Re: Re: Re: Tasosta
Viestin lähetti Panzerfaust
Vaikka kuinka hehkutetaan, että Suomi on "urheiluhullumaa", niin kyllähän täällä edelleen suurin osa valtamedioiden urheilutoimittajista taitaa olla ylijäämäsakkia, eli heitä, jotka eivät päässeet muihin osastoille duuniin kuin sporttipuolelle kännäämään.
Tämä ei pidä paikkaansa. Urheilutoimitukset ovat valtamedioissa(kin) suosittuja paikkoja.
Ketjussa käsitelty ongelma juontuu nähdäkseni enemmän juuri siitä, että toimituksissa joudutaan tekemään tietoinen valinta: yleinen kattavuus/lajikirjo vs. erikoistuminen tiettyihin lajeihin ja huippuluokan asiantuntemus niissä.
Lukijatutkimukset sanovat, että yleisö hakee ensisijaisesti luotettavuutta uutisista. Luotettavuuden määritelmiin kuuluu muun muassa se, että yleisön on voitava olla varma kaiken "merkittävän" tiedon saamisesta. Mitään sellaista mikä "pitää olla", ei saa siten jättää pois, mikäli luotettavuuden ja sitä kautta koko uutistoiminnan ei haluta kärsivän.
Edellinen johtaa siihen, että näiden jo luotettavuuden kannalta pakollisten aiheiden lisäksi ei muulle jää mitenkään kosolti tilaa. Nämä muut voisivatkin sitten olla yleisesti kiinnostavia juttuja, asiantuntijoille suunnattuja yms. Jatkoajassa ja vastaavissa tällaiseen on paljon paremmat mahdollisuudet kuin moniin lajeihin tai jopa uutisaiheisiin keskittyvissä julkaisuissa.
Muutenkin tähän keskusteluun on mielestäni turha ottaa pelkkiä uutisjulkaisuja. Niissä sellaiset kolmiriviset jutut ovat sitä mitä halutaankin tehdä, laadukkuus mitataan ensisijaisesti faktojen paikkaansapitävyyden kannalta ja toissijaisesti ehkä nopeudella. Tarkoituskaan ei ole tehdä jutuista mitenkään erityisen kiinnostavia, vaikka totta kait se on ymmärrettävää, että lisätiedonkaipuu on suuri.
Loppuun vielä kysymys tai pohdinta, jota moni urheilusta kiinnostumaton kollegoistani on pohdiskellut saatuaan vihaista palautetta virheistä..
Mikäli urheiluväki osaa asiansa hyvin ja hankkii itse tietonsa netistä, niin miksi pitää silti vaivautua piikittelemään ns. yleispalstoille. Selkeiden virheiden korjaaminen on tietenkin ookoo, mutta miksi on itseisarvo osoittaa tietävänsä jostain aiheesta enemmän kuin toimittaja?
Aika moni varmaan kiduttaa itseään hankkimalla kaiken mahdollisen tiedon lajista/tapahtumasta X ja menemällä sen jälkeen YLEn / HS:n / maakuntalehtien / iltapäivälehtien tms. sivustoille päivittelemään tiedon vähyyttä ja sitä miten onkaan amatöörien puuhastelua. Kritiikkiä siis saa antaa, mutta siinä olisi hyvä muistaa kuitenkin, että urheilu-uutinenkin on UUTINEN ja harvaa yleistoimittajaa voi syyttää siitä, etteivätkö he tietäisi minkälainen uutisen pitäisi olla. Sitä lajifriikinkään on turha alkaa toimittajalle opastaa.
Edit: Tosiaan, jäi Jatkoajan osuus käsittelemättä. Onhan se ilman muuta selvää, että jääkiekkoaiheissa Jatkoaika on selvästi valtamedia. Kyseessä on kuitenkin lätkähullussa Suomessakin niin eriytynyt osa-alue, että ylseiempää merkitystä tälle sivustolle on vaikea kuvitella. Omasta mielestäni Jatkis hoitaa oman ruutunsa(!) hyvin. Tasan varmasti täällä käy kymmeniä urheilutoimittajia lukemassa palstaa ja totta on, että voisivat ottaa lehtiensä jääkiekkokirjoituksissa Jatkoajan paremmin esiin "vaikuttajien listalla". Ehkä kyse on siitä, että tämmoinen faneilta faneille ajattelu on pitkään toimittajana olleille kovin vieras. Voisi jopa kysyä: Mihin tarvitaan enää toimittajia?