Jatkoajan visailuiden jälkipuinti, suunnittelu yms.

  • 48 671
  • 489

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Suunnitelmissa on jo vähän aikaa ollut väsätä massiivinen elokuva-aiheinen visa useammassa osassa. Suorien kyssärien lisäksi mm. yhdistelytehtäviä sekä tunnistelua kuvista ja ääninäytteistä. Olisiko tuollaiselle tilausta?

Visa alkaa saada muotoaan, ja ajattelin että jos ensi viikonloppuna laittaisin ensimmäisen osan tulille. Visassa on kymmenen osaa, jokaisella oma teemansa. Joku 4-5 päivää osien välillä on varmaan riittävä väli. Kuulostaako järkevältä?
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC

Hyvältä kuulostaa ja tähän meikäläinenkin lähtee mukaan mielellään. Nimim. aina missanut joko ensimmäisen tai jonkun muun osan visailuissa. Jossain musavisassa olin kyllä joskus top femmassa muistaakseni, heh. Hienoa että ihmiset jaksavat näitä vääntää.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Visassa on kymmenen osaa, jokaisella oma teemansa. Joku 4-5 päivää osien välillä on varmaan riittävä väli. Kuulostaako järkevältä?

Tietenkin kuulostaa järkevältä, mutta en voi osallistua, koska en katso elokuvia enkä tiedä niistä mitään.

Mutta tuolla aikataululla grande finale saattaisi törmätä juhannukseen. Ei välttämättä mikään paras hetki tiedustella vastauksia.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Mutta tuolla aikataululla grande finale saattaisi törmätä juhannukseen. Ei välttämättä mikään paras hetki tiedustella vastauksia.

No ei kai se ny niin tarkkaa oo, se 4-5 päivää oli arvio. Ja muutenkin mietin, että ekalle osalle voisi antaa vaikka vähän enemmän aikaa, että saadaan varmasti kaikki halukkaat mukaan. Mutta toki juhannuksena joustetaan.

Viikonloppuna siis alkaa Vinsun leffavisa 2014. Kaikki mukaan!
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Viikko kulunut jo viimeisimmästä Vegen visasta. Päästösosaa ainakin täällä odotellaan jo kuumeisesti, jokohan pian?

Huomenna tulee vika osa. Eurovaalivirkailijan toimi on pitänyt mut vähän turhan kiireisenä.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Huomenna sit?

T: Tahtoo lisää
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
HAA! Kerkeän juur et juur ilmoittamaan tämän vuorokauden puolella että huomiselle venyy. (Enpäs kerennytkään)

Kysymykset ovat toki valmiina ja pisteet laskettuna ja listattuna, mutten kerkeä heittämään tänne Jatkoaikaan niitä enää. Lainasin unilta jo pari tuntia liikaa :) Näin ollen huomisen ennakkoäänestyspäivän tuomien velvotteiden päättymisen jälkeen kysymykset tulevat taas kaikelle kansalle. Arvioisin kellonajaksi noin yhdeksää.

Pahoittelut aikataulun venymisestä! ("tietyt asiat" mm. jossain päin Espoota ovat venytelleet päiviä vähän pidemmiksi...)
 
Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Pahoittelut aikataulun venymisestä! ("tietyt asiat" mm. jossain päin Espoota ovat venytelleet päiviä vähän pidemmiksi...)

Saatana V-G- perkele, pillu ei voi olla tärkeämpi kuin Jatkoaika.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Pahoittelut aikataulun venymisestä! ("tietyt asiat" mm. jossain päin Espoota ovat venytelleet päiviä vähän pidemmiksi...)

Saatana V-G- perkele, pillu ei voi olla tärkeämpi kuin Jatkoaika.

Toisaalta syy voi olla muukin kuin se pillu...

Tuossahan V-G- eräässä viestissä mainitsi toimivansa vaalivirkailijana ja nyt Espoossa (Tapiolassa ymmärtääkseni) postissa sijainneessa ennakkoäänestyspaikassa on ryssitty ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä oikein kunnolla kun arviolta 70 äänestyslippua on leimattu väärin ja tämä nyt sitten aiheuttaa työtä vaaliviranomaisille. Siellä taidetaan kuumeisesti pohtia, että onko annetut äänet hylättävä vaiko ei. Sääntöjen mukaan ilmeisesti olisi hylättävä, mutta koska karkea virhe on vaalivirkailijan (postin työntekijäkö?) niin ilmeisesti pohdinnassa on muitakin vaihtoehtoja.

vlad.
 
En, en itsemoderoi, mutta puhutaan jooko siitä visasta. Ihan vaan ennakkovinkkinä ettei joku hairahdu nimimerkkiarvuuttelun banaanintuoksuiselle polulle.

Päivemmällä sinetöimään The Kilpailun kakkospaikkaa.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Saatana V-G- perkele, pillu ei voi olla tärkeämpi kuin Jatkoaika.
Lienee siis tulossa kymmenen pimpettiaiheista kysymystä, jos ajankohtaiset aiheet ovat valttia. Joku naistenvaivoihin erikoistunut voisi ihan työn puolesta käydä tyhjentämässä pajatson. Kielikuva ei viittaa tässä siihen, että pyrkisin rinnastamaan römpelin peliautomaattiin. Rinnastus ontuisi. Pajatso antaa joskus rahaakin pihalle, kun taas tämä toinen palauttaa huomattavasti kitsaammin. Lännellä moni toosa on vienyt ukoilta jopa miljoonia, lähikylillä yleensä vain tuhkat pesästä.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
En, en itsemoderoi, mutta puhutaan jooko siitä visasta. Ihan vaan ennakkovinkkinä ettei joku hairahdu nimimerkkiarvuuttelun banaanintuoksuiselle polulle.

Päivemmällä sinetöimään The Kilpailun kakkospaikkaa.

Enpä jatka spekulointia tämän pidemmälle, ja mikäli haluat, niin voin kyllä poistaa oman viestini ketjun aiheeseen sopimattomana arvuutteluna.

vlad.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Enpä jatka spekulointia tämän pidemmälle, ja mikäli haluat, niin voin kyllä poistaa oman viestini ketjun aiheeseen sopimattomana arvuutteluna.

vlad.

Ei ei kun nimenomaan en itsemoderoinut. Enkä suoranaisesti kommentoinut viestiäsi, vaan en toivo kenellekään visailukumppanille bannia, niin lähinnä laitoin sivuhuomiona tuollaisen pienen muistutuksen. Älä toki poista, eihän siinä mitään spekuloida.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Koskaan ei pitäisi vastata mitään ylimääräistä sen lisäksi mitä on kysytty, ei koskaan. Tai muuten voi käydä nolosti. Oli pakko käydä katsomassa vastauksen jälkeen tuo Maradonan soolomaali, ja että kenet se siinä lopussa jallittikaan.

Samalla sitten hoksasin, että eihän se Bruce Grobbelaar siellä Englannin maalissa olisi voinutkaan olla, kun eihän se ole edes englantilainen. No, onneksi maalivahdin nimeä ei kysytty, tai nolottaisi vielä enempi.
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Muisti on kyllä tavallaan jännä juttu. Skidinä tuli katseltua MM-95:n mestaruusvideota lähes tauotta ja vieläkin pystyy lähes lonkalta heittämään nimiä pöytään ison tukun. Samoin mielessä on vielä monen ottelun tapahtumia, kuten hieno nousu jenkkejä vastaan ja Strömbergin tasoitus, Tshekkien 3-0 voitto Dopitan iskettyä vikan muistaakseni tyhjään ja niin päin pois. Toisaalta 2011 tuottaisi suunnattomia vaikeuksia jos pitäisi nimetä 20 pelaajaa ja esimerkiksi finaalin kaikkia maalintekijöitä en kyllä pysty nimeämään.
 
motamoro

Jäsen
Toi typpi-kysymys. Mitä vittua aivot taas. +85... Ajattelin, että ilmassa on typpeä joten sen on sulattava plussan puolella... Niinpä. Ei sillä, että olisin tiennyt oikeaa vastausta, mutta olisi sen voinut edes nollan oikealle puolelle laittaa. Vetää melkein vertoja jo tuolle parin kierroksen takaiselle Hartwallin Koffille.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Muisti on kyllä tavallaan jännä juttu. Skidinä tuli katseltua MM-95:n mestaruusvideota lähes tauotta ja vieläkin pystyy lähes lonkalta heittämään nimiä pöytään ison tukun. Samoin mielessä on vielä monen ottelun tapahtumia, kuten hieno nousu jenkkejä vastaan ja Strömbergin tasoitus, Tshekkien 3-0 voitto Dopitan iskettyä vikan muistaakseni tyhjään ja niin päin pois. Toisaalta 2011 tuottaisi suunnattomia vaikeuksia jos pitäisi nimetä 20 pelaajaa ja esimerkiksi finaalin kaikkia maalintekijöitä en kyllä pysty nimeämään.
Ihan samaa olin tulossa kirjottaan, että voi herran duudelis miten ei voi muka enää muistaa MM95 never förget jne. ja hyvä jos saa 10 kaveria paperille ja niistäkin varmaan pari väärin.

Jaa tulikin outo kun yllä olevasta luin tuon typpi asian, saa jättää arvostelamatta kisassa jos jotakuta haittaa ja sitten joku outo mieleenliittymä että mitäköhän hittoa vastasin, äkkiä katsomaan ja sitten että "ei helvetti toihan on alle absluuttisen nollapisteen", siis vastaukseni oli hetken -250, että ei se nyt kyllä niin kylmää voi olla ja sitten vaan randomilla lähimpään sataan, mitenköhän helvetissä minä en tiedä edes absluuttisen nollapisteen lukemaa ja mistä toi -246 on tullut mun päähän muka absoluuttisena nollapisteenä.
 
Viimeksi muokattu:

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Muisti on kyllä tavallaan jännä juttu. Skidinä tuli katseltua MM-95:n mestaruusvideota lähes tauotta ja vieläkin pystyy lähes lonkalta heittämään nimiä pöytään ison tukun. Samoin mielessä on vielä monen ottelun tapahtumia, kuten hieno nousu jenkkejä vastaan ja Strömbergin tasoitus, Tshekkien 3-0 voitto Dopitan iskettyä vikan muistaakseni tyhjään ja niin päin pois. Toisaalta 2011 tuottaisi suunnattomia vaikeuksia jos pitäisi nimetä 20 pelaajaa ja esimerkiksi finaalin kaikkia maalintekijöitä en kyllä pysty nimeämään.

Haluaisin nähdä sen urheilutietäjän, joka 20 vuoden päästä luettelee Suomen MM-ryhmän näistä kuluvista vuoden 2014 kisoista. Tekee kyllä tiukkaa kovimmallekin Suomen tietoviisaalle painaa näitä kavereita ja heidän saavutuksiaan mieleen.

Minä muistan MM1995-ryhmästä suurimman osan, pari kaveria on hakusessa. Oli pakko nekin äsken tarkistaa. Fakta vain on, että 1995 ryhmään tiivistyvät Suomi-kiekon kulta-ajan kaikkein suurimmat, kauneimmat ja parhaat pelaajat mitä Euroopasta tuolloin löytyi ja joista suurin osa on enemmän tai vähemmän legendoja. Tähän päälle vielä NHL:n silloiset tähtemme kuten Kurri, Selänne, Tikkanen, Lumme, Numminen ja niin edelleen, niin aikakausi oli unohtumaton ja pelaajat elämää suurempia.

Nykyisin tekee tiukkaa muistaa näitä möttösiä ja makkosia ollenkaan. Osasyy tähän on toki siinäkin, että ennen vanhaan SM-liigaakin näki televisiosta yleisillä kanavilla ja koska otteluita ynnä muuta härpäkettä oli vähemmän, peleillä oli suurempi merkitys. Lisäksi SM-liiga oli oikeasti todella kovatasoinen eikä vain kasvattajasarja KHL-porukoille, jossa on tuhat peliä kaudessa. Toki seurasin esimerkiksi 1994-1995 SM-liigaa nykyistä enemmän, koska TuTo pelasi silloin liigaa, mutta silti.

Harhauduin vähän aiheesta, mutta ihan eri lailla näistä ennen jaksoi innostua ja ihan eri lailla yksittäistenkin otteluiden avainhetket ovat piirtyneet muistiin kuin mitä nykyisin. Osan voi pistää nostalgian ja omien nuoruus/varhaisaikuisvuosien piikkiin, mutta vain osan, sillä latteampaa tämä nykyisin vain on ja otteluiden määrä on korvannut osin laatua.
 
Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Haluaisin nähdä sen urheilutietäjän, joka 20 vuoden päästä luettelee Suomen MM-ryhmän näistä kuluvista vuoden 2014 kisoista. Tekee kyllä tiukkaa kovimmallekin Suomen tietoviisaalle painaa näitä kavereita ja heidän saavutuksiaan mieleen.

Tota, mä saisin ehkä kymmenen lueteltua just nyt, ja sekin ihan vain sen takia että siellä on sen verran monta Blues-taustaista jätkää mukana.

MM95-poppoo muistui yllättävän hyvin mieleen, onhan tuo tullut nähtyä silloin aikanaan ja myöhemmin uusintana ketjuineen. Lisäksi lähes joka jätkä on jonkun sortin legenda. Muutamahan sieltä unohtui, iso joukkue.
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Fakta vain on, että 1995 ryhmään tiivistyvät Suomi-kiekon kulta-ajan kaikkein suurimmat, kauneimmat ja parhaat pelaajat mitä Euroopasta tuolloin löytyi ja joista suurin osa on enemmän tai vähemmän legendoja.

Tää on kyllä niin totta. Lisäksi ainakin itse olin siinä mielessä hyvässä iässä, että kiinnostus oli aitoja ja "kilpailu" kohtuullisen vähäistä. Valtaosa pelaajista oli "tuttuja" Liigasta, runko maajoukkueen osalta oli pysynyt hyvin kasassa, NHL:ssä pelasi vain kourallinen suomalaisia ja joukkue oli täynnä legendoja, joko silloisia tai tulevia.

Kyseessä oli vieläpä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kovin mahdollinen suomalainen jengi. Poikkeukset puolestaan on helppo muistaa kirjaimista N, H ja L; työsulun takia yksikään ei ehtinyt kisoihin. Ei tuollaista nippua enää saa kasaan millään, johan jo vastaava määrä parhaita pelaajia jää olympialaisistakin sivuun kovan kilpailun tai loukkaantumisten takia. Ja jos tuolloin ei ensimmäistä maailmanmestaruutta olisi otettu, olisi se ollut jatkossa aivan helvetin paljon vaikeampaa rungon lähdettyä ison veden taakse.

Hiukan tässä tuli nostalgiset fiilikset. Mulla on vieläkin tuon joukkueen postikortti säästettynä ja tuoreessa muistissa se, kuinka eri lähteistä saaduista bissepulloista kaverien kanssa liotettiin etikettejä irti. Samoin mielessä on se, kuinka joukkueen kamoja huutokaupattiin telkkarissa ja kaverien kanssa ajateltiin järjestää "huutokauppa" porukoille. Jonkun faija sitten totesi, ettei aio ostaa sellaista stagaa jonka oli jo kerran ostanut.

Nykyisin tekee tiukkaa muistaa näitä möttösiä ja makkosia ollenkaan. Osasyy tähän on toki siinäkin, että ennen vanhaan SM-liigaakin näki televisiosta yleisillä kanavilla ja koska otteluita ynnä muuta härpäkettä oli vähemmän, peleillä oli suurempi merkitys.

Itse olen katsonut enemmän Liigaa nyt parin viimeisen vuoden aikana kuin koskaan ennen. Suurimmat syyt tähän ovat niinkin yksinkertaisia kuin tarjona ja mahdollisuudet. Nykyisin on niin pirun helppo saada kaikki matsit näkymään, että hyvillä mielin tulee katsottua lätkää jatkuvasti. Samoin työajat sopivat helvetin hyvin Liigan aikatauluihin ja aivan jokaista euroa ei tarvitse budjetoida kuukausiksi etukäteen.

Toisaalta sitten nykyisin MM-kisat ovat melkoista B-tason viihdettä. Joukkueet ovat vähän mitä ovat ja varsinkin näin olympiavuotena rosterit ovat pahimmillaan surkuhupaisia. Tuo on vähän kuin EHT hieman pidemmällä turnauskaaviolla, suuremmalla yleisömäärällä ja muutamalla extravahvistuksella. Eipä pahemmin kiinnosta ja itse arvotan seurajoukkueen korkeammalle.

Jännä juttu miten tärkeänä asiana tuota mestaruutta pitää. Suomen kovimpana suorituksena en sitä missään nimessä pidä, mutta varsinkin henkilökohtaisesti arvotan sen tärkeimmäksi voitoksi.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Perhana, nyt kun luin oikein huolellisesti Vegen 10. osan ekan kysymyksen, niin lieneekö tuohon vastausta lainkaan. Minäkin vastasin yhtään enempiä miettimättä Timo Rädyn, jonka kanssa Hilkka on juuri käräjöinyt, mutta Timoapa ei siellä syytetty Hilkan seksuaalisesta ahdistelusta, sikäli kun jaksoin tapausta pitkän julkisen vatuloinnin aikana edes seurata. Työpaikkakiusaamisesta siinä oli kysymys, johon Timo nokitti Hilkan seksinvonkuamisella.

Tämäpä on mielenkiintoinen kysymys.
 
Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Eihän siinä ole kahta sanaa. Muistan -95 jengin pelaajat ulkoa, samoin Calgaryn -88 ja melkein kaikki muutkin 80- ja 90-luvun alun Suomen arvokisamaajoukkueet. Ynnä samoilta ajoilta futiskisoista useita maajoukkueiden avauskokoonpanoja.

Sen sijaan isoja aukkoja 2000-luvun tapahtumissa urheilussa. En saisi kuin säkällä ehkä puolet oikein Suomen viimekautisesta jääkiekon MM-joukkueesta.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Perhana, nyt kun luin oikein huolellisesti Vegen 10. osan ekan kysymyksen, niin lieneekö tuohon vastausta lainkaan. Minäkin vastasin yhtään enempiä miettimättä Timo Rädyn, jonka kanssa Hilkka on juuri käräjöinyt, mutta Timoapa ei siellä syytetty Hilkan seksuaalisesta ahdistelusta, sikäli kun jaksoin tapausta pitkän julkisen vatuloinnin aikana edes seurata. Työpaikkakiusaamisesta siinä oli kysymys, johon Timo nokitti Hilkan seksinvonkuamisella.

Tämäpä on mielenkiintoinen kysymys.

Ei helevetti... No, eiköhän Timppakin vähän vongannut. Onneksi ei tuossa mene kuin yksi piste. Meinasin koomailla tuohon typen sulamiseen lämpötilan NTP-olosuhteissa. Kyllähän se normaalilämpötila on tosiaan
-209,8
astetta. Jotenkin oli silti helpon oloinen osakilpailu, täytyy vaan nyt "toivoa" Sistiksen jäätymistä.
 
Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Olen yllättynyt jos tuota ravintolakysymystä ei tiedetä täysin oikein useamman visailijan toimesta, onhan tuo kuitenkin uutisissa ollut ja eräänlainen skandinavian ylpeys.

Oikea vastaushan on siis Kööpenhamina ja Noma, tai kai ihan oikein sanottuna se olisi NoMa, nimi kun on lyhenne sanoista Nordic Mat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös