Mainos

Jatkoajan parhaat letkautukset, läpät ja muut vastaavat kirjoitelmat

  • 3 313 692
  • 7 397

Pulustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lestaporot, Jussin tussit
Itse sotkisin Suomen pakkipareja seuraavaan matsiin ainakin sen verran, että Timonen ja Määttä olisi yksi pari ja sitten Vatanen - Salo toinen.

Mikäköhän siinä on, että kaikki ammattivalmentajat laittavat pakit lähtökohtaisesti niin, että oikeana pakkina on rightin pakki ja vasempana pakkina leftin pakki, jos tuo vain suinkin on mahdollista? Ja sitten haluaisin kuulla sen viisauden, jonka perusteella lähtisit tätä ikiaikaista kaavaa noin räikeästi rikkomaan.

Onkos käynyt mielessä että kun oikean puolen puolustaja pysäyttää rännikiekkoa hyökkäysalueella niin onko helpompaa ja nopeampaa jatkaa kiekon liikutusta leftin vaiko rightin kepillä? Siinä on selkein ero, tosin varsinkin ylivoimalle monet kääntävät nämä ja tällöin se rännipurun katkaiseminen on huomattavasti vaikeampaa. Ja jos on pelannut samaa paikkaa koko ikänsä ja joutuu sitä vaihtamaan niin se luonnollisesti vaikeuttaa sijoittumista huomattavasti.

Toki on olemassa paljon varsinkin leftin miehiä jotka ovat joutuneet pelaamaan myös oikealla. Tämän otti esiin myös joku Canadan valmennusryhmästä kun kyseenalaistettiin Bouwmeesterin valintaa, taisi olla Babcock joka sanoi että Bouwmeester on ainoa joka pystyy pelaamaan kummallakin puolella puolustuksessa.

Tietysti tuo kätisyys vaikuttaa huomattavasti enemmän NHL-kaukalossa mitä näissä holidaykisoissa.

Helpompi katkoa rännipurkuja, lisäksi pystyvät syöttämään pakki-pakki rintamasuunta eteenpäin ja syöttösuunta on luontevasti auki koko kentän leveydeltä.

Nimimerkki erku tunnetaan maajoukkueaiheisissa keskusteluissa joskus hieman kärkkäänäkin eurooppalaisten pelaajien puolestapuhujana. Jos käytetään kulunutta fraasia, voidaan sanoa erkun päässeen useiden käyttäjien ihon alle. Tämä on ilmeisesti johtanut siihen, että hänen tekstejään luetaan välillä aivan väärin, kuten lainaukset osoittavat.
 

Viivelähtö

Jäsen
Suosikkijoukkue
FC Dynamo
Tietääkseni se edustaminen kuuluu myös niiden pelaajien osaan joukkueessa ja se sisältää tälläistä kaikkea "hömppää" tai miten sen haluaakaan nimetä.

Kyllähän tuota "hömppää" on tarjolla. Viime lauantainakin olivat Borna ja Karjalainen yllätysfanitapaamisessa paikallisessa yökerhossa.

Että silleen...

Tulipa saatua aamunpäivän naurut. Nimimerkki wilco tiesi kertoa, että ei se Kerhon markkinointi ja edustus niin surkeaa olekaan mitä yleisesti puhutaan Kannattajilta seurajohdolle -ketjussa.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Nimim. Katajanokan spanieli tiivistää erinomaisen tyylikkäästi mielipiteensä Kaj Kunnaksen "selostuksista":
Onhan tämä Kunnaksen touhu aivan ainutkertaista. Ihan siis globaalissakin mielessä.

En missään muualla vakavasti otettavan urheilutapahtuman selostuksessa ole kuullut tällaista.

Ymmärrän toki, että jossain lobotomialeikkauksen läpikäyneiden turkulaisten pikkujouluissa joku vetää omaa stand-up-komiikkaansa, mutta...aika iso osa verorahoillaan tuon pelleilyn maksaneista haluaisi saada rahoilleen jotain vastinettakin.

Törmäselle iso käsi vittuilusta ja pokan pitämisestä. Itse tuskin vastaavassa roolissa pystyisin pidättäytymään fyysisestä väkivallasta.
Allekirjoitan sanasta sanaan; Panu Pokkisen pikku puulaaki lienee tämän valtakunnan härskein ja suurin verovararovio Pekka Himasen jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Ja lisää aivan timanttista kamaa samasta ketjusta, tällä kertaa (kirjaimellisesti) asialla palstaveli Sambovais:
Verbaalinen antini on nyt erittäin arroganttia että vulgaaria, mutta: Kaj Kunnas, painu nyt oikeasti ihan vitun nopeasti sinne saunan taakse ja jätä nää hommat ammattilaisille. Kiitos. Ihmeellistä paskaa sekä Kunnakselta että YLE:ltä itseltään, kun tuo apina on päästetty ääneen kerta toisensa jälkeen.

Suomen kansa voi olla tyytäväinen vain siihen, että henkilövahingoilta on vältytty. Ensimmäinen itsemurha oli jo lähellä ja syystä. "Hei Tapsa, onkos uutiset rantautunu jo sinne? Kaj Kunnas kuulemma selostaa kisat sun kaa! Kiristän täällä jo hirttosilmukkaa sun puolesta, heippa." Viimeksi Tapsa sai näin huonoja uutisia kun naapurin kissa jäi auton alle! Seurauksena tietysti vakava masennus ja vieläkin vakavammat pohdinnat siitä mitä pahaa Tapsa on ikinä tehnyt ansaitakseen moisen selostajaparin. Kiitos vitusti, Kaj Kunnas.

Tämä ruotsalainen agentti on lähetetty Sotshiin terrorisoimaan Suomen mahdollisuuksia yhtään mihinkään. Tuukka Raskilla oli keskittymisvaikeuksia ja mielensä oli kovin järkkynyt niistä hirveistä ajatuksista mitä aivonsa kehittelivät. Kun Tuukka keskittyi laskemaan päiviä siihen, että Jortikan aukinaisista ranteista virtaava veri täyttää Sotshin hulppean areenan portaat ja penkit, studiosta puhumattakaan, livahti kiekko selkänsä taakse. Kun toinen kiekko oli maalissa, Tuukan silmät olivat kyyneleistä kosteat. Kuva Veli-Pekasta hirttäytyneenä asiantuntijain pukukoppiin oli pinttynyt hänen verkkokalvoilleen. Itävallan iskiessä kolmannen maalinsa Tuukan psyyke oli Raadon tasolla: hallusinaatioita ja sanoja, joita kukaan ei ollut ikinä sanonutkaan. Tällä kertaa hänen edessään oli Kaj Kunnas omassa komeudessaan. Neljäs maali syntyi samaan sumppuun ja kukas muu virnuilikaan Kunnaksen vieressä kuin itse Kärppä Lehtonen. "Tuukka, Tuukka hei. Mä luin just tWITTeristä että KARI lehtonen PELaa huoMENNA. Senkin lerppukikkeli, eikö?" Tuukka vastasi lyhyen ytimekkäästi "Joo", paiskasi mailansa kohti tolppaa, kaatui ja raivosi koko matkan pukukoppiin.

Pisin Kääpiö antaa puolestaan nauruketjussa ohjeen tuomasvänttisille ja muille kiekonsyöjille sekä tekee selkoa vaihtoehtoisista ehkäisyvälineistä kumiallergikoille:
Jääkiekko on vulkanoitua kumia. Jos on semmoiselle allerginen, niin ei kannata syödä jääkiekkoa vaikka tekisi mieli.

Kortonkin voi korvata esimerkiksi Minigrip-pussilla tai talouskelmulla. Näissä ei ole synteettisen kumin eikä luonnonkumin hiveniä. Talousfoliota voinee ja mahdollisesti myös kannattaa käyttää humanoidin kanssa.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Dissonanssi tarjoaa paikan ja Kirjoittelija vetää vastapalloon:

Täytyy kyllä ihmetellä, miten joku jaksaa nillittää täysin yhdentekevistä semanttisista seikoista monta viestiä putkeen.

