Mainos

Jatkoaika elämälle - Minäkin luovutan!

  • 27 092
  • 59

Cougar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit Red Wings
Luovutan jo verta toisen jengin jäsenenä, joten en siksi ole mukana Jatkoajan säädössä. Mutta hengessä olen täten mukana ja myös elinluovutuskortti on lompakossa päällimmäisenä.
 

Ylläpito

Administrator
Kiitos jälleen kaikille uusille luovuttajilla!
Luuytimenluovuttajarekisteriä haluaisin mainostaa tuohon lisäksi.

Veripalvelun sivuilta ja toimistoista löytyy lisää tietoa. Luovutetun veren aineksia voi antaa yhdelle jos toiselle tarvitsijalle, mutta luuytimen luovuttajana saatat hyvinkin olla se ainoa ihminen maailmassa, joka jonkun hengen voi pelastaa. Nostan hattuani, jos yksikin jatkoaikalainen näyttää mahtavat pallinsa ja liittyy rekisteriin.
Tuo on ollut itsellä mielessä pidemmän aikaa - mutta kuten monella tässä ketjussa verenluovuttamisen suhteen, on se vain jostain syystä jäänyt tekemättä. Pistetäänpä seuraavan luovutuskerran muistilistalle.

Googlekin näyttää poimineen tästä teemasta jotain, sillä omaan silmään on palstalla tarttunut Google-mainoksissa "Anna lahja elämälle - Lähde mukaan munasoluluovuttajaksi" ... saattaa olla hieman hiljaista täällä meidän 95% miehiä sukupuolijakaumalla.
Hyvä tarkoitus, valitettavasti taustalla on niin hämärä organisaatio että luovutan vereni mielummin vaikka oikeastaan minkä muun kampanjan tahansa puitteissa.
En tiedä mitä organisaatiota tarkoitat, ilmeisesti Jatkoaikaa? Jatkoaika ry. on kyllä kaikkein vähiten hämärä niistä kaikista organisaatioista, joissa olen ollut koskaan mukana.

Voittoa tavoittelematon, vapaaehtoisvoimin, avoimesti 13 vuotta suomalaisen kiekkokulttuurin eteen työtä tehnyt yhdistys. Mutta kai siitäkin saa hämärän - koska scholl.

Ja viesti tuolta toisesta ketjusta poimittuihin kommentteihin: luovuttakaa, älkää luovuttako, luovuttakaa Jatkoajan kampanjassa tai ihan vain omaksi iloksenne. Mutta helvetti sentään, jos joku "kiristää" asialla koska joku palstanick on saanut pelikieltoa. Ei kykene ymmärtämään. (ja ei, modeilla ei ole tekemistä tämän kampanjan kanssa, eikä ylläpito kommentoi modejen tekemisiä)
Mutta kysymys kuuluu, joko olemassa on jokin sähköinen järjestelmä mihin voisi vielä erikseen rekisteröityä, että elimet menisivät jollekkin niitä tarvitsevalle, ettei homma jäisi jostain hävitetystä lompakosta tai kortista kiinni. Tiedän että näillä asioilla on kuitenkin kiire kun minut ojan pohjalta poimitaan ja tunnistetaan.
Ei ole olemassa tuollaista sähköistä järjestelmää.
Luovutan jo verta toisen jengin jäsenenä, joten en siksi ole mukana Jatkoajan säädössä. Mutta hengessä olen täten mukana ja myös elinluovutuskortti on lompakossa päällimmäisenä.
Tässä on vain yksi jengi: Hengenpelastajien joukkue.

- Matti Liljaniemi
 

Meiken

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Verta tulee luovutettua säännöllisesti, mutta tuo elintenluovutuskortti näköjään puuttuu. Pistetäänpä siis tilaukseen.
 

Samila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Kampanjan innoittamana tilasin itselleni elinluovutuskortin. Pitkään tuota on tullut suunniteltua ja nyt sen päätin tehdä! Otin samalla 9 korttia lisää ja aion löytää noille uudet omistajat.

Vaikka omistattekin jo elinluovutuskortin ja luovutatte verta, niin lähipiiristä löytyy varmasti ihmisiä, joille voitte tarjota myös elinluovutuskorttia. Niitä voi tilata halutessa suuremmankin määrän.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Elinluovutuskortti on löytynyt lompakosta jo vuosia. Tosin, eikö lainsäädäntö muuttunut vähän siihen suuntaan, että sen elimen saa tarvittaessa ottaa käyttöön ellei omaiset nimenomaan sitä kiellä.
Entisenä verisyöpäsairaana taidan kantaa mukanani enemmän vierasta kuin omaa verta, joten luovutuspisteelle ei ole mitään asiaa, vaikka on tullut sekin tarkistettua.
Omakohtaisesta kokemuksesta siis tiedän, että kyse on tärkeistä asioista.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Elinluovutuskortti on löytynyt lompakosta jo vuosia. Tosin, eikö lainsäädäntö muuttunut vähän siihen suuntaan, että sen elimen saa tarvittaessa ottaa käyttöön ellei omaiset nimenomaan sitä kiellä.

Näin SPR:n hoitaja minulle ainakin tänään sanoi kun verenluovutuksessa mainitsin tilanneeni myös elinluovutuskortin. Mutta on se ehkä silti avuksi omaisille, kun näkevät suoraan, mikä vainajan oma tahto oli.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Elinluovutuskortti on ollut varmaan yli kymmenen vuotta. Verenluovutus on vielä harkinnassa, koska mulla on kohtalainen neulakammo.
 

Ylläpito

Administrator
Vielä kertaalleen kiitos kaikille kampanjaan osallistuneille ja erityisesti myös sanaa eteenpäin kertoneille!

Verenluovutuksen osalta kannattaa muistaa, että säännöllinen luovuttaminen on paras tapa auttaa. Ei ihan aina kahden kuukauden välein tarvitse käydä, mutta edes 2-3 kertaa vuodessa auttaa jo kovasti.

Kiitos siis itseni, Jatkoajan, Veripalvelun ja elinluovutuksessa mukana olevien järjestöjen puolesta!

- Matti Liljaniemi
 

SteelGate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Ilves, Bruins, HC Davos, Tunturi-Kiekko
En parempaakaan ketjua löytänyt, joten laitetaan tänne... Kävin eilen luovuttamassa verta täällä Turussa ja huomasin, että Jatkoajalla olisi myös oma VeriRyhmä. Vieläkö tällainen ryhmä käy aktiivisesti luovuttamassa verta?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös