Kirjallisuusarvostelu
Jos 'Ape tarjoaa Jerelle ryypyn' -tarina olisi esitetty livenä jossain, olisi ollut pakko huikata kirjailijalle katsomosta että älä juo enää. Tuli jopa mieleen ihmeellisen Liesmäen lähtemättömän vaikutuksen tehnyt kommentti Joonas Vihkosta ja kumppaneista tässä taannoin, kun Erkki-setä taivasteli, miten kummallisia ryntäysmaaleja tekevät nämä IFK:n nuoret, jotka eivät ole edes lahjakkaita SM-liigaan. Tämä viinille perso IFK:n valmentaja, joka ei kirjansa perusteella ole sopiva parantamaan alkoholisteja. Niin?
Hyvinhän Rantanen kirjoittaa ja ennen kaikkea jaksaa usein keksiä sanottavaa, jota koko kuorossa toistensa päälle puhuva kiekkoväki ei ole jo pariin kertaan sanonut, ja siksi allekirjoittaneen käsistä Veikkaaja löytyy edelleenkin. Vertailukohtana iltapäivälehtien lukeminen sen sijaan oli pari vuotta sitten pakko vähentää minimiin, 7 päivää lehden jorinoilla en ole halunnut voittopuolisesti hyvää mieltäni maailman tilasta pilata ikinä.
Uskallan suositella Rantasen kirjaakin, joka siis on ihan rehellistä fiktiota, sillä naiiviudestaan ja juonen ennalta-arvattavuudesta huolimatta se on rakennettu hyvin: tarina kulkee, henkilöt ovat stereotyyppeinäkin tarpeeksi uskottavia ja opettavainen aines pysyy sen verran aisoissa, ettei tunnelma mene kasvatuksen puolelle. Vähän kirjasta tulee sama fiilis kuin jonkun Ristin voiton kustanteista (kyllä, arvostelijan kirjallisuusmaku on rajaton), joissa kerrotaan kuinka onneton ihminen löytää Jeesuksen erinäisten vastoinkäymisten kautta. Lätkästä kiinnostuneellehan tällainen kevyesti mustavalkoinen säväys vain lisää uskottavutta:)
Ja seuraavaksi kokoava aasinsilta aiheeseen, sillä tämänkään kirjoituksen sisäinen logiikka ei välttämättä aukea ilman sitä: sairaus pitää hoitaa ja sopimuksia noudattaa, mutta parantajiksi valittakoon ammattilaiset ja sopimuksista etsittäköön purkupykälät, kyllä ne ameriikkalaiset lakimiehet ovat ne sinne osanneet seuraamuksineen ottaa. Ja joukkuelajia kunnioitetaan niin, että geimeihin tullaan mukaan, kun on tehty sen eteen se työ, minkä se on kavereiltakin vaatinut. Töitä ei tehdä humalassa, ja erinäiset puulaakit ja niiden vetäjät tajuavat, että Suomen laki koskee heidänkin hiekkalaatikkoaan. Helppoa.
Muu tunteilu, kirjallinen iloittelu ja provokaatio elää omaa viihde-elämöintiään ja vimmatusti elääkin. Ja näin jälkikäteen voin luvata, että jos erään viisi Stanley Cuppia voittaneen ja mummonsa villapaidan yhden helsinkiläisen hallin kattoon vinssanneen taipumus hivautella samassa residenssissä asuvaa naisihmistä olisi ollut tapetilla tässä pari vuotta sitten, minut olisi saanut ripustaa narripaidassa naurettavaksi Stockmannin kelloon, jos olisin kyseenalaistanut pelaajan kelpoisuuden työhönsä sillä perusteella.
On kai se Apenkin kirja jostain kaivettava luettavaksi, sieltähän voi ilmeisesti saada vaikka hyviä viinisuosituksia.