Jatkuuko kyntäminen vai uuteen nousuun?

  • 12 263
  • 61

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kyllä sitä pahemmin kyntöhommissa oltiin 90-luvulla.

Oman suvun sisällä on/oli henkilöitä joille IFK oli lähempänä uskontoa kuin fanitusta. Vääräuskoisia ei suvaittu missään muodossa joten pidin pientä etäisyyttää jääkiekkoon fanituksen näkökulmasta. 24.10.1993 itsenäisesti astuin Nordikselle sisään joten ei voi mistää glory hunttauksesta puhua. Silloin oli TPS:ää vastaan tyytyväinen jos saatiin edes kiekko omalta alueelta TPS:n päähän. Seuraavalla kaudella kaaduttiin Takon mustiin syndeihin. Sitä seuraavalla kaudella ei ollut mitään toivoa Lukkoa vastaan play-offeissa.

Tänä päivänä asetelma on hieman erilainen ja on mahdollisuus voittaa materiaalin puolesta vaikka joka vuosi. Tuolloin ei ollut pl. Kekäläisen aika. Penan aikana en nähnyt sellaisia elemennttejä jolla mestaruus olisi voitettu ja viimeinen lock-out meinasi tuoda kohtalon kellot koko seuralle.

Itse vakaasti uskon, että jos IFK jaksaa pitää ydinasioistaan kiinni, tulee nuo välieräpaikat pikkuhiljaa kääntymään finaalipaikoiksi. Oman identiteetin rakentaminen olisi nyt tärkeää voittamisen kannalta. Salmelaisen peräänkuuluttamaa tunnetta olisi välillä kiva nähdä kentällä.

No joo onhan se niinkin. Sitä kun 90-luvulla oli yläasteella ym. niin lähestulkoon sai "itkua vääntää" kun taas takkiin, ja kehtaako kouluun mennä. Paljon kuitenkin sen ajan menestysneimpien (TPS ja Jokerit) faneja ympäristössä myös... hirveen kivaa aikaa. Onneks se ysärin loppu oli kuitenkin mahtava, kun pari kertaa putkeen veivattiin finaaleja mekin.

Tää sama laitettu jo monesti, mutta pistetään taas... Eli HIFK tarvitsisi sellasen hemmetin ison postitiivisen buustin juuri nyt kiekkotoimintaansa. Hyvä urheilullinen menestys hetken aikaakin (runkosarjassa + finaalipaikkoja nyt muutama tähän) sekä se ikuisuuksiin venyvän Gardenin varmistunut aikataulu. Olisi mahtavaa tietää se, koska oikeasti alkavat hommat ja koska on arvioitu valmistumisaika. Nyt se projeksti vaan kelluu ja veivaus jatkuu.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tää sama laitettu jo monesti, mutta pistetään taas... Eli HIFK tarvitsisi sellasen hemmetin ison postitiivisen buustin juuri nyt kiekkotoimintaansa.

Yksi olisi tuon kuolevan fanitoiminnan elvyttäminen sekä ottelutapahtuman kehittäminen. Nyt kaikki on mennyt niin sanotusti omalla painollaan jo vuosia tai ainakin se yritys on ollut aika näennäistä. HIFK on aina ollut aika hyvä näissä spesiaalitapahtumissa, kuten talviklassikot ja Kiben paidan jäädytys. Ei Suomen suurimman seuran peleihin ainakaan ottelutapahtuman ainutlaatuisuuden takia tulla.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Yksi olisi tuon kuolevan fanitoiminnan elvyttäminen sekä ottelutapahtuman kehittäminen. Nyt kaikki on mennyt niin sanotusti omalla painollaan jo vuosia tai ainakin se yritys on ollut aika näennäistä. HIFK on aina ollut aika hyvä näissä spesiaalitapahtumissa, kuten talviklassikot ja Kiben paidan jäädytys. Ei Suomen suurimman seuran peleihin ainakaan ottelutapahtuman ainutlaatuisuuden takia tulla.

Joo hyvä pointti. Tuohonkin se Garden olisi varmaan just se, jota puoskari määrää. HIFK:n kannattaminen ei varmasti ole vähentynyt yhtään mihinkään, kuten ei katsojamäärätkään (ainakaan oleellisesti, aika samoissa mennään joka vuosi), mutta muuten meno kaipaisi uudistusta. Ja nyt ainoastaan poffeissa ja juuri noissa mahdollisissa juhlapeleissä saadaan sellanen hönkä päälle, jota oikeasti kaipaisi useammin. Tapahtumaan pitää panostaa enemmän, mutta Nordiksella se taitaa olla turhan vaikeaa nykyään. Tarvitaan sitä uutta buustia joka sektorilla.
 

