Katsoin tuossa kakkosjaksosta eteenpäin tuon CMoren sarjan. Ei junnuvuodet jaksanut kiinnostaa, niin hyppäsin suoraan toiseen. Saa toki kertoa onko ekassa jotain kuolemattomia läppiä.
Voi nyt vittu. Jeren parivuotias Jax-poika kertoo yhdessä jaksossa miten hänestä tulee rosvo ja Jergus opettaa näyttämään sentteriä. Joo, ei toki mikään tae siitä että tulisi isänsä jalanjälkiä seuraamaan (tai muutenkaan poikkeuksellista läppää), mutta kyllähän se jotain kaverin arvomaailmasta kertoo. Muutenkin aivan uskomattoman sakiaa kamaa selityksineen. Plussaa toki muiden haastateltavien rehellisistä kommenteista ja niiden myötä tuon pystyikin katsomaan.
Täällä joku otti aiemmin puheeksi, että on toki hienoa miten Jere pystyi pelaamaan kuitenkin melkein huipulla vaikka elämäntavat olivat mitä olivat. Joo, lätkä on kivaa, dokaus on kivaa ja piri on kivaa. Dokkarissa monesti Jergusta verrattiin myös ties mihin viihdetaiteilijoihin ja rokkitähtiin, Nämä eivät vaan ihan samalla tavalla ole verrattavissa, viihdetaiteilija ei pysty absoluuttisesti parhaaseen suoritukseen pumppaamalla rautaa ja juoksemalla lenkkejä (toki siksi, ettei ole olemassa mitään absoluuttisia mittareita sellaiseen). Urheilijan tärkein työkalu on kroppa ja jos sitä tuhoaa, suoritus heikkenee. Vaikka viihdetaiteilija tuhoaisi kehoaan, voi hänen päästään tulla silti ne parhaat mahdolliset ideat. Sinänsä jollain perverssillä tavalla arvostan Jeren tietynlaista haista paska-asennetta, mutta huomattavasti enemmän vituttaa ajatus siitä, millainen unelmapakki (ehkä jopa jonkun maajoukkuefinaalin kullaksi kääntänyt) meillä oli käsissä. Joo, jokainen tekee omia valintoja ja kyllä, jollain perverssillä tavalla arvostan sitä, miten niilläkin elintavoilla pystyi pelaamaan sellaisenkin uran.
Aivan toinen juttu on sitten nämä en kadu mitään-sössötykset ja väitteet siitä, miten ei ole koskaan loukannut ketään tai tehnyt kellekään pahaa. Itsekritiikin taso tuntuu olevan aika nollissa ja sellaista ei voi arvostaa mitenkään.