Mainos

Jarno Pikkarainen HPK:n valmentajana

  • 116 124
  • 738

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Niin ja eipä hän valmennakaan vielä liigassa. Jos on alkuvuodesta 2022 antanut haastattelun että vielä ei ole liigan aika, ei se tarkoita etteikö liigan aika voisi koittaa kaudella 2023/2024.
Voi tietenkin vuodessa tunne muuttua mutta en usko.
 
nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
No HPK:n tekeminen lähestyy monessa mielessä Mestis-tasoa, joten siirtyminen Rovaniemeltä Hämeenlinnaan ei kuitenkaan ehkä olisi ihan niin iso muutos.
Valitettavasti mutta muistissa myös miten kävi masalle joka jollain tavoin oli myös lupaava valmentaja.
 
Samart

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko HPK vetänyt Piken johdolla niin vihkoon ettei jatkoa ole tulossa? Pahoittelut etten ole seurannut asiaa sen tarkemmin mutta tietyllä tavalla kiinnostaa. Itse olin ja olen edelleenkin taipuvainen siihen mielipiteeseen että Piken olisi pitänyt antaa 1 vuosi lisää HIFK:ssa.
Kyllä mä muistan että oli meno aika tuskaista varsinkin syksyllä mutta viimeisellä kaudella homma loksahti paikoilleen. Koronan pirulainen sekoitti pakan sitten.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu

HPK:n hyökkäyspelaaminen on tökkinyt jo harjoituskaudesta lähtien. Huippuna tuo ylivoima, joka oli yhdessä kohtaa niin huonoa, että kahdessa pelissä saatiin ylivoimilla aikaiseksi kolme laukausta maalia kohden

Siihen päälle se, että seurajohto puhuu strategiasta jossa nuoria pelaajia ajetaan sisään, kun taas Pike on monessakin haastattelussa antanut ymmärtää, että haluaa enemmän valmiita pelaajia. Tämä on johtanut siihen, että Pikkarainen tiivistää peleissä peluutuksen kolmeen kenttään jo ensimmäisen erän aikana, koska ei ilmeisesti nuoria uskalleta peluuttaa sen enempää. Jo valmiiksi kapeassa rosterissa(koska loukkaantumiset)tämä johti peliruuhkissa siihen, että HPK oli, noh aika väsynyt jo pelin alkaessa.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Miksei KooKoo ole vielä julkaissut Salon jatkosopimusta, kun IS jo kerkesi tätä uutisoida. Vai onko jo virallinen julkaisu tullut?
KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen sanoi Kouvolan Sanomien haastattelussa 1.11.2022, että KooKoolla ei ole vielä ensi kaudeksi nimettyä päävalmentajaa. Tästä lausunnosta ei tietysti voi päätellä mitään, koska läheskään aina seurajohto ei vahvista julkisuudessa olevia huhuja.

lta-Sanomien tietojen mukaan KooKoo on päättänyt käyttää Salon 2+1-vuotisessa sopimuksessa olevan option ensi kaudesta.
KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen ei vahvista option käyttöönottoa.
– Meillä ei ole vielä ensi kaudeksi nimettyä päävalmentajaa, Kultanen sanoo Kouvolan Sanomille.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
L

luigitar

Jos nämä Masoon liittyvät huhut pitävät paikkansa ja
hän tulisi ensikaudelle Kerhon kakkoseksi. Niin silloin uskon Tony Virran ja Kangasalustan olevan kaksi muuta valmennustiimiin jäsentä.
 
Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jerry100, Hereworth
Jos nämä Masoon liittyvät huhut pitävät paikkansa ja
hän tulisi ensikaudelle Kerhon kakkoseksi. Niin silloin uskon Tony Virran ja Kangasalustan olevan kaksi muuta valmennustiimiin jäsentä.
Kuka näistä olisi päävalmentaja? Toke ilman päävalmentaja kokemusta pääsarjoissa? Vai Kangasalusta 1½ kauden päävalmentaja kokemuksella pääsarjoissa?
 
laimeasilli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Virran Token voisi perustella jotenkin apukoutsiksi mutta mikä tää Kangasalusta oikeen on? Jarno Pikkarainen ollaan valmiita heittämään hiuksista sanonko minne mutta Pekka Kangasalustaa voitaisiin ajatella sinne tilalle. Keneltä se Maso siinä sitten sitä oppia ammentaisi?

Kyllä vaikeaksi menee. Maso ykköseksi? Eikö tiilikainen jo nähty? Kakkosena esim Tapolan, Myrrän, Kiven yms kanssa olisi optimi.
 
L

luigitar

Kuka näistä olisi päävalmentaja? Toke ilman päävalmentaja kokemusta pääsarjoissa? Vai Kangasalusta 1½ kauden päävalmentaja kokemuksella pääsarjoissa?

Oot ihan oikeassa kokemuksen suhteen näiden kahden osalta, mutta ovathan he olleet kovassa valmennustiimissä imemässä oppia KHL:ssä.
Masoa ollaan ajamassa sisään päävalmentajaksi 1-2 vuoden päähän, jos on meille edes tulossa
 
Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jerry100, Hereworth
Oot ihan oikeassa kokemuksen suhteen näiden kahden osalta, mutta ovathan he olleet kovassa valmennustiimissä imemässä oppia KHL:ssä.
Masoa ollaan ajamassa sisään päävalmentajaksi 1-2 vuoden päähän, jos on meille edes tulossa
Edelleen. Sä siis laittaisit kaksi kakkosvalmentajaa kouluttamaan mestisvalmentajasta Liigaan ykkösvalmentaja? Mä putosin nyt kyllä täysin kärryiltä tämän logiikan kanssa, mutta laitetaan se maanantain piikkiin.
Vai onko logiikka sama kuin esim. kenttäpelaajissa eli NHL nelossentteri olisi Liigassa automaattisesti ykkössentteri. Koska tulee kovemmasta sarjasta.

Mutta Maso mielellään kakkoseksi oppia ottamaan, mutta ainoastaan siinä tapauksessa, jos ykkösenä on joku meritoitunut valmentaja.
 
#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Valmentaja nimiä heitellään tänne siihen tahtiin, ettei mukana meinaa pysyä. Täytyy kyllä ihmetellä, että millä näytöillä Kangasalusta tai Toke Virta ovat uskottavia valmentajia Liiga tasolla? Suoraan sanoen aivan älyvapaita ehdotuksia! Eikö mitään ole opittu aiemmista?

Nyt tarvitaan uskottavuutta eikä mitään kokeiluja tyyliin jos nyt näillä lähtis. Pelaajia pitää pystyä houkuttelemaan seuraan eikä se onnistu jos ei uskottavuutta ja jonkinlaista mainetta löydy penkin takaa.

Maso Lehtonen on mielenkiintoinen vaihtoehto. Kovasti häntä hehkutetaan mutta Liiga tasolle kirjoittamaton kortti. Vähän sama, kun Juujärven nimi oli toistuvasti esillä mutta ei kuitenkaan päävalmentajana vieläkään Liigassa. Masoa ei voi Pennaseen verrata, aivan eri lähtökohdat jos Kerhoon päätyy.

On ilmeisesti kuitenkin pelikirja osaaja joten siinä mielessä tervetullut ja oletettavasti parannus nykyiseen.

Yksi vaihtoehto voisi olla se, että Pikkaraisen tiimiin Maso mukaan laittamaan rakenteet kuntoon ja kokemusta Liigasta.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Yksi vaihtoehto voisi olla se, että Pikkaraisen tiimiin Maso mukaan laittamaan rakenteet kuntoon ja kokemusta Liigasta.
Masohan on saanut useampaan otteeseen tarjouksia Liigasta, mutta ei koe olevansa vielä siinä vaiheessa prosessia. Että eiköhän Maso suoraan päävalmentajaksi nouse aikanaan Liigassa, eikä mihinkään Pikkaraisen tiimiin keräämään kokemusta.
 
L

luigitar

Edelleen. Sä siis laittaisit kaksi kakkosvalmentajaa kouluttamaan mestisvalmentajasta Liigaan ykkösvalmentaja? Mä putosin nyt kyllä täysin kärryiltä tämän logiikan kanssa, mutta laitetaan se maanantain piikkiin.
Vai onko logiikka sama kuin esim. kenttäpelaajissa eli NHL nelossentteri olisi Liigassa automaattisesti ykkössentteri. Koska tulee kovemmasta sarjasta.

Mutta Maso mielellään kakkoseksi oppia ottamaan, mutta ainoastaan siinä tapauksessa, jos ykkösenä on joku meritoitunut valmentaja.

Kyllä minäkin haluan Mason kunnon valmentajan oppeihin, mutta lähinnä ajan takaa sitä:
Miten houkuttelevaa huippukoutsille on vuoden pesti tai max 2.

Ilman muuta näkisin hänelle järkevämmäksi olla esim. seuraavien aisaparina: Kivi, Miettinen, Myrrä.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Masohan on saanut useampaan otteeseen tarjouksia Liigasta, mutta ei koe olevansa vielä siinä vaiheessa prosessia. Että eiköhän Maso suoraan päävalmentajaksi nouse aikanaan Liigassa, eikä mihinkään Pikkaraisen tiimiin keräämään kokemusta.
Tää on todettu tässäkin ketjussa noin 352582038 kertaa, mutta silti vain jatkuu jääräpäisesti joidenkin taholta masomasomasomasomasomasomasomasomasomasomasomasomasomasomasomasomasomasomasomasomaso.
 
mehupoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Masohan on saanut useampaan otteeseen tarjouksia Liigasta, mutta ei koe olevansa vielä siinä vaiheessa prosessia. Että eiköhän Maso suoraan päävalmentajaksi nouse aikanaan Liigassa, eikä mihinkään Pikkaraisen tiimiin keräämään kokemusta.
Miksi? Entä jos kokee, että yksi vaihe tässä kuuluisassa omassa prosessissaan onkin vetää juuri apukoutsina esim. 1-2 kautta?
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Miksei KooKoo ole vielä julkaissut Salon jatkosopimusta, kun IS jo kerkesi tätä uutisoida. Vai onko jo virallinen julkaisu tullut?
Nyt on.

Hasselhoffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
On kyllä kimurantti tilanne. Jos Pikelle ilmoitettu ettei tuu jatkoa ja saadaan nauttia tästä paskasta vielä 40 kierrosta niin aiettä nousee keskikaljan kulutus kivasti kotisohvalla ja hallin keskiarvo laskee 2500 katsojaan. Myös Jolya voidaan ihailla jossain ilveksen paidassa tammikuusta eteenpäin.

Siitä sitten rakentaan ens kautta jollain pantterin ja MASON vetovoimalla.

Vaikeita aikoja mutta toivotaan että hommat selviäisi hyvin päin.
 
L

luigitar

Kerhollahan on tällä hetkellä hyvä tilanne valmentaja neuvottelujen osalta, koska vaihtoehtoja on tarjolla kivasti. Siitä en itse olisi huolissani.

Kyllä Pikkarainen on sen verran ammattimies ettei hän ala niskoittelemaan vaikka jatkoa meille ei tulisi. Tässä on kuitenkin myös hänen tulevaisuudestaan kyse.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Kun ei hirveästi ole avoimia liigavalmentajan paikkoja jaossa niin pitää muistaa että Pikkarainen valmentaa myös omasta tulevaisuudesta.

Näillä näytöillä voi olla vaikea saada liigasta töitä. Korkeintaan ensimmäisten potkujen paikkaajaksi voi päästä.
 
Samart

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HPK:n hyökkäyspelaaminen on tökkinyt jo harjoituskaudesta lähtien. Huippuna tuo ylivoima, joka oli yhdessä kohtaa niin huonoa, että kahdessa pelissä saatiin ylivoimilla aikaiseksi kolme laukausta maalia kohden

Siihen päälle se, että seurajohto puhuu strategiasta jossa nuoria pelaajia ajetaan sisään, kun taas Pike on monessakin haastattelussa antanut ymmärtää, että haluaa enemmän valmiita pelaajia. Tämä on johtanut siihen, että Pikkarainen tiivistää peleissä peluutuksen kolmeen kenttään jo ensimmäisen erän aikana, koska ei ilmeisesti nuoria uskalleta peluuttaa sen enempää. Jo valmiiksi kapeassa rosterissa(koska loukkaantumiset)tämä johti peliruuhkissa siihen, että HPK oli, noh aika väsynyt jo pelin alkaessa.
On se ihmeellistä kun ei edes ylivoimaa saada toimimaan. :-)
Pike ei muistaakseni todellakaan ollut mikään junnujen kehittäjä eikä edes peluuttaja, ellei sitten ole jostain superjunnusta kysymys.
Vaikka Pike otettiin kesken kauden remmiin, niin kyllä seurajohdon toi olisi pitänyt tietää. Tulosvastuu kuitenkin viimeisenä ratkaisee ja Piken karvapersekiekko on omiaan kokeneille jampoille.
 
AIV30

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk ja Pata Pori´see myös.
Täytynee ottaa senioritiimi apuun jo täksi kaudeksi jos Pike meinaa vaan lasketella alaspäin, hyppäämättä välillä hiihtohissiin. Omat papat penkin taakse löytyisi yllättävän läheltä, Räkäkiekko Räsänen, Hietanen ja Savolainen. Ei ne voi nyky menoa huonommin vetää.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho

Siirretään vaikka tänne kun kai tämä Piken jatkoakin voi koskea.

Eikös Kerho miettinyt Matikaista Pendon seuraajaksi aikoinaan. Mikähän on miehen taso nykyään? Itävallassa toki tullut hyvää tulosta, mutta sarja ei ole mikään kovatasoisin.

Matikainen + Maso voisi olla hyvä kombo, mutta onko Lehtosella malttia lähteä apuvalmentajaksi.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös