Mainos

Jatkoaika valloittaa maailman!

  • 105 930
  • 488

Cosmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JB & KG
Bonaire

Onko Alankomaiden Antillit oma maa? No aivan sama. Joku kusipää oli Perun jo listaan saattanut, joten koitetaan tällä.

Bonaire siis saari ja sukellusparatiisihän tämä. Myöhemmin lisää, parempaakin tekemistä.
 

Bone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buccaneers, Lightning
Portugali

Ei ollut tätä maata listalla edellisellä sivulla. Kaksi viikkoa tuossa Atlantin rannalla makaavassa maassa meni kuin siivillä. Matkustusajankohta oli kesäkuu 2004. Niin, oli siellä jonkin sortin potkupallokisatkin. Vaikkakin vain Euroopan mittakaavassa.

Olimme etelässä Albufeiran lomakeskuksessa, niinkuin kunnon junttituristit ikään.
Autolla kävimme Lissabonissa katsomassa pari ottelua ja yhden siinä lähellä. Kaupunki, jonka nimeä en nyt muista. Riehumiseltakaan ei vältytty, brittihuligaanit pistivät Ouran kaupunginosaa palasiksi Albufeirassa kisojen alkuvaiheessa.

Samalla reissulla tuli valloitettua manner-Euroopan lounaisin kohta, Capo San Vicente. Joku hullu oli pistänyt sinne pystyyn bratwurst-kojun. Oli kyllä hyvät tarjoilut ja sai vielä todistuksen päälle.

Ei hassumpi paikka lomailla, jos vain pitää pelkästä lomailusta. Toki nähtävää siellä on enemmänkin, kun vaan viitsii vaikka vuokrata auton ja kulkea vähän kauemmaksi Albufeirasta. Ehkä joskus uudestaan.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
B1 kirjoitti:
Ei ollut tätä maata listalla edellisellä sivulla. Kaksi viikkoa tuossa Atlantin rannalla makaavassa maassa meni kuin siivillä. Matkustusajankohta oli kesäkuu 2004.

Avausviestissä kirjoitettua:
Pelisäännöksi laitetattakoon sellainen ehto, että jokainen viesti tähän ketjuun pitää kirjoittaa siinä maassa, jonka haluaaa tähän ketjuun liitettävän.

Sorry, oikeasti olen vain kateellinen kaikille matkustavaisille.
 

Tilatiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Metaani CH
68. Kazakstan

Kazakhstanissa norkoillaan viela tovi, aamuyolla heittaa Pulkovo Airlinesin Tupolev 154 kotomaahan. Taalla oli joku matsi, millon se nyt oli, mutta siita huolimatta mainittu maailmanvalloitus omistetaan Kuznetsovin Ikelle, joka oli sattumoisin kotoisin tuosta tuhannen km pohjoiseen, Ust-Kamenogorskista.

Lisailen asiat myohemmin, kun ensin olen kotikoneella ne valokuvausaparaatista tarkistanut.
 
Kuusysi ei nyt tule suinkaan lahdesta vaan hieman kauempaa.

69 Nepali

Taalla sita surffaillaan katmandussa. Vasta tanaan tulin paikanpaalle. Huomenna lento Pokharaan ja sielta sitten vaeltamaan Annapurna vuoristoon. Tarkoitus ei ole nousta 3200 metria korkeammalle. Kasitonnisia voi ihailla vallan hyvin hieman alempaakin.

Pari tuntia olen ehtinyt vasta taalla pyoria ja jo on tultu tarjoamaan marihuanaa. Muutenkin taalla ilmeisesti elaa ja voi hyvin hippiyhdyskunta. Nepalilaiset vaikuttavat aarimmaisen ystavallisilta. Kaikki on todella edullista. Ehka sekin voi asiaan vaikuttaa kun Nepalin bruttokansantuote on noin 1 prosentti suomen vastaavasta.

Nyt tarttis vain paasta pikaisesti eroon flunssasta ja kaikki olisi mainiosti.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Bluesbrother kirjoitti:
Kuusysi ei nyt tule suinkaan lahdesta vaan hieman kauempaa.

69 Nepali
Vau, kyllä melkoisia reissulasseja on joukossamme.

Jota asiat palasivat oikeille raiteilleen korjataan kuitenkin että nyt on menossa numero 68, pieni käyttäjän väärinkäsitys sotki tuossa välissä.

Listalta muuten puuttuu edelleen ihan perusmatkailumaita kuten Portugali, Romania, Turkki ja Bulgaria.
 

scholl

Jäsen
Twite kirjoitti:
Listalta muuten puuttuu edelleen ihan perusmatkailumaita kuten Portugali, Romania, Turkki ja Bulgaria.

Saa olla kyllä aika fakiiri, joka Bulgariassa tai Romaniassa matkailee.

Eikös tuo viimeksi mainittu valtio ole kuitenkin Nepal, eikä Nepali? Ainakin minun kouluaikoinani oli.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
scholl kirjoitti:
Saa olla kyllä aika fakiiri, joka Bulgariassa tai Romaniassa matkailee.

Jos Bulgaria on mittarina, näitä fakiireja on Suomessa kymmeniä tuhansia vuosittain. Jos sitä matkailua nyt voi kutsua ko. maassa matkailuksi, kun ei niillä keikoilla kai paljon ranta-alueelta poistuta. Bulgaria taitaa kuitenkin olla suomalaisten suosituin rantalomakohde nykyisin.
 

Puster

Jäsen
scholl kirjoitti:
Saa olla kyllä aika fakiiri, joka Bulgariassa tai Romaniassa matkailee.
Bulgaria on, kuten DAF jo mainitsi, suomalaisten uusi rodoskanariarantaolutaurinko -kohde, joten fakiirimaisia liikkeitä ei siellä käymiseen tarvita.

Itsehän olen puolestani käynyt Romaniassa jopa kahdesti. Rantalomalla ja sitten työmatkantapaisella. Nettiäkin käytin ja Jatkoaikaa selasin. Tämä ketju ei vielä silloin ollut pystyssä, joten keskaria siitä tännepäin.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Twite kirjoitti:
Listalta muuten puuttuu edelleen ihan perusmatkailumaita kuten Portugali, Romania, Turkki ja Bulgaria.


No voe paska kun en tiennyt ketjun olemassaolosta. Kesäkuussa tuli kirjoiteltua HIFK puolelle Azoreilta jotka siis sijainnistaan (keskisellä atlantilla) huolimatta kuuluvat Portugalille. Pahoittelen etten tänne kuitannut.
 

tohtori4

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pro Pena- leiri
scholl kirjoitti:
Saa olla kyllä aika fakiiri, joka Bulgariassa tai Romaniassa matkailee.

Itse olen kyllä kummassakin maassa perheen kanssa lomalla käynyt. Ja mielestäni kumpikin maa oli ihan hyvä lomakohde, ei mitään valittamista ollut sen suhteen. Kumpikin maa on selkeästi mainettaan parempi paikka. Mitä nyt olen perheen kanssa ollut lomalla viikon kolmena kesänä Espanjassa, niin voisin jopa sanoa, että tuo Romanian turistialue tuntui jopa paremmalta, mitä viimeinen viikon lomareissu Espanjassa.

Suosittelen kumpaakin maata lämpimästi muille!
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Neely kirjoitti:
No voe paska kun en tiennyt ketjun olemassaolosta. Kesäkuussa tuli kirjoiteltua HIFK puolelle Azoreilta jotka siis sijainnistaan (keskisellä atlantilla) huolimatta kuuluvat Portugalille. Pahoittelen etten tänne kuitannut.

Eiköhän monikin jatkoaikalaisista ole ainakin Portugalissa käynyt... itse olen reilun parin viikon päästä menossa sinne, joten katsotaan josko sitä muistaisi korjata tuollainen iso aukko tässä ketjussa.
 

Chello

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Glasgow Celtic
Holaa vaan.

Portugalissa ollaan ja tarkemmin Portossa. Saavuin tanne aamulla Saksasta ja kone sattui olemaan viela 40min myohassa naisen takia, joka paatti ottaa vahan enemman matkatavaraa ja teki 2 kertaa check-init. Kaikki parasta oli lentoemannan heitot, etta ei syyta mihinkaan panikkiin, rauhassa vaan (toki jotain kerrottava). Taalla on ollut tanaan ehka lokakuun lampimin paiva, +22 naytti mittarit varjossa ja t-paidalla on parjailty. Ennusteissa luvatut sateet on taas jossain unholassa, no satoihan aamulla 9.00 aikaan 5 minuutin kuuro. Porto on kylla torkeen hieno kaupunki ja varsinkin se miten tama on rakennettu. Joenkiekura se tuossa Atlantilta tulee ja kiemurtelee, jonka molemmin puolin kohoaa maet, johon talot on rakennettu. Kaiken kruunaa nuo jarkyttavan kokoiset ja upeat sillat, jotka ovatkin yksi suosituin turistikohde, kun ihmisia viedaan niita laivoilla katsomaan.
 

Fosse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chelsea FC
Status update

Käytän tuota Twiten listaa hyödyksi ja heitän tämän hetken tilanteen:

1) Ranska, 2) USA, 3) Suomi, 4) Ruotsi, 5) Espanja, 6) Saksa, 7) Norja, 8) Etelä-Afrikka, 9) Tanska, 10) Hollanti, 11) Thaimaa, 12) Iso-Britannia, 13) Ukraina, 14) Uusi-Seelanti, 15) Brasilia, 16) Intia, 17) Sveitsi, 18) Singapore, 19) Kiina, 20) Islanti, 21) Belgia, 22) Japani, 23) Vatikaani, 24) Viro, 25) Irlanti, 26) Italia, 27) Venäjä, 28) Ecuador, 29) Mongolia, 30) Peru, 31) Slovenia, 32) Kroatia, 33) Puola, 34) Trinidad & Tobago, 35) Itävalta, 36) Latvia, 37) Slovakia, 38) Tansania, 39) Kreikka, 40) Kanada, 41) Tshekki, 42) Bahama, 43) Tunisia, 44) Haiti, 45) Jamaika, 46) Botswana, 47) Australia, 48) Meksiko, 49) Monaco, 50) Fidji, 51) Venezuela, 52) Zimbabwe, 53) Argentiina, 54) Kenia, 55) Indonesia, 56) Filippiinit, 57) Vietnam, 58) Liettua, 59) Unkari, 60) Taiwan, 61) Arabiemiirikuntien liitto, 62) Valko-Venäjä, 63) Uruguay, 64) Malta, 65) Bosnia-Herzegovina, 66) Malesia, 67) Kazakstan, 68) Nepal 69) Portugali

http://www.world66.com/myworld66/vi...SSECHUAUKVAAECNINIDJPKZMYMNNPPHSGTWTHVNAUFJNZ

Edelleen on yks iso pläntti reissaamatta, mutta eiköhän Bluesbrother käy senkin kokonaan vallottamassa... :)
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Alkaa tuo bongaaminen olemaan jo vaikeata, kun yleisimmät paikat on jo valloitettu.

Anyhow, tällä hetkellä terveiset tulee Kiotosta Japanista. Ensimmäistä kertaa Japanissa ja päälimmäisiä huomionaiheita on paikallisten ääretön kohteliaisuus. Ainakin palveluammateissa olevat nöyristelevät oikein huolella.

Toinen mikä jaksaa ihmetyttää on hotellihuoneeni vessanpönttö. Sekä täällä Kiotossa että pari päivää sitten Tokiossa hotellin vessänpöntöllä käynti on ollut suorastaan ihmeellistä ja "nautinnollistakin". Vessanpönttöjen RollsRoyce on nimeltään Toto. Ensinnäkin istuinlaude on lämmitetty sähköisesti. Toiseksi pöntön reunalla on mitä ihmeellisempiä nappuloita. Yhtä kun kokeeksi painoin niin pöntön takareunasta tuli esiin suutin joka truuttasi vettä suoraan persereikään. (Täytyy myöntää, että pääsi yllättämään pahemman kerran varsinkin kun pöntön ohjeet löytyvät vain japanilaisilla hieroglyfeillä kirjoitettuna) Siitä sitten toista nappulaa kun painoin niin koko takapuoli joutui suihkuun. Kolmannesta nappulasta lähti hyrrä käyntiin joka aiheutti melkoisen tuuletuksen alapuolelta käsin ja sivutuotteena nostatti sitten myöskin tuoksut yläilmoihin. No, vessapaperia ei sitten tarvittukaan muuhun kuin persauksen kuivaamiseen. Näin sitä Japanissa osataan, arkiset toimituksetkin muuttuvat huomattavasti hauskemmiksi kun elektroniikkaa osataan hyödyntää.

Kanssamatkustajan kommentti oli että ei siitä puutu kun tampaxin automaattinen poistotoiminto... Näin miehenä täytyy todeta että onneksi puuttuu.

Edit. Tässä vielä linkki vessanpöntöstä. I have to get me one of these http://www.washlet.com/chloe.asp
 
Viimeksi muokattu:

Old TJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Bluesbrother kirjoitti:
Alkaa tuo bongaaminen olemaan jo vaikeata, kun yleisimmät paikat on jo valloitettu.

Juu. Kyllä siellä muutama maa vielä on, joiden uskoisin listalle kuitenkin vielä "helposti" tulevan, mutta kyllähän se vaikeaksi hiljalleen käy. Omatkin reissut (suurimmaksi osaksi työ) ovat lähes kokonaan USA - Länsi-Eurooppa - Japani -linjalla, joten ketjun avaajasta ei ihan äkkiä tule ketjun kasvattajaa enää.

Kaupunkiketjun lisäksi olen ajatellut sitä jonkun ehdottamaa USA:n valtausketjua (osavaltioittain), mutta sekin jäänyt avaamatta.

Toinen mikä jaksaa ihmetyttää on hotellihuoneeni vessanpönttö. Sekä täällä Kiotossa että pari päivää sitten Tokiossa hotellin vessänpöntöllä käynti on ollut suorastaan ihmeellistä ja "nautinnollistakin". Vessanpönttöjen RollsRoyce on nimeltään Toto. Ensinnäkin istuinlaude on lämmitetty sähköisesti. Toiseksi pöntön reunalla on mitä ihmeellisempiä nappuloita. Yhtä kun kokeeksi painoin niin pöntön takareunasta tuli esiin suutin joka truuttasi vettä suoraan persereikään. (Täytyy myöntää, että pääsi yllättämään pahemman kerran varsinkin kun pöntön ohjeet löytyvät vain japanilaisilla hieroglyfeillä kirjoitettuna) Siitä sitten toista nappulaa kun painoin niin koko takapuoli joutui suihkuun. Kolmannesta nappulasta lähti hyrrä käyntiin joka aiheutti melkoisen tuuletuksen alapuolelta käsin ja sivutuotteena nostatti sitten myöskin tuoksut yläilmoihin. No, vessapaperia ei sitten tarvittukaan muuhun kuin persauksen kuivaamiseen. Näin sitä Japanissa osataan, arkiset toimituksetkin muuttuvat huomattavasti hauskemmiksi kun elektroniikkaa osataan hyödyntää.

Sinä kuitenkin kokeilit noita kaikkia namiskoita istuessasi pöntöllä. Allekirjoittanutkin ensimmäisellä Jaappanin reissullaan ihmetteli samaa kapistusta hotellihuoneessa. No siitä sitten painelemaan namiskoita pöntön ylle kumartuneena. Mutta eihän niistä mitään tapahtunut. Sitten tajusin että pytyn reunuksessahan on tunnistus siitä että istuuko pöntöllä kukaan. No toisella kädellä painamaan reunusta ja sitten kokeilemaan namiskoita. Se ensimmäinen oli se "suorasuihkutus".... Muut nappulat kokeilinkin sitten pöntöllä istuen.

Old TJ
 

speksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, TPS
70. Dominikaaninen tasavalta

Hola! Jatkoaika on nyt valloittanut myos Karibian toiseksi suurimman saaren toisenkin puolen. Haitissa on naemma joku uhkarohkea vieraillut ulkoministerion varoituksista huolimatta. Anyway, viikko on kulunut Puerto Platan auringon alla ja toinen pitaisi viela kestaa. Espanjan kielen opinnot on viela alkutaipaleella (ja voi olla etta siihen jaakin) mutta onneksi englannilla parjaa lahes kaikkialla (ainakin turistikohteissa). Tuloiltana saimme hieman trooppista sadetta niskaamme, mutta sen jalkeen ovat pilvet pysytelleet vuorten paalla ja rannan tuntumassa on aurinko porottanut kuumasti aamusta iltaan. Yksi safariretki on takana ja ainakin saariretkelle olisi viela tarkoitus menna. Harmittaa vielakin etta St. Lucialta jai muutama vuosi sitten viesti lahettamatta, mutta nyt tuon oman panokseni tahan ketjuun myos Karibian osalta. Matka jatkukoon..!
 

Txjokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Men in Blue ja muut oikeudenjakajat
speksi kirjoitti:
70. Dominikaaninen tasavalta

Tässä olisi taas paikka päivittää lista, tasaluvulle kun tultiin.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
Belizessä ei näy kukaan kirjoittaneen Jatkoaikaan. Itse menen sinne keväällä. Saa nähdä löydänkö sieltä koneen, josta voin kirjoittaa palstalle. Voihan tietysti olla niinkin, että joku "pökiäinen" ehtii sieltä kirjottamaan ennen minua...
 

Tumbi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Red Wings (Oilers), Liverpool, La Selección
71. Libanon

Taalla etelaosissa hommissa, viela olisi reissua jaljella 10kk. Nappiskin on ehtaa arabiaa...
 

archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
Tumbi kirjoitti:
71. Libanon

Taalla etelaosissa hommissa, viela olisi reissua jaljella 10kk. Nappiskin on ehtaa arabiaa...

Jos saa kysyä, niin onko ihan YK hommia? Onko siellä muuten lunta, kun näytti Jerusalemissakin olleen?
 

Tumbi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Red Wings (Oilers), Liverpool, La Selección
archieG kirjoitti:
Jos saa kysyä, niin onko ihan YK hommia? Onko siellä muuten lunta, kun näytti Jerusalemissakin olleen?

Saa kysya, ja YK-hommissa ollaan. Eilen taalla satoi lunta reilut 15cm, mutta ne kaikki suli tanaan paivalla. Aamulla kuitenkin riitti tilanteita tien paalla, silla tiet olivat ihan peilijaalla ja paikalliset luistelivat slickseillaan yla- ja alamaissa. Ja Libanonin vuorilla (siina Bekaan laakson ja Beirutin valissa) oli satanut lunta 1,5 metria, kun paikallisten kanssa asiasta keskusteltiin.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tähän väliin pakko sanoa, että tämä on kyllä yksi hienoimpia ja tyylikkäimpiä ketjuja täällä Jatkoajassa.

Ilo aina välillä silloin tällöin seurailla, kun tuo lista kasvaa ja pitenee. Varsin komea lista se jo onkin. Sääli, että en varmaan ihan heti ole sitä kasvattelemassa itse.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
72. Liechtenstein - tunnettu (?) merkittävänä tekohampaiden tuottajamaana!

Voisin kuvitella että Vaduzin kautta olisi kulkenut monikin Jatkoajan maankiertäjä. Tosin paikan päällä on vaikea mieltää Liechtensteinia itsenäiseksi valtioksi, bussilla ajaa maan läpi muutamassa minuutissa eikä rajan ylitystä noteeraa jos ei ole todella tarkkana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös