Toissa yönä elämäni muuttui. Toissa yö jakaa elämäni kahteen osaan; Pre-toissayö ja Post-toissayö.
Näin unta Jari Porttilasta.
Unissani olen kuollut varmaan 100 kertaa, kokenut Bluesin mestaruuden ainakin kolmesti ja kerran synnyttänyt antiloopin, mutta helvetti; esikuvastani Spordesta en ole koskaan ennen nähnyt unta.
Olimme ilmeisesti jollain työmatkalla jossain Itä-Euroopan maassa. Minä, Sporde ja Mikko Grönman. Tarkoituksenamme oli tehdä haastattelu jostain miesjuoksijasta, jonka oikean jalan sisällä epäiltiin olevan pommi. Epäiltiin että jossain suuressa kisassa se räjäyttäisi jalkansa, ikään kuin terroristi-iskuna tai jotain.
Istuttiin Sporden kanssa autossa kun Grönman kävi jututtamassa tätä kaljua sänkimiestä. Ei ilmeisesti saanut haastattelua aikaan koska Grönman tuli takasin autoon ja sitten Sporde meni jututtamaan tätä juoksijaa, joka seisoi tällä autiolla kadulla juoksutrikoot päällä.
Tässä vaiheessa tuli vähän sekainen vaihe enkä oikeen osaa sanoa mitä tapahtui, mutta seuraavaksi Sporde oli taas takaisin autossa ja sillä oli aurinkolasit päässä. Heitin jostain syystä vähän kiusausmielessä Spordelle "Satun tietämään" -läppää. Sporde tuli mua lähemmäs, otti aurinkolasinsa pois ja pilke molemmissa silmäkulmissaan naureskeli ja heitti jotain mitä en enää muista.
Sitten yhtäkkiä me ajettiinkin jo Sporden kanssa autiota maantietä. Sporde ajoi, mä olin pelkääjän paikalla. Grönmania ei enää näkynyt. Radiosta tuli se Juicen 'Kylähullu viimeinen' -biisi ja me ilmakitaroitiin sen tahdissa. Samalla kun Sporde ajoi ja piti katseensa tiukasti tiessä, se alkoi kertomaan mulle jotain tarinaa miten oli kerran kävellyt mereen(?!) ja hukkunut sinne.
Tulin surulliseksi ja jostain syystä aloin laulamaan Mestarille James Bluntin You're Beautifulia. Yhtäkkiä joku viilsi mun kurkun auki. Joku random vaan hyökkäsi takapenkiltä. Taisin kuolla.
En enää ikinä nuku.