Onko todella niin, että koko Suomesta löytyy vain yksi valmentaja jonka alaisuudessa halutaan pelata? Miksi pelaajat kokevat, että he ymmärtävät ja osaavat peliä paremmin kuin päävalmentaja, ja tätä kautta ovat oikeutettuja kritisoimaan päävalmentajaa? Miksi pelaajat eivät maajoukkueeseen tullessaan sitoudu päävalmentajan pelitapaan ja arvoihin? Mikko Koivua pidetään kovana johtajana ja voittajana. 2011 maailmanmestaruus tuli kuitenkin vasta kun Koivu kiukuttelun sijaan päätti luottaa Jalosen pelitapaan. World Cupia edeltävässä tiimipalaverissa Lauri Korpikoski sanoi puoliksi vitsillä, että menestyäkseen joukkueena pelaajilla ja valmennuksella pitää olla hyvät välit Mikon kanssa. Oma tulkintani on, että Koivulla on vahva näkemys siitä miten joukkue toimii ja pelaa, eikä siitä helpolla tingi. Jukka Jalonen lähetti ennen Vancouveria muistitikulla materiaalia Suomen tulevasta pelitavasta. Eli pelaajat tiesivät mitä luvassa oli. Tästä huolimatta turnauksen alku käytettiin pelitavan perkaamiseen. Miksi pelaajat saapuivat turnaukseen jos tiesivät etteivät voi sitoutua "EHT-peliin"? Miksi pelaajat eivät tuoneet huolta pelitavasta julki vasta kun turnauksen alettua? Eikö tämä ole edesvastuutonta toimintaa pelaajien osalta. Toki epäkohtiin on pakko puuttua turnauksen aikanakin, ja valmentajien toiminnassa on aina parannettavaa. Marjamäen ja Hartikaisen huhuttu verbaalinen tappelu on kuitenkin kritiikkinä semmoista mikä ei johda mihinkään.
Eli onko maajoukkueen päävalmentajat oikeasti niin huonoja kuin julkisuuteen on tuotu julki. Vai onko valmennusjohdon ja pelaajien välinen kommunikaatio liian heikkoa. Vai onko pelaajien arvomaailmassa ja asenteissa eniten korjattavaa.