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Mä uskon että pitkässä juoksussa alkaa tulosta tulla.

Mä luulen että nämä Salmelaisen 2-3 ensimmäistä vuotta on merkitykselliset. Jos Salmelainen onnistuu parantamaan työntekoja, urheilullisuutta ja IFK:n mainetta (työnantajakuva yms. asiat), voi IFK oikeasti olla haluttu paikka pelata ja pikku hiljaa kokoonpanosta saadaan pois ne jotka eivät sinne kuulu, mutta se vie aikaa.

Mä kuitenkin luulen, että nyt aletaan olla siinä tilanteessa, joka vahvistuu entisestään, että meille halutaan palata ja meille halutaan tulla, niin junnupuolelle kuin edariin.

Lennun rooli voi olla iso rooli juuri muualta tulevien kannalta. Jos Lennu on hyvä ja reilu tyyppi, hän ehkä pystyy olemaan hyväkin kapteeni ja ottamaan muualta tulevat pelaajat mukaan ja osaksi joukkuetta, vaikka tulos kentällä ei ole sitä mitä odotetaan. Voihan olla että tässä Lennun kapteenina toimimisessa on paljon sellaista mitä me ei tiedetä, esim. mentorointityyppisiä juttuja ja muilta paineiden pois viemistä.

Jos Salmelaisella on hyvät kontaktit ja hän on pelaajien agenttien näkökulmasta hyvä ja luotettava kumppani, se tulee jossain vaiheessa tuottamaan IFK:lle lisää hyvää.

Tämän kauden joukkueessa on muutamia kysymysmerkkejä, jotka mun mielestä ovat Lennu sekä Kangasniemi. Tallberg menee mun mielestä ihan hyvin 3-4 kentässä sekä rotaatiossa. Keränen taas vakaa 4. kentän laituri. Dyk varmasti tulee lunastamaan vielä odotukset, kun vaan joukkue pääsee omalle tasolleen. Kangasniemi on sen takia mun mielestä riski, että on pienikokeinen ja paljon loukkaantunut ja jos maalintekopeli ei toimi, ei hän oikein tuo mitään lisää joukkueen muuhun tekemiseen.

Vaikka eletäänkin nyt tätä kautta, niin mun mielestä seuraavat 2 kautta ovat tärkeitä sen suhteen, mihin suuntaan organisaatio menee. Jos junnuista saadaan breikkaamaan pelaajia ja oikeasti hyvän hintalaatusuhteen jengi, ollaan vahvoilla. Työnantajakuva voi vaikuttaa myös positiivisesti siihen, että saadaan oikean hintaisia ja sitoutuneita pelaajia. Vaikka tämä on Salmelaisen eka oma jengi, niin onko se oikeasti ensimmäinen? Hän oli tekemässä Lennun ja Nykoppin sekä Ästenin että Kangen jatkoja. Mutta oliko hän aidosti siinä tilanteessa että ns. "omisti joukkueen kasaamisprosessin". Kyseessä pitkään organisaatiossa olleita pelaajia, joita olisi ollut hankala potkia pois, varsinkin kun saattavat tuoda jotain pelillistä hyvää ja jatkuvuutta jengiin sekä saattoivat olla vielä myös ihan edullisia pelaajia. 2 vuoden kuluttua voi olla samanlainen tilanne, mutta silloin Salmelainen on ollut vaikuttamassa jo 3-4 vuotta aiempaan tilanteeseen. Kyllähän joukkueen kasaaminen ja seuran kulttuuri yms. on aina jonkinlaista jatkua ja yllättävän paljon aiemmin tehdyt valinnat ohjaajat uuden johtajan tekemiä valintoja, halusi sitä tai ei.

Jos ensi kaudella kokoonpano on jotakuinkin alla oleva ja siellä junnut breikkaa, on edellytykset pitkäkestoiseen menestykseen:

Turunen - Paajanen - Myllylä
Sallinen - X - Nordgren
Saarinen - Jääskä - Rask / Wärn
Petrell - Heljanko - Kukka

+ Tallberg, Åsten, Lambert + muut junnut (Lambert siksi rotaatiossa/junnuissa, kun en usko että olisi vielä ensi kaudella valmis Liigaan, mutta seuraavalla varmasti).

Lindbohm - Kousa
Lyytinen - Jurgens
Winberg - Varakas
Ahonen

+ junnut ja ehkä Aleksi Laakso

Tuohimaa
Halonen/Taponen
 

Ukko16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs
(Lambert siksi rotaatiossa/junnuissa, kun en usko että olisi vielä ensi kaudella valmis Liigaan, mutta seuraavalla varmasti)
Eikö Lambertin sopimuksessa ole joku pykälä että voi lähteä P-Amerikkaan junnusarjoihin ensi kesänä? Eli ei siis 100-varmaa että on meidän miehiä ensi kaudella vaikka todennäköistä kuitenkin
 

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Eikö Lambertin sopimuksessa ole joku pykälä että voi lähteä P-Amerikkaan junnusarjoihin ensi kesänä? Eli ei siis 100-varmaa että on meidän miehiä ensi kaudella vaikka todennäköistä kuitenkin

En tiedä sopimuksesta muuta kun että on optio ja varmaan pelaajan optio. Voihan olla että optio on sitäkin varten, että siirtyy toiseen seuraan jos ei ole IFK:hon tyytyväinen. Mutta toi olisi ihan loogista. Tasoltaan kuitenkin ilmeisesti niin kova lupaus, että voisin kuvitella, että 2 vuotta junnuissa ja sitten vuosi liigaa ja jos kaikki menee putkeen niin hyvällä varausnumerolla änäriin.

Ensi syksynä kuitenkin vasta 16, joten seuraavalla kaudella 17 ja jos ymmärsin oikein, niin vasta tuolla 21-22 kaudella varattavissa.
 

Redman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk, Detroit Red Wings
Itse uskon siihen, että Pikkarainen jäätelöä syödessä miettii, Bernard vai Tuohimaa maalille ja pitää selkää suoristavaa puhetta joukkueelle, jotta saadaan sinfonia soittamaan huolella.
 

Speller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät ja HIFK
Lauantain Tepsi pelin jälkeen ottelun häviäjä voi olla sarjan jumbo !
Siitähän on hyvä lähteä uuteen nousuun. Saa nähdä millanen paskamyrsky nousee jos pidetään piikkipaikkaa ....
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kaikki on vaan liian sekaisin. Ei tätä enää saa siihen kuntoon että mestaruus tulisi.

No niin. Vaikka muakin vituttaa tää kyntäminen, mutta tuohon väitteeseen "ettei tätä mitenkään saa enää sellaiseen kuntoon" en usko. Jos nyt muistellaan vaikka Kärppien ja Tapparankin jotain kauden alkuja, niin kyllähän sielläkin on joskus kausi huonosti alkanut ja silti keväällä nosteltu kannua. Ja malliesimerkkinä Ässät vm 2013. Taisi aika vitun pahasti olla sekaisin, mutta voitti koko paskan. Olennaista on olla oikeaan aikaan kovassa vireessä eli keväällä.

Toki se on selvää, ettei tässä enää mihinkään tappioputkiin ole varaa yksinkertaisesti siitä syystä, että kärki karkaa sitten liian kauas. Viime kaudella tuli sen pirteän alun jälkeen se 7 ottelun sukellus, olkoon se sukellus nyt tämän kauden osalta tässä, kiitos.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Tuli tämä vanha artikkeli mieleen kun mietin Tapparan tehokkuutta ja IFK:n maalin tekemisen tuskaa.



Kaikki asiat tulevaisuuden kehityksessä riippuu pystyykö IFK luopumaan "egostaan". Pystytäänkö tekemään purkamaan vanhoja rakenteita esim. kapteenin valinnoissa. Tätähän aina perustellaan perinteellä ja Brewerin perintönä. Ei vaan oteta huomioon, että myös Kanadassa normit on purettu ajat sitten. Eurooppalainen, nuori pelaaja voi olla joukkueen kapteeni jos johtaa joukkoja edestä.

Psyykkisen valmennuksen kanssa voi olla sama homma. Se ei välttämättä kuulu IFK johtohahmojen mukaan seuran imagoon. Kannatta katsoa varmasti Tapparan tuloksia jos tuon osa-alueen vaikutukseen ei usko.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ilveksen tappio tänään tarkoittaa sitä, että meidän sarjasijoitus pysyy 13:tena. Ei ehkä vielä uusi nousu mutta baby steps, baby steps.
Tavallaan liippaa tuota henkistä valmennusta se, että toivottavasti joukkue ei nyt rupea ylianalysoimaan sarjataulukkoa, ettei muodostu takaraivoon ajatusta, että nyt on pakko voittaa 5 peliä kuudesta, jotta sijoitus paranee, vaan fokus aina vaan käsillä olevaan matsiin. Paras mahdollinen tulos tänään on 3 pistettä ja vaikkei sarjasijoitus siitä parantuisikaan, niin muuhun ei oikein pysty joukkueena vaikuttamaan.

