Jatkoajan kesätyttö 2022

  • 26 582
  • 224
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Lähinnä oman saamattomuuteni vuoksi olette joutuneet odottamaan näin pitkään, mutta nyt odotuksenne on ohi! Kesätyttö-skaba vuosimallia 2022 on täällä! Tuolla ulkona kuljeksiessa ei ole hetkeäkään epäselvää että kesä on tullut luoksemme, joten nyt on korkea aika polkaista tämä kisa käyntiin!

Viime vuoden finaali oli lopulta melko selvää kauraa - kesätytöksi 2021 kruunattiin yleisurheilija Maria Huntington, joka vei tittelin 15 äänen kaulalla toiseksi tulleeseen Suvi Puukankaaseen. Pronssille ylsi niukasti kaksi ääntä vähemmän saanut säätyttö Anniina Valtonen.

Alkusarjassa ääniä otetaan vastaan lauantaihin 4.7.2022 klo 12 asti ja sen jälkeen meillä on toivottavasti selvillä kymmenen kärki ja seuraa kolme viikkoa kestävä finaaliäänestys. Viime vuonna vaadittiin jatkokarsinta finaaliin tasaisen alkukarsinnan vuoksi, joten saas nähdä miten äänet jakautuvat tänä vuonna. Voittajan olisi kuitenkin tarkoitus olla selvillä heinäkuun loppupuolella. Toivottavasti saadaan enemmän yhteisääniä kasaan kuin viime vuonna, se on tavoitteena!

Naapurikaupan kassatyttöjä tms. ei edelleenkään hyväksytä, sillä ehdokkaasta pitää olla internetin välityksellä näytettävissä kuva ja nimi pitää löytyä. Lisäksi ilmoitetaan jo tässä vaiheessa seuraavaa: jos tuomari katsoo äänen olevan ns. protestiääni tai "läppä", niin se hylätään automaattisesti. Ehdokkaan on myös oltava elossa.

Edellisvuosien voittajia ei voi äänestää eikä kerran annettua ääntä voi vaihtaa!

Edellisvuosien voittajat:

2001 Jaana Pelkonen
2002 Madeleine Bernadotte
2003 Girlzilla
2004 Elisha Cuthbert
2005 Eva Wahlström
2006 Kiira Korpi
2007 Allison Stokke
2008 Jenni Vartiainen
2009 Sanni Leinonen
2010 Zooey Deschanel
2011 Kate Upton
2012 Iina Kuustonen
2013 Nooralotta Neziri
2014 Sara Sieppi
2015 Anni Uusivirta
2016 Susanna Laine
2017 Sanna Savikko
2018 Kerttu Rissanen
2019 Nelli Matula
2020 Alina Voronkova
2021 Maria Huntington

Äänestyslinjat ovat auki!
 

Glove

Jäsen
Edellisvuosien voittajat:

2001 Jaana Pelkonen
2002 Madeleine Bernadotte
2003 Girlzilla
2004 Elisha Cuthbert
2005 Eva Wahlström
2006 Kiira Korpi
2007 Allison Stokke
2008 Jenni Vartiainen
2009 Sanni Leinonen
2010 Zooey Deschanel
2011 Kate Upton
2012 Iina Kuustonen
2013 Nooralotta Neziri
2014 Sara Sieppi
2015 Anni Uusivirta
2016 Susanna Laine
2017 Sanna Savikko
2018 Kerttu Rissanen
2019 Nelli Matula
2020 Alina Voronkova
2021 Maria Huntington

Äänestyslinjat ovat auki!
Täytyy muöntää, että suurin osa on ihan outoja nimiä. Jonkun urheilijan tuosta tunnistan ja pari laulajaa. Täytyypä tästä lähteä Seiskan ostoon ja bongata sieltä joku julkkis ja äänestää sitä.
 

Barney

Jäsen
Zara Larsson
 
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
Lähinnä oman saamattomuuteni vuoksi olette joutuneet odottamaan näin pitkään, mutta nyt odotuksenne on ohi! Kesätyttö-skaba vuosimallia 2022 on täällä! Tuolla ulkona kuljeksiessa ei ole hetkeäkään epäselvää että kesä on tullut luoksemme, joten nyt on korkea aika polkaista tämä kisa käyntiin!

Viime vuoden finaali oli lopulta melko selvää kauraa - kesätytöksi 2021 kruunattiin yleisurheilija Maria Huntington, joka vei tittelin 15 äänen kaulalla toiseksi tulleeseen Suvi Puukankaaseen. Pronssille ylsi niukasti kaksi ääntä vähemmän saanut säätyttö Anniina Valtonen.

Alkusarjassa ääniä otetaan vastaan lauantaihin 4.7.2022 klo 12 asti ja sen jälkeen meillä on toivottavasti selvillä kymmenen kärki ja seuraa kolme viikkoa kestävä finaaliäänestys. Viime vuonna vaadittiin jatkokarsinta finaaliin tasaisen alkukarsinnan vuoksi, joten saas nähdä miten äänet jakautuvat tänä vuonna. Voittajan olisi kuitenkin tarkoitus olla selvillä heinäkuun loppupuolella. Toivottavasti saadaan enemmän yhteisääniä kasaan kuin viime vuonna, se on tavoitteena!

Naapurikaupan kassatyttöjä tms. ei edelleenkään hyväksytä, sillä ehdokkaasta pitää olla internetin välityksellä näytettävissä kuva ja nimi pitää löytyä. Lisäksi ilmoitetaan jo tässä vaiheessa seuraavaa: jos tuomari katsoo äänen olevan ns. protestiääni tai "läppä", niin se hylätään automaattisesti. Ehdokkaan on myös oltava elossa.

Edellisvuosien voittajia ei voi äänestää eikä kerran annettua ääntä voi vaihtaa!

Edellisvuosien voittajat:

2001 Jaana Pelkonen
2002 Madeleine Bernadotte
2003 Girlzilla
2004 Elisha Cuthbert
2005 Eva Wahlström
2006 Kiira Korpi
2007 Allison Stokke
2008 Jenni Vartiainen
2009 Sanni Leinonen
2010 Zooey Deschanel
2011 Kate Upton
2012 Iina Kuustonen
2013 Nooralotta Neziri
2014 Sara Sieppi
2015 Anni Uusivirta
2016 Susanna Laine
2017 Sanna Savikko
2018 Kerttu Rissanen
2019 Nelli Matula
2020 Alina Voronkova
2021 Maria Huntington

Äänestyslinjat ovat auki!
Ai jumalauta! Girlzilla!!! En tiedä siis yhtään, minkä näköinen hän on, mutta vieläkö vaikuttaa Jatkoajassa?? Good old Times.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Sanna Marin <3
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös