Vuosi oli Nick Caven
Tämö vuosi oli hyvä levyvuosi ja valinta aiheutti päänvaivaa runsaudenpulan vuoksi. Ykkönen on kuitenkin kiveen hakattu, muita sijoja saatan rukata uusiksi, koska joulupukki voi muistaa levylahjoilla. Esimerkiksi Lee Ranaldon uutta en ole kuullut ollenkaan.
Vuoden albumi 1: Nice Cave & the Bad Seeds - Push the Sky Away
Vuoden albumi 2: Queens of the Stone Age - ...Like Clockwork
Vuoden albumi 3: Prefab Sprout - Crimson / Red
Vuoden albumi 4: Roy Harper - Man & Myth
Vuoden albumi 5: Janelle Monáe - the Electric Lady
Nice Caven ja orkesterinsa levy on varmaan heidän parhaansa. Mielettömän hyvää ja sielukasta musiikkia. Nick ei ole näin seesteistä levyä tehnyt Boatman's Callin jälkeen, mutta kyllä tältä tuttua angstiakin löytyy. Loistolevy!
QotSA yllätti uutuudellaan, luulin bändin tähden jo himmenneen (Era Vulgaris oli tasapaksu), mutta tämä on reipas rocklevy, muutamissa biiseissä on aika voimakas blueshenki mitä ei voi puutteeksi ainakaan laskea. Josh Homme laulaa elämänsä vedossa. Harmittaa, että missasin heidän keikkansa.
Prefab Sproutin Paddy McAloon on nykyään puolisokea ja kai puolikuurokin, mutta levy on fiilikseltään hilpeämpi kuin mikään muu bändin tuotos ja täynnä raikasta musiikkia. Olen joskus pitänyt heitä turhan totisina, mutta tämä on täynnä positiivisuutta.
Roy Harper oli minulle uusi tuttavuus, mutta tämä levy on vähäeleisen hieno ja avautuu aina vaan paremmin, mitä useammin sen kuuntelee. Tekee mieli tutustua vanhan herran aikaisempaan tuotantoon.
Janelle Monáe pukkasi pitkän tauon jälkeen toisen levyn, joka on edelleen konseptilevy ja jatkaa ensimmäisen linjoilla. Hienoja biisejä hauskoilla jipoilla ja Janelle on kyllä taitava äänenkäyttäjä. Lisäplussa laadukkaista vierailijoista. Arvoin tosin tätä viidettä sijaa Sigur Rósin Kveikurin kanssa, mutta Janelle voitti rinnanmitalla.
Monia hyviä jäi listaamatta: Arcade Fire, Jonathan Wilson, Editors jne jne.
Vuoden biisi 1: Nick Cave & the Bad Seeds - Jubilee Street
Yleensä en biisejä listaa, mutta tämän laitan kun se oli Caven keikalla niin huikea veto, parempi kuin levyllä.
Vuoden pettymys (albumi): the National - Trouble Will Find Me.
Alkaakohan the National toistamaan itseään? Levy ei yllä mitenkään Alligatorin tai Boxerin tasolle, ei lähellekään.
Vuoden ulkomainen tulokas: Meinasin sanoa Jake Bugg, mutta hän levytti jo vuosi sitten. Mutta häntä kannattaa kuunnella!
Vuoden moka: Käsittämätöntä, että 100 000 ihmistä voi olla niin kujalla - eli Cheek-hypetys.
Vuoden keikka 1: Nick Cave & the Bad Seeds, Flow - elämäni kahden huippukeikan joukossa
Vuoden keikka 2: Sigur Rós, Hartwall Arena - vihdoin näin bändin livenä, huikeaa visuaalisuutta hienon musiikin tukena
Vuoden keikka 3: Soundgarden, Hartwall Arena - sai kaivamaan taas bändin levyt hyllystä
Tämö vuosi oli hyvä levyvuosi ja valinta aiheutti päänvaivaa runsaudenpulan vuoksi. Ykkönen on kuitenkin kiveen hakattu, muita sijoja saatan rukata uusiksi, koska joulupukki voi muistaa levylahjoilla. Esimerkiksi Lee Ranaldon uutta en ole kuullut ollenkaan.
Vuoden albumi 1: Nice Cave & the Bad Seeds - Push the Sky Away
Vuoden albumi 2: Queens of the Stone Age - ...Like Clockwork
Vuoden albumi 3: Prefab Sprout - Crimson / Red
Vuoden albumi 4: Roy Harper - Man & Myth
Vuoden albumi 5: Janelle Monáe - the Electric Lady
Nice Caven ja orkesterinsa levy on varmaan heidän parhaansa. Mielettömän hyvää ja sielukasta musiikkia. Nick ei ole näin seesteistä levyä tehnyt Boatman's Callin jälkeen, mutta kyllä tältä tuttua angstiakin löytyy. Loistolevy!
QotSA yllätti uutuudellaan, luulin bändin tähden jo himmenneen (Era Vulgaris oli tasapaksu), mutta tämä on reipas rocklevy, muutamissa biiseissä on aika voimakas blueshenki mitä ei voi puutteeksi ainakaan laskea. Josh Homme laulaa elämänsä vedossa. Harmittaa, että missasin heidän keikkansa.
Prefab Sproutin Paddy McAloon on nykyään puolisokea ja kai puolikuurokin, mutta levy on fiilikseltään hilpeämpi kuin mikään muu bändin tuotos ja täynnä raikasta musiikkia. Olen joskus pitänyt heitä turhan totisina, mutta tämä on täynnä positiivisuutta.
Roy Harper oli minulle uusi tuttavuus, mutta tämä levy on vähäeleisen hieno ja avautuu aina vaan paremmin, mitä useammin sen kuuntelee. Tekee mieli tutustua vanhan herran aikaisempaan tuotantoon.
Janelle Monáe pukkasi pitkän tauon jälkeen toisen levyn, joka on edelleen konseptilevy ja jatkaa ensimmäisen linjoilla. Hienoja biisejä hauskoilla jipoilla ja Janelle on kyllä taitava äänenkäyttäjä. Lisäplussa laadukkaista vierailijoista. Arvoin tosin tätä viidettä sijaa Sigur Rósin Kveikurin kanssa, mutta Janelle voitti rinnanmitalla.
Monia hyviä jäi listaamatta: Arcade Fire, Jonathan Wilson, Editors jne jne.
Vuoden biisi 1: Nick Cave & the Bad Seeds - Jubilee Street
Yleensä en biisejä listaa, mutta tämän laitan kun se oli Caven keikalla niin huikea veto, parempi kuin levyllä.
Vuoden pettymys (albumi): the National - Trouble Will Find Me.
Alkaakohan the National toistamaan itseään? Levy ei yllä mitenkään Alligatorin tai Boxerin tasolle, ei lähellekään.
Vuoden ulkomainen tulokas: Meinasin sanoa Jake Bugg, mutta hän levytti jo vuosi sitten. Mutta häntä kannattaa kuunnella!
Vuoden moka: Käsittämätöntä, että 100 000 ihmistä voi olla niin kujalla - eli Cheek-hypetys.
Vuoden keikka 1: Nick Cave & the Bad Seeds, Flow - elämäni kahden huippukeikan joukossa
Vuoden keikka 2: Sigur Rós, Hartwall Arena - vihdoin näin bändin livenä, huikeaa visuaalisuutta hienon musiikin tukena
Vuoden keikka 3: Soundgarden, Hartwall Arena - sai kaivamaan taas bändin levyt hyllystä