Fanithan nyt voi analysoida pistekeskiarvoja ynnä muita tekijöitä, mutta joukkueen keskittymisen tulee olla siinä, että ollaan koko ajan parempia.
 

rok49

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK NYG
Eiköhän tänään mennä juhlaottelukaavalla, siis turpiin tulee.
Erätauolla orkesteri soittaa pätkiä Jumalten tuhosta ja taistelun tauottua Sua kohti Herrani.

Tässä matsissa ei onneksi tarvitse katsoa Lyytistä, tuota wannabe Bobby Orria
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Eiköhän tänään mennä juhlaottelukaavalla, siis turpiin tulee.
Erätauolla orkesteri soittaa pätkiä Jumalten tuhosta ja taistelun tauottua Sua kohti Herrani.

Tässä matsissa ei onneksi tarvitse katsoa Lyytistä, tuota wannabe Bobby Orria

Ihan pienenä knoppina. Viime kaudella nämä käytiin läpi ja IFK oli voitolla juhlapeleistä joten toivottavasti mennään sen kaavan mukaan.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Tätä peliä ei voi hävitä, eihän...
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sain tänään ahaa-elämyksen, että tässähän eletään uusiksi historiaa ja kautta 1996-97. Yhtäläisyyksiä on yllättävänkin paljon:

- liigaa dominoi 2 joukkuetta, joille muut ei tunnu mahtavan mitään
- HIFKn joukkue on uudistunut voimakkaasti, mutta vanhaa painolastiakin on vielä reilusti
- joukkueen johtopelaajaksi nousee kauden aikana 18 vuotta täyttävä huippulupaus
- joukkueen on ensimmäistä kertaa täysin kasannut nuori ja kunnianhimoinen UTJ, joka saa varsinkin vanhemmalta fanikunnalta runsaasti ylenkatsomista ja naureskelua osakseen
- joukkuetta valmentaa UTJn oma valinta, johon UTJ luottaa sataprosenttisesti
- pelissä on paljon positiivisia signaaleja ja koko ajan on ilmassa odotus, että kyllä se tuosta vielä kääntyy, mutta eipä sitten käännykään ja lopputulos on totaalinen floppi

Joten, ällös olko suruissanne. Tänä vuonna maksellaan oppirahoja, kesällä 2020 Pikkarainen karkaa KHLään ja Salmelainen kappaa yllätysvalinnan koutsiksi ja Lundell käy NHLssä kokeilemassa vain palatakseen loppusyksystä Liigaan johdattamaan HIFKn mestaruuteen. Näin on tähtiin kirjoitettu!
 

rok49

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK NYG
Ihan pienenä knoppina. Viime kaudella nämä käytiin läpi ja IFK oli voitolla juhlapeleistä joten toivottavasti mennään sen kaavan mukaan.

Kiitos korjauksesta. Muistikuvissa on ollut SaiPa, joka on tainnut pariin otteeseen juottaa tappion karvasta kalkkia juhlaotteluissa.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Itsellä on vahva usko että nousuun lähdetään. Kun 10 kierrosta tästä on pelattu, niin ollaan kotiedussa. Toki olen ollut viikon nyt auringossa.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
IFK oli ehkä ymmärrettävästi jopa vähän alistuneen/turhautuneen oloinen 2-erässä, ja todennäköisesti se aiheutti hirveän määrän huolimattomia syöttöjä ja sellasia puolivillasia yrityksiä lähteä hyökkäyksiin.

3-erässä ihan eri tempo. Olisi voitu jopa naulata peli siinä flowssa, mut onneks nyt vittu saatiin se 3p. Mitenköhän tää kausi olis jatkunu, jos vielä eilenkin olis takkiin otettu. Huh.
 

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kyllä mulle eilisen perusteella tuli sellanen fiilis että jengissä on usko omaan tekemiseen hyvä ja myös joukkuehenki on hyvällä tasolla. Eilinen matsi oltiin päätetty voittaa ja sieltä nousi monta kärkijätkää esiin vaikka onnistumisia ei tullut kovin paljoa. Paajanen, Turunen, Dyk, Jääskä, Lundell, Saarinen otti roolia ja paikoille mentiin sekä osumaa otettiin. Alivoimalla näkyi itseluottamuksen taso ja virheitä ei pelätty. Myös Winberg pelasi hyvin (edelleen) ja jos ajatellaan että hän oli heikoin lenkki puolustuksessa niin onhan ton puolustuksen taso ja liike hyvällä tasolla. Olin vähän huolissani miten Laakso - Winberg pärjää yhdessä ja hyvin pärjäsivät.

Vielä kun saadaan täydennystä puolustukseen ja hyökkäykseen niin kestetään poissaolot ja tiedetään että siellä on riittävää suoritusvalmiutta.

Olin jossain vaiheesa huolissani fyysisyyden riittävyydestä mutta en enää ole kovin huolissani.

Pikkarainen onnistuu ja tästä tulee vielä hyvä kausi.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Itselläni 50/50% fiilikset. @EPK purki hyvin eilisen ja kyllä joukkue selkeästi haluaa voittaa myös valmentajalleen ja sisällä on usko. Tuo usko on vain tosi tärkeä ylläpitää. Se vaatisi sen 4 voittoa lokakuun 6 pelistä. Niin, että voittaminen ”helpottuu”. Alkaa miettimään vähemmän ja nauttimaan pelistä enemmän.

Jos tästä halutaan nousta, niin se vaatisi kyllä myös vähän niitä räkämaaleja. Tuollaisia hienojen maalien iltoja oman veskan loistaessa ei kuitenkaan loputtomasti voi tulla. Pitäisi saada toi meidän kiikariteho-osasto maalintekoon tai sitten vaihtoon.

Tapparaa on myös turha miettiä. Niiden runkosarjan voittoa tuskin pysäyttää mikään. Nyt vain pitää keskittyä oman pelin parantamiseen.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Itselläni 50/50% fiilikset. @EPK purki hyvin eilisen ja kyllä joukkue selkeästi haluaa voittaa myös valmentajalleen ja sisällä on usko. Tuo usko on vain tosi tärkeä ylläpitää. Se vaatisi sen 4 voittoa lokakuun 6 pelistä. Niin, että voittaminen ”helpottuu”. Alkaa miettimään vähemmän ja nauttimaan pelistä enemmän.

Jos tästä halutaan nousta, niin se vaatisi kyllä myös vähän niitä räkämaaleja. Tuollaisia hienojen maalien iltoja oman veskan loistaessa ei kuitenkaan loputtomasti voi tulla. Pitäisi saada toi meidän kiikariteho-osasto maalintekoon tai sitten vaihtoon.

Tapparaa on myös turha miettiä. Niiden runkosarjan voittoa tuskin pysäyttää mikään. Nyt vain pitää keskittyä oman pelin parantamiseen.

Laitetaan tänne vaikka tämän voisi postata myös peliesitys ketjuun.

Dykin maalin jälkeen vaikutti, että pelirohkeus palasi. Pelaajat tunnistivat tilanteet eri lailla ja se maalin jälkeinen jäähy tapettiin aika tehokkaasti. Olisi ollut kiva nähdä mihin suuntaan ottelu olisi lähtenyt jos maalit olisi tullut toisessa erässä. Valistunut oma arvaus on, että TPS olisi tyrmätty.

Pike analysoi rehellisesti ottelua. Ennen ottelua puhui, että pysytään siinä rungossa mitä ollaan harjoiteltu ja kun ollaan kärsivällisiä se palkinto tulee. Ehkä se pelirohkeus on tappioiden myötä puuttunut, mutta toimiva pelitapa on tuonut selkärangan mihin nojata tässä huonolla hetkellä.

Ottelun jälkeen puhui myös fiksusti. Kysymykseen helpottiko IFK:n tuska?


"Tietysti näissä tilanteissa voitot auttaa, mutta se ei ole mikään lopullinen juttu, vaan avainasia on rohkeasti jatkaa sitä työtä. Pitkällä jänteellä aukeaa ihan varmasti. Oliko tämä se voitto, joka aukaisi homman lopullisesti? Sitä ei voi tietää, mutta todennäköisesti ei ollut. Jos pystymme pitämään kuitenkin tuon peruspelaamisen tuolla tasolla ja tuon peli-ilmeen, niin se tuottaa meille ihan varmasti pitkässä juoksussa hyvää tämän sarjan aikana" -sportti.com

Verrattuna esimerkiksi Kaskiseen jonka mukaan TPS:llä ei ole ollut pelillisiä ongelmia vähään aikaan.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös