Mainos

Jatkosopimuksia kaudelle 2009-2010?

  • 60 376
  • 279

luimuri

Jäsen
Muistin väärin. Luulin, että Elo olisi ollut sentteri.

Mielestäni Nabin olisi jo nyt pitänyt mahtua vähintään 3-kenttään ja todennäköisesti moni muukin on sitä mieltä?

Jos Huhtala ja Torkki nyt on ylipäätänsä tulossa, niin ei heille jää paljon paikkoja, koska Lukolla on jo nyt jonkun verran sopimuksia. Junnuille täytyisi antaa myös peliaikaa, olisihan siellä reservissä vielä Rajalaa ja Palolaa.

Ja minkä perusteella olisi taistelevampi? Oletko kattonut montakin Lukon peliä? Monessako pelissä äijät ovat taistelleet loppuun asi? Vissiin kotipeli Bluesia vastaan ( 4-1 ) ja kauden eka Ässät peli ovat olleet sellaisia. Onhan siellä jotain Clarkeja ja Viinasia joita ei kiinnosta peli yhtään. Ne harvat pelit mitä Palola on pelannut on hän ollut mielestäni joukkueen parhaimpia. Veti jokaisen tilanteen loppuun asti. Harmi kun samaa voisi sanoa esim. Lindgrenistä.

Olen nähny monta peliä enkä olekkaan väittänyt, että Lukko olisi ollut taisteleva joukkue aina. Myös itse haluan tastelevan joukkueen tietenkin. Kysyin, että millä perusteeella nämä sun ehdottamat "uudet"miehet on taistelevampia eli Immonen,Huhtala,Fogström jne. No olet varmaan nähny usein heidän pelaavan, itse en ja siksi kysyinkin kun ei tietoa heistä juuri ole.

Nabbista sen verran, en ole nähny paljon hänen otteitaan enkä usko, että kovin moni muukaan Lukon fani. Uskon kuitenkin valmennuksen nähneet niitä sen verran ennen runkosarjan kauden alkua ja huomanneen ettei miehestä ollut ainakaan siinä vaiheessa vielä runkopelaajaksi. Se mitä fanit toivovat aina pelaajien suhteen on ihan eri juttu. Vai oliko valmennus väärässä pelaajan taitojen suhteen ja fanit oikeassa?

Otit Palolan tohon esimerkiksi vaikkei edes mahtunut sun kokoonpanoon ja toisaalta Lindgreniä arvostelet "löysästä" pelaamisesta mutta silti hän on edelleen sun toivelistalla ykkösketjun sentteri, ristiriitaista?
 
Akke P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Se mitä fanit toivovat aina pelaajien suhteen on ihan eri juttu. Vai oliko valmennus väärässä pelaajan taitojen suhteen ja fanit oikeassa?

Tämä on sangen totta. Mantrana esiintyvä "junnuille peliaikaa" on kohtuullisen tyhjä kortti, kun on oikeasti pelaajarviointien ja ratkaisujen paikka. Eräänlaisena toiveena ja tavoitteena se toki toimii, ja sen allekirjoitan itsekin.

Mitä tulee mainittuihin nuoriin, niin olen kuitenkin osin skeptinen useammankin kohdalla. En tosin tunne ehkä asiaa aivan riittävän hyvin, joten tämä on vain "ääneen pohdiskelua", mutta omaavatko esimerkiksi Rajala, Palola, Kangasmäki tai vaikkapa Jasu sellaista potentiaalia, että askel ensi vuodeksi vakituiseen rooliin liigaan olisi vielä sittenkään realistinen. Rajala ja Palola toki yli-ikäisinä dominoivat A-junnujen pistepörssiä sangen hienosti, mutta onko sittenkin niin, että resurssit eivät vielä riitä liigaan, vaan tarvitaan kierros muualla. A-junnujen sarja on jotain ihan muuta kuin liigapelit. Kangasmäki pelaa A:ssa kolmosessa ja Jasu ei saa peliaikaa (syystä jota en tunne) edes Hokissa. Aaltonen tekee lyhyillä visiiteillä tehoja Mestiksessä ja Nabb on ollut kova Sportissa, mutta täysin en ole vakuuttunut edes heistä. Itse ajattelisinkin niin, että katseet tulisi kääntää ennen muuta Eloon ja Vidgreniin. Molemmat ovat mukana 20-vuotiaitten maajoukkuekaavailuissa ja sieltä heidän olisi hyvä saada paikka, koska se tuottaa pelaajille ja sitä kautta joukkueelle aina lisäarvoa. Ja tuon paikan saamiseksi tarvitaan ensi vuonna liigapelejä.

Oma empiiriani on siis rajallinen, mutta yleisellä tasolla sanoisin, että "junnuille peliaikaa" hokema on ehkä hiukan liian lavea tulokulma aiheeseen. Asiaa tulisi pohtia pelaaja pelaajalta, ja tällöin ehkä tulee vastaan se, ettei ihan jokaisesta vaikkapa näissä keskusteluissa mainituista nuorista ole sittenkään vielä liigapelaajiksi lyhyellä aikavälillä.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Lukon kuviossa on sellainen ongelma että sitten kun "junnu" ei mahdu enää junnuihin iän puolesta, eikä ole tarpeeksi kova sm-liigaan, niin minne hänet lykätään? Hokkiin? Lukon pitäisi pikkuhiljaa hommata Jypin tapaan oma mestis-tiimi. Jotenkin tuntuu että Akatemiaa hehkutettiin kauheasti eikä hommia välttämättä ole mietitty loppuun. Pelaaja joka jalostuisi sm-liigaan "hyvä tasoiseksi"-pelaajaksi parin mestin kauden jälkeen ei ole välttämättä helppo enää saada takaisin.

Neljän vuoden projektista tuli 1+3, tiedä sitten muuttuuko se vielä.

Se on muuten hieno skenaario että Lukko ei pysty ottamaan esim. Rajalaa ensi kaudeksi liigaan ja sitten Rajala menee mestikseen ja joku muu joukkue nostaa hänet sm-liigaan. Hienosti Lukko häntä akatemiassa jalosti ja sitten jäi luu käteen. Sama voinee käydä aika monen muunkin kohdalla.
 
Akke P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Neljän vuoden projektista tuli 1+3, tiedä sitten muuttuuko se vielä.

Edelleen jaksan ihmetellä; mikä projekti?

Se on muuten hieno skenaario että Lukko ei pysty ottamaan esim. Rajalaa ensi kaudeksi liigaan ja sitten Rajala menee mestikseen ja joku muu joukkue nostaa hänet sm-liigaan. Hienosti Lukko häntä akatemiassa jalosti ja sitten jäi luu käteen. Sama voinee käydä aika monen muunkin kohdalla.

Tämähän on vain sopimustekninen juttu "RTK:n rahoilla". Pelaajille usemman vuoden sopimukset, niin kuin monilla nyt itse asiassa onkin, joista ensimmäinen vaikkapa A:ssa, toinen Mestiksessä ja sitten liigaan...
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Edelleen jaksan ihmetellä; mikä projekti?

Kertokaa minullekin, mennyt tallaiset projektit ihan ohi silmien.

Junnut ylos kun niista on joukkueelle hyotya. Lukon paa-asialliset tavoitteet on kuitenkin sm-liigassa menestyminen, junnujen kasvattaminen on tyokalu siihen.

Nabbista odotan ensi kaudeksi 3-4 ketjun pelaajaa jolla on sauma tehda n. 20 pinnaa, mutta varmasti saa sen mukaan peliaikaa miten pystyy liigaa pelaamaan.
 
1963

Mistä sinä tai joku muu tietää ettei Palolasta, Elosta tai Rajalasta olisi ollut hyötyä jo tänä vuonna? Eihän näille kavereille ole annettu edes mahdollisuutta vaikka pelit A:ssa on menneet loistavasti. Sama koskee esimerkiksi Nabbia. Olisi todennäköisesti pystynyt parempaan kuin esimerkiksi Mustonen, jos olisi saanut pelata ykkösessä isoilla minuuteilla huippukavereiden kanssa. Huonommin ei ainakaan olisi voinut mennä.
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна

Teksti-tv:stä kun noita pelaajia katselet ja arvioit, niin siellä on 18 muutakin nimeä A-SM pistepörssi -sivulla, jotka eivät ole saaneet mahdollisuutta/joista ei ole ollut mitään hyötyä liigajoukkueelleen. Miksihän? Vai pitäisikö Lukon olla joku edelläkävijä junnujen peluutuksen suhteen?

Täysin turhaa spekulointia tuollaiset, voin myös pettämättömän Teksti-tv -analyysin perusteella sanoa, että Nabbin 31 pistettä Mestiksessä eivät vastaa Mustosen 17 pistettä liigassa. Eli todennäköisesti "huonommin" olisi mennyt.
 
Akke P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mistä sinä tai joku muu tietää ettei Palolasta, Elosta tai Rajalasta olisi ollut hyötyä jo tänä vuonna?

Kyllähän valmennuksella täytyy olla joku käsitys tästä asiasta. Näiden kaikkien poikien kanssa on tehty töitä vähintäänkin kuukausikaupalla, joten arviot perustuvat johonkin aivan muuhun kuin teksti-tv:n pistepörssiin. Ja A:n sarjan pistepörssin dominointi on toki hienoa, mutta yli-ikäisinä, kuten Palola ja Rajala, heidän tavallaan kuuluukin tehoissa erottua joukosta.

Olisi todennäköisesti pystynyt parempaan kuin esimerkiksi Mustonen, jos olisi saanut pelata ykkösessä isoilla minuuteilla huippukavereiden kanssa.

Pelaajien arvioiminen on kuitenkin toki vaikeaa; sitä se näyttää olevan erityisesti silloin, kun on päättänyt ottaa hampaisiinsa jonkun tietyn pelaajan. Tällöin ei ilmeisesti näe enää yhtään mitään - jos nyt yleensä pelejä edes katsoo.
 
Graves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Täysin turhaa spekulointia tuollaiset, voin myös pettämättömän Teksti-tv -analyysin perusteella sanoa, että Nabbin 31 pistettä Mestiksessä eivät vastaa Mustosen 17 pistettä liigassa. Eli todennäköisesti "huonommin" olisi mennyt.

Mustosen 17 pinnaa ei ole minusta niin huono suoritus, vaikka hän on pelannut ykköskentässä Haatajan ja Pekin kanssa. Hieman paremmalla säkällä jo hänellä olis enemmän pisteitä..

Tuntuu, että omiamme kohtaan olemme välillä liiankin kriittisiä. Jos katsoo pistepörssiä muusta kuin Lukko-fanin näkökulmasta, niin se voi näyttää aika erilaiselta. Siellä on Mustosen kanssa suurinpiirtein samoissa pisteissä aika kovia nimiä.

Esimerkkeinä Tony Virta 16p, Joonas Vihko 15p ja Juha Lind 18p. Virralla tosin pelejä jäänyt hieman välistä.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Edelleen jaksan ihmetellä; mikä projekti?

Projekti on ehkä hiukan väärä sana. Tarkoitan tätä "Urama 4-vuoden sopimuksella Lukkoon ja tehdään pitkäjänteistä työtä". Luultavasti tämän jälkeen palataan tuohon valmentaja kaudeksi tai kahdeksi ja puhdas ostojoukkue. Niin monta kertaa tämäntapaista nähnyt. Ei tietenkään ihan samanlaista, mutta samantyylistä
 
1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllähän valmennuksella täytyy olla joku käsitys tästä asiasta. Näiden kaikkien poikien kanssa on tehty töitä vähintäänkin kuukausikaupalla, joten arviot perustuvat johonkin aivan muuhun kuin teksti-tv:n pistepörssiin. Ja A:n sarjan pistepörssin dominointi on toki hienoa, mutta yli-ikäisinä, kuten Palola ja Rajala, heidän tavallaan kuuluukin tehoissa erottua joukosta.

No jopas menee taas vaikeaksi. Sitten pitää varmaan todeta, että meillä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi hyviä junnuja joita voisi ajaa sisään. Melkein kaikissa muissa seuroissa on A-junnuja ajettu rohkeasti sisään (Blues, Ässät, Kalpa, HPK, HIFK...). Eipä näytä Lukon tulevaisuus tätäkään teoriaa vastaan kovin valoisalta.
 
Akke P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
No jopas menee taas vaikeaksi. Sitten pitää varmaan todeta, että meillä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi hyviä junnuja joita voisi ajaa sisään.

Ehkä sinun sitten täytyy tehdä niin. Alkuperäinen ajatuksesihan oli se perinteinen, että taas on Lukossa tehty kaikki päin h***vettiä, joten sinänsä mukavaa, että myönnyt nyt tässä asiassa ja irrottaudut tuosta asetelmasta.

Tosin onhan sinulla takki ollut joskus jo näinkin päin, etkös juuri hetki sitten kertonut, että "Lukon junioripuoli näyttää juuri nyt synkemmältä kuin koskaan"; siinä valossa olisikin kummallista, jos olisit pitäytynyt siinä ajatuksessa, että junioreja pitäisi ajaa sisään edustukseen...
 
Siinä mielessä näyttää synkältä ettei saatu yhtään kaveria nuorten MM-kisoihin. Yhtään A-ikäistä ei myöskään pelaa edustuksessa. Itse olisin antanut ainakin Elolle jo minuutteja miesten peleissä. Eero on yksi ikäluokkansa parhaita Suomessa. Esimerkiksi Kalpan samanikäinen Teemu Hartikainen on tehnyt jo 13 maalia liigassa. Viime kaudella Elo naputteli 10 pinnaa Hartikaista enemmän A:ssa.

Ei voi kuin ihmetellä, miksi Elo ei ole saanut pelata peliäkään liigassa? No tämäkin kaveri menetetään parin vuoden päästä, kun Raumalla sössitään vanhaan tapaan oikein urakalla (Heikkinen, Lammassaari, Nordlund).
 
1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olisiko niin, että valmennus on katsonut, että hän ei ole vielä valmis liigapeleihin?

Joo, näin se varmaan on mutta pian voi TPS tai Blues ilmoittaa, että peliaikaa löytyisi, jos osoite vaihtuu. Siinä vaiheessa voi nuorta poikaa alkaa vituttamaan Lukon touhut ja perävalot palaa jo ennen sopimuksen loppumista.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Kyllähän A-junnun täytyisi olla suoraan valmis liiga-peleihin, ihan samanlaisesti kuin vaikka Laaksonen. Ei tietenkään kannata nostaa edustukseen ennen kuin on valmis miesten peleihin. Eikös laiteta Elo ja muut vaikka Tepsiin kerämään kokemusta ja koiteta saada parin vuoden päästä takaisin lihapiirakan hinnalla?

akke p kirjoitti:
Tämähän on vain sopimustekninen juttu "RTK:n rahoilla". Pelaajille usemman vuoden sopimukset, niin kuin monilla nyt itse asiassa onkin, joista ensimmäinen vaikkapa A:ssa, toinen Mestiksessä ja sitten liigaan...
Mutta mitäs sitten kun halutaan nostaa pelaaja kesken kauden liigaan? Kuinka moni mestis-seura suostuisi siihen? Olisiko Sport vaikka suostunut siihen että kesken kauden voidaan kutsua Nabb takaisin? Tässä oma mestis-seura auttaisi hyvin paljon...
 
Juge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei voi kuin ihmetellä, miksi Elo ei ole saanut pelata peliäkään liigassa? No tämäkin kaveri menetetään parin vuoden päästä, kun Raumalla sössitään vanhaan tapaan oikein urakalla (Heikkinen, Lammassaari, Nordlund).

Elolle kuten muillekin sopimuksen tehneille pelaajille on kerrottu se asia, että tällä kaudella ei peliaikaa liigasta tule ja varmasti kaikki huomaavatkin, että tuohon kokoonpanoon on vaikea päästä. Mutta ensi kaudeksi näille ko. kavereille on luvattu kyllä peliaikaa liigasta ja siksi pitkät sopimukset. Tarkoituksena on ajaa junnuja varovaisesti sisään. Eli ensi kaudella jotkut junnut tulevat pelaamaan sekä liigan että A-nuorten otteluita.

Tietysti itsekin toivon sitä, että nämä lahjakkaat juniorit pääsisivät jo tänä kautena koittamaan liigaan, mutta kaikki eivät ole vielä valmiita. Elon täytyy hankkia paljon massaa, jotta mies pystyy liigassa pelaamaan. Taito kyllä riittää.
 
1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Elolle kuten muillekin sopimuksen tehneille pelaajille on kerrottu se asia, että tällä kaudella ei peliaikaa liigasta tule ja varmasti kaikki huomaavatkin, että tuohon kokoonpanoon on vaikea päästä. Mutta ensi kaudeksi näille ko. kavereille on luvattu kyllä peliaikaa liigasta ja siksi pitkät sopimukset. Tarkoituksena on ajaa junnuja varovaisesti sisään.

Miksi Kalpa uskaltaa heittää kentälle 90-syntyneen Hartikaisen vaikka on huomattavasti Lukkoa kovempi nippu? Miten on mahdollista, että Elo ei mahdu huonompaan joukkueeseen (=Lukko) vaikka on ollut Hartikaista edellä tähän syksyyn saakka.

Entä Bluesin Tomi Sallinen (-89) ja Joonas Nättinen (-91). Miksi Matikainen uskaltaa peluuttaa näitä kavereita vaikka Blues on yksi suurimmista mestarisuosikeista?

Koko Lukon akatemia on täyttä sumutusta. Kuka nuori lahjakas pelaaja haluaa Raumalle "kehittymään", kun muualla saa paljon helpommin peliaikaa ja vielä laadukkaammissa joukkueissa.
 
Isorumailkeä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anonyymit kotikiusatut
Siinä mielessä näyttää synkältä ettei saatu yhtään kaveria nuorten MM-kisoihin. Yhtään A-ikäistä ei myöskään pelaa edustuksessa. Itse olisin antanut ainakin Elolle jo minuutteja miesten peleissä. Eero on yksi ikäluokkansa parhaita Suomessa. Esimerkiksi Kalpan samanikäinen Teemu Hartikainen on tehnyt jo 13 maalia liigassa. Viime kaudella Elo naputteli 10 pinnaa Hartikaista enemmän A:ssa.
Hartikaisen otteista en osaa sanoa, koska en ole herraan sen suurempaa kiinnostusta suunnannut, mutta A:n pelejä jokusen nähneenä voisin väittää, että Elon eväät eivät riitä liigatasolle - vielä. Potentiaalia on, sitä on turha kiistää. Omissa "papereissani" tosin esim. Kangasmäki menee niukasti edelle pelityylinsä vuoksi. Kumpaakin toivoisin liigaryhmään ensi kesäksi ja syksyllä pelaamaan, mikäli rahkeet riittävät.
Ei voi kuin ihmetellä, miksi Elo ei ole saanut pelata peliäkään liigassa? No tämäkin kaveri menetetään parin vuoden päästä, kun Raumalla sössitään vanhaan tapaan oikein urakalla (Heikkinen, Lammassaari, Nordlund).
Näin selkeään Rapalaan ei pitäisi tarttua, mutta tartun kuitenkin, tyhmä kun olen. Eli nyt selkeästi väität, että em. pelaajat "menetettiin", koska heille ei "vanhaan tapaan" annettu peliaikaa. Nordlundin allekirjoitan (ja se kieltämättä harmittaa), mutta senkin vieritän enemmän parin viime kauden valmentajan niskaan. Väitätkö vakavissasi, että Heikkinen ja Lammassaari siirtyivät muualle, koska eivät saaneet peliaikaa?
1963 kirjoitti:
Koko Lukon akatemia on täyttä sumutusta. Kuka nuori lahjakas pelaaja haluaa Raumalle "kehittymään", kun muualla saa paljon helpommin peliaikaa ja vielä laadukkaammissa joukkueissa.
Jep. Kaikille kenkää.
 
Akke P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viime kaudella Elo naputteli 10 pinnaa Hartikaista enemmän A:ssa.

Tällaisten lapsellisten tilastotietojen huutamisen sijasta voisit osoittaa asiantuntemustasi ja analysoida Elon pelilliset vahvuudet sekä heikkoudet sekä kertoa mielipiteesi hänen fyysisistä valmiuksista suhteessa liigan vaatimuksiin.

Ja sanotakoon nyt vielä, että itsekin olen sangen toiveikas Elon suhteen, mutta oma näkemykseni on, että hän on vielä pelaajana monella tavalla raakile, jonka kanssa ei kannata kiirehtiä.

Koko Lukon akatemia on täyttä sumutusta.

Tällaisen sairaalloisen suhtautumisen täytyy olla raskasta...
 
RaLu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Koko Lukon akatemia on täyttä sumutusta. Kuka nuori lahjakas pelaaja haluaa Raumalle "kehittymään", kun muualla saa paljon helpommin peliaikaa ja vielä laadukkaammissa joukkueissa.

Rauman? oma SJS#50 taas vauhdissa. "Vaihto-oppilas" vuosi Ässä-palstalle ja toisinpäin voisi tehdä molemmille hyvää.
 
1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Väitätkö vakavissasi, että Heikkinen ja Lammassaari siirtyivät muualle, koska eivät saaneet peliaikaa?

Kaverit saivat peliaikaa mutta ei kunnon sopimustarjousta. Kumpikin herroista sai paljon kovemman tarjouksen pääkaupunkiseudulta. Lukolla olisi kyllä ollut taloudelliset mahdollisuudet vastata noihin tarjouksiin mutta ei halua. Lukko maksaa paljon mieluummin saman summan tai jopa vähän enemmän Tukoselle ja Lindgrenille.
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Miksi Kalpa uskaltaa heittää kentälle 90-syntyneen Hartikaisen vaikka on huomattavasti Lukkoa kovempi nippu? Miten on mahdollista, että Elo ei mahdu huonompaan joukkueeseen (=Lukko) vaikka on ollut Hartikaista edellä tähän syksyyn saakka.

Entä Bluesin Tomi Sallinen (-89) ja Joonas Nättinen (-91). Miksi Matikainen uskaltaa peluuttaa näitä kavereita vaikka Blues on yksi suurimmista mestarisuosikeista?

Koko Lukon akatemia on täyttä sumutusta. Kuka nuori lahjakas pelaaja haluaa Raumalle "kehittymään", kun muualla saa paljon helpommin peliaikaa ja vielä laadukkaammissa joukkueissa.

Koska Hartikainen on parempi kuin lukon vastaavat. Koska kalpa on ollut joukkueena parempi (Hartikainen kuuluu siihen) mutta yksilotasolla huomattavasti heikompi.

Matikaisella on ollut puoli joukkuetta telakalla ja tiukka otteluohjelma. Jos lukolla olisi yhta paha tilanne ollut, kaikki akatemiajannut olisivat jo kayneet jaalla. Vidgren jo tuosta syysta paasikin. Aaltosella oli pitkaan nayttopaikka.

Akatemia on osa pitkajanteisyytta, ja tulokset nahdaan myohemmin. Suuremmin ehka kaudesta 2010-2011 eteenpain.
 
Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Kaverit saivat peliaikaa mutta ei kunnon sopimustarjousta. Kumpikin herroista sai paljon kovemman tarjouksen pääkaupunkiseudulta. Lukolla olisi kyllä ollut taloudelliset mahdollisuudet vastata noihin tarjouksiin mutta ei halua. Lukko maksaa paljon mieluummin saman summan tai jopa vähän enemmän Tukoselle ja Lindgrenille.

Onko ihan faktaa? Minulla on ainakin tiedossa, että Heikkinen sai Lukolta käytännössä yhtä suuren sopimustarjouksen kuin Helsingistä. Ruotsista tuli silloin vielä noitakin suurempi tarjous, mutta Heikkinen ei Ruotsiin tuolloin halunnut. Lammassaaren sopimuksista ei kyllä ole tietoa.
 
1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tällaisten lapsellisten tilastotietojen huutamisen sijasta voisit osoittaa asiantuntemustasi ja analysoida Elon pelilliset vahvuudet sekä heikkoudet sekä kertoa mielipiteesi hänen fyysisistä valmiuksista suhteessa liigan vaatimuksiin.

Elolla on suhteellisen pehmeät kädet ja kaveri omaa erittäin hyvän pelisilmän. Koko ja fyysiset ominaisuudet kyllä riittäisi liigaan vaikka parannettavaa toki löytyy. Esimerkiksi Lindgren tai Mustosen on fysiikaltaan samaa sarjaa mutta peliaikaa tulee hieman eri malliin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös