Mainos

Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

  • 913 087
  • 3 439

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä siellä tiedettiin. Ei ehkä laajuutta, mutta kun tuo kantautui HIFK:ssa pelanneiden kavereiden kautta meikäläisenkin korviin, niin eipä se voinut mikään valtionsalaisuus olla - ja siis itsekin olin tuohon aikaan vielä pieni lapsi. Ja mitä olen ymmärtänyt, niin Mobergin pitäminen aiheesta pimennossa oli useammallekin jergusporukan jäsenelle hauska harrastus.

Kyllä mä siis oikeasti tiedän, että HIFK:ssa tiedettiin. Mutta kuten kerroit, Frank pyrittiin pitämään pimennossa ja välillä aika mielikuvituksellisillakin tavoilla. Että sikäli on ihan totta, että HIFK ”ei tiennyt”, jos HIFK oli yhtä kuin Frank. Ja silloinhan asiat tavallaan oli niin. En usko myöskään, että nykypelaajat toimisivat samoin kuin ennen toimittiin.

Jere ja hukattu potentiaali alkoi taas vituttaa. En todellakaan aio katsoa tai kuunnella mitään Jeren podeja. Yritin silloin, kun tämän tuotoksensa rekemisen aloitti, mutta minusta tuli murhanhimoinen ja aggressiot nousivat pintaan noin puoli minuuttia kuunneltuani. En pysty. Enkä halua.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jeren pitäisi ennakkotietojen mukaan olla alumni all star tapahtumassa mukana Kuopiossa 18.8 ja ihan luistimilla.. Onkohan siinä kunnossa?
No somensa perusteella treenailee joka päivä lievästi liioitellen tuntikausia eli joka tapauksessa reilun määrän jatkuvasti, varmaan toki muutakin vuorokauteensa mahtuu eikä kaikki niin hyvää 24/7 mutta eiköhän vaikka nyt miestä taas kiireellä täällä heti otteensa täysin menettäneeksi rapajuopoksi parjataankin, niin ihan kaikki nykyisestä elämästään siihen kuitenkin viittaa, että kykenee yhden alumni-lätkämatsin ajan jalkeilla ja jopa ihan liikkeessä pysyä parin viikon päästä.

Mutta mistä minä tiedän, ehkä ei kykene.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
No somensa perusteella treenailee joka päivä lievästi liioitellen tuntikausia eli joka tapauksessa reilun määrän jatkuvasti...

50km polkee päivittäin satoi tai paistoi. Ja siihen puntit päälle. Ilta/yö on sitten aikaa viihteelle.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Jere kertoi, että Wicked Gamen uudesta kaudesta alkaa ehkä hänen elämän suurin matka. Toivottavasti ei, tästä tulee nimittäin mieleen yläasteen uskonnon openi lausunto eläkkeelle jäävälle opettajalle: "Hyvää kesää sekä eläkevuosia ja kaikkea hyvää sille kaikkein suurimpaan matkaan valmistautumiseen"

Vähän on mösjöö maistissa ekassa jaksossa.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko tää sideshow veikkauksen entinen asiamies jatkossa joka jaksossa? Jotenkin jäi vähän auki että mitä on tulossa muutakin kuin yhteiskunnan rakenteita ravistelevaa podcastia
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu

Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Onko tää sideshow veikkauksen entinen asiamies jatkossa joka jaksossa? Jotenkin jäi vähän auki että mitä on tulossa muutakin kuin yhteiskunnan rakenteita ravistelevaa podcastia
Pakko sen on olla, että tulee käsiteltyä asioita mitä luvattiin. Jere tuskin muistaa yhtään mistä pitikään puhua.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Minusta kyllä turha enää puhua koko sankarista. Oli kova jätkä joo, mutta päästetäänkö eläkkeelle? Perkelettäkö se meille kuuluu.

Ei kuuluisi ei, ellei Jere olisi päättänyt pysyä julkisuudessa ja eläköityä uusiin hommiin rauhassa - jos se olisi näin, niin Apu tekisi jutun hänestä joka 3. vuosi ja Iltalehti soittaisi kerran vuoteen - Mutta ei.
 

PeeloPata

Jäsen
Jeren podcastin uusi jakso tuli tänään 12 aikaan. Jakso pyörii Veikkauksen ympärillä, ja tämä Jeren kaveri kertoo omasta kioskinsa pyörittämisestä. Jere kerto, ettei seiskan juopottelu uutiset pidä paikkaansa. Toivotaan että Jere puhuu totta, ettei ole tarttunut pulloon.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jeren kannattaisi keskittyä lätkä- ja urheiluvieraisiin ja jos sieltä heidän tarinoistaan nousee esille jotain ”yhteiskunnallisesti mielenkiintoista”, käsitellä niitä juttujen ohessa.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jere kerto, ettei seiskan juopottelu uutiset pidä paikkaansa. Toivotaan että Jere puhuu totta, ettei ole tarttunut pulloon.
Jere voisi tehdä Seiskasta rikosilmoituksen, jos kerran paskaa puhuvat. Esimerkiksi kunnianloukkauksenahan tuota voisi tutkia. Jos Seiska saisi tuomion, niin Jerestäkin kirjoitettaisiin varmaan jatkossa varovaisemmin.

Taitaa vain olla niin, ettei Jere viitsi tehdä rikosilmoitusta tai sitten ei ole aihettakaan. Jere muistuttaa tässä vahvasti Nykäsen Matti -vainaata: Mattikin aina valitti, että lehdet kirjoittavat ihan mitä sattuu, mutta muistaakseni koskaan hän ei lähtenyt puolustamaan kunniaansa oikeusteitse, vaikka muuten aika tiuhaan oikeudessa kävikin.

Ehkä Jere haluaa keskittyä mieluummin yhteiskunnan rakenteiden ravisteluun.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eli Alkon ovet klo 21 jälkeen tiistai-iltana?
Eniten Jere on ravistellut yhteiskunnan rakenteita varmaan baarijonossa, mutta poliittiselle uralle hyvä teema olisi esimerkiksi se, että Jere alkaisi ajaa Alkojen 24h-aukioloa. Sillä varmaan erottuisi, ja Jere osaisi myös puhua asiasta uskottavasti.
 
4

444

Jeren podcastin uusi jakso tuli tänään 12 aikaan. Jakso pyörii Veikkauksen ympärillä, ja tämä Jeren kaveri kertoo omasta kioskinsa pyörittämisestä. Jere kerto, ettei seiskan juopottelu uutiset pidä paikkaansa. Toivotaan että Jere puhuu totta, ettei ole tarttunut pulloon.
Tapulissa niitä paria jallutuoppia kutsutaan aamupalaksi. Eli ei ole juopottelua, vaan rentoa aamiaistamista.
 

kepardi

Jäsen
Varmaan herrat on ihan ns. oikealla asialla, mutta itselle ei oikein iske kummankaan tyyli ja paasaus. Tulee mieleen baarikeskustelut, joissa heitellään ”kavereilta kuultuja” juttuja ja näitä sitten isoon ääneen puhistaan ja ihmetellään. Molemmista paistaa läpi oma agenda ja katkeruus, mikä ei ainakaan Jerellä rajoitu pelkästään Veikkaukseen. Jerellä nyt ei oikein muutenkaan kompetenssi riitä näin ison asian käsittelyyn. Toisessa jaksossa jo ihmetellään kuinka media ei oo ollenkaan kiinnostunut herrojen keskusteluista. Eiköhän sekin aika koita, kun kovimmat paljastukset on kuulemma vasta tulossa.

Joka tapauksessa, katselen tai kuuntelen varmasti jatkossakin, koska aihe sinänsä kiinnostaa.
 

godspeed

Jäsen
Kunhan lapsi saa aloittaa koulutyön asiaankuuluvalla tavalla. Minusta tuntuu kovin väärältä kyseenalaistaa tämä, tai puhua jonkun julkisuuden henkilön suhteen tällaisia epäileviä väitteitä, mutta itse pääjehu sekoilee kaiken aikaa. Hän sekoittaa näillä lapsellisilla jutuillaan pakkaa. Lapsi ei toivottavasti joudu esimerkiksi kiusatuksi. Lapset pois julkisuudesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös