Mainos

Jatkoajan vuoden paras elokuva 2019 – äänestys

  • 5 860
  • 67

ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
1) Rambo: Last Blood

Tämä ei ole vuoden taiteellisin tai omaperäisin elokuva. Mutta se, että eräs lapsuudensankareistani (Stallone) saa tehtyä vielä vuonna 2019 näinkin toimivan ja tylyn(!) elokuvan lämmittää mieltä valtaisasti. Rambo IV on 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen kovin toimintaelokuva ja se pääsi yllättämään suuresti. Viitonen ei pääse ihan samalle tasolle, mutta jos ajatellaan asiaa siitä lähtökohdasta, että minkä elokuvan kanssa viihdyin menneenä vuonna parhaiten, niin se oli tämä. Naamallani oli typerä virne aina kun Rambo pisti pahiksia turpaan. Näytti niitä pahiksia sattuvan. Ei kannata ryppyillä paappa-Rambollekaan.

2) The Irishman

Netflixin elokuvat ja sarjat ovat olleet pääsääntöisesti aikamoista kuraa. Sarjoissa on kuitenkin ollut erittäin laadukas poikkeus Narcosin muodossa ja nyt parin viime vuoden aikana on alkanut tulemaan makuuni osuvia leffojakin (Outlaw King & Highwaymen). The Irishman sitten nostaa panostuksen ja laadun täysin uudelle tasolle. Eeppiset mafialeffat toimivat minulle ja niin toimi tämäkin. Tiedostan että kaikille elokuvan hidas kerronta ei maistu - tyttöystävänikin nukahti kesken leffan - mutta minua ei pituus ja rauhallisuus haitannut, sillä jokainen kohtaus oli kuitenkin mielenkiintoinen. Näyttelijöiden nimilista on ihan huikea.

3) Joker

Olen pitänyt Phoenixia pitkän aikaa yhtenä sukupolvensa parhaista näyttelijöistä ja viimeistään nyt pitää moni muukin. Oscarit ovat mitä ovat, mutta kyllä tästä suorituksesta pitäisi Joaquinin saada pysti kotiin. Sivuhuomioina voisi todeta, että olen täysin kyllästynyt sarjakuvasankareihin perustuviin leffoihin ja sarjoihin, mutta tämä elokuva poikkeaa kaavasta täysin. Ei näy luodinkestäviä trikoosankareita.

--

Seuraavan elokuvan olisin sijoittanut kärkikolmikkoon, mutta sitä ei oltaisi käsittääkseni hyväksytty, niin jätin pois. Leffa on siis valmistunut vuonna 2018 ja sitä on silloin näytetty jossain leffafestareilla, mutta varsinainen teatterilevitys on tehty 2019. Ongelmana on vain se, että Suomeen ei käsittääkseni ole tullut mihinkään teatteriin missään vaiheessa ja Viaplaysta itsekin tämän lopulta katsoin:

Dragged Across Concrete

S. Craig Zahlerista on tullut kolmen ohjaamansa ja käsikirjoittamansa leffan perusteella yksi mieluisimmista elokuvantekijöistä omaan makuuni. Elokuvissaan on aina omanlaisensa tunnelma, johtuen jo pelkästään siitä, että niissä ei käytetä ollenkaan musiikkia, paitsi esim. kohtauksissa joissa ihmiset ajavat autoa, samalla musiikkia kuunnellen. Muuten on hiljaista. Ja synkkää. Niin tunnelmaltaan kuin omaperäiseltä värimaailmaltaankin. Tunnelma on odottava. Ja sitten kun jotain sattuu, niin sitten todellakin sattuu.

Ohjaaja-käsikirjoittajan aiempiin kahteen verrattuna tämä elokuva yllätti pituudellaan, mutta pitkältä se ei kyllä tuntunut. Asiaa ei kauheasti haitannut se, että yhdessä pääroolissa on Mel Gibson. Kaikkien aikojen kovin näyttelijä minun kirjoissani. On sillä kaverilla vaan järkyttävä karisma edelleen.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kapernaum - Kaamoksen lapset

Se on muuten varmaan "kaaoksen lapset". Riipaiseva elokuva, mutta jäi nyt kumminkin Top-3 ulkopuolelle. Kuten myös Green Book, ja pari muutakin hyvää. Tässä listani;

1. The Irishman
2. They Shall Not Grow Old
3. Burning

Laskin, että 26 olisi nähtynä.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Se on muuten varmaan "kaaoksen lapset". Riipaiseva elokuva, mutta jäi nyt kumminkin Top-3 ulkopuolelle. Kuten myös Green Book, ja pari muutakin hyvää. Tässä listani;

1. The Irishman
2. They Shall Not Grow Old
3. Burning

Laskin, että 26 olisi nähtynä.
Saattaa ollakin ja uskon sen. Äänestysaika on päättynyt ja ovensuukyselyn mukaan voittaja on joko Joker tai Once Upon a Time...in Hollywood. Lasken äänet rauhassa ennen voittajan julkaisemista.
 