Käytetyillä termeillä ja niiden merkityssisällöllä voi olla ihan oikeatakin merkitystä, eikä niitä tule käyttää miten sattuu. Kuitenkin on asiayhteyksiä, joissa asialla ei ole yhtään mitään merkitystä. Esim. käyttääkö sanaa "koppi" tai "torjunta" on keskustelun kannalta täysin yhdentekevä, koska jokainen ymmärtää aivan varmasti, mitä termillä tarkoitetaan eikä se siten tätä keskustelua hankaloita tekemällä ymmärtämisen hankalaksi - eritoten kun jääkiekko-keskustelussa vielä tuo sana "koppi" on erittäin vakiintunut kuvaamaan torjuntaa sen tyylistä riippumatta.

Huomioiden se, kuinka usein vastaavaan törmää tietyiltä nimimerkeiltä, luulisi sen virtuaaliesinahan olevan jo riittävän venynyt.

Mielestäni on debatin transparenttiuden kannalta optimaalista, että sanojen merkityksiin ei suhtauduta indifferentisti. Se, että lätkäfaneilla on idiosynkraattinen tendenssi käyttää sanaa koppi hyvin ignorantilla tavalla, ei poista sitä faktaa, että ko. sanalla on oikeasti kielessämme melko spesifinen merkitys.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Secondaryscoring vetää suoraan maaliin tällä paskatarinallaan:

Kun tänne oli paskajuttujakin selostettu niin lohdutetaan nimimerkkiä konna_kuittaa sen verran että sattuu sitä muillekin.

Itse tunnen oman elimistöni käytöstavat yleensä varsin hyvin vaan kyseisenä päivänä olin ilmeisesti syönyt jotain sopimatonta ja olisiko ollut vielä krapulakin kun ei hallinnut selvästikään kehoa. Sohvalla istuskelin ja rupesi tuntumaan että paskalle täytyy lähteä, kello oli suhteellisen paljon joten ajattelin että käyn tupakalla ja paskan jälkeen saa mennä sitten suoraan suihkuun ja nukkumaan. No siinä sitten kun sauhuttelin niin rupesi tuntumaan että kerkeääköhän tuota ja aukausin vyön jo valmiiksi, tuli kuitenkin mieleeni että sohvapöydällä on lukematon Veikkaaja joten taidanpa kipaista senkin. Siinä joutui ottamaan jo hieman varovaisia askelia ja vessanihan sijaitsee ulko-oven ja sohvapöydän puolessa välissä, no sitten Veikkaaja kainalossa hiippailin vessaan ja sitten yllättikin tosi hätä! Tuli niin kiire etten saanut farkkuja auki ja kurapaska tuli yhdellä rykäisyllä housuihin! Yhdellä rykäisyllä, eihän siinä saatana olisi kerennyt Veikkaajastakaan lukea muutakuin kansitekstit. Ja vitutti muuten niin paljon etten aukauissut sinä iltana koko aviisia.

Tähän sopii kirjaimellisesti sanonta että ahneella on paskainen loppu, olisi pitänyt siinä ohimeno matkalla mennä suoraan vessaan...

Onneksi kahvi on vasta tippumassa. Ois voinut muuten tulla siivoushommia.
 

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Vajaa pari vuotta sitten sanottua, ketjussa Alle varausikäiset tulevaisuuden lupaukset.

Jälkiviisastelu on helppoa. Aikoinaan draftin seurantaketjussa Minnesotan miehet oikein toivoivat että varausvuoro käytetään Benoit Pouliotiin. Joku viisas mies taasen sanoi 1990-luvun lopulla että Patrik Stefanista tulee jotain suurta ja samainen kaveri totesi että mikään ei estä Erik Johnssonia kehittymästä huippupakiksi. Nyt on käynyt jo selväksi, että kyseinen heebo ei ollut ikinä kuullutkaan golfkärryistä. Pointtina siis se, että näitä juttuja on vaikea ennustaa mutta todella helppo niille on nauraa kun ennustukset karahtavat kiville. Myönnettäköön silti että Tanus oli kuin kasa paskaa verrattuna Barkoviin ja on sitä vieläkin.
 

Karpat46

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Україна
Pelitapanörteille on ollut viime päivinä hienoa keskustelua Pelitapaketjussa. Keskustelun sabotoijatkin ovat pysyneet poissa. Kiitokset tätä kautta kaikille näkökulmia jakaneille. Hienoa!
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Siitä vaan valitsemaan.

E: Johan onnistuin sähläämään kolme eri ketjua tänne.

Pahoitteluni, modet hoitakoot nämä turhat pois täältä.

Hele kun on vaihtoehtoja. Se on joko Veli-Matti Vittasmäki, Markus Palmroth tai Jere Pulli.

Varmaankin väsymyksestä johtuen koin tämän huvittavaksi. Kysyttiin siis maailman kovinta kiekkoilijaa. Oma ehdokkaani olisi varmaankin Johan Larsson. Siis se rightin pakki. Ainakin tällä hetkellä
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Kesäkisat ovat aina jättäneet vähän hajanaisemmat muistikuvat johtuen lajien määrän järjettömästä paisumisesta. Enemmän on muistikuvia yksittäisistä lajeista. Silti vuoden 1996 Ateenan kisoista jäi oikein hyvä mielikuva, olivathan olympialaiset kotimaassaan ja kisojen kehdossa, ja olympialehdossa Arsi Harju pukkasi miehekkään kultamitalin. Seppo Räty kiskoi perkeleen suoman mahdin voimin pronssia, ja Heli Rantanen heitti kultaa niin, että vittu repesi. Tähän päälle Sievisen hopea sekauinnista sekä Suomen kenties kovimman modernin ajan painijan Marko Yli-Hannukselan hopea, niin tässä on ainekset kaikkien aikojen olympialaisiin.

Näköjään muistikuvat ovat vähän hajanaisia. Ei mitään hajua, onko komedia tahatonta vai tarkoituksellista, mutta väliäkö sillä.

Ja selvennyksenä: Rantasen, Sievisen ja Rädyn mitalit ovat Atlantasta 1996. Ateenassa kisat pidettiin 2004, jolloin Yli-Hannuksela paini hopealle (toinen Marko, Asell, oli hopealla Atlantassa). Arsin kulta taas on Sydneysta 2000.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kaikki schollin avaamat ketjut on nostettu pinnalle. Hah-hah-hauskaa! Jatkoajan parhaat muut vastaavat.

Höhöhöö! Viva la France sanoo ranskalainen joka ei osaa sanoa kotimaataan ranskaksi, Deutschland Deutschland saatana sanoo sitten saksalainen joka ei muista miten se biisi menee ja kiroilee perään suomeksi.

Vaikka olenkin helsinkiläisten keskinäisessä kiistassa viaton sivustakatsoja, minua nauratti jo otteluketjuseurannassa muutaman jokerijampan poru kun Hifk nyt sitten vei sen Hesaan herruuden. Nyt naurattaa lisää nuo letkautukset mitä sama kiukkuväki yhä viljelee Jokerit-Hifk otteluketjuun. Ei tää oo niin vakavaa hei! Hopee ei todellakaan oo häpee, kysykää vaikka Teppo Winnipegiltä.

Musta Nuolelta jäi sanomatta, että oli se hienoa myös noissa vuoden 1995 Ateenan kisoissa ku Johanssonin Jonatan ja Iiro Järvi purjehti kultaa 250-kuutioisissa, eikä sovi unohtaa Satu Nummi-Pusulan pienoiskiväärikultamitaliakaan samoista vuoden 1993 Ankaran kisoista, siis niissä samoissa joissa sitä ennen judoka Marko Essayah jäi karatessa hopealle vaikka pisti finaalissa Jamaikan nyrkkeilijän kanveesiin ukemilla. Se ja samana vuonna Addis Abebassa tapahtunut maratonjuoksija Valentin Konosen huikea kultajuoksu, jossa se huutamalla tiputti sen korealaisen, oli balsamico-etikkaa haavoille. Ton jälkeenhän Valentinin mukaan on nykyään kaikissa maailmankolkissa nimetty se helmikuussa pidettävä juhlapäivä, eli juhannus.
 

NDT665

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Noilta edesmenneen Varvastohtorin perseennuolemiselle en voi antaa kuin ruman flatuksen.
Säälittävä tyyppi säälittävillä opetuslapsilla varustettuna. Menisivät Ukrainaan ja kuolisivat siellä.

Talviklassikko siirtyy Tampereelle.
 

Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
Pahat kielet ovat täysin syyttä leimanneet hyvää tarkoittavan humanistimme rasistiksi!
Viime vuosinahan on tullut tietyiltä, usein varsin samanlaisen maailmankatsomuksen omaavilta tahoilta rasisti- tai fasistileimaa sen verran ahkeraan, että valitettavasti ne oikeat rasistit ja fasistit jäävät sitten noteeraamatta. Vähän sama kuin kansansadussa, jossa paimenpoika huutaa sutta monta kertaa turhaan. Lopulta kyläläiset kyllästyvät ja kun sitten kerrankin tulee oikea susi, niin kukaan ei enää välitä.

Sillä välin toisaalla:

Näin tänään kun kolmehenkinen romaniperhe poistui Turun Punanaamiosta. Perheen ~4-vuotiaalle lapselle oli ostettu leikkipuukko. Ilmeisesti opetetaan tavoille jo nuorena.

Ostettu?

Näitkö ostoksesta kuitin tai todistitko maksutapahtuman? Tuohan olisi todella epätyypillistä tavoille opettamista. Todennäköisempi vaihtoehto on, että tavoille opetetaan monella tavalla jo nuorena.

***

Benicio pistelee menemään ketjussa "Keskustelua Jatkoajan kolumneista ja artikkeleista":
Positiivisena asiana on mainittava, että Elon omakuva ei tuo mieleen somerolaisen sikalan takana tupakalla olevaa mopopoikaa, kuten jonkun toisen kolumnistin kohdalla. Ihan vaan uskottavan valtakunnallisen kiekkomedian kannalta ajateltuna.
 
Viimeksi muokattu:

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Pahat kielet ovat täysin syyttä leimanneet hyvää tarkoittavan humanistimme rasistiksi!

Ei punaviherosaston antamilla rasistileimoilla ole mitään väliä, mutta ei kiitos humanismileimalle. Vaikka on minulla alempi tutkinto humanistiseltakin puolelta. Sen vastapainoksi on muitakin joutavia tutkintopapereita, joten olen korkeintaan puoliverinen humanisti. Mulattihumanisti? Sekarotuhumanisti?

Suvaitsevaiston lempifraasihan on "yksittäistapaus, jota ei voi yleistää", se sopii varmasti rehellisiin mustalaisiinkin. Varastelevat mustalaisethan suotta pilaavat sen rehellisen prosenttijengin maineen.
 

Worrell

Jäsen
Suosikkijoukkue
RIP Coyotes 1996-2024
En tiedä naurattaako tämä ketään muuta, tuskin, mulla ku on omituinen huumorintaju. Mutta laitan nyt tänne kuitenkin:

Nimimerkki en1103 (v)ihastuttavat moderaattorit ketjussa lohkaisi tänään seuraavaa:

Onneksi palstalla on klementiinikallen tapaisia kirjoittajia joilla on niin paljon tarjottavanaan tälle palstalle.

Ei tuossa muuten mitään huvittavaa ole, mutta tuo vertauskuva aiheutti pienet repeilyt. NHL-puolta lukevat tietää...
 

KingNothing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
IFK:n mielenosoitusketjussa mulla pääsi nauru kun tämän luin:

Juu mukana ollaan! Mutsi ja sen uus mies Repe lähtee kans, Repe lupas kysyy muitakin mukaan. Ratu on katkasussa, se ei pääse, mut Hellu saattaa päästä. Vielä ku saatas Pena ja Ukko mukaan ni sit meil ois tosi näyttävä mielenosoitus!
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
...
HIFK – Ville Peltosen pelipaita:
Ville Peltosen pelipaita nostetaan Nordiksen kattoon ja kaikki ovat melko tyytyväisiä paitsi Ville Sakari itse. Kolmen viikon kuluttua kotiväki ja omaiset tekevät Villestä katoamisilmoituksen, ei ole kansallissankarinkaan sopivaa juhlia viikkotolkulla. Pitkien tutkimusten ja etsintöjen jälkeen jäädytetty pelipaita lasketaan alas ja kuivettunut Ville poistetaan sen sisältä. Siitä eteenpäin palsamoitu, tekohampaaton Ville seisoo jääkiekkomuseon tuulikaapissa toivottamassa tervetulleeksi vierailijoita.

...pakko nauraa...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös