Jatkoajan kolmikymppiset

[Musta Nuoli]

Nelikymppisille on olemassa jatkiksessa oma ketjunsa

Missä sellainen nelikymppisten ketju on? Ei löytynyt ainakaan näin pikaisesti. Alkaa olla sellaiseen ketjuun tämän vuoden puolella asiaa. Vielä toistaiseksi voin kuitenkin tännekin kirjoitella.

Omasta puolestani voin sanoa, että vaikka terveydentila on reistaillut viime vuosina reippaasti erinäisistä syistä johtuen, niin näin muuten ei ole lähes nelikymppisenä hätää, ja on mukavaa olla reilusti varhaiskeski-ikäinen eikä mikään "nuori". Ei ollut kolmekymppisenäkään hätää ja vähän yli kolmekymppisenä alkoi ihan hyvä elämänvaihe (vielä parempi alkoi muutama vuosi sitten), mutta en kaipaisi parikymppisenä olemista juurikaan. Tai tietysti voisin ottaa parikymppisen terveyden ja vireystilan, mutta en vaihtaisi ns. aikuisempaa mielenrauhaa ja elämänkokemusta parikymppiseen levottomuuteen ja epätietoisuuteen, vaikka silloin luuli tietävänsä kaiken ja olevansa jo huomattavan kypsä aikuinen.

 

[adolf]

Missä sellainen nelikymppisten ketju on? Ei löytynyt ainakaan näin pikaisesti. Alkaa olla sellaiseen ketjuun tämän vuoden puolella asiaa. Vielä toistaiseksi voin kuitenkin tännekin kirjoitella.

[url]http://keskustelu.jatkoaika.com/threads/me-nelikymppiset-%C3%A4ij%C3%A4t-el%C3%A4m%C3%A4-edess%C3%A4-vai-takana.61522/[/URL]

 

[Musta Nuoli]

http://keskustelu.jatkoaika.com/threads/me-nelikymppiset-äijät-elämä-edessä-vai-takana.61522/

Kiitos infosta, oli jäänyt nelikymppisten ketju jotenkin huomioimatta. Hyviä tekstejä siellä.

 

[adolf]

vaikka silloin luuli tietävänsä kaiken ja olevansa jo huomattavan kypsä aikuinen.

Jatkoajasta joskus bongasin hyvän lauseen (olikohan se just tuolta nelikymppisten ketjusta?) että parikymppisenä sitä luuli tietävänsä kaikesta kaiken, mutta kolmikymppisenä sitä on ruvennut jo avautumaan se tosiasia että miten vähän sitä mistään mitään tietääkään. Tuo on monesti eri tilanteissa tullut mieleen ja minusta se on kovin terveellinenkin asia oivaltaa.

 

[Musta Nuoli]

Jatkoajasta joskus bongasin hyvän lauseen (olikohan se just tuolta nelikymppisten ketjusta?) että parikymppisenä sitä luuli tietävänsä kaikesta kaiken, mutta kolmikymppisenä sitä on ruvennut jo avautumaan se tosiasia että miten vähän sitä mistään mitään tietääkään. Tuo on monesti eri tilanteissa tullut mieleen ja minusta se on kovin terveellinenkin asia oivaltaa.

Teinit ovat varmasti eri mieltä, mutta näin vanhemmiten olen alkanut miettiä, että aiempi äänestysikäraja Suomessa eli 21 vuotta taisi olla sittenkin ihan hyvä ikäraja. Teini-ikäiset äänestäjät kun ovat niin ehdottomia ja kaikkitietäviksi itseään luulevia, että missään nimessä äänestysikärajaa ei saisi ainakaan laskea kuten jotkut puolueet ovat ehdottaneet. Tuossa iässä moni asia on niin kovin mustavalkoinen ja asioihin on monesti vain yksi näkökulma. Iän myötä tämä tasaantuu paitsi äärilaidan ihmisillä, joille tätä oivallusta ei koskaan tunnu tulevan.

Minäkin tunnustan häveten äänestäneeni ensimmäisissä vaaleissani yli kaksi vuosikymmentä sitten (kuntavaalit) jotain oman koulun kuviksenopettajaa suurin piirtein sillä perusteella, että hän vaikutti reilulta tyypiltä ja tuntui olevan vähän kapinallinen, koska äijä haki välillä kaljaa koulun viereisestä kaupasta. Paikallispolitiikan syvempi analyysi ei 18-vuotiaana oikein kiinnostanut kuin pintapuolisesti. Ei taida nykyteinejäkään kiinnostaa, tosin minä olen kuitenkin aina äänestänyt.

Mitä kauemmin elän, sitä vähemmän sitä tosiaan tiedän tietäväni. Onneksi aina voi oppia jotain uutta ja onneksi jaksan olla vielä kiinnostunut uusista asioista. Sitten olisi kurjaa jos ei enää mikään kiinnostaisi.

 

[apulais-GM]

nyt jo se 4-6 tuntia riittää aivan hyvin siihen että on pirteä.

No ei kyllä uskoisi. Aika hyvin säästyy aikaa, kun ei tarvitse tuon enempää nukkua. Aamun radiojuontajista olen kyllä saanut sellaisen käsityksen, että he nukkuvat vain muutaman tunnin yössä. Ja silti ovat aivan pirteinä sitten kuudelta radiossa.

 

[K.A.H]

Mielenkiintoista lukea ikätovereiden havaintoja ja kokemuksia kolmenkympin maagisesta rajapyykistä. Itselleni on vuosia kertynyt pian 33 ja oikeastaan ainoa fyysinen muutos heikompaan minkä huomaan on se, ettei väsymyksestä esim. työviikon jälkeen palaudu enää yhdessä yössä kuten vielä kymmenen vuotta sitten. Kyllä se aina vaatii sen kaksi hyvin nukuttua yötä että on jälleen täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Henkisellä puolella onkin sitten käynyt isompi puhuri ihan tässä viimeisen 3-4 vuoden aikana, sitä kai voi sitten aikuistumiseksi kutsua ja oman itsensä löytämiseksi. En yksinkertaisesti voi käsittää, miten parikymppisenä ajattelin asioista ja elämästä, todella moni mielipide kääntynyt noista päivistä täysin päälaelleen. Kai se on hyvä merkki, otaksun että jotakin viisautta on tarttunut matkaan.

 

[Kaarle6]

Aah, 31 tuli juuri täyteen ja pitkän työpäivän jälkeen nautin yleensä paukullisen Tullamore Dew -viskiä. Tässä sitä hengaillaan, megaisolla, lähes 4m leveällä laiskanlinnasohvalla, suhteellisen kookkaassa Helsingin kaupungin kaksiossa.

Olen avautunutkin tuolla naisasiat -ketjun puolella että tuli ero pari kk sitten. Sitä jo jotenkin ajatteli kun täytti 30, että nyt ollaan varsin tukevasti raiteilla kohti seuraavia asemia. Tuntui, että sitä vaan puksuttaa eteenpäin työn ja arjen lomassa; ensin muutto yhteen, sitten kihlat, sitten mahdollisesti lapset, perhe ja naimisiin. Tämä kaikki tietenkin jollain aikavälillä, ei ollut mitään lyöty lukkoon, mutta sanotaanko että noin ajattelin että tuo 10 vuotta menisi. Vaan kuinkas kävikään.

Tällä hetkellä tuntuu todella siltä että nyt haetaan suuntaa elämälle. Mitä haluaa tehdä? Olen hokenut itselleni, koska nyt kävi näin niin nyt jos koskaan, malta vielä hetki ensiasunnon ostoa, ja pyri hakemaan työtä ulkomailta, johon jollain tasolla haluaisin kokea. Olen ollut aikanaan Berliinissä vaihdossa vuoden verran ja voin todeta, että ilman hetkenkään mietintää, se vuosi oli elämäni paras. Olin tuolloin 26-vuotias.

Tuli muuten käytyä viime viikolla verestämään muistoja. Aivan kuin kotiin palaisi. Heh, huomaa kyllä että 31-vuotiaan kehoa kannatellaan, meinaa kolme yötä kun roikkuu aamuseitsemään asti, oltiin sitä melko kalpeeta kundia vappupäivänä. Väsy painoi vielä seuraavanakin päivänä, joten sen ainakin huomaa, ettei enää kovin monen päivän rännejä enää kestä. Työ kärsii.

Mutta nyt sitä kelaa että on sinkkumies, on hyvä duuni ja kesälomat buukattu, niin kesällä pari viikkoa lomaa ja jouluna 3 viikkoa lomaa, jolloin ajattelin suunnata Thaimaahan koko ajaksi. Josko sitten siellä oivaltaa itsestään mitä todella haluaa tehdä elämällään jatkossa.

Suurimmat kysymykset tällä hetkellä pyörii: Haluaako oikeasti lapsia? Haluaako oikeasti asettua aloilleen Suomeen?