Lämpö

Jäsen
Saattaa ollakin ja uskon sen. Äänestysaika on päättynyt ja ovensuukyselyn mukaan voittaja on joko Joker tai Once Upon a Time...in Hollywood. Lasken äänet rauhassa ennen voittajan julkaisemista.

Oon laskenut aikalailla äänet. Voin julkaista jos haluat tai saat äänet myös käyttöösi jos haluat?

Vetäjä saa päättää kaksi tapausta. @DarkTower ei halunnut laittaa elokuvia järjestykseen, joten ääniä niille en laskenut.
@Sledge Hammer! äänesti Breaking Badia - joka ei ilmeisesti ollut äänestyskelpoinen, joten hylätäänkö koko lista?

Siinä pohdittavat. Toki saat itsekin laskea äänet, jos sen haluat tehdä.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Oon laskenut aikalailla äänet. Voin julkaista jos haluat tai saat äänet myös käyttöösi jos haluat?

Vetäjä saa päättää kaksi tapausta. @DarkTower ei halunnut laittaa elokuvia järjestykseen, joten ääniä niille en laskenut.
@Sledge Hammer! äänesti Breaking Badia - joka ei ilmeisesti ollut äänestyskelpoinen, joten hylätäänkö koko lista?

Siinä pohdittavat. Toki saat itsekin laskea äänet, jos sen haluat tehdä.
Hei. Laita vaan tulokset. Yhdessä tästä selvitään. Edellkämainitut listat hylätään, koska käyttäjä mainitsi, ettei halunnut järjestykseen ja Breaking Bad -elokuva oli äänestyskelvoton, enkä saanut määräajassa muuta tietoa. Lämpimästi kiitos @Lämpö
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
@Lämpö saat laskea puolestani myös ne listat mukaan, jossa on vain yksi tai kaksi hyväksyttyä elokuvaa.
 

Lämpö

Jäsen
@Lämpö saat laskea puolestani myös ne listat mukaan, jossa on vain yksi tai kaksi hyväksyttyä elokuvaa.

Noita, joissa äänestettiin vain yhtä tai kahta elokuvaa, en mielestäni bongannut yhtään (koska Forrest Gump ei tainnut olla äänestyskelpoinen, heh). Eikä myöskään Breaking Bad-lista vaikuta lopputuloksiin sijoitusten kohdalla mitenkään, joten silläkään ei ollut merkitystä. Teen vielä yhden tarkistuslaskennan ja sitten voisin tehdä julkaisua tuloksiin liittyn.
 

Lämpö

Jäsen
JATKOAJAN VUODEN PARHAAT ELOKUVAT 2019:

1. Joker 77 pistettä (
11 ykkössijaa, 21 listalla)
2. Once upon a time... in Hollywood 63 pistettä (
8 ykkössijaa, 17 listalla)
3. The Irishman 40 pistettä (
5 ykkössijaa, 15 listalla)

4. Green book 30p (
3, 8)
5. Star Wars Episodi IX: 16p (
2,4)
6. Bumblebee 10p (
2,2)
7. Midsommar 7p (
0,3)
8. The House that Jack built 6p (
1,2)
Marriage Story
The Favourite
11. Le Mans 66 6p (
0,2)
They Shall not grow
13. Fast and Furious: Hobbs and Shaw 5p
(1,1)
System Crasher
Apollo 11
The Lighthouse
Rambo: The Last blood
18. Leijonakunigas 4p (
2)
Knives Out - Veitset esiin
20. The Rocketman 4p (
4)

Terminator:Dark fate, Midway, Jumanji:The Next level, Annabelle comes home, Luontosinfonia, Se:Toinen luku 3p
Avengers: End game 3p (
kolmella listalla)
Ad Astra 2p
John Wick: Chapter 3: Parabellum, Late Lammas: Farmageddon, Free solo, Child’s play, Downtown Abbey, Detective Pikachu, Kaksi paavia, Hotel Mumbai, The Mule, Tuntematon mestari, Aladdin, Diego Maradona, Burning 1p



39 hyväksyttyä listaa, lisäksi hylätyn listan takia Unce upon time menettää viisi pistettä ja The Irishman pisteen. Maininnan yhdellä listalla saivat Toy Story 4, Knives out ja The Irishman, mutta pisteitä ei laskettu, kosks leffat eivät olleet järjestyksessä.

Listat tarkistettu, mutta virheet mahdollisia. Tuskin kuitenkaan kärjen osalta sijoitukset ainakaan muuttuisivat, vaikka jokin virhe löytyisikin.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kiitos äänestyksenjärjestäjälle @Hande75 ja ääntenlaskijalle @Lämpö

Oma lista oli siis sama kuin lopputuloksissa, ei pääse sis mitenkään pätemään sillä että oma elokuvamaku olisi paljon parempi kuin teidän muiden. Viime vuosi taisi olla koko vuosikymmenensä paras vuosi, ehkäpä kymmenne vuotta sitten alkanut 3D kausi on jo parhaat päivänsä nähnyt ja saamme nähtävämmäksemme lisää voittajien kaltaisia perinteisia laatuelokuvia jatkossakin.

Erityismaininta vielä listaukseni ulkopuolellle jääneelle Ford vs Ferrarille, joka nimenomaan toi mieleen kaikki ne 60-80 lukujen leffat mitä nuoruudessa elokuvateattereissa ja varsinkin videoilta katseltiin.

Taidanpa lähteä saman tien katsomaan tuon Veitset esiin, kun sitä vielä pyöritetään teatterissa ja se on jäänyt noista listatuista näkemättä.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Miksi Once Upon a time menetti 5 pistettä ja The Irishman pisteen? Oliko kyseessä, ettet tiennyt kumpaa Once Upon a Time -elokuvaa tarkoitetaan?

Kiitos kaikille äänestäjille, ohjeistajalle ja ääntenlaskijalle.
 

Lämpö

Jäsen
Miksi Once Upon a time menetti 5 pistettä ja The Irishman pisteen? Oliko kyseessä, ettet tiennyt kumpaa Once Upon a Time -elokuvaa tarkoitetaan?

Kiitos kaikille äänestäjille, ohjeistajalle ja ääntenlaskijalle.

Se oli se ”Breaking bad”-keissi. Eli koko rivi hylättiin, koska joukossa oli äänestyskelvoton. Jos ymmärsin väärin, nii viis pistettä voin kyllä vielä lisätä Hollywoodiin ja pisteen Mafialle.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Se oli se ”Breaking bad”-keissi. Eli koko rivi hylättiin, koska joukossa oli äänestyskelvoton. Jos ymmärsin väärin, nii viis pistettä voin kyllä vielä lisätä Hollywoodiin ja pisteen Mafialle.
Eipä se voittajaa muuta.
 

Buster

Jäsen
Muuten n. joka kolmas elokuva tuolla ensimmäisen viestin listalla on jollakin tapaa remake, jatko-osa, reboot, tai jo filmatisoituun materiaaliin perustuva ja siihen mahtuisi vielä pari dokumenttiakin mukaan. Enkä edes katsonut kovin tarkasti ainakaan noita kirjoihin ja tapahtumiin perustuneita elokuvia. Tässä kun on ollut jossain välissä jotain juttua siitä, kuinka moni leffa on jatko-osa jne.

Aika odotettu top-3 äänestyksessä.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tässä kun on ollut jossain välissä jotain juttua siitä, kuinka moni leffa on jatko-osa jne.
Ja myös surullista kuinka moni nimenomaan elokuvateatterilevitykseen tuleva viihdepläjäys on nimenomaan tälläinen jatko-osa,remake jne. Riskit alkaa olla niin suuria elokuvateatterilevityksessä että jatko-osilla taataan takuuvarmat hillot.

Edellinen leffa jonka vahingossa lupauduin leffaan katsomaan oli täälläkin mainittu Bad Boys, IMAX hinta 18.50€, tuolla rahalla näkisi suoratoistoa noin 2kk ja aikamoisia uusia helmiä sielläkin.
 
Onkohan joku virittämässä Jatkoajan vuoden paras elokuva 2020 -äänestystä?

Vähissä tosin on nähdyt elokuvat, mutta kolmelle nyt ainakin voisi antaa äänensä. Lähinnä perinteen jatkuvuus huolettaa...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös