistelija voi paikata vauhdin puutetta kovalla tsempillä. Hidas luistelija heikolla asenteella on isompi rasite.

Uskon edelleen siihen, että Joensuun vauhti riittää Liigassa ja hänellä selkä ei suoristu Ässäpaita päällä pelatessaan.
Ensimmäiseen kappaleeseen:mitä tiukempi peli ja tarkempaa viisikkopeliä, sitä vaikeammaksi tuo käy. Tsempistä ei jäänyt Joensuulla kiinni, liikkeestä jäi. Hampaat oli irvessä ja yritti helvetisti, mutta pelkkä tsemppi ei liikuta luistinta. Onko joku kyseenalaistanut Joensuun motivaation?
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tietysti perustellusti voi kysyä, että miksi ei olisi näin tehnyt jo Jokeriaikana. Oliko taustalla sitten kuitenkin joku fyysinen syy, joka olisi hiljalleen kunnossa?
Asenne Joensuulla on ollut aina kunnossa. Ei ole millään tavalla siitä kyse. Selkä ei suoristunut kertaakaan. Siitä pisteet Joensuulle. Myös ymmärtääkseni sai lähteä ehjänä kauteen Jokereissa. Samoin pudotti jo painoaan viime kauden aikana. Kaikki Joensuun Jokeripelit nähneenä sanoisin että parasta ennen vain tuli umpeen, ainakin KHLssä. Voi toki olla että riittää Liigassa mutta itsestäänselvyys se ei Joensuun liikkeellä mitenkään ole. Ja @PataJaska yhtäläisyydet M Niemen viimeiseen Jokerikauteen menee hyvin yksi yhteen Joensuun kanssa. Joensuu oli kentällä selviytymässä, heitettiin useampaan kertaan kesken pelin vilttiin koska hänen kohdalta viisikko vuoti ja omissa soi. Tämän myötä vietti pitkiä pätkiä kokoonpanon ulkopuolella keskittyen harjoitteluun. Ominaisuutena Joensuulla on tyhmät keskialueen ja hyökkäysalueen jäähyt. Useimmiten joko a)taklaus, b) kamppi/koukku tai c)muu holtiton törmäily hyökkäysalueella. Tästäkin monta kehityskeskustelua Joensuu kävi valmennuksen kanssa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Onko joku kyseenalaistanut Joensuun motivaation?

Eikai, vähän tuossa vertailin tämän kauden Kärkeen joka harvemmin veti hampaat irvessä ja yritti helvetisti. Näen, että hyvällä asenteella varustetulla Joensuulla on enemmän annettavaa ja tekee ehkä sen 16 maaliakin.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Ensimmäiseen kappaleeseen:mitä tiukempi peli ja tarkempaa viisikkopeliä, sitä vaikeammaksi tuo käy. Tsempistä ei jäänyt Joensuulla kiinni, liikkeestä jäi. Hampaat oli irvessä ja yritti helvetisti, mutta pelkkä tsemppi ei liikuta luistinta. Onko joku kyseenalaistanut Joensuun motivaation?
Tuskin Jokereissa kukaan - edes faneista. Tsemppiä ja yritystä riitti ihan kunnolla.

Muuten menikin niinkuin kuvailit. Riittääkö liigassa? En osaa sanoa.

Pukukoppiin toki vahvistus.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eikai, vähän tuossa vertailin tämän kauden Kärkeen joka harvemmin veti hampaat irvessä ja yritti helvetisti. Näen, että hyvällä asenteella varustetulla Joensuulla on enemmän annettavaa ja tekee ehkä sen 16 maaliakin.
Ok. Ammattilainen Joensuu on, siitä ei kahta sanaa. Jättää kyllä kaiken jäälle aina kun paita on päällä.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Se minkä Joensuu häviää viisikkopelissä, antaa takaisin kopissa.

Ässät tarvitsee kipeästi isoa johtajaa. Pelaajaa joka antaa kaikkensa, se esimerkki tarttuu.

Ylivoimalla maalin eteen, ei liigasta löydy siihen yhtä kovaa seppää. Kunhan on paikka siinä eikä aleta hakemaan Ässämäisesti Joensuusta pelintekijää tai laukojaa.

Odotan 25-30p ja isointa Ässäjohtajaa moneen vuoteen. Tässä on myös vaarana, että menee yliyrittämiseksi ja turhautuu.

Toivottavasti saa hyvän ehjän kesän alle.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
C rintaan, reilu 50 pelattua peliä (pari lunssaa ja pari esapekkaa vienee pelejä), 10-15 maalia, 25-30 pistettä ja 70+ jäähyjä sekä helvetin hyvällä patasydämellä pelaamista. Tämä riittäisi mulle.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Sitähän on nyt Joensuulla koko kevät ja kesä aikaa vetää itsensä kuntoon. Sitähän ei tällä päättyvällä kaudella koskaan tiedä, mitä koronaa ja jälkitautia on kelläkin ollut.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös