Jatkoajan muun urheilun Fantasy Football-liiga

  • 51 011
  • 1 008

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Huh, minullakin on tällä erää onneksi noista kahdesta joukkueesta vain DCL omassa tiimissä. Katsotaan miten menee, mutta voi olla että tein oikein, kun käytin säästöön jääneenkin vaihdon nyt siihen, että sain kahden loukkaantuneen tilalle kaksi hyvin mahdollista avaajaa ja samalla terveet 15 pelaajaa. Voi olla arvokasta nyt. Muuten en tiedä kuinka putkeen menee, mutta jos vaikka keskivertoa paremmin edes. Oli ennakoitavissa, että tällä kierroksella kierrätystä tulee paljon ja penkki siis todennäköisesti käyttöön, joten laskin, että on hyvä jos sielläkin on normaalisti avaavia pelaajia.
 
Antt1s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joensuun Maila, Manchester United, TPS
Muistankohan viime kaudelta oikein, että noista viime hetkellä peruuntuneista peleistä saa pisteet sitten, kun peli joskus pelataan? Eli sen mukaan ketä tällä kierroksella oli joukkueessa vaikka tekisi jatkossa vaihtoja.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Eddie Howe, Sir Bobby, Rock of Gibraltar

Eips. Kyllä se on nollat vaan ja sitten joskus tuplapeliviikko.
 
Barney

Jäsen
On kyllä paska kierros. City-Everton peruttiin ja nyt huhuja on siitä, että myös Spurs-Fulham peruttaisiin, sillä Fulhamilla on useita koronatartuntoja. Jos Newcastlen pelaajat ovat altistuneet ottelussa Citya vastaan, niin myös Newcastle-Pool voi peruuntua.

DCL ja KDB jäivät tällä kierroksella itselläni ilman peliä. Matipin loukkaantumisesta on tullut sen verran uutta tietoa, että häntä ei tarvitse odotella kentälle. Balbuena on yllättäen ulkona kokonaan kokoonpanosta ja Neco Williams tuskin pääsee kentälle. Saa nähdä, että kuinka monta pelaajaa sitten loppujen lopuksi on itselläni tällä kierroksella kokoonpanossa. Yhdeksään todennäköisesti jäädään ja se voi pienentyä myös tuosta, mikäli lisää otteluita vielä perutaan.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
No kyllähän se Spurs-Fulham sitten peruttiin.
 
JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Son oli kapteeni valinta mutta onneksi sentään Bruno on varakapteeni. Aika vaisuksi jäi kuitenkin pisteet koska Cityn topparit avauksessa ja siihen lisäksi vielä Son. Penkiltäkään ei tule juuri apuja koska sitä kuluttaa etunenässä Mitrovic .
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Eddie Howe, Sir Bobby, Rock of Gibraltar
Son oli kapteeni valinta mutta onneksi sentään Bruno on varakapteeni. Aika vaisuksi jäi kuitenkin pisteet koska Cityn topparit avauksessa ja siihen lisäksi vielä Son. Penkiltäkään ei tule juuri apuja koska sitä kuluttaa etunenässä Mitrovic .

Mulla jäi sit koko kokoonpanosta pelaamatta Stones, Son, Kane, Ryan ja Burke.
 
ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Mulla jäi sit koko kokoonpanosta pelaamatta Stones, Son, Kane, Ryan ja Burke.
Jos tarkoitat Mat Ryania joka ei ole pelannut neljään peliviikkoon ja Ollie Burkea joka pelaa hajaminuutteja niin Ryanille on ilmoitettu jo jokin aika sitten että on vapaa lähtemään Brightonista ja Burke pelasi kyllä 27 minuuttia.
 
Viimeksi muokattu:

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Eddie Howe, Sir Bobby, Rock of Gibraltar
Jos tarkoitat Mat Ryania joka ei ole pelannut neljään peliviikkoon ja Ollie Burkea joka pelaa hajaminuutteja niin Ryanille on ilmoitettu jo jokin aika sitten että on vapaa lähtemään Brightonista ja Burke pelasi kyllä 27 minuuttia.

Kappas. Meni Burke ohi. Ja kyl, Ryan nyt vaan unohtunut sinne kakkosveskaksi, kuten varmaan monella. Kunhan mainitsin ettei apuja tule penkiltä mitään.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Taisin säästyä aika vähällä kun DCL vaihtui Podenceen joka sai yhden pisteen ja nyt Son vaihtuu Jamal Lewisiin, jossa saattaa jopa voittaa jotain. Toistaiseksi tullut 39 pistettä ja vielä Lewisin lisäksi Salah ja TAA pelaamatta.
 
PasiAnssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Wycombe Wanderers
Itse lähdin ylipelaamaan peluuttamalla Martinezia McCarthyn sijasta, joka tällä kertaa rankaisi minua kuudella pisteellä. Laskin Seksi-Ollin jäävän vaihtoon ja Chelsean nollille, mutta Giroud pelasi ja maalasi, joten pistän sen piikkiin. Myöskin kapteenivalinta meni hutiin, mutta niin myös noin 80% muillakin pelaajista, mikä lohduttaa. 52 pistettä kelpaa tältä viikolta hyvin, ja nuolet pysyvät viidettä viikkoa putkeen vihreinä. Dallaksen otin sisään ennen kuin miehestä tuli ”meta” neljä peliviikkoa sitten, eikä mies ole pettänyt tuoden 7, 5, 6 ja viimeisimpänä 12 pistettä. Myöskin tämän viikon free transfer, itse legenda Rob Holding keräsi jättimäiset 9 FPL pistettä. Viime viikolla sisään ajettu Bamford on tuonut kahdesti kahdeksan pistettä. Hyvä tiimi on tällä hetkellä kasassa, olen tyytyväinen.

@Evil liity ihmeessä tuohon meidän liigaan! linkki löytyy ketjun avausviestistä
 
Jarnan Rysty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tänään alkaa muuten tuo cup kilpailu myös tässä. Itselläni tiukka vastustaja olen ollut vain pisteen parempi häntä viime kierroksella. Ihan mukava konsepti, kun joka kierros on omansa pudotuspeli.
 
ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Alkukausi meni valtavien loukkaantumismäärien ja parin hudin ja siten todella monen maksullisen vaihdon takia pieleen.

Suurin ongelma oli että monta kallista puolustajaani loukkaantui ja oikeastaan ihan heti perään loukkaantuivat korvaajat ja niiden korvaajat. Uskomaton show.

Mutta nyt on joukkue ollut jo pidemmän aikaa omaan silmään todella hyvä ja koko ajan jatketaan nousua kohti kärkeä. Arvoakin jo 103,5 miljoonaa. Katso kuva.
 
Liitteet

  • 20210101_150543.jpg
    20210101_150543.jpg
    170,8 KB · kertaa luettu: 89

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Kane näemmä juuri saanut pojan. Vaikuttaako suorituksiin johonkin suuntaan? Painaako hatullisen sen kunniaksi vai nukahtaako koppiin?
 
Kane näemmä juuri saanut pojan. Vaikuttaako suorituksiin johonkin suuntaan? Painaako hatullisen sen kunniaksi vai nukahtaako koppiin?

Ainakin jos muutamalta palstan Jokereiden kannattajalta kysyy, niin uran voi melkeinpä vetää viemäristä alas perheenlisäyksen jälkeen. Onnittelut siitäkin huolimatta Arrylle. Ellet sitten tarkoittanut, että Kane on adoptoinut Sonin.
 
PasiAnssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Wycombe Wanderers
Ainakin jos muutamalta palstan Jokereiden kannattajalta kysyy, niin uran voi melkeinpä vetää viemäristä alas perheenlisäyksen jälkeen. Onnittelut siitäkin huolimatta Arrylle. Ellet sitten tarkoittanut, että Kane on adoptoinut Sonin.
Son on muuten Kanea vanhempi, joten olisi vähän outo yhtälö :D
 
PasiAnssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Wycombe Wanderers
Tasainen ranking nousu vaikuttaisi jatkuvan, 65 pistettä tällä hetkellä kasassa, kun vielä Salah pelaamatta. Jatkiksen liigassa noustu kuukaudessa kolmenkympin tienoilta neljänneksi ja overall rankki kohentunut 1.5 miljoonasta top 250 000 tienoille. Hyvä tiimi kasassa sillä Soucekin penkitys ei kierrosta päässyt pilaamaan, eikä myöskään CHO:n lisäaikamaali, mikä vei Stonesin ja Cancelon clean sheetit ja myös yhden bonuspisteen jälkimmäiseltä. Myöskään kapteenivalinta ei nappiin mennyt, mutta toihan se Vardy sentäs 10 pistettä. Nyt tulevat kaksi viikkoa joiden taktiset valinnat vaikuttavat todella paljon loppukauteen. Ensi viikolla pelataan vain kuusi peliä, kun taas sen jälkeen useammalla joukkueella kaksi peliä samalla kierroksella.

Edit: ja niin onhan Cuppikin alkanut! 65-52 oma johto, eikä kaverin voi pelastaa enään kuin vain James Ward-Prowsen 13 pisteen uskomaton suoritus. Aika paljon uskaltaisin pistää jatkopaikkaan kiinni
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Melko erikoista rundia pukkaa nyt. Itsellä on neljällä äijällä peli merkittynä, eilen oli vielä kuudella. Ei oikein viitsi free hitiä käyttää tähän, kun matsit voidaan peruuttaa varmaan aika myöhäänkin. Melko hankalaa.
 
Plus sieltä on toinen tynkäkierros tulossa aika pian perään.

Edit. Paitsi onkos tuossa nyt yhdistetty seuraavalle kierrokselle tynkä ja kokonainen yhdeksi tuplakierrokseksi?
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös