Jatkosopimukset kaudelle 2012–2013

  • 133 429
  • 458

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Pikkulinnut lauloivat tänään Baronalla sulosointuja siitä, että Caldwellin kanssa saatetaan hyvinkin päästä jatkosopimukseen. On melkeinpä todennäköisin lopputulema. Viihtynyt kuulemma erinomaisesti Porissa.

Ottaisi kyllä ensi kauden kokoonpano suuren askeleen oikeaan suuntaan tuon myötä.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Kyllä siitä pitää kuitenkin lähteä että NHL:stä ei yhtä kaveria enempää oteta ennenkuin koko kauden työsulku on varma. Ei vaan ole järkeä että on kolme NHL-tason kaveria jotka lähtevätkin tammikuussa pelaamaan omaa sarjaansa. Sitten on kiire hankkia korvaajia.

Melkeimpä tuon vahvistuksen pitäisi olla hyökkääjä. Jollain perverssillä tavalla sisäinen tekstiteeveeni huutaa joukkueeseen Crombeenin comebackia näyttämään että millainen pelimies oikein onkaan kyseessä, mutta olisihan se järkevämpää koittaa hankkia tänne Williamsmainen esikuva, joka voisi omalla esimerkillään parantaa mm. junioreiden harjoitteluintoa. Ei tarvitsisi sitten kapteenistonkaan avautua jääkiekkolehdessä.
 

Vankikarkuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitenköhän se vaikuttaa Zapon suunnitelmiin jos lakko tulee...?

Caldwellin jatko olisi todella kova juttu. Helpottaisi tosi paljon ensi kauden joukkueen kokoamista kun puolustuksen yksi kulmakiven nimmari olisi rustattu paperille.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Caldwell kuulostaisi enemmän kuin hyvältä, pakiston runkoa alkaisi olla pikkuhiljaa kasassa..

Ja nyt herranjumala äkkiä sille Juuselalle sopimusta! Kaveri on täysin valmis ensi kauden kolmosketjun peluri, ei epäilystäkään. Sisääntulo liigsjoukkueeseen aivan kylmiltään junnupuolelta on ollut kaikinpuolin niin vakuuttava.. 9 ottelua, 5 pistettä
 

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja nyt herranjumala äkkiä sille Juuselalle sopimusta! Kaveri on täysin valmis ensi kauden kolmosketjun peluri, ei epäilystäkään. Sisääntulo liigsjoukkueeseen aivan kylmiltään junnupuolelta on ollut kaikinpuolin niin vakuuttava.. 9 ottelua, 5 pistettä

Niimpä, meillä on käsissä uusi "Joppe vol. 2". Eli halvalla olisi nyt vielä muille joukkueille tuntematon, todella potentiaalinen maalintekijä ja muutenkin hyvä pelaaja. Vielä kun saa edustuksen kanssa kunnon kesäharjoittelun alle vaikka ei nytkään mitenkään märkä rätti ole vaan jakelee kunnon pommeja.
 

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Järvenpää tehnyt vuoden jatkon, hyvä hyvä! Löytyy tuolta Ässien sivuilta.

Maalivahtiosasto valmis, pakisto muutamaa täsmähankintaa/jatkoa vaille valmis. Tästä on hyvä jatkaa lopun joukkueen rakentamista.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Porin lle jatkosopimus

Lee julkaistiin, mutta tähän ketjuun: Järkkäri on pannut nimensä paperiin myös ensi kaudeksi, aivan loistavaa!
 

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Odotan Juuselan jatkosopimusta.

Onko otteluinfo huomisesta ottelusta jo pidetty?
 
Viimeksi muokattu:

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Juusela saatettiin menettää jo viikko-pari sitten sinne kuuluisiin kirkkaisiin valoihin. Toivottavasti nimeä ei kuitenkaan paperissa ole ja Toivola voi yrittää vetää vielä ässän hihasta.
 

IkuinenPata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Williams, Mogilny, Afinogenov.
Itse odotan eniten Caldwellin jatkosopimusta, se pitäisi saada äkkiä vielä kun se on mahdollista ja ei ole päässyt vielä täyteen iskuun. Mies vakuutti minut ainakin niin täysillä viime kaudella, että meillä on todellinen helmi alakerrassa.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Itse odotan eniten Caldwellin jatkosopimusta, se pitäisi saada äkkiä vielä kun se on mahdollista ja ei ole päässyt vielä täyteen iskuun

Toisi taattua laatua ja jatkuvuutta pakistoon. En tosin ymmärrä tuota "äkkiä". Miksi tuon tason pelaaja ja hänen agenttinsa kiirehtisivät ratkaisua tammikuussa?
 
Pataljoonan puolella nimimerkki aimra tietää kertoa, että sopimusneuvottelut ollaan käynnistetty Leen kanssa ja Caldwellin kanssa oltaisiin erittäin lähellä sopimusta. Joko rakennetaan se kullitettu patsas vai odotetaanko ensiksi sopimusten julkaisu?
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Caldwellin ja Leen soppareista ei kyllä mitään patsaita vielä heru. Lee varsinkin pitäisi olla helppo pitää ilman sen ihmeempiä vääntämisiä. Caldwell toki erittäin hyvä puolustaja ja tärkeä palanen, mutta patsaan arvoiseksi laskisin vasta mahdottoman Dixonin paperin uusimisen.

Vaadin faneiltakin tasonnostoa siinä missä joukkueeltakin. Ässät on jumalauta taas runkosarjan TOP-3 joukkue ja täällä ollaan valmiita patsaiden tekoon runkopelaajien jatkosopimuksista. Ässät on tällä hetkellä taloudellisesti tasapainoinen ja hyvin menestyvä liigajoukkue. Nöyryys on hyve ja tärkeää, mutta rajansa kaikella.

Jatkosopimus siis Dixonille, niin patsashanke nytkähtää eteenpäin. Mihinkään muuhun liigajoukkueeseen miestä ei saa päästää. Se nyt on selvä lähtökohta.
 

Tuamas

Jäsen
Kyllä Caldwellin jatkopahvi on kova saavutus, koska kyseessä on kuitenkin liigan viiden parhaan puolustajan joukkoon lukeutuva janari, joka on Ässissä kiekollisen pelin kiistaton kärkinimi.

Dixonin jatkopahvi ei nähdäkseni ole kovinkaan realistinen, KHL:ssä ei kuitenkaan olla ihan sokeita, vaikka mies siellä viimeksi epäonnistuikin.
Ei noin kokonaisvaltaisesti hyvin pelannut pelaaja pelaa SM-liigassa montaa kautta.

Jos Dixon ei loukkaannu ennen kauden päättymistä, en näe mahdollisena että jatkaisi SM-liigassa.
 
Caldwellin ja Leen soppareista ei kyllä mitään patsaita vielä heru. Lee varsinkin pitäisi olla helppo pitää ilman sen ihmeempiä vääntämisiä. Caldwell toki erittäin hyvä puolustaja ja tärkeä palanen, mutta patsaan arvoiseksi laskisin vasta mahdottoman Dixonin paperin uusimisen.

No patsas ehkä hieman liioittelua mutta minä ainakin haluaisin nähdä kummatkin kaverit ensi kaudella Ässissä. Caldwellista saataisiin puolustukseen äärimmäisen tärkeä palanen etenkin hyökkäyssuuntaan ja Lee oikeassa roolissa (eli kolmossentterinä) olisi yksi liigan parhaimpia, jollainen pitääkin olla etenkin, kun tähdätään menestykseen.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kudrocin vuoden jatkopahvi olisi vielä kovempi juttu kuin Caldwellin. KK on kuitenkin kokonaisuudessaan ollut parempi puolustaja, vaikka Caldwell vie kiekollisen taistelun selvästi. Ensi kaudella terveen kesän jälkeen Kudroc on varmasti vielä paremmassa kunnossa. Tosin jos pääsee MM-kisajoukkueeseen edes 7-8. pakin tontille niin kiinnostus herää lopullisesti esim. KHL-joukkueissa ja hinta karkaa pilviin....

Jos sekä Lee että Caldwell sainataan, niin silloin jää enää yksi ei-EU paikka vapaaksi. Dixonin lähdettyä tämä menee todennäköisesti uuteen p-amerikkalaiseen sentteriin.
 

Pianisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jatkosopimus siis Dixonille, niin patsashanke nytkähtää eteenpäin. Mihinkään muuhun liigajoukkueeseen miestä ei saa päästää.

Ei tartte rakennella patsaita. Dixon vertailee nyt ihan eri maailman soppareita kuin mitä liigan rahaseuroilla on tarjota. Kudroc olisi tärkeä saada jatkamaan. Leen saamisessa ei liene ongelmaa. Siinä olisi sitten kolmosen kova sentteri jo valmiina. Zaborskyn kohdalla kummittelee se leikkaushomma mutta kyllä mies kelvannee ulkomaille siitä huolimatta.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei kai kukaan nyt luule, että uskoisin Dixonin jatkoon? En usko Kudrocinkaan. Caldwell on siinä ja tässä sekin.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pataljoonan puolella nimimerkki aimra tietää kertoa, että sopimusneuvottelut ollaan käynnistetty Leen kanssa ja Caldwellin kanssa oltaisiin erittäin lähellä sopimusta. Joko rakennetaan se kullitettu patsas vai odotetaanko ensiksi sopimusten julkaisu?

Kyllä suunnittelukilpailu kannattaa käynnistää ainakin siitä minkä kokoinen kulli mahdolliselle patsaalle laitetaan.

Caldwellin sopimus on tiemmä ollut lähellä jo pitkään ja kyllä se kova suoritus on jos yksikin nelikosta Caldwell, Kudroc, Zaborsky, Dixon saadaan jäämään. Leen sopimusta en sen sijaan itse vielä hötkyilisi, neljä peliä on kuitenkin pelattuna.

Ylipäätään soppareista puhuttaessa kannattaa muistaa se ikävä ja iänikuinen realismi, Ässät voi olla urheilullisesti top kolmessa, mutta budjeteissa ei ja tällainenhan vaikuttaa aina jonkin verran.
 

IkuinenPata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Williams, Mogilny, Afinogenov.
Miksi tuon tason pelaaja ja hänen agenttinsa kiirehtisivät ratkaisua tammikuussa?

Tarkoitin sillä sitä, että Ässien näkökulmasta katsottuna, muiden joukkueiden kiinnostus Caldwellia kohtaan ei välttämättä ole tällä hetkellä ihan huipussaan johtuen juuri noista kahdesta loukkaantumisesta ja moni seura "ei tiedä" hänestä niin paljoa kuin me täällä tiedämme. Sen kannalta hänet kannattaisi yrittää kiinnittää ehdottomasti vielä kun voimme pitää sopimussummat kohtuuhinnoissa perusteluina vähäisistä näytöistä tältä kaudelta. Tottakai sopimuksen syntyminen edellyttää, että Caldwelilla olisi halua jatkaa täällä.

Caldwellin näkökulmasta taas sopimuksen syntyminen aikaisessa vaiheessa rauhottaisi tulevan kauden työpaikan ajattelemista, jota pelaajat tottakai kokoajan tekevät, jos sopimus on katkolla. Tulisi rauha pelaamiseen, ja voisi täysillä keskittymään joukkueeseen, jossa nyt pelaa. Näen kuitenkin, että vaikka puhutaan todella hyvästä pelaajasta, pitkät loukkaantumisen vaikuttavat aina jollain tasolla myös itseluottamukseen, mietitään kysymyksiä joita ei tulisi, jos loukkaantumisia ei olisi ollut. Näiden asioiden takia sopimus olisi mahdollista tehdä jo nyt.

Näen myös sen skenaarion mahdollisena, että jos Caldwellin halutessakin jatkaa Ässissä, päättää katsoa kuitenkin kauden loppuun, pelaa todella hyvän loppukauden ja vie hinnan ja kysynnän Ässien ulottumattomiin. Korostan vielä, että Caldwellin sopimukseen ei liity riskiä. Hän on timantti.

Myös Leen kohdalla näkisin todella järkevänä jatkosopimuksen jo nyt. Viikko on pieni katsonta-aika mutta mielestäni tämä on Low Risk-High Reward tyyppinen pelaaja ehdottomasti. Uskon Leen pelaavan hyvän loppukauden, jonka jälkeen hänenkin hinta nousee huomattavasti, mutta ei siltikään Ässien ulottumattomiin. Niin kuin jo monesta suusta todettu, Liigan parhaimpia 3.senttereitä ja tärkeä palanen Ässille.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Kudrocin vuoden jatkopahvi olisi vielä kovempi juttu kuin Caldwellin...

Toistetaan nämä nyt täälläkin ranskiksilla, olen seuraavat jossain toisissa ketjuissa jo todennut.

- KK:n jatkosta on turha fanien keskustella, Kristian jatkaa matkaa. Suuntakin on ilmeisesti selvä. Ei toki mitään hajua, että minne. Valistunut veikkaus on Ruotsi. Mun ymmärtääkseni Ässillä on myös joku alustava soppari katsottuna jonkin ihan nimekkään, kotimaisen korvaajan kanssa. Todennäköisyys että jäisi Ässiin: 1%

- Caldwell saadaan varsin todennäköisesti sainattua, vaikka en vielä tätä vannomaan mene. Eihän sitä koskaan tiedä. Todennäköisyys jäämiselle: 60%

- Santavuoren kanssa varmaan katsotaan rauhassa, ei pitäisi olla kovinkaan mahdoton sainattava.. Haluaako Ässät itse jatkaa sopparia? En osaa sanoa.
Todennäköisyys jäämiselle: fifty-sixty

- Dixon periaatteessa valmis jäämään, haluaa neuvotella. Kuten jokainen järkevä fani tietää, on palkkapyyntö varmasti kova. Kannattaako sainata lähes mihin hintaan tahansa? Itse fanina vastaisin "kyllä", mutta toimistolla saatetaan olla toista mieltä.
Todennäköisyys jäämiselle: 20%

- Zabo saattaa hyvinkin jäädä, varrotaan ensin tämä olkapääleikkaus ja muut kuviot, NHL-työsulut jne jne. Itse arvioin Z:n jäämisen jopa todennäköisemmäksi kuin Dixonin, en toki vanno mitään tässäkään asiassa. Todennäköisyys jäämiselle: vähintään 25%, ehkä reippaasti enemmänkin

Keväällä ollaan viisaampia. Sitä ennen toivottavasti mestaruussauna.:)
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mun ymmärtääkseni Ässillä on myös joku alustava soppari katsottuna jonkin ihan nimekkään, kotimaisen korvaajan kanssa. Todennäköisyys että jäisi Ässiin: 1%

Paulin paluuta kauhulla odottaen... :)

Jos KK:n korvaajana haetaan kotimaista isoa pakkia, joka osaa kiekolla tehdä edes yhtä paljon kuin Kudroc niin vaihtoehdot ovat aika vähissä.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Paulin paluuta kauhulla odottaen... :)

Jos KK:n korvaajana haetaan kotimaista isoa pakkia, joka osaa kiekolla tehdä edes yhtä paljon kuin Kudroc niin vaihtoehdot ovat aika vähissä.

Pauli ei taida jatkaa Saipassa eikä Saipan keskusteluissakaan juuri kukaan ole miestä ensi kauden rosteriin laittamassa. Veikkaan paluuta Poriin ja Pauli kelpaa mainiosti (ainakin mulle).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös